(Äitienpäivä)
Tämän pyhän psalmissa 27 ovat sanat:
Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi:
”Etsikää minun kasvojani.”
Herra, minä tahdon etsiä sinua,
älä kätke minulta kasvojasi!
”Etsikää minun kasvojani.”
Kun lapsi syntyy maailmaan, hän alkaa vaistomaisesti etsiä äitinsä kasvoja. Kun äiti pitää vauvaa sylissä ja katsoo tähän, vauva on tyytyväinen ja turvassa. Äidin kasvot välittävät turvallista läsnäoloa.
Näin jokainen meistä on tehnyt elämänsä alussa. Äidin kasvot ovat piirtyneet syvälle mielen muistiin. Niin ovat piirtyneet myös isän kasvot.
”Älä kätke minulta kasvojasi!” Jos lapsi ei löydä hoitajan kasvoja, hän hätääntyy ja alkaa itkeä. Pelko täyttää pienen elämän. Itkullaan lapsi ikään kuin huutaa hoivaajalleen: ”Älä kätke minulta kasvojasi!”
Kasvojen etsiminen ei pääty siihen, kun kasvamme ulos lapsuudesta. Koko elämän etsimme hyväksyvää katsetta, ystävän tai rakastetun kasvoja, elämänkumppanin katsetta. Kaipaamme, että lähellä on joku, joka katsoo juuri minua hyväksyvästi ja rakastavasti.
Tänään me muistamme äitiä. Muistamme äidin katsetta, joka on syöpynyt muistin sopukoihin, eikä sieltä lähde. Olemme kiitollisia, jos vielä voimme kohdata äidin katseen, antaa hänelle lahjan ja kukkia. Voimme kiittää äitiä ja kertoa, miten tärkeä hän on elämässämme.
Jos äiti on jo lähtenyt tästä elämästä, voimme muistella häntä kiitollisina. Voimme ehkä palauttaa mieleen hänen katseensa. Voimme muistaa ne hetket, jolloin äidin katse oli erityisen tärkeä, rohkaisi ja antoi voimia elämän kamppailujen keskellä.
”Älä kätke minulta kasvojasi!” Tämä on ollut pyyntö äidille.
”Älä kätke minulta kasvojasi!” Eikö tämä ole pyyntö myös ylöspäin? Emmekö huuda näin myös Jumalalle, kun joudumme hätään. Kun edessä näyttää olevan synkkä ja pimeä tie, pelkäämme, että Jumala kääntää kasvonsa pois ja jättää meidät yksin. Silloin huudamme: ”Älä kätke minulta kasvojasi!”
Näin Jumala ei tee. Jumala ei kätke kasvojaan. Kun käännymme Kaikkivaltiaan puoleen, hän kääntyy meihin ja katsoo rakastavasti, kuin äiti hätääntynyttä lastaan. Joka hetki emme tunne Jumalan läsnäoloa, mutta uskomme, että hän on lähellä ja läsnä. Kaipaamme hänen lähelleen.
Tämän pyhän evankeliumissa Jeesus ei puhu äidistä, vaan isästä. Jeesus rukoilee omiensa puolesta ja puhuttelee Jumalaa isäksi:
”Isä. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.”
Jeesus rukoilee, että me olisimme yhtä, että meillä olisi yksi ja sama kaipuu Jumalan puoleen. Että mekin voisimme kutsua Jumalaa isäksi. Että voisimme nähdä Jeesuksen
kasvoissa Jumalan rakastavat kasvot.
Jeesus rukoili Isäänsä: ”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.”
Mitä on tämä kirkkaus, josta Jeesus puhuu?
2. Moos. 40 kerrotaan Israelin kansan matkasta erämaassa kohti luvattua maata. Heidän mukanaan oli telttamaja, jossa Jumala ilmestyi: ”Herran kirkkaus täytti telttamajan. Mooses ei voinut astua pyhäkkötelttaan.” Jumalan kasvoja ei kukaan voinut nähdä.”
Johannes kertoo, että tämän häikäisevän kirkkauden Jumala on antanut Jeesukselle. Vapahtajan ihmiskasvoissa näemme Jumalan kirkkauden. Ja tämä kirkkaus annetaan myös meille. Se valaisee elämämme ja sen monenlaiset polut ja tiet.
Viime viikonloppuna olin muuttamassa poikaani uuteen asuntoon. Huomasin, että entisen kodin jättäminen oli Johannekselle haikeaa. Tuntui siltä, että oli muutossa mukana oloni oli tärkeää. Ei vain huonekalujen kantaminen ja asettelu uuteen asuntoon, vaan erityisesti se, että yhdessä tavaroiden kantaminen toi kokemuksen yhteenkuuluvuudesta. Poika tarvitsee isän tukea vielä isonakin.
Jeesus rukoili omiensa yhteenkuuluvuuden puolesta. Moni äiti on rukoillut lastensa puolesta, että näiden elämässä olisi siunaus ja varjelus.
On turvallista ajatella, että äiti tai isä on rukoillut tai rukoilee puolestani. Tuo rukous kantaa silloinkin, kun läheinen on siirtynyt elämän rajan tuolle puolen.
Turvallista on myös ajatella, että Jeesus rukoilee puolestamme. Hän rukoilee sinun ja minun puolestani.
”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.”
Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi kaikessa olla samaa mieltä. Niin kuin jokaisella on oma äiti tai oma isä, samoin jokaisella on myös oma kokemus Jumalasta. Kukin meistä on kohdannut Jumalan oman elämänsä vaiheissa. Joillekin Kaikkivaltias on näyttäytynyt rakastavana isänä. Toisille Jumala on jäänyt etäisemmäksi. Jokaista hän kuitenkin rakastaa juuri sillä tavalla, mikä on kullekin hyvä.
Näinhän myös viisas äiti tai isä tekee. Vanhempi rakastaa jokaista lastaan tämän persoonan mukaan.
Heinäkuun alussa pidetään Tampereella Herättäjäjuhlat. Paikkana on Kalevan kirkon takana oleva Liisanpuisto.
Juhlien tunnus on Lähellesi ikävöin. Se tulee Jaakko Löytyn tekemästä Siionin virrestä 295. Se kertoo läheisyyden kaipuusta perheessä, mutta myös suhteessa Jumalaan. Ikävöimme nähdä hänen kasvojaan.
1. Herra, siunaa kotia,
siunaa perhettämme.
Varjele nyt vaaroista
koko elämämme.
Lähellesi ikävöin,
ole läsnä päivin, öin,
hyvä Jumalamme.
4. Herra, anna rakkauden
kasvaa kodissamme.
Ohjaa tiemme yhteinen,
kuule rukoustamme.
Lähellesi ikävöin,
ole läsnä päivin, öin,
hyvä Jumalamme.