Jos joku ei sattumoisin tiedä, tänä vuonnahan Kerkonkoski on valittu Pohjois-Savon vuoden kyläksi. Epäilemättä te kyläläiset ja muutkin olette nähneet paljon vaivaa asian eteen. Avain minkä tahansa kylän toimivuuteen ja viihtyvyyteen on kaiketi yhteisöllisyys. Mistä aito yhteisöllisyys kumpuaa? Miten aito yhteisöllisyys ilmenee? Apostoli kirjoittaa: ”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa” (Room. 13:10).
Monesti kuulee sanottavan: On kiire. Kyse voi olla olosuhteiden pakosta, itse aiheutetusta tilasta tai silkasta tekosyystä. Toisaalta moni on jo kyllästynyt alituiseen kiireen tuntuun. Joku pelkää palavansa loppuun ennen aikojaan. On ollut pyrkimyksiä kiireettömään elämäntapaan, esimerkkinä ”downshiftaajat”. Löytyisikö tältäkin kylältä esimerkkejä?
Joskus kiire johtaa hyvään. Päivän evankeliumissa kohtaamme miehen, joka tuli juoksujalkaa kysymään Jeesukselta iankaikkisen elämän saavuttamisesta. Kysymys oli hänelle polttava. Vastauksen löytämisellä oli todella kiire – ja näin tulisi meilläkin olla!
Taivaaseen ei pääse syntiä. Mutta mitä mahdollisuuksia ihmisellä on noudattaa kymmentä käskyä? Jeesuksen luo tulleen miehen tavoin saatamme tässä kohden luulla itsestämme liikoja. Joskus kuulee sanottavan: En minä ole saanut sakkoja enkä ole ollut vankilassa. Maksan kaikki verotkin … Niin – yhteiskunnan ja toisten ihmistenkin silmissä voimme, ainakin jossakin määrin, elää nuhteetonta elämää. Toisaalta tällainen ulkonainen nuhteettomuus voi johtaa omahyväisyyteen. On myös niitä, jotka ovat ympärillä rehottavan väkivallan ja muun vääryyden vuoksi tulleet johtopäätökseen: Ihmisen hyvyys on vararikon kärsinyt haavekuva.
Muistelenpa hetken omaa elämääni vuoden 1990 tienoilla. Etsin rauhaa sisäiseen levottomuuteeni sieltä ja täältä. Lopulta tunnistin rauhattomuuteni pohjalta: Olen rikkonut kymmentä käskyä – minä, joka kuvittelin olevani hyvä ihminen, kunnon kristitty. Yritin myös ”käydä kauppaa” Jumalan kanssa: Katso, Jumala, olen minä sentään tehnyt paljon hyvää. Etkö voisi jo hyväksyä minut ja antaa rauhan? Mutta tämä ”kaupankäynti” johti vain syvempään yrittämiseen, eikä siinä löytynyt rauhaa. En ollut vakavasti sairas, mutta pelkäsin kuolemaa, vaikkapa mahdollisessa liikenneonnettomuudessa. Kysyin itseltäni: Mitä minulle tapahtuisi kuoleman jälkeen? Joutuisin tilille tekemisistäni ja sitten varmaan hyvin, hyvin pahaan paikkaan. Mutta Raamatusta luin, ja puheista ja kohtaamisissa kristittyjen kanssa kuulin, että minulla on toivoa. Jeesus on valmistanut minullekin iankaikkisen elämän. Häneen uskoen löytäisin Jumalan anteeksiannon ja rauhan.
Synnin syvyys on käsittämätön, mutta Jumalan armo on kaikkea valtavasti suurempi.
Jeesus opettaa, että teemme syntiä jo ajatuksin. Kaikki synnit kumpuavat perisynnistä: ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset” (Matt. 15:19). Ajatuksesta tulee usein sana, ja sanasta teko, mutta Jumala katsoo jo sydämen puhtautta. Päivän evankeliumissa tuo varakas mies joutui pohtimaan suhdettaan omaisuuteen. Rahan ja muun varallisuuden omistaminen ei ole itsessään väärin. Vääryyttä on se, kun niihin kiinnittää sydämensä. Jumala nimittäin tahtoo, että itsekkään kartuttamisen sijaan käyttäisimme varojamme myös lähimmäisen hyväksi. Jumalan lain noudattaminen omin voimin on kuitenkin epätoivoinen yritys ja johtaa uupumukseen. Kymmenelle käskylle jää tässä tehtävä paljastaa, missä kohti olemme rikkoneet: Meillä ei ole sitä rakkautta, jota Jumala meiltä vaatii. Käskyt ovat kuin Jumalan osoittavia sormia. Huomaamme oman mahdottomuutemme: Jumalan lain noudattaminen ei siis voi olla tie iankaikkiseen elämään. Sillä ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room.3:23). Mitä omiin kykyihimme tulee, taivas on suljettu. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo pelastuksesta: Ihmiselle se on mahdotonta” (Mark.10:27). Jos meidän olisi tultava Jumalan eteen omassa varassa, olisimme kelvottomia, tuomion ansainneita, jokaikinen meistä.
Mutta Jeesus jatkaa: ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27). Jumala vieläpä tahtoo, että saisimme iankaikkisen elämän. Niinpä taivaaseen pääsymme on alusta loppuun Jumalan lahjaa ja työtä meissä.
Miten siis? Tässä ei siis toimi oma rakkaus, vaan Jumalan. Jumala on rakastanut kaikkia meitä jo siinä, että hän antoi Jeesuksen maailman Vapahtajaksi. ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1.Joh. 4:10). Jeesus täytti käskyt meidän puolestamme, meitä varten. Jeesus kuoli syntiemme vuoksi, mutta ei jäänyt kuoleman valtaan, vaan nousi kuolleista. Siksi mekin nousemme kerran haudoistamme.
Kasteessa meidät on liitetty Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Siksi nämä eivät enää ole vain kaukaisessa maassa, kauan sitten tapahtuneita asioita, vaan jokaista kastettua henkilökohtaisesti lähellä. Kasteen myötä meille on jo annettu valtavat lahjat: syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä ja elämän uudistus jo tässä ajassa. Epäuskoista kasteen lahja ei hyödytä. Mutta kuka ikinä turvaa Jeesukseen, saa Jumalalta anteeksi ja on matkalla hänen luokseen taivaaseen, perille pääsyn toivossa. Saamme vielä lahjaksi Pyhän Hengen – rauhan, ilon ja rakkauden Hengen sydämiimme, elämää uudistamaan. Uskon myötä elämäämme ilmestyy uhrautuvaa rakkautta, samankaltaista kuin Jeesuksella: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta” (Joh. 15:13).
Voimme siis tiivistää rakkauden apostolin, Johanneksen, 1. kirjeen sanoin: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1.Joh. 4:19). Jumalan rakastaminen on sitä, että noudatamme kymmentä käskyä. ”Rakkautta on se, että me elämme hänen käskyjensä mukaan” (2.Joh. 1:6). Kolme ensimmäistä käskyä suuntautuu Jumalaan, loput seitsemän myös lähimmäiseen. Mutta käskyjen noudattaminen on mahdollista vain siten, että olemme ensin itse Jumalan rakkauden kohteena ja uskomme Vapahtajaamme.
”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus” (1.Kor. 13:13). Rakkaus on suurin, koska Jumala on rakkaus. Hän on myös kaiken todellisen rakkauden lähde meidän elämässämme, Jeesuksen Kristuksen tähden. Tänäänkin hän vakuuttaa meille: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54:10). Jeesus sanoo: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi” (Luuk. 7:48).
Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: