Tämän sunnuntain evankeliumi on kuin kuluvan kesän säätiedotus.
Siellä missä kaksi tai kolme suomalaista
on tänä suvena kokoontunut, ei ole ollut puutetta puheenaiheesta. Jatkuva sateen lotina on saanut monen
lomalaisen ja kotipuutarhurin hermot välillä kireälle. Mutta vielä sitäkin enemmän vettä tursuavat pellot ja
kellastuvat kasvustot ovat huolettaneet niitä, jotka saavat elantonsa viljelyksestä. Ei ole monellekaan
pellolle asiaa nykyvehkeillä, vaikka märkyyden keskeltä jotain pellosta nousisikin.
Taitaa olla ainoa lohtu,
että sydänvaivaisille ja astmaatikoille o
n riittänyt happirikasta ilmaa. Ja tieto siitä, että ruotsalaisilla ja
norjalaisilla ovat sääasiat jos mahdollista vielä surkeammassa jamassa. Kun vain tunnin tai parin
lentomatkan päässä kärvistellään yli kolmenkymmenen asteen helteissä, saavat pohjoise
n veljeskansat
niskaansa vettä ja osakseen Pohjolan tuuloset. Sellaista on ollut elo tänä kesänä täällä Pohjan perukoilla.
Vettä on siis virrannut Kalajoessakin tänä kesänä. Välillä on näyttänyt siltä, että
vielä
se
saadaan nähdä
kesätulvakin, mutta toi
staiseksi sellaista ei ole kuitenkaan tullut. Vesi vei välillä mennessään uutukaisen
rantapolun istutukset, mutta eivät ole kastuneet talot ja tavarat puhumattakaan sellaisesta hävityksestä
kuin tämän päivän evankeliumissa, jossa alkaa sataa ja tulva huuh
telee mennessään taitamattomasti
perustetun rakennuksen. Vain sellainen säästyy, joka on ymmärretty rakentaa asiantuntevasti ja taidolla
hyvälle perustalle. Sellaista taloa eivät heiluttele maailman myrskyt eikä se lähde ajelehtimaan ajan
hetkellisten mu
otivirtausten mukana.
Jeesuksen vertaus kahdesta talonrakentajasta kertoo siitä, mitä tämä elämä on. Välillä sateet tulevat, joet
täyttyvät vedestä ja perustukset horjuvat. Kukapa ei olisi elämässään kokenut huonoja päiviä, kiusauksia ja
haasteita? Sell
aisina päivinä elämän perustuksia koetellaan. Kestävätkö ne, kuten kalliolle rakennettu talo
vai onko elämä rakennettu tyhjille lupauksille, epärealistisille haaveille ja
turhuuksille? Jälkimmäisessä
tapauksessa käy, kuten hiekalle rakennetulle ta
lolle.
Rannalla riittää hiekkaa, jonka päälle on helppo
rakentaa, mutta tulva syövyttää perustukset ja vie kaiken mennessään.
Jeesuksen vertaus on hyvin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävissä. Kukapa sitä niin tyhmä, että tekisi
huonot perustukset, kun kerr
an kallista taloa ollaan rakentamassa. Ja silti, jos katsoo tämänkin kesän
päivänpolttavien uutisotsikoiden taakse, mitä sieltä muuta löytyykään kuin tyhjän päälle rakennettuja
haaveita, itsepetosta ja houkutuksia vailla sisältöä?
Talouskiriisi tai ekolog
inen kriisi johtuvat
juuri siitä, että
vuosikymmenestä toiseen niin poliitikot kuin kansakin ovat rakentaneet hiekalle. Elintaso ei ole perustunut
tuottavuudelle ja todelliselle kasvulle
eikä sille, mitä luonto jaksaa kantaa
, vaan lainarahalla ostetuille
unelmille. Entäpä se silmitön raakuus ja häikäilemätön väkivalta, joka rehottaa Syyriassa, Irakissa ja
monessa muussa ISISin tai jonkin muun rosvojoukon hallitsemilla alueilla? Monet länsimaalaisetkin nuoret
ovat valmiita liittymään näihin järjettömästi m
ellastaviin
joukkoihin. Miksi? Sen vuoksi, että ne tarjoavat
nettivideoillaan valheellista jännitystä, seikkailuromantiikkaa ja tietä arvostukseen ja menestykseen. Monia
myös houkuttaa järjestöjen tarjoama ehdoton ja yksinkertainen uskonnon muoto. Todel
lisuus on kuitenkin
toista: pelkkää raakuutta, inhimillistä hätää ja kärsimystä, jolle löytyy vertailukohtia lähinnä Hitlerin ja
Stalinin tarjoamasta maailmasta.
On varmasti paljon helpompaa ymmärtää heitä, jotka lähtevät kuolemaa
uhmaten Senegalista, Sud
anista, Libyasta tai Afganistanista kohti Eurooppaa. Hekin lähtevät kohti
lupauksia ja unelmia, mutta ihmissalakuljettajien tarjoama todellisuus paljastuu liian usein
hukkumiskuolemaksi Välimerellä tai prostituutioksi jo
ssakin Euroopan suurkaupungissa. O
li lähtökohta
sitten länsimainen hyvinvointi, käsittämätön afrikkalainen köyhyys tai jotain siltä väliltä, ihminen tuntuu
aina etsivät jotain parempaa, kulkevan kohti näkyä, jonka hän itse, markkinavoimat, saatanallinen
terroristiverkosto tai jokin muu loi
htii meidän eteemme. Usein vain käy niin, että kaikki se on hiekalle
rakennettua ja osoittautuu valheeksi.
Kun sateet tulevat, kaikki huuhtoutuu pois.
Jokainen, joka kuulee nämä sanani,
sanoo Jeesus. Evankeliumi ei ole vain sitä, että me kuuntelemme, m
itä
kirkossa puhutaan. Se ei ole myöskään vain kauniita sanoja ja opetuksia toinen toisensa perään.
Evankeliumin sana on meille annettu, jotta rakentaisimme sille koko elämämme. Me emme kuuntele
evankeliumi
tekstiä
, paperille painettuja kirjaimia ja sano
ja, sillä evankeliumi on perimältään sitä, mikä on
sen kirkkain ja kaunein sana: Jeesus itse. Kuten Johannes aloittaa jouluevankeliuminsa:
Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Kun me kuuntelemme evankeliumia, Jumalan sanaa, me em
me
kuuntele siis tulkintoja Jeesuksen puheista, vaan kuuntelemme, mitä Jeesus itse puhuu meille. Kun
rakennamme elämän evankeliumin perustalle, emme rakenna sitä ihmisten väitteille, tyhjille lupauksille ja
alati muuttuville mielipiteille. Rakennamme sen
itse Kristus
–
kalliolle. Kalliolle, joka ei tärise eikä horju.
Siksi Jeesus haastaa meitä myös tekoihin:
Jokainen, joka kuulee nämä sanani
…
Evankeliumin täytyy ruokkia
meitä joka päivä.
Sen täytyy myös johtaa sanoista tekoihin.
Jokainen, joka kuulee nä
mä sanani ja tekee
niiden mukaan
…
Mitä ne Jeesuksen tarkoittamat teot oikein ovat?
Tämän päivän evankeliumi on vuorisaarnan loppuhuipennus. Vuorisaarnassa Jeesus puhuu juuri teoista:
loistakoon teidänkin valonne ihmisille, käy ensin sopimas
sa veljesi kan
ssa, älkää tehkö pahalle vastarintaa,
rakastakaa vihamiehiänne, olkaa täydellisiä, rukoillessanne älkää hokeko tyhjiä, älkää kootko itsellenne
aarteita maan päälle, älkää murehtiko, älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, varokaa vääriä profeettoja
…
Vuori
saarnan kehotukset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa, mutta Jeesus ei kehotakaan meitä tekemään
jotakin itsensä puolesta. Hän ei anna meille toimintaohjeita salaisesta piilopaikasta tai bunkkerista, vaan
nousee vuorelle kaikkien näkyviin ja menee itse sinn
e, missä häntä tarvitaan. Hän puhuu sellaisen ihmisen
auktoriteetilla, joka on valmis antamaan kaikkensa, jopa oman henkensä rakkauden vuoksi. Rakkaudesta
meihin, rakkaudesta jokaiseen ihmiseen.
Evankeliumi suuntautuu aina ulospäin. Se ei etsi uhkakuvi
a ja vihollisia eikä rakenna saman mielisten
utopiaa ja kultaista kaupunkia maan päälle. Evankeliumi on aina avoin
, sillä ilosanoma Jeesuksesta ei voi
jäädä piiloon. Vaikka ateistinen vyörytys haluaa valehdella toisin, maailma tarvitsee juuri nyt evankel
iumia
kipeästi. Kirkkoa tarvitaan ja kirkko olemme me. Me saamme itse elää Sanasta, joka ei
rajoitu vain kirkon
seinien sisäpuolelle, vaan kulkee mukanamme kaikkialle, missä kohtaamme toisia ihmisiä.
Uskon ja
rakkauden ja toivon on mahdotonta pysytellä piilossa.
Te olette maan suola
ja
maailman valo
, sanoo
Jeesus jokaisesta, joka rakentaa elämänsä Kristus
–
kalliolle.
Evankeliumia ei siis voi piilottaa eikä uskoa
julistaa yksityisasiaksi.
Antakaa
su
olan maistua ja valon loistaa, sillä maailmaan tarvitaan Kristuksen makua
ja Jeesuksen valoa!
Yksin
siinä on toivo.
9. sunnuntai helluntaista, Matt. 7: 24 – 29, Kari Tiirola
Kari Tiirola
Haapajärvi