Oletko joskus nähnyt oikean lähteen? Se on ihme. Maan sisältä tulee vettä joka on kirkasta ja helmeilevää. Kesähelteellä se on kylmää. Talvella se ei jäädy. Miksi? Siksi että vesi virtaa. Se ei pysähdy. Jos vesi jäisi paikalleen lähde alkaisi pian haista. Levät ja lika pilaisivat sen. Talvella seisova vesi jäätyisi hetki pakkasen tultua.
Voiko lähde olla kuva Hengen työstä meissä? Kun suuntaamme Helatorstain jälkeen katseen Helluntaihin, mitä virtaava vesi puhuu Jumalasta?
Joskus elämässä tulevat kylmät ajat. Hyinen tuuli ja viima uhkaavat jäädyttää elämän. Se kohmettuu ja kangistuu jos elämästä katoaa merkitys. Jos ei voi jakaa kokemuksia ja tunteita toisen kanssa, synkkä kylmyys kangistaa elämän ja jäädyttää toivon.
Mutta kohmeisenakin aikana Jumalan henki jatkaa työtään. Hengen työ ei lakkaa missään elämäntilanteessa. Vaikka tapahtuisi mitä, Jumalan näkymätön työ jatkuu. Vesi ei jäädy vaikka lämmön kaipuu tuntuu jäädyttävän sisikunnan. Henki antaa lupauksen ja toivon kesästä ja valosta.
Mutta myös kesällä vesi voi käydä kelvottomaksi. Raikas vesi voi muuttua ummehtuneeksi. Keskellä kohisevaa kasvua voin pitää elämän lahjoja itsestäänselvyytenä. Voin paatua hyvinvointiin, voin kuvitella tulevani toimeen omiĺlani, ilman toista, ilman Jumalaa. Huomaamatta sisälläni alkaa kasvaa itsekeskeisyyden sinilevää. Yltäkylläisyys uhkaa tukahduttaa hengen työn.
Pyhä Henki ei poista elämän vuodenaikaoja. On kevät, uuden elämän lupauksen aika. On kesä, kasvun ja yltäkylläisyyden kausi. On syksy, luopumisen ja kuoleman aika. On jäätävä talvi, jolloin elämä tuntuu hautautuneen kinosten ja viiman alle.
Mutta kaikkina vuodenaikoina Pyhä Henki tekee työtään. Joskus heikommin, joskus vahvemmin. Kristus on avannut sisällämme lähteen. Se pulppuaa raikasta ja virkistävää vettä. Jeesus itse sanoo: ”Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’.
Mutta mitä tuo Hengen virta on? Mitä henki saa aikaan?
Myös tämän päivän VT:n lukukappaleessa Jesajan kirjasta mainitaan henki. Se liitetään siihen siunaukseen jonka Jumala lupaa israelilaisten lapsille.
” Minä annan vesien virrata janoavalle,
purojen kuivaan maahan.
Minä vuodatan henkeni lapsiisi
ja siunaukseni vesoillesi,
ja he versovat kuin kaislikko,
kuin pajut purojen varsilla.” (Jes. 44: 1-5)
Jo profeetta Jesaja näki että Jumalan henki luo uutta elämää. Jo ennen Jeesusta Jumalan henki kasvatti hyvyyden versoja. Israelilaiset löysivät siunauksen lähteen Jumalasta.
Toisaalla Jesaja liittää ehtymättömän lähteen veden paastoon. Profeetta opastaa:
Jes. 58:
Jos annat nälkäiselle omastasi
ja ravitset sen, joka kärsii puutetta,
niin sinun pimeyteesi koittaa valo
ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.
”..kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.”
Paasto avaa silmät näkemään toisen ihmisen. Pyhä Henki vie näkemään toisen ihmisen ja hänen elämänsä. Henki ohjaa vuorovaikutukseen. Henki on yhteyden avaaja erilaisten ihmisten välillä.
Kristus on luonut tämän yhteyden. Jumalan Henki keskittyi niin toiseen että tuli ihmiseksi. Keskipiste siirtyi toiseen. Kun Henki avaa silmät katsomaan poispäin itsestä, syntyy vuorovaikutusta. Lakkaamme olemasta yksinäisiä saaria. Olemme liittyneitä toisiimme. Henki avaa yhteyden toistemme välille.
Jumalan henki johtaa aina vuorovaikutukseen. Jumalan henki avaa ikkunat, tuo tuulen ja avaa raikkaat vedet. Siksi se ei ole oma henkemme vaan Jumalan henki. Se ei johda meitä käpertymään itseemme vaan näkemään toisen.
Näin Hengen työ ja usko liittyvät niihin vaikutuksiin Paavali toteaa Pyhän Hengen työstä: ”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal.5:22).
Jumala ei jättänyt ihmistä omaan varaansa. Jeesus oli kuollut. Se oli järkyttävä menetys opetuslapsille. Tragedia. Elämän merkitys näytti kadonneen. Rakas Herra oli poissa.
Kuitenkin Henki auttoi pelokkaita opetuslapsia liikkeelle. Pyhä Henki antoi rohkeuden ja tulevaisuuden toivon. Ylösnousemuksen valo alkoi kajastaa menetyksen keskelle. Jeesuksen kuolema ei ollut kristinuskon loppu vaan sen alku. Tie ylösnousemukseen kulki haudan kautta.
Kuolema ei vie Henkeä. Meilläkin on ylösnousemuksen toivo.
Mikään tragedia ei voi veden virtausta pysäyttää. Mikään menetys ei voi viedä rohkeutta.
Evankeliumi kertoo että Jeesus huusi. Miksi? Siksi että hänellä oli tärkeää sanottavaa. Huutoa tarvittiin että ihminen kuulisi. Sillä ihmisellä on taipumus käpertyä itseemme. Meillä on taipumus rikkoa yhteyttä toiseen, ummehtua ja jäädä paikoilleen. Jumalan henki lähettää meidät liikkeelle ja vie vuorovaikutukseen. Henki luo yhteyttä.
Ei ole sellaista aikaa elämässä jolloin Pyhä Henki ei tekisi työtään meissä., Joskus se on heikkoa, joskus vahvempaa. Henki auttaa heikkouttamme, pitää uskoa ja toivoa yllä.
Eilen laulettiin Suvivirttä koulujen päättäjäisjuhlissa. Sen 5. säkeistössä sama ajatus kuin evankeliumitekstissä. Henki luo elämää. Se virvoittaa luonnon ja saa sen kasvamaan ja kukoistamaan. Samoin Henki virvoittaa sielun, se avaa silmät Jumalan hyvyydelle. Henki antaa elämään suunnan ja tarkoituksen. Se herättää kiitoksen sydämessä.
Laulamme nyt Suvivirrestä 571 säk. 5 ja 6.