Syvä viisaus
Saarna Länsi-Suomen herännäisjuhlilla Lapin kirkossa
Kysymysmerkki kyllin syvään
Ollakseen niinkin ahtaalla kuin Job menetettyään kaiken – ei vain suuren omaisuutensa vaan myös perheensä ja terveytensä – Job on aivan hämmästyttävän innostunut aikansa teknologiasta ja viisauteen liittyvästä filosofoinnista. Tilanteen erityislaatuisuutta kuvaa hyvin uusimman raamatunkäännöksemme väliotsikointi. Edellinen luku (27) on otsikoitu Uskokaa minua, olen syytön ja seuraava (29) alkaa otsikolla Olisivatpa ajat niin kuin ennen! Ei ihme, että ihminen Jobin tilassa huutaa oikeudenmukaisuuden perään ja kaipaamalla kaipaa menetettyä hyvää elämää. Mutta niinpä vain, kesken, kaiken hän ottaakin uusiksi teemoiksi (28) aihekokonaisuudet Ihminen kaivaa esiin maan aarteet ja Viisautta ei voi ostaa.
Puhe tai keskustelun avaaminen noista asioista ei kuitenkaan ole yhtäkkisen – ja epäuskottavan – rauhallista tai teoreettista. Vaikkei Job tällä kohdin ehkä suorastaan huuda, hän kysyy kiihkeästi sen perään, mitä ja miten tässä maailmassa ylipäätään voi hallita ja mistä päästä selville. Ei ole sattumanvaraista, että hän ottaa esimerkin toisensa jälkeen nimenomaan kaivoksista – näitä kuvia ja havaintoja on vielä paljon enemmänkin kuin siinä tekstikappaleessa jonka äsken luin – joissa kylläkin tunkeudutaan syvälle ja löydetään kaikenlaista hienoa ja arvokasta. Syvälle kyllä kaivaudutaan, mutta ei niihin ja sen kaltaisiin syvyyksiin, joissa elämän pohjasta ja perustasta on kysymys. Sellainen syvyys se vasta syvä ja vaikeasti saavutettava onkin. Niin kuin filosofi Ludwig Wittgenstein huomautti, ”yhä uudestaan unohdamme mennä pohjaan asti, emme aseta kysymysmerkkiä tarpeeksi syvälle”.
Jobin pohja
Job on tyystin pohjalla. Hän on niin syvissä vesissä kuin suinkin. Koko Jobin kirja kyseenalaistaa häikäilemättä ja rämäpäisesti vaikeisiin kysymyksiin annetut helpot, nopeat ja pintakerroksiin jäävät vastaukset. Kun kysymysmerkki rohjetaan upottaa aivan pohjaan asti, vaikeimmat kysymykset saattavatkin jäädä yksiselitteistä vastausta vaille. Jobille ei lopultakaan anneta jonkinlaista selvää selitystä, miksi syytön joutuu kärsimään ja miksi hyvän Jumalan maailmassa ylipäätään on liikaa liian pahaa pahaa. Job ohjataan katsomaan ja ihmettelemään Jumalan luomistyötä kaikeksensa. Jos teoriassa voikin spekuloida sillä, onko tämä nyt ihan oikeasti mahdollisista maailmoista paras ja jos voikin tehdä siihen korjausehdotuksia, käytännössä tämä maailma tämmöisenään on olemassa olevista maailmoista meille ylivoimaisesti paras.
Nyt Job siis miettii kaivostoimintaa. Se on ajan mittapuun mukaan suurenmoista, se on tuottanut ja tuottaa kaikenlaista elämää edistävää ja sulostuttavaa hyvää. Se ei kuitenkaan anna vastausta siihen, miten tätä elämää elää. Elämänviisaus ei löydy maaperää kaivamalla – eikä sen puoleen mereenkään sukeltamalla. Job on tässäkin sen edessä, ettei tietotaito riitä elämäntaidoksi. Elämäntaito edellyttää erityistä viisautta ja ymmärrystä.
Pään tiedosta sydämen viisauteen
Sanat viisaus ja ymmärrys tähtäävät tässä aivan samaan, mutta eri aikoina niitäkin on saatettu käyttää kuvaamaan tärkeänä pidetty kahtalaisuutta. Jos sanotaan, ettei ole hyvä olla vain viisas, vaan myös ymmärtäväinen, tarkoitetaan jotakin sentapaista kuin että pelkkä tosiasiatieto tai päättelykyky ei riitä. Tarvitaan monipuolisuutta ja kokonaisuuksien tajua, tarvitaan kykyä hahmottaa merkityksiä ja päämääriä. Ja kaivataan sellaista elämänotetta, että myös toimitaan tällaisen tajun ja kyvyn mukaisesti.
Kristillisessä ajatteluperinteessä on suosittu sanaparia tieto ja viisaus, latinaksi scientia ja sapientia. Uskokaan ei ole vain historiallisiin tosiasioihin, tapahtumiin ja asiantiloihin kohdistuvaa tietämystä. Se on olennaisesti luottamuksen ja rakkauden värittämä elämänmuoto sen tapaisesti – vaikka vähän eri sanoin – kuin mihin Job päätyy: ”Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa.” Viisautta on niin intensiivinen pyhän kunnioittaminen, Jumalan rakastaminen ja hyvyyteen sitoutuminen, että mielen valtaa sekä ihastus että kauhistus. Ei Herran pelko mitään kyyristelyä ja orjailua tarkoita, vaan tiivistynyttä rakkautta ja kunnioitusta. Sellaista, jossa sydän pakahtuu; sitä sapientiaa usein kuvataankin juuri sydämen viisaudeksi, erotukseksi pään tiedosta, jota scientia sitten olisi.
Mitä kaivaa, mitä ei
Kun Jobia näinä aikoina lukee, ei voi olla ajattelematta modernin luonnontieteen, science, voittokulkua, saavutuksia ja ongelmia. En jää miettimään jobinaikaisen ja nykyisen kaivosteknologian suhdetta, enkä suomalaisen kaivoslainsäädännön mahdollista korjaustarvetta. Job panee miettimään ennen muuta tai nimenomaan sitä, mitä viisautta ja ymmärrystä ihmiskunnalta on puuttunut, kun se nyt on ymmällään tai kauhuissaan ilmastonmuutoksen edessä. Kysymys ei ole erityisesti kaivosteknologiasta eikä vain kyvystä hyödyntää kaivannaisia, joihin öljy ja kaasu kuuluvat.
Vaikka meidän mielenkiintomme juuri nyt onkin fossiilissa polttoaineissa, hiilidioksidissa ja muissa kasvihuonekaasuissa, ei meidän vaikutuksemme ja vastuumme niihin lopu. Ihmisen teknologia ja moderni tiede vaikuttaa muuhun maailmaan monin tavoin ja yhtä aikaa kuin se antaa, lupaa, helpottaa ja auttaa, se toisaalla herättää kysymyksiä, muuttaa ympäristöä, muokkaa kulttuuria ja nostattaa tulevaisuuden horisonttiin vaikeasti ymmärrettäviä ja yhtä vaikeasti torjuttavia uhkia.
Job oli kovin innostunut kaikesta siitä, mitä osattiin kaivaa esiin, mutta muistutti samaan hengenvetoon, että viisautta – arvoja, merkityksiä ja etiikkaa – ei tällä tekniikalla löydetä. Siitä, miten asiat ovat, ei päästä siihen, miten niiden tulisi olla. Hyvän tai kivan elämän välineet ovat välineitä johonkin, mutta sitä, mikä sitten on itseisarvoista, viimekätistä ja päämäärän luonteista ne eivät määrittele, eivät edes kuvaa. Kun nyt vastaavalla tavalla etsii sitä, mikä mieli ja tarkoitus tällä meidän tällaisella elämällämme on, vastaus ei ole vaikkapa: hyödyntää tietotekniikkaa (tai jotakin vastaavaa). Tietotekniikka on väline – paljoon hyvään ja elämää edistävään, liian paljoon pahaan ja elämää syövään – mutta niin meidän kuin muidenkin jumalanluomien arvokkuus ja merkitys kehkeytyy muualla.
Ymmärryksen katse pysyy rakkaudessa
Jobin loppunousu on ehkä niukka, mutta silti riittävä: ”Ihmiselle hän sanoi: ’Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa.’” Lyhyeen lausahdukseen kätkeytyy olennainen.
Ensiksikin kysymys on persoonien välisestä kanssakäymisestä: viisautta on ”Herran peloksi” kutsuttu kunnioituksen ja rakkauden täyttämä vuorovaikutussuhde. Muusta yhteydestä me tiedämme sen, minkä voisimme tästäkin jo päätellä: meidän tulee epäilemättä rakastaa Jumalaa yli kaiken, mutta siitä syntyy myös malli rakastaa muita ihmisiä itsensä veroisesti. Viisaus ja itseisarvoisuus, mieli ja merkitys – näiden paikka on keskinäisessä rakkaudessa. Ihmisen päämäärä, onnesta puhumattakaan, ei ole mikään ”asia”. Ihmisen onni ja päämäärä on katsoa silmiin ja kasvoista kasvoihin, ensin toinen toistaan täällä ja Jumalaa sitten siellä.
Toiseksi meidät halutaan kytkeä, kietoa ja sitouttaa hyvyyteen. Karta pahaa. Älä anna sille pikkusormeakaan. Älä suosi sitä. Älä flirttaile sen kanssa, älä kuvittele sen antavan voimaa tai arvoa. Ole hyvä. Muistele, miten profeetta Miika (6:8) sen jo tiivisti: ”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää
Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”
Sen syvemmälle ei ole tarpeen kaivaa, tuossa on olennainen viisaus ja sydämen ymmärrys. Havahdu Kristuksen seuraamiseen, pysy rakkauden ja hyvyyden tiellä.