Ihminen on aina ollut kiinnostunut jaksamisestaan. Erityisesti omana aikanamme kukoistavat kuntosalit, urheilupaikat, kylpylät ja kunnonkohotusta lupaavat järjestöt. Seurakunnan esse-lehdessä käydään kiivas keskustelu joogan sopivuudesta kristitylle. Aikamme lääketiede tunnistaa sielun ja ruumiin yhteenkuuluvuuteen liittyviä nk. psykosomaattisia sairauksia. Joogassa uskonnollinen ja maallinen, hengellinen ja ruumiillinen kulttuuri liittyvät yhteen. Sitä seikkaa on havaittu ja viljelty sekä hinduismissa että buddhismissa. Molempien uskontojen puitteissa on kehitetty joogasta ruumiillisia eli fyysisiä harjoituksia, joiden metafyysiset vaikutukset vahvistavat ihmisen fysiikkaa. Myös kristinuskon puitteissa hengelliset harjoitukset tähtäävät siihen, että ihmisen sielu jaksaa paremmin Pyhän Hengen temppeliksi sanotussa (1. Kor. 3:16–17; 6:19) ruumiissa. Tämän päivän evankeliumissa Herra lupaa niin paljon jaksamista, että siitä riittää jopa toisille jaettavaksi. Mistä sitä saa?
Peräti kahdesti Johanneksen evankeliumi esittää Jeesuksen puheen ihmisen sisimmässä olevasta lähteestä. Sykari kaivolla samarialaisen naisen kanssa keskustellessa Jeesus sanoi (Joh. 4: 13–14): ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Kun evankeliumi esittää jonkun asian kahdesti, sillä on erityisen paljon painoa. Kun katsotaan näitä kahta ilmausta rinnakkain, voidaan todeta, että ensiksi Jeesus antaa sen veden, joka muuttaa vastaanottajan, ja toiseksi että usko on se tekijä, joka avaa ihmisen sisimmästä kumpuavan lähteen. Siinä virrassa on ikuinen elämä läsnä jo tässä ja ikuinen elämä on tämän virran yhtymäkohta ikuiseen aavaan mereen. Vaikka on siis yhtä monta sisäistä virtaa kuin on Jeesukseen uskoviakin, niin kaikilla on samaa lainavettä, ja kaikki virrat virtaavat samaan päämäärään eli ikuiseen elämään.
Se lähde avautuu uskosta, jonka Herra Jeesus antaa. Ja se lähde on Pyhä Henki. Uskon kautta kristitystä tulee kristus toiselle. Usko vaikuttaa rakkaudessa. Ylhäältä Jumala antaa kaikkiin ihmisiin sitä hyväänsä, hyvyytensä olemusta, ja uskovan ihmisen olemuksen onkalossa putken lailla se hyvä virtaa kuin elävää vettä toisille luoduille. Vesi oli ja on kuumissa ja kuivissa itämaissa hurjan arvokas elementti. Niin kuin jo luomisen aamuna Jumalan Henki liikkui vettä yllä (1. Moos. 1:2), niin Pyhä Henki on edelleen eläväksi tekevä voima: Jumala antaa sitä Kristuksen kautta Pyhässä Hengessä. Kasteessa Sanan ja veden yhteenliittymisestä Pyhä Henki synnytti sinut kristityksi, niin nytkin saat uutta kasteen armoa, kun Vapahtaja lupaa: sinun sisimmästäsi kumpuavat elävän veden virrat. Mitä tuo vesi on?
Aikamme tahtoo korostaa nautintoja ja kätketään elämän vastoinkäymiset. Niinpä kuuluu usein surevalle annettu neuvoo: Älä itke! Sillä neuvolla kielletään kyyneleiden puhdistavaa vettä. Psalmi 23: 2-3 toteaa Jumalan toiminnasta: ”hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni”. Miten paljon ovatkin äidin kyyneleet kasvattaneet uppiniskaista pientä, ja ne hiljaiset kyyneleet ovat elinkautiseksi jääneet sydämeen hoitamaan heikkoa kulkijaa elämän aallokossa. Aale Tynni päättää kuuluisan runonsa sanoihin: ”Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet: / ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.” Runossaan On maa Saima Harmaja toteaa: ”Kas kyyneleet / nuo, joihin ovat kummunneet / poveni katkeruus ja raskaat surut, / on vuorilähde, josta voimaa juon. / Jos tuon / ma sinne halvan rakkauden murut, / käsiini jalokiviaarre jää, / mi kimmeltää.” On monia tapoja, jolla tämän päivän evankeliumin kalliit Vapahtajan sanat kristityn elämässä saattavat toteutua, kun hän huutaa: ”Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat'” (Joh. 7: 38).
Jeesuksen puhe tämän päivän evankeliumissa sijoittuu juutalaisten lehtimajajuhlan yhteyteen. Tämä juhla vietettiin sadonkorjuun kiitokseksi, ja sen yhteydessä asuttiin säleikkömäisin rungoin ja palmuoksakatoin valmistetuissa majoissa, jotka muistuttivat Israelin kansan vaelluksesta tuoden kiitollisuutta Jumalan johdatuksesta hyvään maahan. Lehtimajajuhlan yhteydessä temppelissä uhrattiin juoma- eli vesiuhri. Herramme voimakkaan ja kovalla äänellä julistamansa sanan välityksellä irrottaa uhrin temppelistä ja sijoittaa sen eläväksi tekeväksi voimaksi jokaiseen kristittyyn. Miten me käytämme sitä lahjaa?
Maailmanlaajuinen ja kaikkia uskontoja vaivaama fundamentalismi tahtoisi sijoittaa Jumalan kohtaamisen rajuilmaan, joka ”repi vuoria rikki ja murskaa kallioita” (1. Kun. 19: 11), maanjäristykseen ja vihollisia kuluttavaan tulenlieskaan. Tänään saamme kuulla, ettei Herra ole niissä. Ne käyvät vain Herran edellä. ”Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan” (1. Kun. 19: 12–13).
Herran läsnäolo tuo oman mitättömyyden tunteen. Ihminen ei kestä Herran kirkkautta. Herran kohtaaminen yksilöi. Ihminen ei ole enää samanlainen sen jälkeen. Herra ottaa tehtäväänsä: ei myrskyssä, ei järisyttävin voimin, ei tulen vimmassa, vaan hiljaisessa huminassa.
Aikamme niin metelöi. Olemmeko valmiina kuuntelemaan hiljaista huminaa kaikesta taustametelistä? Jumalan läsnäolon hiljainen humina saattaa olla lapsen käden kosketus, puolison hiljainen katse, mummon lempeä kyynel, pieni huokaus, sininen hetki, ja vihdoin viimeinen hengenveto, kun väsynyt vaeltaja saa turvallisesti antaa henkensä Isän käteen.
Kaipaamme Pyhää Henkeä, kaipaamme Jumala läsnäoloa, kaipaamme pääsiäisen ylösnousemusvoimaa elämäämme. Kaipaamme Herran läsnäolon hiljaista huminaa ja elävän veden solinaa. Pyytäkäämme uskoa, toivoa ja rakkautta. Pyytäkäämme sitä siunausta, johon Herramme Jeesus Kristus sanallaan viittaa profeettaa Jesajan mukaan (Jes. 58: 11–12): ”Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy. Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.” Aamen.
6. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 7: 37–39, Hans-Christian Daniel
Hans-Christian Daniel
Espoonlahti