Sukututkimus on saanut viime vuosina osakseen kasvavaa kiinnostusta. Monet kaipaavat omia juuriaan ja etsivät niitä. Perinnöllisiä sairauksia tutkitaan, että niitä voitaisiin myös hoitaa. Millaisen kuvan päivän evankeliumi antaa ihmissuvun yhteisistä juurista? Millaista sukua olemme? Onko meillä jotakin ”perinnöllistä” ongelmaa suhteessa Jumalaan ja hänen käskyihinsä? Miten voimme saada avun tällaiseen ”sukuvikaan”?
Päivän evankeliumi on katkelma Jeesuksen Vuorisaarnasta. Monet, jopa ei-kristityt, ovat pitäneet sitä ylevänä ihanteellisen elämän ohjeena – niin vallankumouksellista on Jeesuksen opetus myös Jumalan lain näkökulmasta. Keskeinen kysymys kuitenkin on, mitä mahdollisuuksia ihmisellä on toteuttaa Vuorisaarnan mukaista, korkean hyveellistä elämäntapaa. Lain noudattamisen vaatimukset kun ovat paljon suurempia kuin Jeesuksen ajan lain asiantuntijoilla ja opettajilla. Sitä paitsi nämä monesti unohtivat lain ytimen, rakkauden, ja laativat omia säädöksiä, ohi Pyhien Kirjoitusten. Siksi Jeesus nuhteli heitä pikkutarkasta ulkokultaisuudesta.
Mitä nämä vaatimukset sitten mahtavatkaan olla? Kymmenen käskyä ovat olleet tiedossa siitä lähtien, kun Mooses sai ne Jumalalta ja antoi edelleen kansalle. Mutta Jeesus selittää käskyjen toiminta-alueet, sisällöt ja yhteisen nimittäjän – rakkauden. Käsky ”älä tapa” ei kiellä vain toisen hengen riistämistä, vaan kaiken, niin ruumiillisen kuin henkisenkin pahoinpitelyn. Käskyä voi rikkoa paitsi nyrkeillä ja aseilla, myös sanoilla. ”Sanoilla tappamista” olemme alkaneet kutsua vihapuheeksi tai kiusaamiseksi.
Samassa yhteydessä Jeesus varoittaa viidennen käskyn rikkojalle tulevista rangaistuksista. Yhteiskuntahan rankaisee vain sellaisesta, mikä voidaan havaita. Tämä rangaistus on ajallinen, jonkinasteinen vapauden, edun tai varallisuuden menetys. Kaikissa tapauksissa yhteiskunta ei tosin rankaise. Mutta Jumalan edessä kaikki vihapuhe ja kiusaaminen ansaitsee tuomion. Jumala ei kuitenkaan rankaise synnistä ennen kuin ajan rajan tuolla puolen, viimeisellä tuomiolla. Ja hän rankaisee vain niitä, jotka eivät ole saaneet syntejään anteeksi. On myös tehtävä ero Jumalan ikuisen rangaistuksen ja tässä ajassa tapahtuvan Jumalan kurituksen välillä. Kuritus ei ole rangaistus, vaan kutsu.
Jumala vaatii siis sanojen, mutta vielä enemmän, ajatusten puhtautta. Jeesus ottaa esimerkin kuudennen käskyn noudattamiseen liittyen. Kuinka helposti meidän miesten ajatukset lennähtävätkään luvattomille retkilleen katsellessa naista, joka ei ole oma aviopuoliso.
Käskyjen rikkomisen järjestys on useinkin tämä: Ensin ajatus, sitten sana ja viimein teko. Jeesus sanoo: ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset” (Matt. 15:19). Kaikki yksittäiset synnit kumpuavat perisynnistä, joka on ollut vaivamme ihmiskunnan lankeemuksesta asti. Aadamin suvun jäseninä olemme Jumalan edessä kelvottomina ”samalla lähtöviivalla”.
Monesti yritämme kuitenkin kelvata Jumalalle omin voimin. Mutta Vuorisaarna paljastaa, että emme voi tuoda Jumalalle omia ansioita tai omia tekoja. Mutta ei meidän tarvitsekaan! Kelpaamme hänelle yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Kristuksen tähden. Alusta loppuun kelpaavuutemme – uskokin – on Jumalan lahjaa ja työtä. Uskon hedelmää on sekin, että voimme sopia veljemme kanssa ja antaa lahjamme vapain sydämin Jumalan valtakunnan työhön tai lähimmäisen hyväksi. Uskon perustana on Jeesuksen sovituskuolema ja ylösnousemus. Jokaiselle, joka uskoo, on luvattu syntien anteeksiantamus, ikuisen elämän toivo ja elämän uudistus jo tässä ajassa.
Avioliiton kautta voi liittyä myös toiseen, puolison sukuun. Samoin, Aadamin suvun jäseninä, voimme liittyä toiseen, voittoisaan sukuun. Tämä liittyminen on mahdollista niin kauan kuin elämme tässä ajassa. Jeesukseen uskovat ovat sukua, jonka jäsenet kelpaavat Jumalalle ja kerran pääsevät hänen luokseen. ”Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9).
Kun nyt meille on luvattu uusi, jalosukuinen asema, kysymme, millaiseen sukuun Jeesus syntyi? Hänkin on omalla tavallaan kahden suvun jäsen: ”Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta” (Room. 1:4). Jumala ja ihminen samassa henkilössä! Mitä tämä merkitsee meidän uudelle suvullemme?
Vain Jumala voi pelastaa synnin ja kuoleman vallasta. Tullakseen lähelle ihmistä hän lähetti oman Poikansa maan päälle. Hän on meidän pelastuksemme perustus. Ihmiseksi syntyneenä, mutta synnittömänä, ristille naulittuna uhrina hän sovitti koko maailman synnit. Eikä Jumalan Poika voinut jäädä kuoleman valtaan vaan nousi haudastaan. Kuka ikinä turvaa häneen, saa syntinsä anteeksi, kelpaa Jumalalle ja on matkalla hänen luokseen. Kerran mekin nousemme haudoistamme. Uskossa poisnukkuneet saavat elää ikuisesti niin kuin Jeesuskin elää. Jo nyt nousemme uuteen elämään, jossa on rakkaus, rauha ja ilo, aavistuksena kerran tulevasta. Perillä, taivaan sukujuhlassa saamme ylistää iloiten pelastajaamme, ikuisesti.
Tämä on Jumalan mittaamatonta rakkautta. Ja ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1.Joh.4:19).
Jo kasteessa olemme liitetyt uuteen sukuumme. Mutta myös Vanha, Aadamin suvun jäsenyys kulkee mukanamme. Toisen voitto on toisen tappio. Siksi meitä kutsutaan joka päivä katumaan, mitä olemme rikkoneet ja uskomaan Jumalan lupaus anteeksiannosta, Jeesuksen tähden. Näin myös elämämme saa uudistua. Tässä on kasteemme jokapäiväinen ulottuvuus. Niin kauan kuin on uskoa, kelpaamme Jumalalle ja pääsemme kerran hänen luokseen. Siksi meitä kutsutaan Jumalan sanan ja ehtoollisen äärelle sekä veisaamaan ja rukoilemaan yhdessä kanssaveljiemme ja -sisartemme kanssa. Yhteisessä jumalanpalveluksessa saamme uutta rakkautta ja voimaa heikkouden keskellä. Näin vahvistettuina meidät lähetetään palvelemaan erityisesti kärsiviä ja puutteenalaisia lähimmäisiämme ja kutsumaan heitäkin yhteyteemme. Tulkoon tämä palvelemisen ja kutsumisen näkökulma esille myös oman ja puolison sukujen ja erityisesti kaikkein lähimpien keskuudessa.
Julistamme Jumalan suuria tekoja, kun nyt yhdessä nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme: