7. sunnuntai helluntaista, Luuk. 6: 27 – 31, Kari Tiirola

Mistä sinä olet kotoisin? Itse tunnen välillä, että en ole oikein mistään kotoisin tai oikeastaan minulla on
monta kotipaikkaa. Olen syntynyt Pyhäjoella, mutta hyvin pian perheemme muutti Säynätsaloon
Jyväskylän lähelle. Vuoden päästä siitä asuimmekin jo
Oulujoen varrella Muhoksella. Kun olin kolmannella
luokalla, muutimme Haapavedelle, aluksi Aittokylälle ja myöhemmin kirkolle. Sieltä sitten opiskelujen
vuoksi Helsinkiin ja opintojen päätyttyä työn perässä tänne Haapajärvelle. Lapsena muuttaminen isän
työn
perässä oli rankkaa, mutta nyt aikuisena huomaan, että minulla onkin tunnesiteitä melkein kaikkiin
asuinpaikkoihin. Pyhäjoella kävimme usein mummulassa, joten syntymäpitäjä säilyi sillä tavalla muistoissa.
Muhoksella aloitin koulunkäyntini Laitasaa
ren kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Haapavedellä
puolestaan asuin suurimman osan lapsuuttani ja nuoruuttani. Sieltä myös lähdin maailmalle ylioppilaaksi
pääsyn jälkeen ja siellä asuvat vanhempani edelleen.
Helsinki oli opiskelukaupunkini viiden vuod
en ajan ja
sieltä löysin myös puolison, joka tosin oli kotoisin Taivalkoskelta.
Entä sitten Haapajärvi, jossa
kotimme on ollut melkein 30 vuotta elämästäni, ylivoimaisesti enemmän kuin
missään muualla. Kaikki lapsemme ovat paljasjalkaisia haavikkaita. M
elkein kaikki ystävämme ovat täällä ja
Haapajärven seurakunnassa olen tehnyt töitä koko työurani. Muistan sen päivän ja tunteen, jolloin
Haapajärvi alkoi tuntua kodilta. Ajelimme kohti Haapajärveä Kärsämäen suunnasta, kun kirkon torni
ilmestyi näkyviin.
Jossakin syttyi tunne siitä, että nyt tullaan kotiin. Myöhemminkin kirkon tornin
ilmestyminen näkyviin on saanut aikaan tunteen siitä, että nyt ollaan kotona. Siksi olikin aika outoa, kun
tänä kesänä lomareissulta palatessamme Elämäjärventien suunnasta
lähestyttäessä ensimmäinen
näkökenttään
ilmestynyt torni ei ollutkaan kirkon torni, vaan Sauvin tuulimylly. Ehkä siihenkin tottuu.
Mistä sinä olet kotoisin? Mistä tulee tunne siitä, että juuri tietty paikka on rakas, läheinen ja tuntuu kodilta?
Olisiko ni
in, että koti herättää aina muistoja. Se herättää muistoja niistä ihmisistä, jotka ovat eläneet ennen
meitä. Esineet, rakennukset, tuoksut ja teiden mutkat nostavat mieleen sellaisiakin asioita, joita ei ole
tietoisesti ajatellut pitkään aikaan. Tämänki
n muistan! Näinhän se oli. Heinäpellon tuoksut, pakkaslumen
narsku
min
en
kenkien alla, puuhellan ritinä
, puhtaiden lakanoiden kosketus
ja
ulko
–
oven saranoiden kitinä
.
Kotiin liittyy aina myös rakkauden side: tutut ihmiset, työn touhut, turvallinen syli ja
kahvipöydän tuoksu.
Naapuri, joka kulki ohitse omilla asioillaan tai pistäytyi tupaan ja istui ovenpieleen. Kuulumiset ja kirkolle
menemiset. Rakkaus läheisiä ihmisiä kohtaan
, rakkaus kotiseutuun ja sen ihmisiin. Vieraassa kaupungissa
korva terävöityy
, jos tavaratalon puheensorinassa kuuluukin kotiseudun puheenpaino ja murteen nuotti.
”
Lähetäänkö juomaan kahavit
”
?
Me, jotka olemme asuneet Haapajärvellä 30 vuotta tai paljon kauemmin, emme ehkä huomaa sitä valtavaa
muutosta, joka on tapahtunut. Tänäki
n kesänä kaupungin keskusta on myllerryksessä, kun katuja
rakennetaan uusiksi. Pysähdyin eräänä päivänä muistelemaan, millainen oli se Haapajärvi, jonne
muutimme syksyllä
–
87. Muistelemisen tulos oli yllättävä. Vajaassa 30 vuodessa kaupungin keskustan
t
aloista on purettu, peruskorja
ttu tai rakennettu kokonaan uusia yli 90 %. Se, joka saapuu tänne
kymmenien vuosien poissaolon jälkeen huomaa kaiken muuttuneen ihmisiä myöten.
Sauvin tuulimyllyt ovat vain yksi merkki yhteiskunnan nopeasta muutoksesta. N
e ovat kuitenkin pientä
verrattuna siihen muutokseen, joka on tapahtunut henkisessä ilmapiirissä. 60
–
ja 70
–
luvuilla purettiin
surutta vanhoja arvokkaita rakennuksia
, täytettiin maaseutu matalilla tiilitaloilla ja kaupungit tasakattoisilla
betonielementti
kuutioilla. Huonekalut pilkottiin polttopuiksi ja täytettiin koti moderneilla lastulevyihmeillä.
Välillä tuntuu siltä, että 2000
–
luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä olemme samassa vimmassa tuhoamassa
henkistä perintöämme. Lastulevy osoittautui epäterveell
iseksi ja huonoksi huonekalumateriaaliksi,
betonielementit rapautuivat ja tasakatto vuoti. Milloin huomaamme, että itsekkyys, ja äärimm
äisyyteen
vievä yksilöllisyys ovat
huono perusta
hyvälle elämälle?
Yhteiskunta on alkanut rapautua ja vuotaa.
Juurettom
uudesta ja yksinäisyydestä on tullut jo kansantauteja. Kristillisen uskon lukutaito on kadonnut
ällistyttävän nopeasti. Samalla olemme hukkaamassa juuri sitä länsimaista sivistystä ja perintöä, josta
yritämme pitää epätoivoisesti kiinni.
Kirkon tornin s
ijasta moni katsoo tänään tuulimyllyyn.
Valinnanvapaus ja yksilöllisyys kuulostavat hyviltä ja kannatettavilta ajatuksilta. Valitettavasti niiden kanssa
käsikynkkää näyttää kulkevan irrallisuus ja juurettomuus. Monissa kielissä sana
”
juuri
”
, vaikkapa ru
otsin
”
rot
”
juontuu latinan kielen sanasta
”
radix
”
. Aivan samasta latinan sanasta johdetaan myös sana
”
radikaali
”
. Siis yllättäen radikaali ei olekaan irrallinen, vaan sellainen ihminen, jolla on juuret jossakin.
Radikaali tietää, mistä hänen ajatuksens
a kasvavat. Tämän päivän evankeliumin Jeesus on radikaali.
Teille,
jotka minua kuulette, minä sanon: rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa
niiden puolesta, jotka teitä parjaavat
…
Jeesuksen radikaalisuus nousee ehdott
omasta rakkaudesta.
Ihminen ei ole kokonainen, ellei hän ole sidoksissa toiseen ihmiseen ja ehdottoman rakkauden lähteeseen
Jumalaan. Rakkaudessa meillä ei ole valinnanvapautta, sillä Jumala kutsuu meitä rakastamaan kaikkia
ihmisiä ja kaikkia luotuja sam
alla tavalla kuin hän rakastaa meitä: ehtoja asettamatta, sellaisena kuin toinen
on, ei sellaisena kuin haluaisimme hänen olevan. Jos me jäämme odottamaan, että lähimmäisemme tekee
ensimmäisen siirron kohti sovintoa, saammepa jurnuttaa kauan. Siksi meid
än on kristittyinä otettava aina
ensimmäinen askel kohti köyhää, kohti yksinäistä, kohti toisten hyljeksimää, jopa kohti sellaista, joka
halveksii ja vihaa meitä.
Mistä me olemme kotoisin? Tuulimyllyn siivet pyörivät sen mukaan, mistä tuulee. Siitä ei ol
e opastajaksi
eikä kodiksi. Kirkon tornin katolla on risti. Se näyttää aina oikeaan suuntaan. Kohti Kristusta, kohti
täydellistä rakkautta, kohti hyväksymistä sellaisena kuin sinä ja minä olemme. Siksi oikea kotimme löytyy
vain ristin suunnasta. Risti
n juurella on kirkko, tämä kirkko, haapajärvisten kotikirkko, johon monet
sukupolvet ovat kokoontuneet jakamaan iloja ja suruja, etsimään lohtua ja veisaamaan kiitosta. Tämän
kirkon täytyy olla myös vieraanvaraisuuden paikka, jossa otamme vastaan satunnai
sen kulkijan ja sellaisen,
joka kyselee, saako tämä olla minunkin kotini. Silloin sanomme:
”
tervetuloa
”
! Tervetuloa joukkoomme!
Tervetuloa
aterialle yhdessä meidän kanssamme. Ole kuin kotonasi, sillä olet tullut kotiin!