7. sunnuntai helluntaista, Mark. 10:17-27, Matti Perälä

Rakkaus ei ole vaatimus vaan tosiasia. Mikään muu tässä maailmassa ei ole niin pysyvää kuin rakkauden jälki. Rakkauden jälki meissä, toinen toisellemme. Rakkauden jälki on ihmiskunnan kohtalonkysymys.
Mitä hyötyä siitä on, että kirkossa puhutaan rakkaudesta? Tai toisinpäin. Mitä haittaa siitä on, jos uskon sanoma muuttuu muuksi kuin rakkaus?
Näiden kysymysten kanssa kirkkomme kamppailee. Näiden kysymysten parissa olemme myös silloin kun seuraamme uutisia. Viha ja rakkaus ovat kestoteemoja. Kirkko puhuu rakkaudesta, koska se on ydinviestimme.
Olemme nykyisin ajatustapojemme ja tottumustemme taitekohdassa. Mikä nyt on oikein ja mikä on väärin? Miksi nykyajan puhetavat ovat sellaisia kuin ovat? Ei ole helppo suunnistaa. Mikä olisi elämälle oikea suunta? Ei meinaa saada selvää edes karttamerkeistä eli moni asia kuvaillaan hämmentävällä tavalla, outona. Liikumme monen ihmisen kokemuksen mukaan tuntemattomaan maastoon sekä henkisessä että hengellisessä elämässämme.
”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Tämä kysymys on kirkkoväelle tuttu ja tärkeä. On hyvä ajatella henkilökohtaisesti. Kysymys ei koske naapurin setää tai tätiä.
Jotkut ovat arvelleet, että mennyt kevättalvi on tehnyt sille uutta ajankohtaisuutta laajemminkin. Moni on alkanut pohtia mielessään, että mistähän tässä meidän elämässämme oikein onkaan kysymys.
Iankaikkisuus tai taivas eivät ole vain tuolla jossain pitkän ajansuoran toisessa päässä. Iankaikkisuus ja taivas ympäröivät meitä joka hetki yhtä lähellä.
Evankeliumi kertoo, että Jeesuksen luokse juoksujalkaa rynnänneellä miehellä oli kiire. ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Hän oli rikas mies. Häntä kiinnosti periminen. Hän oli myös ilmeisen hyvä ihminen. Hän tunsi käskyt ja eli niiden mukaan.
Jeesus asetti kuitenkin miehen eteen sydämen tilan. Et voi rakastaa sekä rahaa että Jumalaa. Kysymys ei ole siitä, onko rahaa vai ei vaan siitä, mihin sydän kiinnittyy.
Kuluvana keväänä on uudella tavalla herätty siihen, että maan hallituksen on täytynyt antaa meille kansalaisille aika yksityiskohtaisia määräyksiä ja suosituksia.
Rakkaus ei ole määräyskokoelma. Rakkaus on pysyvintä mitä on olemassa, niin kuin muistot tai ajattelu. Kaikki muu on häilyvää, vaihtuvaa. Rakkauden jälki säilyy. Siksi Raamattu opettaakin, että ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.”(Gal.5:6) Tunnetulla tavalla Raamattu opettaa myös, että ”Jumala on rakkaus” (1. Jh 4:8). On hyvä yrittää saada aikaan oikean lähimmäisyyden jälkiä.
Ensimmäisessä lukukappaleessa kuultu Samuelin ja Saulin kohtaaminen on karua kuultavaa. Taustalla on sota ja Herran käsky, että kaikki amalekilaiset on tuhottava. Näitä kohtia vanhasta testamentista on mahdoton ymmärtää. Kertomukset ovat julmia. Tässä kertomuksessa ydin kuitenkin on siinä, että Saul voitti amalekilaiset muttei tuhonnut heitä kaikkia kuten Herran käsky oli. Parasta karjaakaan ei uhrattu vaan ryöstettiin sotasaaliiksi. Ahneus voitti tottelevaisuuden. Sitä tulee tuo kysymys, onko tottelevaisuus parempi kuin uhri. Ja Saul vastasi teoillaan väärin. Tottelevaisuus olisi ollut oikein. (1. Sam. 15.22-26).
Toisessa lukukappaleessa puolestaan kohtasimme toisenlaisen maaston. ”Jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä.” Jaakobin kirjeen sanonta antaa mahdollisuuden tulkinnoille. En kuitenkaan lähde tässä nykypäivän kiistakysymyksiin. Niiden sijoittaminen saarnaan ei ole sopivaa. Mutta tämä on tärkeä ottaa itse kunkin omassa sydämessään puntaroitavaksi. Jaakob sanoo myös – tapansa mukaan – äärimmäisen selkeästi: ”Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.” (Jk 2:8-13).
Iankaikkisen elämän lähde on siinä, että tulee sydämessään Jeesuksen luo ja tekee tuon kysymyksen: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?”
Siinä on tämän sanajumalanpalveluksen puntari.