Tuskin mikään on niin innoittanut hurskasta mielikuvitusta kuin pohdiskelut lopun ajasta ja sen merkeistä. Omassa nuoruudessani 1970-luvulla suomessakin alan kirjallisuutta oli pilvin pimein. Nimet Tapio Nousiainen, Uuras Saarnivaara ja Leo Meller olivat tuttuja nimiä kirkkokunnasta riippumatta. Muistan varsinkin Mellerin kirjoittaneen kokonaisen kirjan tästä Jeesuksen apokaluptisessa puheessa olleesta yhdestä jakeesta. Tämän päivän evankeliumimme jälkeen on jakessaa 28 vanhan käännöksen mukaan sanottu ”Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.” elettiin öljykriisin aikaa ja Mellerin mielikuvitus laukkasi. Raato – sehän on ilmiselvästi öljyä, joka on eloperäisestä aineksesta fossiloitunutta ainetta. Kotkat saivat myös selityksensä. USA:n vaakunassa on kotka, samoin keisarillisen Venäjän vaakunassa oli kaksipäinen kotka. Haa – tämä ilman muuta tarkoitti sitä, että suurvallat vyöryivät Lähi-Itään öljyn perässä ja kohta oltiinkin sitten jo Harmagedonin taistelussa.
Kirkon historia on täynnä erilaisia lopun ajan lahkoja, jotka ovat tulkinneet milloin minkäkin Raamatun tekstin olevan täyttymässä ja sen edellyttävän sellaisia toimia, jotka lahkojen johtajat hyväksi näkivät. Traagisimpia on se yksi Guatemalaan lähtenyt ryhmä, joka teki siellä joukkoitsemurhan tavatakseen herransa pikemmin. Meille tutumpia ovat adventistit ja Jehovan todistajat, jotka molemmat ovat syntyneet nimenomaan lopunajan julistuksesta.
Yhteistä näille kaikille ryhmille on se, että ajankohdat ovat tulleet ja menneet – ja maailma on jatkanut kulkuaan. Lahkotkin ovat kirkollistuneet sikäli, että niiden julistuksen painopiste on muuttunut lopunajan julistuksesta enemmän tämänpäiväisiin – joskin tietty eskatologinen väritys niissä on edelleen olemassa.
Miten tavallisen luterilaisen rivikristityn tulisi sitten suhtautua näihin Raamatun eskatologisiin teksteihin. Perusohje on se, että jäitä hattuun. Edelleen pätee se, mitä Luther aikoinaan sanoi: ”Jos tietäisin maailmanlopun tulevan huomenna niin istuttaisin tänään omenapuun.” Kristityn tulee elää täällä toisaalta niinkuin eläisi ikuisesti – suunnitellen ja kantaen vastuuta tulevaisuusesta. Ja toisaalta kristityn tulee olla valmis lähtemään minä hetkenä hyvänsä. Hetken huolimattomuus liikenteessä ja henkilökohtaisella tasolla maailmanmeno saattaa loppua siihen. Käynti lääkärillä ja kysymys saattaa ollakin siitä mitä teen minulle arviolta annetun puolen vuoden ajalla.
Suhtautumisemme Raamatun apokalyptisiin kirjoituksiin, erityisesti Danielin kirjaan, Ilmestyskirjaan ja tähän Matteuksen evankeliumiin ja sen rinnakkaiskohtiin muissa evankeliumessa värittyy pitkälti sen mukaan mikä on yleensä näkemyksemme Raamatusta. Se, jolle Raamattu on suoraa Jumalan ilmoitusta, ottaa nämä kohdat kirjaimellisena ennustuksena tulevaisuudesta. Se, jolle Raamattu on ihmisten kirjoittama historiallinen dokumentti, tulkitsee Pyhää Kirjaa toisin. Meidänkin kirkossamme on käyty kiivaita väittelyitä siitä miten oikeutettua kumpikin näkemys on. Jossain siinä välimaastossa olevat katselevat kiistaa ymmällään.
Itse edustan kantaa, jonka mukaan Raamatun kirjoittajat pyrkivät parhaansa mukaan selittämään Pyhän kohtaamista. He pyrkivät omalla tavallaan selittämään sitä, mitä ei voi oikeastaan selittää koska ihmisjärki ei siihen riitä. He käyttivät oman aikansa käsitteitä ja olivat sidoksissa oman aikansa maailmankuvaan ja käsityksiin. Heidän julistuksensa katsottiin niin merkittäväksi, että ensin juutalainen synagooga ja sitten kristillinen kirkko katsoi heidän tekstinsä niin arvokkaiksi, että ne talletettiin osaksi Pyhää Kirjaa. Kuitenkin heidänkin julistuksensa oli vajavainen. Ainoastaan Jumala on täydellinen ja kaikki, mikä on kulkenut inhimillisten käsien kautta on syntiinlankeemuksen turmelemaa. Kristus on varsinainen Jumalan ilmoitus, eivät kertomukset tästä ilmoituksesta.
Mutta palatkaamme tähän apokalypsiin. Apokalyptinen kirjallisuus oli melko yleistä Jeesuksen aikana. Sen voidaan katsoa raamatussa alkaneen Danielin kirjasta, joka oli n, 150 eKr syntynyt menneisyyteen projisoitu kirjoitus juutalaisten pyrkiessä itsenäsitymään hellenistisistä hallitsijoistaan. Muistanette historiankirjoista, kuinka Aleksanteri Suuren kenraalit jakoivat Aleksanterin valtakunnan ja Palestiina jäi osaksi Seleudikien valtapiiriä.
Danielin kirjaa voisi luonnehtia maanalaiseksi taistelukirjoitukseksi: kun oma aika projisoitiin menneisyyteen Babylonian pakkosiirtolaisuuteen Seleudikien salainen poliisi ei ymmärtänyt että todellisuudessa puhuttiinkin käsilä olevasta tilanteesta. Juutalaiset sen sijaan ymmärsivät heti mistä oli kyse. Tämä Danielin kirjan yhteys Seleudikien aikaan näkyy selvästi kun vertaa sen tapahtumia samoihin aikoihin syntyneisiin Apokryfikirjoihin kuuluviin Makkabilaissotien historiakirjoihin. Loppua lukuunottamatta teosten kronologia on yhtenevä.
Samalla tavalla Ilmestyskirja on kirjoitus kristittyjen vainojen ajalta joko keisari Neron tai Domitianuksen ajalta. Myöhempiä samanlaisia tekstejä ovat meille tutut negrospiritualit, jotka projisoivat Amerikan mustan väestönosan kärsimykset muinaiseen Israeliin Egyptin orjuudessa.
Myös tämä Matteuksen evankeliumin teksti liittyy samaan perinteeseen. Siinä käytetään hyvin paljon apokalyptisen kirjallisuuden kielikuvia ja muita ilmaisuja. Ne ovat osa tuon kirjallisuudenlajin ilmaisukeinoja – samalla tavoin kuin esimerkiksi rakkausrunoissa liioitellaan oman rakkaansa ominaisuuksia tai eläinsaduissa ei ole mitään kummallista siinä, että eläimet puhuvat.
Kuvaukset luonnonkatastrofeista ja sodista, nälänhädistä ja vainoista ovat tyypillisiä tämän kirjallisuudenlajin tehokeinoja. Ne olivat toisaalta asioita, joihin kuulijoiden oli helppo samaistua. Palestiina on mannerlaattojen risteysalueilla ja siksi maanjäristysherkkää aluetta. Nälänhätiä ja sotia on ollut kautta maailman sivu ja Israelin kansa oli saanut oman osansa myös vainoista.
Kuitenkin Matteus korostaa näiden olevan vasta synnytystuskien alkua. ne eivät itse vielä ennusta lopun ajan tuloa. Samoin Matteus varoittaa uskomasta niihin profeettoihin, joita ilmaantuu ja jotka väittävät olevansa messiaita. Roomalaisetkin olivat teloittaneet jo koko liudan näitä. Tässä varoituksessaan Matteus liittyy siihen juutalaiseen perinteeseen, jonka mukaan Messias on salassa kunnes ilmaisee itsensä yllättäen. Messiaan tulo on kuin vaakatasoisen salaman leimaus, jonka uskottiin hetkessä valaisevan koko maanpiirin.
Tuo yllätyksellisyys onkin asia, jota evankeliumit korostavat. Siinä mielessä erilaiset ennusmerkkien tarkkaamiset ja aikataulujen laatimiset ovat aivan turhaa. Kun Kristus tulee, Hän yllättää meidät kaikki.
Mutta vaikka emme tarkkailisikaan ennusmerkkejä aikataulujenlaadinta mielessämme, on tässä tekstissä joitain hyviä muistutuksia meillekin. Keskeisin on tuo varoitus rakkauden kylmenemisestä. Evankeiumin sisältö on ilmaistu Rakkauden kaksoiskäskyssä. Kristittyjen tehtävänä täällä maailmassa on rakastaa lähimmäsiään kuin itseään. Mutta kuten Kylväjävertauskin kertoo, osa siemenistä putosi orjantappuroihin ja ne tukahduttivat oraan.
Saksalainen teologi Edouard Schweitzer muistuttaa Matteuksen evankeliumin kommentaarissaan tässä kohden, että väärä opetus ei ole niinkään dogmaattisesti virheellistä opetusta tai uskoa vaan rakkaudetonta toimintaa. Mielestään hurskas kiivailija saattaa olla hyvinkin rakkaudeton omassa kiivailussaan.
Meitä ei käsketty taistelemaan lähes verissäpäin oikean opin puolesta vaan meitä käskettiin rakastamaan lähimmäistämme. rakastamaan sitäkin, jota emme oikeastaan voi edes sietää. Rukoilemaan myös vainoojiemme puolesta. Evankeliumi ei yleensä leviä teologisten argumenttien avulla vaan san avulla, että yksittäinen kristitty kieltää itsensä, ottaa ristinsä ja lähtee seuraamaan Herraansa – rakastamaan maailmaa Kristukselle.
Tälle tielle me sitoudumme kun nousemme yhdessä tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…