Saarna sukuseuran kokouksen yhteydessä Parikkalan kirkon messussa
Kokoontunut seurakunta, rakkaat kristityt. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ulkonäkö voi pettää. Moni kakku on päältä kaunis. Koiraa ei ole karvoihin katsomista, eikä kirjaa pidä tuomita kansien perusteella. Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävin.
Eikö vain löydykin aika monta sanontaa kuvaamaan yhtä ja samaa asiaa? Ehkä näitä olisi lisääkin, mutta nuo tulivat mieleeni. Niissä kaikissa on sama ajatus: ei pidä heti uskoa silmiään. Ensi vaikutelma voi olla ihastuttava, mutta lähempi tutustuminen paljastaa, ettei olisi pitänyt luulla liikoja. Pinnan alla voi odottaa pettymys, kun totuus paljastuu. Eikä ainoastaan pettymys vaan suoranainen vaara.
Tällainen sanonta on myös ”susi lammasten vaatteissa”. Millainenhan otus olisi repo lammasten vaatteissa? Jos susi voi olla lampaan puvussa niin kai repokin voi sellaiseen piiloutua? Tänään Parikkalan kirkkoon on kokoontunut joukko Repoja sukuseuran vuosikokouksen yhteydessä. Eipä ihme, sillä ovathan juuri täällä Parikkalassa monen repolaisen sukujuuret, minunkin, tosin kaukaiset, monen sukupolven takaiset. Repo ei ole aivan harvinainen nimi, ja kaikista nimeä kantavista sukuhaaroista juuri täältä tuleva lienee kaikkein tuuhein.
Varmasti tämä joukko on kerran jos toisenkin kuullut, että taitaa olla revolla ketunhäntä kainalossa. Onko häneen luottamista? Repolaisella on viekkaan maine. Onko sitten myös petollisen maine? Vaan lieneekö saduissa repoon pettynyt koskaan kukaan muu kuin hänen kömpelöt kilpailijansa karhu tai susi, jotka repolainen on ovelasti voittanut! Mutta jos ei edes satueläinten pidä luottaa kettuun, voivatko ihmiset luottaa nokkelaan Repolaiseen?
Ihastumisen ja pettymisen kaava on niin tavanomainen, suorastaan säännönmukainen, että se on synnyttänyt lukemattomia sanontoja. Lieneekö niin, että pettymys tuntuu erityisen karvaalta, kun on ensin ollut kovin ihastuksissaan? Silloin ihminen tuntee itsensä nolatuksi ja häpeää sitä, että oli antanut vetää itseään nenästä. Jokainen lienee kokenut jotain tällaista jollain elämän alueella. Kuka on pettynyt ihmiseen, kuka hyvältä kuulostaneeseen aatteeseen, kuka tekemäänsä ostokseen. Ravintolassa tilattu houkutteleva ruoka ei ollutkaan kummoinen, kaupassa kokeiltu tyylikäs vaate onkin epämukava, hallista ajettu kiiltävä auto alkaakin reistailla, suurella velalla hankittu talo vaatia heti remonttia. Karvas kokemus nostaa katumusta sekä peittää äskeinen innostus. Nolottaa kun menin niin kirkkain silmin kehumaan! Sanontoja syntyy tällaisista tunteiden ristiriidoista. Niiden avulla voidaan purkaa omaa hämmennystä.
Sanonnan ”susi lammasten vaatteissa” tausta on kuitenkin kauempana, juuri luetussa evankeliumissa. Siinä Jeesus varoittaa luottamasta vääriin profeettoihin eli eksyttäviin opettajiin. Mutta sopii sitä soveltaa ylipäätään siihen, miten joskus voi pettyä ihmiseen, johon on sijoittanut korkeita mielikuvia. Politiikassa on tyypillistä, että joku valitaan johtajaksi suurten odotusten vallassa, häntä juhlitaan kuin messiasta, ja säännönmukaisesti käy pian ilmi, ettei hän ollutkaan meitä muita kummempi. Juhlinta loppuu ja kritiikki alkaa. Jossain päin käy vielä niin, että juhlitusta tulee vihattu, mutta hänestäpä ei enää päästäkään eroon vaan tuo mokoma alkaa kasata itselleen yhä enemmän valtaa.
Läheisissä ihmissuhteissa saattaa käydä samoin: ihastutaan jonkun kauneuteen, nokkeluuteen, hyväntuulisuuteen, oppineisuuteen, ystävällisyyteen ja huomaavaisuuteen – mutta pian huomataan, että näillä ominaisuuksilla tuo toinen vain kosiskelee itselleen uusia ihailijoita ja käyttää heitä hyväkseen yhtä toisensa jälkeen. Eikä sellaisesta ihmisestä eroon helpolla pääsekään, varsinkaan jos yhteistä elämää on rakennettu jo toista sukupolvea myöten. – Nyt huomatkaa, etten puhu enää erityisesti revoista. Enkä susista, saati karhuista, hiiristä tai muista Karjalan kansalaisista. Puhun ylipäätään ihmisistä, joihin voi pettyä.
Mutta Jeesuksen puheessa kyse on vääristä profeetoista. Sellaisista, jotka suurin elkein ilmoittavat tekevänsä juuri Jumalan työtä. He osoittavat olevansa oikealla asialla tekemällä ihmetekoja, parantavat sairaita, ajavat ulos riivaajia ja vapauttavat ihmisiä heidän vaivoistaan pelkällä uskon ja sanan voimalla. He julistavat väkevästi ja kokoavat joukkoja sekä saavat seuraajia. Mutta jotain on vialla. Jotain puuttuu. Jotain sellaista, mikä saa Jeesuksenkin toteamaan, että te ette ole oikeita ettekä aitoja, vaan olette susia lammasten vaatteissa. Päältä kauniita mutta silkkoa sisältä. Ystävällisiä alkuun, mutta lopulta rikki raatelevia.
Miten monet ovatkaan joutuneet juuri uskonnollisten susien syötäviksi – tai repojen revittäviksi; peto mikä peto, vaikka päältä punertava. Ihminen voidaan raadella rikki, kun hänet askel askeleelta sidotaan uskonnolliseen yhteisöön, tarjotaan aina voimakkaampia sanoja ja ihmeitä tai tehdään riippuvaiseksi aina väkevämmistä elämyksistä. Lopulta mikään ei enää tyydytä, mutta siihen mennessä uhri onkin jo loppuun lypsetty. Hän on maksanut kaikkensa ja saanut vain sielulleen vahingon, ehkä jopa sairastunut mieleltään tai ruumiiltaan. Ei ihme, että Jeesus sanoo tällaista aikaan saaville saarnaajille: Minä en tunne teitä.
Olisi liian yksinkertaista osoittaa sormella vain uskonnollisia helppoheikkejä ja huijarisaarnaajia. Sellaiset on helppo tunnistaa ylimitoitetuista lupauksista. Valeprofeetan ennustukset eivät toteudu. Vaikeinta tämä seulonta on, koska nuo ihmiset näyttävät tekevän juuri sitä, mitä Jeesus käski omiensa tehdä. Kyse on siis kaikkien niiden sanoista ja teoista, jotka haluavat palvella Jumalaa ja lähimmäistä, ei vain huijarisaarnaajien suurista puheista. Mutta erikoista on, että eivät nuo väärien profeettojen teot Jeesuksen nimissä olleet suinkaan olleet sinänsä vääriä tekoja, vaan nimenomaan Jeesuksen voimalla ja auktoriteetilla tehtyjä.
Kun Jeesus lähetti opetuslapsensa kaksittain kiertämään Galilean kyliä hänen edellään, hän antoi heille tehtäväksi juuri tällaisia asioita. Hän antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita (Luuk. 9:1-2). Kaikki tämä olisi merkkinä siitä, että Jumalan valtakunta on koittamassa. Tällaisista asioista sen tuleminen havaittaisiin, maailma muuttuisi oikeudenmukaisemmaksi ja paremmaksi. Juuri tällaiset asiat Jeesus itse oli vähän aiemmin Nasaretin synagogassa puhuessaan kuvannut omaksi tehtäväkseen, ja samalle missiolle maailman pelastamiseksi hän lähetti myös kaksitoista opetuslastaan ja sen jälkeen kaikki muutkin seuraajansa (Luuk. 4:16-21).
Evankeliuminsa lukeneet muistavat, että toisaalla Jeesus itse suhtautuu myönteisesti hänen joukkoonsa kuulumattomaan saarnaajaan. Hän ei salli opetuslastensa estää vierasta henkienmanaajaa toimimasta hänen nimissään (Luuk. 9:49): Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne. Jeesus ei torju tällaista, ei riennä kertomaan vierasta saarnaajaa kuuleville, että tämä ei ole oikealla asialla. Päinvastoin hän katsoo, että tuollaistakin tarvitaan; puhukoon ja tehköön voimatekoja, vaikkei kuulu meihin, sillä se kaikki kuitenkin palvelee myös meidän päämääriämme. Mutta aivan ilmeisesti jotain silti puuttuu.
Nuo väärien profeettojen voimalliset teot, samoin kuin joukkoon kuulumattoman henkienmanaajan teot, ovat yhtä kaikki sellaisia merkkejä Jumalan valtakunnan koittamisesta kuin mitä Jeesus itse tuli tekemään. Mutta silti vasta aikaa myöten paljastuisi, olivatko teotkaan oikeita. Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää; ne lopulta osoittaisivat, oltiinko oikealla asialla alun alkaenkaan. Kaikenlaiset hedelmät vaativat kuitenkin pitkän aikaa kehittyä ja kypsyä. Näin on laita puiden kohdalla, miten paljon enemmän pitkämielisyyttä vaaditaankaan sitten ihmisen kohdalla! Vasta pidemmän ajan kuluttua selviää, minkä arvoisia erilaisten julistajien sanat ja teot ovat.
Erikoinen ristiriita! Yhtäältä väärät profeetat näyttävät tekevän juuri sitä, mitä Jeesus lähetti omansa tekemään, eikä hän itse yritä estää vieraita saarnaajia tekemästä niitä samoja tekoja. Mutta kuitenkin hän lopuksi antaa ymmärtää, etteivät ne alkuun suurilta näyttäneet teot olleetkaan avainasemassa. Jotain puuttui sisältä. Puuttui Jumalan antama viisaus. Vaikka puheet ja teot vaikuttivat juuri sen mukaisilta, niiden kannustimena oli sittenkin vain inhimillinen arviointi, mikä olisi pikaisesti parasta ja hyödyllisintä, ei Jumalan mielen mukainen viisaus.
Jobin kirjasta luetussa kappaleessa ihminen etsii viisautta vuorten uumenista ja merten syvyyksistä. Hän antaa kaikelle arvon ja mittaa viisauttakin hopealla ja kullalla. Mutta hän ei löydä tietä viisauden luo etsiessään sitä kuin mitä tahansa ajallista hyödykettä. Vain Jumala osoittaa, mitä viisaus on, miten se tullaan tuntemaan ja mitä se vaikuttaa: Ihmiselle hän sanoi: ”Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa.” (Job 28:28)
Oikeita ja hyviäkin asioita voidaan tehdä vääristä vaikuttimista. Ja kun väärät vaikuttimet jylläävät taustalla, ne lopulta tekevät suuristakin teoista vääriä ja viheliäisiä. Niiden hedelmänä ei olekaan Jumalan valtakunta vaan ihmisen valtakunta. Niistä ei koidukaan kunnia Jumalalle, joka tahtoo ihmisen hyvää, vaan niissä Jumalakin yritetään taivuttaa ihmisen kunnian takaajaksi.
Miten siis on, sudet, karhut ja revot, tai muut kirkossa kävijät? Onko yllä lampaan turkki ja alla saalistaja? Puhuuko ulospäin lempeä ruohojen natustelija, mutta sisäpuolella odottavat piilossa raateluhampaat? Ovatko kauniit ja Jumalan valtakunnan koittamista, oikeutta, rauhaa, hyvinvointia ja turvattua tulevaisuutta julistavat teot vain verho, jonka takana itsekkäät vaikuttimet tuottavat pidemmällä tähtäimellä vain orjuutta, hyväksikäyttöä ja tuhoa? Hedelmistään puu tunnetaan. Mutta hedelmät vaativat aikaa kypsyäkseen.
Hyvien hedelmien kypsyttelemisen merkiksi nousemme nyt ylös ja yhdymme uskontunnustukseen.