Sisäministeri Päivi Räsänen totesi hiljattain, että “hengellisellä heräämisellä ja ihmisen uskonsuhteella Jumalaan on iso merkitys, joka näkyy myös elämän valintoina arjessa”. Räsäsen toteamus herätti varsin kriittisiä ja paheksuvia kommentteja. Ehkä Räsäsen kriitikot eivät suoranaisesti halua rajoittaa sananvapautta, mutta heidän mielestään on joka tapauksessa toivottavaa, että Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen ei puhuta mitään julkisesti. Ainakin joillain Räsäsen kriitikoilla tämän toiveen taustalla on vakaumus, että uskonnot saavat paljon pahaa aikaan.
Väitettä uskontojen haitallisuudesta toistetaan nykyään usein. Mutta pitääkö se paikkansa? Siinä mielessä väite on tosi, että uskontoihin liittyy äärimmäisen ikäviä asioita. Ajatelkaamme vaikka hindulaisuuden kastilaitosta tai Sharia-lain määräämiä rangaistuksia niille, jotka luopuvat Islamin uskosta. Mutta eikö uskontoihin epäsuorastikin liittynyt paha ole ollut vähäisempää kuin se paha, mitä ateistiset aatteet ovat saaneet aikaan? Vaikka yhteiskunnallisesti merkittävien ateististen aatteiden historia on lyhyt, kuinka paljon ne ovatkaan aiheuttaneet kärsimystä ja kylväneet tuhoa viimeisen sadan vuoden aikana! Tälläkin hetkellä ateistiseen ideologiaan pitäytyvässä Pohjois-Koreassa on voimassa ihmisten erottelu- ja sortojärjestelmä, jonka rinnalla hindujen kastilaitos kalpenee.
Epämääräinen uskonnoista puhuminen on myös harhanjohtavaa, koska uskontoja on monenlaisia. Kristinuskon nimissä pitäisi olla mahdotonta tehdä pahaa – jos Jeesuksen päivän evankeliumissa lausumat sanat otetaan vakavasti. Jeesus antoi seuraajilleen viime kädessä vain yhden ohjeen. Tämä Jumalan valtakunnan laki on maailman lyhyin laki, sillä se voidaan ilmaista yhdellä sanalla: rakasta!
Hieman pitemmässä muodossa Jumalan valtakunnan laki kuuluu: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:37–30) Päivän evankeliumissa Jeesus esittää lähimmäisen rakastamisen periaatteen niin kutsuttuna kultaisena sääntönä “niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.
Luulisi tosiaan, että ne, jotka sanovat olevansa Jeesuksen seuraajia, eivät voi tehdä pahaa ainakaan hänen nimissään. Ihmisellä on kuitenkin merkillinen kyky pettää itseään ja selittää musta valkoiseksi. Käytännössä monet yksityiset ihmiset ovat tehneet pahaa luullen olleensa Jeesuksen asialla. Lisäksi kristittyjen keskuudessa on esiintynyt yhteisöllistä ja järjestelmällistä pahuutta, johon Jumalan on katsottu antaneen luvan. Ensimmäisenä useimmille tulee luultavasti mieleen inkvisitio, jota keskiajan katolinen kirkko harjoitti. Tutkimusten mukaan inkvisition aikaansaannoksia on suuresti liioiteltu, eikä inkvisition uhreja ollut ehkä enempää kuin 20 000. Heitä oli toki paljon mutta ateististen aatteiden uhrien määrään verrattuna vähän. Käsittämättömästä ja järkyttävästä ilmiöstä inkvisitiossa oli joka tapauksessa kysymys.
Inkvisition taustalla oli ajatus, että teko, joka olisi muutoin paha, ei enää olekaan paha, jos se edistää hyvää. Samaan tapaan täytyy hyvän nimissä tehty paha aina oikeuttaa. Vaikka päivän evankeliumi ei anna tällaiselle oikeutukselle mitään sijaa, sitä täytyy täydentää Jeesuksen opetuksella ihmisten perimmäisestä pahuudesta, jotta ajatus pahan kääntymisestä hyväksi saisi lopullisen iskun. Jeesus opetti, että “pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset” lähtevät ihmisen pahasta sydämestä. (Matt. 15:19) Meillä kaikilla on yhtä paha sydän, emmekä me voi ulkoistaa pahuutta. Emme voi asettua Jumalan asemaan ja lähimmäistemme yläpuolelle ja ajatella, että vain lähimmäisemme ovat pahoja. Emme voi ryhtyä itse määrittelemään hyvää ja pahaa emmekä voi oikeuttaa pahoja tekojamme kuvittelemalla, että ne edistävät hyvää. Pahat teot ovat aina pahoja tekoja ja Jumalan tuomion alaisia.
Ihmisen perimmäisen ja yhtäläisen pahuuden kieltäminen ei avaa ovea vain sellaiselle pahalle, mitä tehdään Jumalan tai hyvän nimissä vaan itse asiassa kaikenlaiselle pahan tekemiselle. Sillä jos ihmisen pahuus kielletään, samalla kielletään viime kädessä myös Jumala, ainakin sellainen Jumala, jonka edessä olemme syyllisiä ja vastuussa teoistamme. Ja jos Jumalaa ei ole olemassa, mikä estää meitä ottamasta hyvää ja pahaa omiin käsiimme ja tekemästä sitä, mikä meitä huvittaa?
Tietoisuus siitä, että olemme vastuussa teoistamme elävälle Jumalalle, pakottaa meidät miettimään, mitä me teemme. Eikö siis ministeri Räsänen ollut oikeassa, kun hän sanoi, että hengellinen herääminen vaikuttaa arkielämän valintoihin?
Jokainen ihminen joutuu toki ilman hengellistä heräämistäkin miettimään tekojensa seurauksia. Syntiinlankeemuksesta huolimatta ihmiskunnan keskuudessa on säilynyt jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä. Paavali sanoo, että Jumala on kirjoittanut rakkauden lain jokaisen luomansa ihmisen sisimpään, ja ihmisen omatunto syyttää häntä, kun hän toimii sen vastaisesti. (Room. 2:14,15) Tästä kertoo se, että kultainen sääntö löytyy jossain muodossa kristinuskon ohella monista muista uskonnoista. Ihminen ei kuitenkaan välttämättä kuuntele omantunnon ääntä, ja mitä enemmän hän näin menettelee, sitä enemmän käsitys oikeasta ja väärästä samalla hämärtyy.
Omien valintojen ohella ihmistä ohjaa myös se yhteisö, missä hän elää. Jopa kokonainen yhteiskunta voi kadottaa käsityksen oikeasta ja väärästä niin kuin tapahtui entisessä Neuvostoliitossa. Neuvostoajan ihmisiä on kutsuttu tuuliajolle joutuneeksi “kadotetuksi sukupolveksi”. Jumala voi silti korjata sen, minkä ihmiset ovat tuhonneet.
Kuinka hyvä asia onkaan, että meidän maassamme on vuosisatojen ajan opetettu erottamaan hyvä ja paha, oikea ja väärä! Kuinka hyvä asia onkaan, että nuoret saavat tänäkin kesänä kuulla rippikouluissa Jumalan rakkauden laista! Ja eikö sekin ole hyvä asia – ei vain ikuisuuden kannalta vaan myös ajallisessa mielessä –, että joku – nuori tai vanha – tulee herätykseen, hänen omatuntonsa herkistyy eikä hän enää rohkene tehdä pahoja tekoja, joihin hän aikaisemmin suhtautui välinpitämättömästi?
Hengellisessä heräämisessä ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa. Vaikka hengellisellä heräämisellä on ajallisia seurauksia, sen ydin siinä, että ihminen ymmärtää rikkoneensa Jumalaa vastaan ja ansainneensa tuomion, joka on mittaamattomasti suurempi kuin se tuomio, jonka ajalliset tuomarit voivat langettaa. Synnintunto ei ole epämääräinen asia, sillä Pyhä Henki muistuttaa meitä todellisista synneistä: siitä, mitä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä, ja siitä, mikä tällä hetkellä elämässämme on Jumalan tahdon vastaista.
Älkäämme vaientako Pyhä Hengen ääntä, vaan kuunnelkaamme, mitä Hän meille puhuu. Mitä meidän sydämestämme onkaan lähtenyt? Muistuttaako Pyhä Henki meitä pahoista ajatuksista tai lähimmäisen vahingoittamisesta, siveettömyydestä, jostain avioliittoon tai muihin ihmissuhteisiin liittyvästä pettämisestä, varastamisesta, valehtelemisesta tai jostain muusta, mikä on Jumalan rakkauden lain vastaista?
Maallisen tuomion voimme välttää, jos emme jää tekemästämme rikoksesta kiinni. Toisin on Jumalan tuomion laita. Häntä emme voi pettää, sillä Hän näkee kaiken salatuimpaan asti.
Jumalan tuomio, synnin lopullinen palkka on ikuinen kuolema, kadotus, ja Jumalan tuomio pannaan aina täytäntöön. Mutta ei silti välttämättä meidän kohdallamme! Sillä tuomiomme on jo pantu täytäntöön! Toinen on kärsinyt tuomiomme, hän on kokenut kadotuksen, Jumalan vihan ja hylkäämisen, meidän puolestamme. Siksi sinulle julistetaan tänään: syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä tähden!
Mikä ihmeellinen sanoma, parhain mahdollinen sanoma! Sen kuulemista me tarvitsemme aina uudelleen, sillä me emme pääse synnistä ja synnintunnosta eroon tämän elämän aikana.
Synnintunto päinvastoin syvenee ja armon tarve lisääntyy jatkuvasti, jos kuuntelemme, mitä Pyhä Henki meille puhuu. Joudumme ensin katumaan ja valittamaan pahoja tekojamme, ja sitten paljastuu, mistä kaikki paha saa alkunsa. Joudumme tunnustamaan, että kaiken pahan lähde on paha sydämemme. Siellä asuu syvä itserakkaus, ahneus, viha, kateus ja itsekkyys. Emme rakasta vilpittömästi lähimmäisiämme, vaan etsimme kaikessa omaamme. Jumalaa me rakastamme vielä vähemmän, päinvastoin me kapinoimme häntä vastaan.
Me emme voi mitään sydämemme pahuudelle emmekä voi muuttaa itseämme toisenlaisiksi, mutta tämä ei tee tyhjäksi syyllisyyttämme. Olemme syyllisiä syntiemme takia, joihin pahan sydämemme takia lankeamme, vaikka taistelemme syntiä vastaan – kuten meidän tulee tehdä. Mutta olemme syyllisiä myös syntisyytemme takia. Syvin synnin hätä liittyy siihen, että koko olemuksemme asettuu Jumalaa vastaan. Emme pääse eroon syntisyydestämme yhtä vähän kuin voimme muuttaa silmiemme väriä, mutta synti ei ole silmien värin tavoin jotain sellaista, minkä Jumala on meille antanut, vaan jotain sellaista, mikä on meissä omaa syytämme.
Järkemme ei käsitä perimmäisestä syntisyyttämme ja syyllisyyttämme, mutta sydämemme käsittää, kun olemme Pyhän Hengen puhuttelussa.
Meillä on siis aina asiaa Jeesuksen luokse, armoa ja anteeksiantamusta vastaanottamaan. Ainoastaan hän on täyttänyt rakkauden käskyn, meidänkin puolestamme. Jeesus on mennyt jopa niin pitkälle, että hän on ottanut kantaakseen meidän rakkaudettomuutemme ja sen kaikki seuraukset. Vain Jeesuksen rakkaus voi murtaa kovat sydämemme ja saa meidätkin rakastamaan ja täyttämään rakkauden lain, ei vain ulkonaisesti vaan myös sydämessämme. Hengellisellä heräämisellä on iso merkitys, kuten sisäministeri totesi, mutta vielä paljon suurempi merkitys on uskonsuhteella Jeesukseen, mistä ministeri myös puhui.
Sitä hyvää, minkä sydämessämme vaikuttava Jumalan rakkaus eli Jeesus Kristus saa aikaan, me emme voi vähäisemmässäkään määrin lukea omaksi ansioksemme ja tehdä siitä numeroa.
Me emme edes kiinnitä siihen huomiota, eikä se saa meitä pitämään itseämme hyvinä ihmisinä ja vähennä synnintuntoamme.
Luther sanoo: “Jumalaapelkäävä, uskova ihminen tuntee aina enemmän syntiä kuin anteeksiantamusta. … Jumalaton se sijaan ei näe, ei tunne Jumalan vihaa, vaan elää … aivan kuin ei olisikaan Jumalaa, joka aikanaan rankaisee synnin. … Kuta enemmän jumalapelkäävä ihminen sitä vastoin tuntee heikkoutensa ja syntinsä, sitä ahkerammin hän huutaa ja rukoilee Jumalaa; sillä kun synnintunto … ei lakkaa, ei myöskään rukoileminen ja Jumalan puoleen huutaminen lakkaa.”
Jumalan armo ei myöskään lakkaa, vaan Hän vastaa heikon syntisen huokauksiin. “Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 5:20) Jeesuksen luona mutta vain Hänen luona ja Hänen tähtensä synnintunto muuttuu armontunnoksi.
“Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje eikä karkota yhtään pois:” “Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa, Sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea. En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan. Ja kuitenkin oi Herra, Sun käsiis jäädä saan.” (Sininen laulukirja 54:1, 23:1)
Laki ja rakkaus, synti ja armo
Saarna Valkeakosken kirkossa 15.7.2012
sunnuntai helluntaista
vuosikerta, Luuk 6:27–31
Sisäministeri Päivi Räsänen totesi hiljattain, että “hengellisellä heräämisellä ja ihmisen uskonsuhteella Jumalaan on iso merkitys, joka näkyy myös elämän valintoina arjessa”. Räsäsen toteamus herätti varsin kriittisiä ja paheksuvia kommentteja. Ehkä Räsäsen kriitikot eivät suoranaisesti halua rajoittaa sananvapautta, mutta heidän mielestään on joka tapauksessa toivottavaa, että Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen ei puhuta mitään julkisesti. Ainakin joillain Räsäsen kriitikoilla tämän toiveen taustalla on vakaumus, että uskonnot saavat paljon pahaa aikaan.
Väitettä uskontojen haitallisuudesta toistetaan nykyään usein. Mutta pitääkö se paikkansa? Siinä mielessä väite on tosi, että uskontoihin liittyy äärimmäisen ikäviä asioita. Ajatelkaamme vaikka hindulaisuuden kastilaitosta tai Sharia-lain määräämiä rangaistuksia niille, jotka luopuvat Islamin uskosta. Mutta eikö uskontoihin epäsuorastikin liittynyt paha ole ollut vähäisempää kuin se paha, mitä ateistiset aatteet ovat saaneet aikaan? Vaikka yhteiskunnallisesti merkittävien ateististen aatteiden historia on lyhyt, kuinka paljon ne ovatkaan aiheuttaneet kärsimystä ja kylväneet tuhoa viimeisen sadan vuoden aikana! Tälläkin hetkellä ateistiseen ideologiaan pitäytyvässä Pohjois-Koreassa on voimassa ihmisten erottelu- ja sortojärjestelmä, jonka rinnalla hindujen kastilaitos kalpenee.
Epämääräinen uskonnoista puhuminen on myös harhanjohtavaa, koska uskontoja on monenlaisia. Kristinuskon nimissä pitäisi olla mahdotonta tehdä pahaa – jos Jeesuksen päivän evankeliumissa lausumat sanat otetaan vakavasti. Jeesus antoi seuraajilleen viime kädessä vain yhden ohjeen. Tämä Jumalan valtakunnan laki on maailman lyhyin laki, sillä se voidaan ilmaista yhdellä sanalla: rakasta!
Hieman pitemmässä muodossa Jumalan valtakunnan laki kuuluu: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:37–30) Päivän evankeliumissa Jeesus esittää lähimmäisen rakastamisen periaatteen niin kutsuttuna kultaisena sääntönä “niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.
Luulisi tosiaan, että ne, jotka sanovat olevansa Jeesuksen seuraajia, eivät voi tehdä pahaa ainakaan hänen nimissään. Ihmisellä on kuitenkin merkillinen kyky pettää itseään ja selittää musta valkoiseksi. Käytännössä monet yksityiset ihmiset ovat tehneet pahaa luullen olleensa Jeesuksen asialla. Lisäksi kristittyjen keskuudessa on esiintynyt yhteisöllistä ja järjestelmällistä pahuutta, johon Jumalan on katsottu antaneen luvan. Ensimmäisenä useimmille tulee luultavasti mieleen inkvisitio, jota keskiajan katolinen kirkko harjoitti. Tutkimusten mukaan inkvisition aikaansaannoksia on suuresti liioiteltu, eikä inkvisition uhreja ollut ehkä enempää kuin 20 000. Heitä oli toki paljon mutta ateististen aatteiden uhrien määrään verrattuna vähän. Käsittämättömästä ja järkyttävästä ilmiöstä inkvisitiossa oli joka tapauksessa kysymys.
Inkvisition taustalla oli ajatus, että teko, joka olisi muutoin paha, ei enää olekaan paha, jos se edistää hyvää. Samaan tapaan täytyy hyvän nimissä tehty paha aina oikeuttaa. Vaikka päivän evankeliumi ei anna tällaiselle oikeutukselle mitään sijaa, sitä täytyy täydentää Jeesuksen opetuksella ihmisten perimmäisestä pahuudesta, jotta ajatus pahan kääntymisestä hyväksi saisi lopullisen iskun. Jeesus opetti, että “pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset” lähtevät ihmisen pahasta sydämestä. (Matt. 15:19) Meillä kaikilla on yhtä paha sydän, emmekä me voi ulkoistaa pahuutta. Emme voi asettua Jumalan asemaan ja lähimmäistemme yläpuolelle ja ajatella, että vain lähimmäisemme ovat pahoja. Emme voi ryhtyä itse määrittelemään hyvää ja pahaa emmekä voi oikeuttaa pahoja tekojamme kuvittelemalla, että ne edistävät hyvää. Pahat teot ovat aina pahoja tekoja ja Jumalan tuomion alaisia.
Ihmisen perimmäisen ja yhtäläisen pahuuden kieltäminen ei avaa ovea vain sellaiselle pahalle, mitä tehdään Jumalan tai hyvän nimissä vaan itse asiassa kaikenlaiselle pahan tekemiselle. Sillä jos ihmisen pahuus kielletään, samalla kielletään viime kädessä myös Jumala, ainakin sellainen Jumala, jonka edessä olemme syyllisiä ja vastuussa teoistamme. Ja jos Jumalaa ei ole olemassa, mikä estää meitä ottamasta hyvää ja pahaa omiin käsiimme ja tekemästä sitä, mikä meitä huvittaa?
Tietoisuus siitä, että olemme vastuussa teoistamme elävälle Jumalalle, pakottaa meidät miettimään, mitä me teemme. Eikö siis ministeri Räsänen ollut oikeassa, kun hän sanoi, että hengellinen herääminen vaikuttaa arkielämän valintoihin?
Jokainen ihminen joutuu toki ilman hengellistä heräämistäkin miettimään tekojensa seurauksia. Syntiinlankeemuksesta huolimatta ihmiskunnan keskuudessa on säilynyt jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä. Paavali sanoo, että Jumala on kirjoittanut rakkauden lain jokaisen luomansa ihmisen sisimpään, ja ihmisen omatunto syyttää häntä, kun hän toimii sen vastaisesti. (Room. 2:14,15) Tästä kertoo se, että kultainen sääntö löytyy jossain muodossa kristinuskon ohella monista muista uskonnoista. Ihminen ei kuitenkaan välttämättä kuuntele omantunnon ääntä, ja mitä enemmän hän näin menettelee, sitä enemmän käsitys oikeasta ja väärästä samalla hämärtyy.
Omien valintojen ohella ihmistä ohjaa myös se yhteisö, missä hän elää. Jopa kokonainen yhteiskunta voi kadottaa käsityksen oikeasta ja väärästä niin kuin tapahtui entisessä Neuvostoliitossa. Neuvostoajan ihmisiä on kutsuttu tuuliajolle joutuneeksi “kadotetuksi sukupolveksi”. Jumala voi silti korjata sen, minkä ihmiset ovat tuhonneet.
Kuinka hyvä asia onkaan, että meidän maassamme on vuosisatojen ajan opetettu erottamaan hyvä ja paha, oikea ja väärä! Kuinka hyvä asia onkaan, että nuoret saavat tänäkin kesänä kuulla rippikouluissa Jumalan rakkauden laista! Ja eikö sekin ole hyvä asia – ei vain ikuisuuden kannalta vaan myös ajallisessa mielessä –, että joku – nuori tai vanha – tulee herätykseen, hänen omatuntonsa herkistyy eikä hän enää rohkene tehdä pahoja tekoja, joihin hän aikaisemmin suhtautui välinpitämättömästi?
Hengellisessä heräämisessä ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa. Vaikka hengellisellä heräämisellä on ajallisia seurauksia, sen ydin siinä, että ihminen ymmärtää rikkoneensa Jumalaa vastaan ja ansainneensa tuomion, joka on mittaamattomasti suurempi kuin se tuomio, jonka ajalliset tuomarit voivat langettaa. Synnintunto ei ole epämääräinen asia, sillä Pyhä Henki muistuttaa meitä todellisista synneistä: siitä, mitä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä, ja siitä, mikä tällä hetkellä elämässämme on Jumalan tahdon vastaista.
Älkäämme vaientako Pyhä Hengen ääntä, vaan kuunnelkaamme, mitä Hän meille puhuu. Mitä meidän sydämestämme onkaan lähtenyt? Muistuttaako Pyhä Henki meitä pahoista ajatuksista tai lähimmäisen vahingoittamisesta, siveettömyydestä, jostain avioliittoon tai muihin ihmissuhteisiin liittyvästä pettämisestä, varastamisesta, valehtelemisesta tai jostain muusta, mikä on Jumalan rakkauden lain vastaista?
Maallisen tuomion voimme välttää, jos emme jää tekemästämme rikoksesta kiinni. Toisin on Jumalan tuomion laita. Häntä emme voi pettää, sillä Hän näkee kaiken salatuimpaan asti.
Jumalan tuomio, synnin lopullinen palkka on ikuinen kuolema, kadotus, ja Jumalan tuomio pannaan aina täytäntöön. Mutta ei silti välttämättä meidän kohdallamme! Sillä tuomiomme on jo pantu täytäntöön! Toinen on kärsinyt tuomiomme, hän on kokenut kadotuksen, Jumalan vihan ja hylkäämisen, meidän puolestamme. Siksi sinulle julistetaan tänään: syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä tähden!
Mikä ihmeellinen sanoma, parhain mahdollinen sanoma! Sen kuulemista me tarvitsemme aina uudelleen, sillä me emme pääse synnistä ja synnintunnosta eroon tämän elämän aikana.
Synnintunto päinvastoin syvenee ja armon tarve lisääntyy jatkuvasti, jos kuuntelemme, mitä Pyhä Henki meille puhuu. Joudumme ensin katumaan ja valittamaan pahoja tekojamme, ja sitten paljastuu, mistä kaikki paha saa alkunsa. Joudumme tunnustamaan, että kaiken pahan lähde on paha sydämemme. Siellä asuu syvä itserakkaus, ahneus, viha, kateus ja itsekkyys. Emme rakasta vilpittömästi lähimmäisiämme, vaan etsimme kaikessa omaamme. Jumalaa me rakastamme vielä vähemmän, päinvastoin me kapinoimme häntä vastaan.
Me emme voi mitään sydämemme pahuudelle emmekä voi muuttaa itseämme toisenlaisiksi, mutta tämä ei tee tyhjäksi syyllisyyttämme. Olemme syyllisiä syntiemme takia, joihin pahan sydämemme takia lankeamme, vaikka taistelemme syntiä vastaan – kuten meidän tulee tehdä. Mutta olemme syyllisiä myös syntisyytemme takia. Syvin synnin hätä liittyy siihen, että koko olemuksemme asettuu Jumalaa vastaan. Emme pääse eroon syntisyydestämme yhtä vähän kuin voimme muuttaa silmiemme väriä, mutta synti ei ole silmien värin tavoin jotain sellaista, minkä Jumala on meille antanut, vaan jotain sellaista, mikä on meissä omaa syytämme.
Järkemme ei käsitä perimmäisestä syntisyyttämme ja syyllisyyttämme, mutta sydämemme käsittää, kun olemme Pyhän Hengen puhuttelussa.
Meillä on siis aina asiaa Jeesuksen luokse, armoa ja anteeksiantamusta vastaanottamaan. Ainoastaan hän on täyttänyt rakkauden käskyn, meidänkin puolestamme. Jeesus on mennyt jopa niin pitkälle, että hän on ottanut kantaakseen meidän rakkaudettomuutemme ja sen kaikki seuraukset. Vain Jeesuksen rakkaus voi murtaa kovat sydämemme ja saa meidätkin rakastamaan ja täyttämään rakkauden lain, ei vain ulkonaisesti vaan myös sydämessämme. Hengellisellä heräämisellä on iso merkitys, kuten sisäministeri totesi, mutta vielä paljon suurempi merkitys on uskonsuhteella Jeesukseen, mistä ministeri myös puhui.
Sitä hyvää, minkä sydämessämme vaikuttava Jumalan rakkaus eli Jeesus Kristus saa aikaan, me emme voi vähäisemmässäkään määrin lukea omaksi ansioksemme ja tehdä siitä numeroa.
Me emme edes kiinnitä siihen huomiota, eikä se saa meitä pitämään itseämme hyvinä ihmisinä ja vähennä synnintuntoamme.
Luther sanoo: “Jumalaapelkäävä, uskova ihminen tuntee aina enemmän syntiä kuin anteeksiantamusta. … Jumalaton se sijaan ei näe, ei tunne Jumalan vihaa, vaan elää … aivan kuin ei olisikaan Jumalaa, joka aikanaan rankaisee synnin. … Kuta enemmän jumalapelkäävä ihminen sitä vastoin tuntee heikkoutensa ja syntinsä, sitä ahkerammin hän huutaa ja rukoilee Jumalaa; sillä kun synnintunto … ei lakkaa, ei myöskään rukoileminen ja Jumalan puoleen huutaminen lakkaa.”
Jumalan armo ei myöskään lakkaa, vaan Hän vastaa heikon syntisen huokauksiin. “Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 5:20) Jeesuksen luona mutta vain Hänen luona ja Hänen tähtensä synnintunto muuttuu armontunnoksi.
“Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje eikä karkota yhtään pois:” “Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa, Sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea. En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan. Ja kuitenkin oi Herra, Sun käsiis jäädä saan.” (Sininen laulukirja 54:1, 23:1)
Laki ja rakkaus, synti ja armo
Saarna Valkeakosken kirkossa 15.7.2012
sunnuntai helluntaista
vuosikerta, Luuk 6:27–31
Sisäministeri Päivi Räsänen totesi hiljattain, että “hengellisellä heräämisellä ja ihmisen uskonsuhteella Jumalaan on iso merkitys, joka näkyy myös elämän valintoina arjessa”. Räsäsen toteamus herätti varsin kriittisiä ja paheksuvia kommentteja. Ehkä Räsäsen kriitikot eivät suoranaisesti halua rajoittaa sananvapautta, mutta heidän mielestään on joka tapauksessa toivottavaa, että Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen ei puhuta mitään julkisesti. Ainakin joillain Räsäsen kriitikoilla tämän toiveen taustalla on vakaumus, että uskonnot saavat paljon pahaa aikaan.
Väitettä uskontojen haitallisuudesta toistetaan nykyään usein. Mutta pitääkö se paikkansa? Siinä mielessä väite on tosi, että uskontoihin liittyy äärimmäisen ikäviä asioita. Ajatelkaamme vaikka hindulaisuuden kastilaitosta tai Sharia-lain määräämiä rangaistuksia niille, jotka luopuvat Islamin uskosta. Mutta eikö uskontoihin epäsuorastikin liittynyt paha ole ollut vähäisempää kuin se paha, mitä ateistiset aatteet ovat saaneet aikaan? Vaikka yhteiskunnallisesti merkittävien ateististen aatteiden historia on lyhyt, kuinka paljon ne ovatkaan aiheuttaneet kärsimystä ja kylväneet tuhoa viimeisen sadan vuoden aikana! Tälläkin hetkellä ateistiseen ideologiaan pitäytyvässä Pohjois-Koreassa on voimassa ihmisten erottelu- ja sortojärjestelmä, jonka rinnalla hindujen kastilaitos kalpenee.
Epämääräinen uskonnoista puhuminen on myös harhanjohtavaa, koska uskontoja on monenlaisia. Kristinuskon nimissä pitäisi olla mahdotonta tehdä pahaa – jos Jeesuksen päivän evankeliumissa lausumat sanat otetaan vakavasti. Jeesus antoi seuraajilleen viime kädessä vain yhden ohjeen. Tämä Jumalan valtakunnan laki on maailman lyhyin laki, sillä se voidaan ilmaista yhdellä sanalla: rakasta!
Hieman pitemmässä muodossa Jumalan valtakunnan laki kuuluu: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:37–30) Päivän evankeliumissa Jeesus esittää lähimmäisen rakastamisen periaatteen niin kutsuttuna kultaisena sääntönä “niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.
Luulisi tosiaan, että ne, jotka sanovat olevansa Jeesuksen seuraajia, eivät voi tehdä pahaa ainakaan hänen nimissään. Ihmisellä on kuitenkin merkillinen kyky pettää itseään ja selittää musta valkoiseksi. Käytännössä monet yksityiset ihmiset ovat tehneet pahaa luullen olleensa Jeesuksen asialla. Lisäksi kristittyjen keskuudessa on esiintynyt yhteisöllistä ja järjestelmällistä pahuutta, johon Jumalan on katsottu antaneen luvan. Ensimmäisenä useimmille tulee luultavasti mieleen inkvisitio, jota keskiajan katolinen kirkko harjoitti. Tutkimusten mukaan inkvisition aikaansaannoksia on suuresti liioiteltu, eikä inkvisition uhreja ollut ehkä enempää kuin 20 000. Heitä oli toki paljon mutta ateististen aatteiden uhrien määrään verrattuna vähän. Käsittämättömästä ja järkyttävästä ilmiöstä inkvisitiossa oli joka tapauksessa kysymys.
Inkvisition taustalla oli ajatus, että teko, joka olisi muutoin paha, ei enää olekaan paha, jos se edistää hyvää. Samaan tapaan täytyy hyvän nimissä tehty paha aina oikeuttaa. Vaikka päivän evankeliumi ei anna tällaiselle oikeutukselle mitään sijaa, sitä täytyy täydentää Jeesuksen opetuksella ihmisten perimmäisestä pahuudesta, jotta ajatus pahan kääntymisestä hyväksi saisi lopullisen iskun. Jeesus opetti, että “pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset” lähtevät ihmisen pahasta sydämestä. (Matt. 15:19) Meillä kaikilla on yhtä paha sydän, emmekä me voi ulkoistaa pahuutta. Emme voi asettua Jumalan asemaan ja lähimmäistemme yläpuolelle ja ajatella, että vain lähimmäisemme ovat pahoja. Emme voi ryhtyä itse määrittelemään hyvää ja pahaa emmekä voi oikeuttaa pahoja tekojamme kuvittelemalla, että ne edistävät hyvää. Pahat teot ovat aina pahoja tekoja ja Jumalan tuomion alaisia.
Ihmisen perimmäisen ja yhtäläisen pahuuden kieltäminen ei avaa ovea vain sellaiselle pahalle, mitä tehdään Jumalan tai hyvän nimissä vaan itse asiassa kaikenlaiselle pahan tekemiselle. Sillä jos ihmisen pahuus kielletään, samalla kielletään viime kädessä myös Jumala, ainakin sellainen Jumala, jonka edessä olemme syyllisiä ja vastuussa teoistamme. Ja jos Jumalaa ei ole olemassa, mikä estää meitä ottamasta hyvää ja pahaa omiin käsiimme ja tekemästä sitä, mikä meitä huvittaa?
Tietoisuus siitä, että olemme vastuussa teoistamme elävälle Jumalalle, pakottaa meidät miettimään, mitä me teemme. Eikö siis ministeri Räsänen ollut oikeassa, kun hän sanoi, että hengellinen herääminen vaikuttaa arkielämän valintoihin?
Jokainen ihminen joutuu toki ilman hengellistä heräämistäkin miettimään tekojensa seurauksia. Syntiinlankeemuksesta huolimatta ihmiskunnan keskuudessa on säilynyt jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä. Paavali sanoo, että Jumala on kirjoittanut rakkauden lain jokaisen luomansa ihmisen sisimpään, ja ihmisen omatunto syyttää häntä, kun hän toimii sen vastaisesti. (Room. 2:14,15) Tästä kertoo se, että kultainen sääntö löytyy jossain muodossa kristinuskon ohella monista muista uskonnoista. Ihminen ei kuitenkaan välttämättä kuuntele omantunnon ääntä, ja mitä enemmän hän näin menettelee, sitä enemmän käsitys oikeasta ja väärästä samalla hämärtyy.
Omien valintojen ohella ihmistä ohjaa myös se yhteisö, missä hän elää. Jopa kokonainen yhteiskunta voi kadottaa käsityksen oikeasta ja väärästä niin kuin tapahtui entisessä Neuvostoliitossa. Neuvostoajan ihmisiä on kutsuttu tuuliajolle joutuneeksi “kadotetuksi sukupolveksi”. Jumala voi silti korjata sen, minkä ihmiset ovat tuhonneet.
Kuinka hyvä asia onkaan, että meidän maassamme on vuosisatojen ajan opetettu erottamaan hyvä ja paha, oikea ja väärä! Kuinka hyvä asia onkaan, että nuoret saavat tänäkin kesänä kuulla rippikouluissa Jumalan rakkauden laista! Ja eikö sekin ole hyvä asia – ei vain ikuisuuden kannalta vaan myös ajallisessa mielessä –, että joku – nuori tai vanha – tulee herätykseen, hänen omatuntonsa herkistyy eikä hän enää rohkene tehdä pahoja tekoja, joihin hän aikaisemmin suhtautui välinpitämättömästi?
Hengellisessä heräämisessä ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa. Vaikka hengellisellä heräämisellä on ajallisia seurauksia, sen ydin siinä, että ihminen ymmärtää rikkoneensa Jumalaa vastaan ja ansainneensa tuomion, joka on mittaamattomasti suurempi kuin se tuomio, jonka ajalliset tuomarit voivat langettaa. Synnintunto ei ole epämääräinen asia, sillä Pyhä Henki muistuttaa meitä todellisista synneistä: siitä, mitä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä, ja siitä, mikä tällä hetkellä elämässämme on Jumalan tahdon vastaista.
Älkäämme vaientako Pyhä Hengen ääntä, vaan kuunnelkaamme, mitä Hän meille puhuu. Mitä meidän sydämestämme onkaan lähtenyt? Muistuttaako Pyhä Henki meitä pahoista ajatuksista tai lähimmäisen vahingoittamisesta, siveettömyydestä, jostain avioliittoon tai muihin ihmissuhteisiin liittyvästä pettämisestä, varastamisesta, valehtelemisesta tai jostain muusta, mikä on Jumalan rakkauden lain vastaista?
Maallisen tuomion voimme välttää, jos emme jää tekemästämme rikoksesta kiinni. Toisin on Jumalan tuomion laita. Häntä emme voi pettää, sillä Hän näkee kaiken salatuimpaan asti.
Jumalan tuomio, synnin lopullinen palkka on ikuinen kuolema, kadotus, ja Jumalan tuomio pannaan aina täytäntöön. Mutta ei silti välttämättä meidän kohdallamme! Sillä tuomiomme on jo pantu täytäntöön! Toinen on kärsinyt tuomiomme, hän on kokenut kadotuksen, Jumalan vihan ja hylkäämisen, meidän puolestamme. Siksi sinulle julistetaan tänään: syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Hänen kalliin sovintoverensä tähden!
Mikä ihmeellinen sanoma, parhain mahdollinen sanoma! Sen kuulemista me tarvitsemme aina uudelleen, sillä me emme pääse synnistä ja synnintunnosta eroon tämän elämän aikana.
Synnintunto päinvastoin syvenee ja armon tarve lisääntyy jatkuvasti, jos kuuntelemme, mitä Pyhä Henki meille puhuu. Joudumme ensin katumaan ja valittamaan pahoja tekojamme, ja sitten paljastuu, mistä kaikki paha saa alkunsa. Joudumme tunnustamaan, että kaiken pahan lähde on paha sydämemme. Siellä asuu syvä itserakkaus, ahneus, viha, kateus ja itsekkyys. Emme rakasta vilpittömästi lähimmäisiämme, vaan etsimme kaikessa omaamme. Jumalaa me rakastamme vielä vähemmän, päinvastoin me kapinoimme häntä vastaan.
Me emme voi mitään sydämemme pahuudelle emmekä voi muuttaa itseämme toisenlaisiksi, mutta tämä ei tee tyhjäksi syyllisyyttämme. Olemme syyllisiä syntiemme takia, joihin pahan sydämemme takia lankeamme, vaikka taistelemme syntiä vastaan – kuten meidän tulee tehdä. Mutta olemme syyllisiä myös syntisyytemme takia. Syvin synnin hätä liittyy siihen, että koko olemuksemme asettuu Jumalaa vastaan. Emme pääse eroon syntisyydestämme yhtä vähän kuin voimme muuttaa silmiemme väriä, mutta synti ei ole silmien värin tavoin jotain sellaista, minkä Jumala on meille antanut, vaan jotain sellaista, mikä on meissä omaa syytämme.
Järkemme ei käsitä perimmäisestä syntisyyttämme ja syyllisyyttämme, mutta sydämemme käsittää, kun olemme Pyhän Hengen puhuttelussa.
Meillä on siis aina asiaa Jeesuksen luokse, armoa ja anteeksiantamusta vastaanottamaan. Ainoastaan hän on täyttänyt rakkauden käskyn, meidänkin puolestamme. Jeesus on mennyt jopa niin pitkälle, että hän on ottanut kantaakseen meidän rakkaudettomuutemme ja sen kaikki seuraukset. Vain Jeesuksen rakkaus voi murtaa kovat sydämemme ja saa meidätkin rakastamaan ja täyttämään rakkauden lain, ei vain ulkonaisesti vaan myös sydämessämme. Hengellisellä heräämisellä on iso merkitys, kuten sisäministeri totesi, mutta vielä paljon suurempi merkitys on uskonsuhteella Jeesukseen, mistä ministeri myös puhui.
Sitä hyvää, minkä sydämessämme vaikuttava Jumalan rakkaus eli Jeesus Kristus saa aikaan, me emme voi vähäisemmässäkään määrin lukea omaksi ansioksemme ja tehdä siitä numeroa.
Me emme edes kiinnitä siihen huomiota, eikä se saa meitä pitämään itseämme hyvinä ihmisinä ja vähennä synnintuntoamme.
Luther sanoo: “Jumalaapelkäävä, uskova ihminen tuntee aina enemmän syntiä kuin anteeksiantamusta. … Jumalaton se sijaan ei näe, ei tunne Jumalan vihaa, vaan elää … aivan kuin ei olisikaan Jumalaa, joka aikanaan rankaisee synnin. … Kuta enemmän jumalapelkäävä ihminen sitä vastoin tuntee heikkoutensa ja syntinsä, sitä ahkerammin hän huutaa ja rukoilee Jumalaa; sillä kun synnintunto … ei lakkaa, ei myöskään rukoileminen ja Jumalan puoleen huutaminen lakkaa.”
Jumalan armo ei myöskään lakkaa, vaan Hän vastaa heikon syntisen huokauksiin. “Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 5:20) Jeesuksen luona mutta vain Hänen luona ja Hänen tähtensä synnintunto muuttuu armontunnoksi.
“Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje eikä karkota yhtään pois:” “Näin syntisenä Herra, mun täytyy vaeltaa, Sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea. En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan. Ja kuitenkin oi Herra, Sun käsiis jäädä saan.” (Sininen laulukirja 54:1, 23:1)