Rakkaat kristityt!
Oletko tunnistanut koskaan itsessäsi jonkinlaista luovuuden puuskaa? Sellaista hetkeä, jolloin ehkä olet oivaltanut jotain merkittävää, tai olet tehnyt jotain, mitä et koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Olet maalannut, kirjoittanut, soittanut, siivonnut, leiponut, keksinyt, puhunut jotain sellaista, mikä tuntuu aivan uudelta. On tapahtunut jotain, mistä olet innostunut. Olet innostunut ehkä uudelleen jostain vanhasta.
Tuollainen innostumisen hetki hyvin harvoin syntyy väkisin tyyliin: istunpa nyt työpöytäni ääreen ja innostun. Luovaan mielentilaan liittyy usein jonkinlainen kokemus tilasta ja vapaudesta – olkoonkin, että puitteet saattavat hyvinkin liittyä aivan normaaliin työntekoon. Tai sitten nuo oivallukset syntyvät lenkillä – yksin ollessa. Toisinaan hyvät oivallukset ja luovuus kukoistaa parhaimmillaan yhdessä toisten kanssa. Toinen ruokkii toista.
Kun Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen – niin uskon, että yhdeltä osin tuo sana sisältää sen, että meistä ihmisistä on tehty luovia. Mekin luomme – emme tosin useinkaan tyhjästä, niin kuin Jumala kerran loi olevaisuuden tyhjästä. Useimmiten luomme jostain olevasta- yhdistelemällä vanhasta uutta.
Luovuus merkitsee aina myös alttiutta antautua virheiden tekemiseen. Ilman virheitä, ilman yhä uusia yrityksiä, harvoin luodaan mitään uutta. Kokeilu ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Luovuus vaatii paitsi tilaa – myös rohkeutta tehdä virheitä.
Uskon suuri vihollinen on kaavamaisuus. Kun uskosta tulee – niin kuin helposti tulee – jotain kaavamaista – ollaan kaukana siitä, mistä uskossa lopulta on kyse. Pyhän Hengen työ on aina luovaa – uusia uria aukaisevaa.
On toki asioita, johon tarvitaan erilaisia sääntöjä – mutta elämässä on paljon enemmän asioita, joissa säännöt eivät vain toimi. Rakkaus on sellainen. Rakkaus ei tottele sääntöjä.
Tässä messussa me iloitsemme yhdessä siitä, että toimitamme tänään aikuiskonfirmaation. Kevään aikana itse asiassa useampikin aikuinen on käynyt rippikoulun, joko vähän pitemmän tai lyhemmän kaavan mukaan. Rippikoulun sisältöön kuuluvat myös kymmenen käskyä. Luther kuitenkin opettaa, että rakkaus saa meidät keksimään joka päivä uusia kymmeniä käskyjä. Sillä rakkaus on kekseliäs. Rakkaus keksii monenlaisia tapoja palvella lähimmäistä.
Kristus on luovuuden lähde. Hän vetää meitä kaikkia lähelleen. Hän kutsuu meitä rakkautensa ja armonsa osallisuuteen. Ja tästä kristityn vapaudesta – jossa ei ole mitään käskyjä – kumpuaa monenlaista luovuutta, monenlaista elämää.: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”
Usko synnyttää jotain uutta. Usko kysyy yhä uudelleen kuinka voin rakastaa – osoittaa välittämistä lähimmäisilleni. Usko tule näkyväksi arjessa yhhä uusilla tavoilla.
Kuva virtaavasta vedestä, pulppuavasta lähteestä on puhutteleva. Lähde tuottaa raikasta vettä – kunhan vain veden annetaan virrata. Jos kätket rakkauden vain oman sydämesi sopukoihin – se vähitellen ummehtuu kuin seisova vesi. Sen sijaan, jos annat sen virrata – huomaat olevasi ehtymättömän lähteen äärellä.
Tahdon sanoa teille, jotka tänään konfirmoidaan. Antakaa lahjanne ja taitonne Jumalan rakkauden käyttöön – mitä se sitten milloinkin onkaan. Löydätte elämän ilon ja ehtymättömän lähteen.
Pyydän nyt teitä konfirmoitavia astumaan alttarin äärelle.