9. sunnuntai helluntaista, Matt. 7: 24-29, Martti Vaahtoranta

1.
Silmiemme edessä on tuttuakin tutumpi kuva. ”Kahdesta rakentajasta on laulettu pyhäkoulussa”, heistä on tehty kirjoja, ja lukemattomissa saarnoissa on heistä puhuttu.
Lisäksi viime vuosien tapahtumat ovat tehneet kuvasta entistäkin ajankohtaisemman. Olemme nähneet, kuinka metrien korkuinen tulva-aalto tai mustanpuhuva pyörremyrsky tekee selvää jälkeä kovalla työllä rakennetusta omaisuudesta vieden myös rakentajia mukanaan.
Myös täällä, rauhallisessa kotimaassamme, olemme kesäisten trombien ja talvisten myrskyjen myötä joutuneet kokemaan jotakin meren ja tuulen voimasta. Kerroin kesäkuussa saarnassani seikkailustamme Lyökin vesillä, ja elävästi on mielessäni myös viime vuoden Tapaninpäivä. Meri velloi siellä, minne se ei lainkaan kuuluisi, ja toi mukanaan erilaisia tavaroita, kuten kokonaisen laiturin, joka yhä odottaa noutajaansa kuivalla maalla, jonne laskeva vesi sen kotirannassamme jätti.
Ja kyllähän myös Suomesta tunnettaneen se tilanne, jota Jeesus kuvaa vertauksessaan: kauniita ja kalliita taloja on rakennettu savimaalle, liian lähelle jokitörmää, joka koituu niiden kohtaloksi samaan tapaan kuin Jeesuksen aikaan Hänen kotimaassaan.
Jumalana Jeesus tosin tiesi kaiken, mutta ihmisenäkin Hän oli saanut rakennusmiehen koulutuksen ja kenties tehnyt töitä rakennusyrittäjänä ennen julkisen toimintansa alkamista noin kolmenkymmenen vuoden iässä. Sen tähden Hän puhui ammattimiehen kokemuksella saarnatessaan vertauksen kahdesta talosta: kuivan kauden aikana kivikovan tuntuiselle hiekalle rakennettu talo ei kestänyt, kun sadekausi alkoi. Kuivat vuoristopuron pohjat ja sitten myös laakson joet täyttyivät kohisten ja alkoivat tulvia. Vesi nousi taloihin asti ja söi pehmenneen hiekan niiden alta.
Kallio kuitenkin piti. Karipohjalle rakennettu talo kesti tuulen ja tulvan. Sannan päälle rakennettu sen sijaan sortui rymisten.
2.
Mutta tämänhän me jo tiesimmekin. Eikö niin? Ei Jeesuksen vertauksen ymmärtäminen ole vaikeaa. Tiedämme myös sen, minkä olemme moneen kertaan kuulleet ja mitä meille on usein teroitettu: että se Kallio, joka yksin kestää, kun Jumalan vihan tuuli ja tuomion vedenpaisumus nousevat, on Kristus itse.
Kun Ihmisen Poika tulee tuomiolle pyhien enkeleidensä kanssa ja kun kaikki paha vihitään tulen omaksi, ainoa kestävä perusta on Jumalan Poika, ja ne pyhät Kirjoitukset, jotka jo tässä ajassa julistavat Hänen suuria tekojaan, kantavat Häntä ja tuovat Hänet mukanaan meidän luoksemme tänne ja tähän maailmaan, jossa Hän kerran kulki kärsimyksen tien seimestä ristille ja josta Hän ylösnousseena Voittajana nousi Isänsä kunniaan taivaan kirkkauteen. Sen tähden meidän pitää ja me voimme rakentaa Jumalan kirjoitetun Sanan varaan. Voimme tehdä sen, koska Sanassa Hän on itse läsnä ja rakentaa Pyhässä Hengessä meitä ja Kirkkoaan. Me tunnustamme yhdessä pyhän Pietarin, ”kallioapostolin” kanssa: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika” (Matt. 16:16) ja sanomme kuin hän: ”Herra, kenenkäs tykö me menemme? Sinulla on ijankaikkisen elämän sanat“ (Joh. 6:68).
3.
Eikö olekin helppoa? Ainakin tämän ymmärtäminen näyttää helpolta meistä, jotka olemme saaneet kasvaa Jumalan seurakunnan keskellä ja kuulleet paljon oikeaa opetusta siitä, kuinka ja minkä varassa syntinen pelastuu.
Mehän tiedämme ja tunnustamme, ettemme voi rakentaa pelastusta omien tekojemme varaan. Tiedämme ja tunnustamme, että autuuden asiassa kaikki on alusta loppuun asti Jumalan työtä ja tekoa. Tiedämme, että elämämme talo on joka tapauksessa pahasti kesken, kun viimeinen tuuli ja viimeinen tulva käyvät sen kimppuun. Tiedämme, että yksin armosta, Kristuksen tähden ja uskon kautta pelastumme, jos pelastumme, emme sen tähden, että osasimme omin käsin rakentaa hienon talon.
Siinäkö siis kaikki? Onko Jeesuksen vertaus päivän evankeliumissa lyhyt luento uskonvanhurskaudesta? Puhuuko se ainoastaan siitä, kuinka uskovat ja Jumalan seurakunta lepäävät horjumattomalla Kristus-kalliolla ottaen pyhä pyhän jälkeen tyhjin käsin ja kiitollisina vastaan armon evankeliumin ja alttarin sakramentin ja niissä syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen lahjan.
Vai pitäisikö meidän vähän laajentaa tekstimme tarkastelukulmaa? Pitäisikö meidän lukea, mitä pyhä Matteus kirjoittaa ennen Jeesuksen vertausta ja mitä hän kirjoittaa sen jälkeen? Pitäisikö meidän hetkeksi unohtaa pyhäkoululaulut ja lastenkirjat ja kuunnella oikein kunnolla ja tarkasti, mitä Jeesus sanoo ja missä tilanteessa Hän saarnaa vertauksensa?
Minä ajattelen, että niin pitäisi todellakin tehdä. Olemme sen velkaa ainakin Jeesuksen silloisille kuulijoille. He näet ”hämmästyivät hänen oppiansa, sillä hän opetti heitä voimallisesti, ja ei niinkuin kirjanoppineet”.
4.
Mitä Jeesuksen kuulijat hämmästyivät? Sitäkö, että Jeesus tiesi, millaiselle perustalle talo kannatti rakentaa? Mutta mitä hämmästelemistä siinä olisi ollut? Jeesushan oli rakennusalan ammattilainen, ja asia muutenkin klaari. Juuri senhän tähden Jeesuksen vertaus kahdesta rakentajasta on myös meille niin elävä ja valaiseva, että se on niin itsestään selvä. Sehän kummallista olisi ollut, jos huonosti perustettu talo olisi kestänyt tulvan, mutta oikein perustettu ei.
Jeesus kuitenkin opetti, että lujalle perustalle rakennettu talo, elämä ja seurakunta kestävät, mutta kehnosti perustetut sortuvat, kun kiusaukset, ahdistukset, vaino ja kuolema käyvät niiden kimppuun. Sehän on selvää. Ja senkin me ymmärrämme ja tiedämme, ettei tuo ”perusta” ole mikään luonnollinen peruskallio, vaan Kristus itse.
Sitä emme kuitenkaan ole vielä pohtineet, kuka oikein on se ”toimellinen mies”, jonka rakentama talo kestää, ja kuka tyhmä. Miksi toinen on taitava ja toinen tunari?
Huomiotamme herättää, ettei Jeesus vertauksessaan puhu mitään itse taloista. Ehkä ne olivatkin aivan samanlaiset. Tai ehkä ”tyhmän miehen” talo oli itsessään jopa parempi, hienompi, lujemmin tehty ja tyylikkäämpi kuin ”toimellisen miehen” vaatimaton ja keskeneräinen torppa.
”Tyhmän miehen” talosta itsestään ei siis johdu sen sortuminen, se lankeemus, josta sanotaan, että se oli ”suuri”. Myös myrsky ja tulva koettelevat samalla tavoin kumpaakin taloa, jotka on ehkä rakennettu samaan kylään, mutta eri paikkoihin.
Omalla tavallaan taitava ja tarmokas oli siis myös ”tyhmä mies”. Ehkä hän teki jopa lujemmin töitä kuin ”toimellinen”. Ehkä hän oli viisaampi ja ahkerampi kuin tämä – mutta väärässä kohden, ehdottomasti väärässä kohden keskittyen vain itse taloon ja sen kalliisiin ja hienoihin yksityiskohtiin, mutta unohtaen kaikkein tärkeimmän.
Sillä ero noiden kahden talon välillä on siinä, millä tavalla ja minne ne on perustettu. Ja siitä sanoo Jeesus heti evankeliumitekstimme alussa näin: ”Sentähden jokaisen, joka minulta nämät puheet kuulee ja ne tekee, vertaan minä toimelliseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.”
5.
Kuulitko, mitä Jeesus sanoi? Kuuntelitko tarkasti?
”Joka minulta nämät puheet kuulee ja ne tekee” – se on toimellinen mies ja taitava vaimo ja oikea seurakunnan paimen. Hänen rakentamansa talo kestää, kun myrsky ja tulva nousevat ja käyvät sen kimppuun. Niin Jeesus sanoi.
Ensinnäkin on siis selvää, että rakentaa pitää. On suorastaan pakko rakentaa. Sitä vaihtoehtoa ei ole, että jäädään vain taivasalle joutilaina odottelemaan viimeistä päivää. Vaikka pelastus on kokonaan Jumalan lahja, se annetaan lopulta vain niille, jotka eivät hautaa lahjaansa maahan, vaan käyvät sillä kauppaa ja rakentavat sillä taloja – oman elämänsä taloa ja seurakunnan rakennusta ja kaikkea sitä arkista ja pientä tai myös suurta, mihin sinut ja minut on maallisessa ja hengellisessä kutsumuksessamme ja Jumalan säädyissä asetettu toimimaan ja tekemään.
Mutta kuullakin pitää. Ensin pitää kuulla ja ottaa vastaan, ennen kuin voi toimia. Maria, Pyhän Marian seurakunta, ”on hyvän osan valinnut, joka ei häneltä pidä otettaman pois.” (Luuk. 10:42) Maria kuuntelee Jeesuksen opetusta Hänen jalkojensa juuressa Martan tehdessä kaikkea tarpeellista ja hyödyllistä. Mutta myös toimia pitää, niin kuin Jeesus sanoo: ”joka minulta nämät puheet kuulee ja ne tekee”.
Mutta mitä Jeesus oikein mahtaa tarkoittaa näillä puheilla ja niiden tekemisellä? – Jeesus tarkoittaa kaikkea sitä, mitä Hän on opettanut ja mitä Hänestä on Raamatussa ennustettu ja todistettu. Hän tarkoittaa Jumalan koko pelastushistoriallista ilmoitusta. Hän tarkoittaa sitä pyhää Raamatun oppia, josta ei saa ottaa mitään pois eikä siihen mitään lisätä.
Ennen kaikkea ja ensisijaisesti Jeesus kuitenkin tarkoittaa tässä ”kuulemisella” ja ”tekemisellä” sitä valtavaa saarnaa, jonka Hän päättää vertaukseen kahdesta rakentajasta. Sitä saarnaa Hänen kuulijansa hämmästelivät. Siinä tuli näkyviin Jeesuksen valtasuuruus, ei pelkässä vertauksessa, joka viittasi siihen.
Tälle saarnalle on jälkeenpäin annettu nimi. Se alkaa Jeesuksen istuessa vuorenrinteelle opettamaan. Siitä se on saanut nimen ”Vuorisaarna”. Se sisältyy Matteuksen evankeliumin lukuihin viidestä seitsemänteen.
6.
Tästä saarnastaan Jeesus siis sanoo, että sellainen kristitty ja sellainen seurakunta, joka kuuntelee tarkasti ja myös tekee eli toteuttaa sitä, pelastuu. Vain sellainen kristitty ja sellainen seurakunta, joka ei ole vain sanan kuulija, vaan myös sen tekijä, kestää silloin, kun viimeinen tulva vyöryy ylitsemme.
Ja jos tämän kuulemme ja ymmärrämme, keskuudestamme pakenee hetkessä ja muuttuu tyhjäksi helinäksi kaikki mukava puhe armosta ja ilmaiseksi annetusta pelastuksesta, kaikki leppoisan-joviaali sovinnaisluterilaisuus. ”Joka minulta nämät puheet kuulee ja ne tekee” – niin sanoo Jeesus. Ei Hän sano, että ”joka kuulee oikeaa opetusta ja uskoo sen olevan totta, pelastuu”, vaan ”joka minulta nämät puheet kuulee ja ne tekee”, se on oleva autuas, kun Viimeinen päivä koittaa ja Tuomari istuu istuimelleen ja kirjat avataan ja hyvät pääsevät taivaaseen ja pahat joutuvat ikuiseen kadotukseen.
Sillä Vuorisaarnan kuulijoita maailma on pullollaan. Sitä pitävät kaikki arvossa, eivät vain kristityt, vaan myös ateistit ja jopa pakanauskontojen edustajat, niin oppineet filosofit kuin tavalliset kadunmiehetkin. He kuulevat sitä mielellään ja ihailevat sen korkeaa moraalia ja radikaalia sanomaa.
Jeesuksen saarnalla riittää kuulijoita, mutta missä ovat sen ”tekijät”? – Yrittäjiä on kyllä riittänyt. Kenenkään ei silti tiedetä onnistuneen siinä, mihin Jeesus tiivistää Vuorisaarnan sanoman: ”Olkaat siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.” (Matt. 5:48)
Mutta sehän onkin mahdotonta! Kuka ihmisistä pystyisi tähän? Mehän olemme syntisiä ja puutteenalaisia ihmisiä! Eikö siis Vuorisaarnaa voisi sivuuttaa ja puhua vain rakentamisesta ja kalliosta ja myrskystä ja tulvasta?
Niinpä niin: on paljon helpompaa pitää kiinni melkein minkä tahansa muun raamatunkohdan tarkasta kirjaimellisuudesta, mutta ei Vuorisaarnan. Tiukinkin raamatullinen kristitty ryhtyy sujuvasti tulkitsemaan, kun Jeesus kutsuu nojatuoliin lässähtänyttä uskovaa nousemaan jaloilleen ja seuraamaan itseään ja vaeltamaan siinä ehdottomassa, mutta myös haavoittuvassa rakkaudessa lähimmäiseen, jota Jumala on osoittanut meitä kohtaan Pojassaan.
Pystymmekö siihen? Vai jäämmekö vain kauhuissamme katsomaan, kuinka tulva lähestyy elämämme ja seurakuntamme taloa, emmekä tiedä, mistä pitää kiinni, kun Jeesus vaatii meitä, hiekkalinnojen rakentajia, toteuttamaan sen, mihin emme kuitenkaan pysty – sitä täydellisyyttä, jolla Jumala on täydellinen. Kuinka siis kukaan voi pelastua?
7.
Tätä kysymme nyt. Ja on hyvä, jos se on myös sinun kysymyksesi. On hyvä, jos näet, ettet sinäkään täytä sitä mittaa, jolla Jeesus mittaa meitä, seuraajiaan. Et täytä täydellisen lain täyttämisen mittaa. Eihän siihen riittäisi edes se, jos ehkä voisit kokonaan jätät pahat asiat tekemättä etkä koskaan edes ajattelisi kenestäkään pahaa. Vuorisaarnan täyttämiseen vaaditaan täydellisiä ajatuksia, mutta varsinkin täydellisiä tekoja täydellisessä rakkaudessa. Ja sitä et itsestäsi löydä, enkä minä.
Ja kuitenkin juuri niissä Jeesus kutsuu meitä vaeltamaan, jotta elämämme talo kestäisi. Eikä Hän turhaan, ei Hän lämpimikseen puhu suuria ja kauniita sanoja, vaan sitä varten, että niistä tulisi totta meidänkin elämässämme ja vaelluksessamme.
Tuleeko niistä? Tuleeko koskaan, tuleeko missään?
Kyllä tulee. Tuli jo kerran täydellisesti ja kokonaan. Vuorisaarnan vaatimukset täytti ja toteutti se sama mies, joka ne kerran saarnasi ja asetti. Jeesus itse täytti Jumalan rakkauden lain, jonka Hän kärjisti äärimmilleen, paljon yli sen ”vanhurskauden”, johon lainoppineet ja fariseukset kurottivat ja jota myös me luonnostamme alamme toteuttaa, kun Jumalan laki tarttuu meitä niskasta kiinni ja näyttää oman laiskakristillisyytemme valheellisuuden ja suruttoman sydämemme surkean tilan.
Sen tähden Vuorisaarna on sittenkin kokonaan, alusta loppuun asti jo täytetty ja todeksi eletty. Jeesus on sen täyttänyt pyhällä elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Ja nyt Hän saarnaa sen omille opetuslapsilleen.
Jeesus saarnaa sen meille, jotka kauhistumme, kun katsomme itseämme Rakkauden lain peilistä ja näemme itsemme sellaisina, kuin omassa varassamme olemme myös silloin, kun yritämme parhaamme. Kaikki on tulen ruokaa! Kaikki hukkuu tulvan alle – kaikki se, mitä olemme oman taitomme, tietomme ja tekemisemme varassa.
Mutta siinäpä se juuri onkin! Jos tämän näemme ja kauhistumme ja hädissämme huudamme avuksemme Jeesusta, jonka omaksi olemme kasteen ja uskon kautta tulleet, silloin emme ole itsemme, emme oman taitomme, tietomme emmekä tekemisemme varassa! Niinpä Jeesus saarnaakin Vuorisaarnansa meille, jo uskossa autuaaksi tulleille ja seuraansa kutsutuille opetuslapsilleen. Hän saarnaa omilleen, jotka nytkin, tässä ja tänään, istuvat Hänen jalkojensa juuressa ja saavat kohta kutsun Hänen pyhimmän uhrinsa hedelmien osallisuuteen alttarin sakramentissa.
Jumalan lapsia Jeesus siis kutsuu Vuorisaarnassa myös elämään uskoaan todeksi uudessa, pyhässä elämässä. Hän kutsuu paikalleen pysähtyneitä mukaan sille matkalle, joka vie lopulta iankaikkiseen elämään. Hän kutsuu oman sydämensä ympärille käpertyneitä syntisiä avautumaan Hänen rakkaudelleen ja jakamaan sitä runsaasti eteenpäin. Hän kutsuu radikaalin rakkauden tielle meitä, sinua ja minua, siinä ja juuri siinä elämässä ja kutsumuksessa, jossa Hänen tahdostaan olet.
Eikä Jeesus ole vain kaukaisessa taivaassaan meitä sieltä kiukkuisena uhkaillen ja moittien. Ei; Jeesus on läsnä seurakunnassaan. Hän on kanssamme ja kulkee laumansa lampaiden edellä ja me Hänen perässään, Hänen valmistamissaan ja Hänessä täydellisissä töissä. Rakennamme elämämme ja seurakuntamme taloa yhdessä Hänen kanssaan niin, että se, mikä Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa tuli kerralla ja täydellisesti valmiiksi, rakentuu meistä jokaisen ja seurakuntamme elämässä saman mallin mukaan ja kohti sitä.
Täydellistä siitä rakennusta ei koskaan tässä elämässä tule. Joku saa valmiiksi vain ensimmäisen hirsikerran, joku toinen kolme kerrosta komeaa kivitaloa. Olennaista on, että talon perustuksena on Jeesuksen sanojen kuuleminen, usko Häneen ja Hänessä valmiiseen pelastukseen, mutta myös tekeminen eli varovainen, kiitollinen ja nöyrä vaeltaminen aina syvemmälle Jumalan anteeksiantavan ja uutta luovan rakkauden salaisuuteen paneutuen Sanan harjoituksessa, ehtoollisen osallisuudessa ja jokapäiväisessä, yhteisessä ja jaetussa kilvoituksessa. Sillä vain kiitollisesta ilosta kasvaa esiin se, mikä teki ensimmäisestä talonrakentajasta taidollisen.
Tähän vastaanottavaan, mutta myös toimivaan kiitollisuuteen kutsun Herran itsensä äänellä nyt sinua, rakas veli ja rakas sisar: kutsun totiseen katumukseen oman sydämen ylpeän kovuuden, rakkaudettomuuden ja mukavuudenhalun edessä, mutta ennen kaikkea Herran ehdottoman armon omistamiseen, sen, jonka Hän on varannut juuri syntisille; sen Herran rakkauden omistamiseen, jota Hän on tarjoaa juuri kylmille ja rakkaudettomille armon kerjäläisille. Kutsun sinua uskon osallisuuteen, osallisuuteen Herrasta itsestään Hänen pyhän ruumiinsa ja verensä aterialla, Hänen sanansa taidolliseen kuulemiseen ja alati uudistuvaan, iloiseen ja kiitolliseen uskon kuuliaisuuteen Hänen jalanjäljissään ja Hänen rakkautensa teoissa. Amen.