Portti ikuiseen elämään on siis hyvin ahdas ja sinne vievä tie hyvin kapea. Kahden viikon takaisessa evankeliumissa Jeesus sanoo, että Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä, ja hän havainnollistaa taivaan portin ahtautta vertauksella kamelista ja neulansilmästä: kamelin on helpompi kulkea neulansilmän läpi kuin meidän mennä sisään ahtaasta portista! (Mark. 10:23–25)
Väistämättä herää kaksi kysymystä. Ensinnäkin: mitä Jeesus tarkoittaa puhuessaan ahtaasta portista ja kapeasta tiestä? Ja toiseksi: miksi ikuisen elämän portti on niin ahdas ja tie niin kapea eli miksi taivaaseen on niin vaikea päästä? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä, joiden takia olemme koolla tänään ja kaikissa jumalanpalveluksissa.
Ensimmäiseen kysymykseen on helppo vastata. Vastaus on lyhyt: Jeesus itse. Jeesus Kristus on portti Jumalan yhteyteen ja tie ikuiseen elämään. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: “Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.” (Joh. 10:9) Ja toisaalla Jeesus toteaa yksiselitteisesti: “Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)
Tänään puhutaan “totuudesta ja harhasta”. Jeesus Kristus on totuus. Kun kiellämme hänet, joudumme harhaan ja eksymme pois taivaan tieltä. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: “Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen on Antikristuksen henki…” (1. Joh. 4: 3,4) Jeesus voidaan kieltää jo periaatteessa, mutta sekin on mahdollista, että kiellämme hänet käytännössä, sydämessämme, vaikka ulkonaisesti tunnustamme hänet Jumalan Pojaksi ja maailman Vapahtajaksi.
Toinen kysymys voidaan muotoilla myös seuraavasti: miksi meidän on niin vaikea uskoa ja tunnustaa Jeesus Kristus Vapahtajaksemme eli miksi meidän on niin vaikea mennä hänen kauttaan ikuiseen elämään?
Myös toiseen kysymykseemme voidaan antaa lyhyt vastaus, ja tämä vastaus on synti. Synti estää meitä käymästä sisään ahtaasta portista.
Joskus puhutaan syntisäkistä. Ajatellaan, että kannamme ikään kuin suurta, synneistämme koostuvaa säkkiä selässämme. Sanotaan myös, että emme mahdu syntisäkkimme kanssa ahtaasta portista. Siksi meidän pitäisi heittää syntisäkki selästämme eli luopua synneistämme ennen kuin voimme mennä sisään ahtaasta portista.
Tähän ajatuskulkuun sisältyy oikein ymmärrettynä ja selitettynä totuuden siemen, mutta se johtaa helposti harhaan. Synnistä ei pääse eroon noin vain, ikään kuin heittämällä säkin selästä. Olemmehan me Raamatun mukaan synnin orjia. Saattaa olla, että pystymme joskus voittamaan jonkun synnin, kun oikein yritämme. Mutta entä sellaiset synnit, joita on tapana kutsua helmasynneiksi? Pystymmekö luopumaan niistäkin? Helmasynti on synti, johon tunnemme erityistä vetoa ja joka on ikään kuin liimautunut meihin kiinni. Voimme ehkä olla jonkin aikaa erossa helmasynneistämme tai ainakin niiden ulkonaisista ilmenemismuodoista, mutta joudumme tunnustamaan, että lankeamme niihin ennen pitkää aina uudestaan ja uudestaan. Ja jos jotkin helmasyntiemme ilmenemismuodot katoavat elämästämme, jotain muuta tulee niiden tilalle.
Siinäkään tapauksessa, että onnistuisimme elämään ulkonaisesti täysin moitteettomasti, emme olisi päässeet synnistä eroon. Vanha totuus on, että emme ole syntisiä siksi, että teemme syntiä, vaan teemme syntiä siksi, että olemme syntisiä. Olemme perisyntisiä, perin pohjin syntisiä. Synti on piintynyt meihin.
Perimmäinen syntisyymme on sydämen luopumista Jumalasta ja kapinaa Jumalaa vastaan, kuten rippikoulussa opetetaan. Synnissä on viime kädessä kysymys aina ensimmäisen käskyn rikkomista. Ensimmäinen käsky kuuluu: “Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Haluamme sydämessämme olla itse omia jumaliamme, ja kaikki syntimme ovat tämän jumalanvastaisen asenteen ilmauksia, vaikka emme sitä tunnista.
Me emme voi millään päästä eroon synnistä, ja siksi ahtaasta portista meneminen onnistuu meiltä vielä huonommin kuin kamelilta neulansilmän läpi kulkeminen. Mutta onneksi 2000 vuotta sitten on tapahtunut jotain suurta ja ihmeellistä: Jeesus on kuollut sovitusuhrina puolestamme, ja kaikki maailman synnit ovat Jumalan silmissä hukkuneet hänen haavoihinsa. Kaiken lisäksi meille on kasteessa lahjoitettu ihan henkilökohtaisesti se, mitä Jeesus on tehnyt jokaisen ihmisen hyväksi. Siksi meidän ei tarvitse muuta kuin hyväksyä se, mitä on tapahtunut. Ja tämähän on helppoa? Ei suinkaan! Olemme harhaluulon vallassa, jos kuvittelemme näin. Sillä me olemme edelleen ahtaan portin edessä.
Me emme luonnostamme usko Jeesukseen. Uskominen häneen Vapahtajanamme, joka on tehnyt kaiken puolestamme, ei ole meille vaikeaa. Se on täysin mahdotonta! Ongelma, ahdas portti on siinä, että me emme halua hyväksyä sitä, että kaikki on pelkkää armoa ja lahjaa. Luontomme sotii sitä vastaan, että Jumala antaa meille kaiken lahjaksi, täysin ilmaiseksi.
Perimmäinen synti voidaan määritellä myös epäuskoksi. Me, jotka yritämme olla omia jumaliamme, emme halua uskoa Jumalaan, joka on kaiken hyvän antaja, emmekä halua ottaa hänen lahjojaan täysin ansiottomina vastaan. Erityisesti Jumalan suurin lahja, pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, herättää ärtymystä ja vastusta. Jeesuksen ristinkuolema kertoo meistä väistämättömän totuuden, jota emme tahdo kuulla: olemme synneillämme aiheuttaneet Jumalan Pojan kuoleman. Kun siihen, mitä on tapahtunut, kätkeytyy samalla Jumalan ihmeellinen suunnitelma meidän pelastamiseksi, se ei ollenkaan miellytä meitä, vaan kapinoimme sydämessämme Jumalan täysin edellytyksetöntä armoa vastaan.
Niinpä perimmäisen synnin nimi on myös itsevanhurskaus tai omavanhurskaus. Vanhurskas tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa, ja omavanhurskas ihminen ajattelee, että hän kelpaa itsessään ja omien tekojensa perusteella jollain tavoin Jumalalle, vaikka ainoastaan Jeesus on vanhurskas. Meillä pitäisi mielestämme olla jotain omaakin ansioita siinä, että pääsemme sisään ahtaasta portista, olkoon se sitten vaikka kuinka vähäistä. Sekin kelpaa meille ansioksi, että pidämme itseämme ansiottomina. Todellisuudessa meillä ei voi olla mitään ansiota Jumalan edessä. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. Jos sekoitamme Kristuksen tekoon mitä tahansa omaamme, tämä turmelee kokonaan Jumalan armon.
Miksi siis neuvoksi? Olemme ahtaan portin edessä ja joudumme toteamaan, että siihen myös jäämme, koska sisään pääseminen on täysin mahdotonta. Ainoa mahdollisuutemme on, että joku toinen ottaa meidät syliimme ja kantaa meidät sisään ahtaasta portista. Vain Jeesus voi sen tehdä. Jeesus on ahdas portti, ja samalla vain hän voi viedä meidät tästä portista eli itsensä kautta ikuiseen elämään. Jeesus on sovittanut syntimme, ja hän on myös uskon alkaja ja täyttäjä. (Hepr. 12:2) Vain hän saa aikaan sen, että uskomme häneen ja pääsemme sisään ahtaasta portista. Jumalan lahjan vastanottaminenkin on Jumala lahja ja teko eikä meidän tekomme.
Mutta miten sitten Jeesus vie meidät ahtaan portin läpi eli antaa meille uskon häneen? Ennen kuin pääsemme tämän keskeisen kysymyksen äärelle, täytyy todeta, että Jeesus voi antaa uskon vain sille, joka on tullut tuntemaan totuuden itsestään eli oman syntisyytensä. Emme toki koskaan tunne syntejämme ja syntisyytämme pohjaan asti, mutta meistä voi kuitenkin tulla sellaisia avuttomia syntisiä, jotka ovat tulleet huomaamaan, että he eivät voi mitenkään kelvata Jumalalle eivätkä kykene menemään sisään ahtaasta portista. Näitä avuttomia syntisiä, jotka Jumalan sana on riisunut omista mahdollisuuksista, voi Jeesus auttaa. Synteihin hukkuva on samantapaisessa tilanteessa kuin veteen hukkuva. Veden varaan joutunut, joka ajattelee selviävänsä omin neuvoin, ei tarvitse apua, ja hukkuva, jolla on vielä voimia jäljellä ja joka reuhtomalla ja rimpuilemalla yrittää auttaa itseään, estää avun antamisen.
Vastaus kysymykseemme on se, että Jeesus vie tai kantaa meidät ahtaasta portista ilmaisemalla meille totuuden itsestään. Avuton, epätoivoinen syntinen, joka ajattelee, että pelastus ei kuulu hänelle ja joka ei pääse sisään ahtaasta portista, saa avun, kun hän kuulee hyvän sanoman siitä, että Jeesus on jo tehnyt ja tekee kaiken hänen puolestaan. Tässä hyvässä sanassa on Jeesus itse läsnä, ja siinä hän tulee luoksemme ja antaa meille uskon. Jumalan sana ei ole ihmisen sanaa eikä vakuuttelua tai suostuttelua vaan paljon enemmän: Jumalan sana on uutta luovaa sanaa.
Jumala on rakkaus, ja hyvässä sanassa Jeesuksesta Kristuksesta, on Jumalan ihmeellinen luova rakkaus läsnä. Kun Jeesus ilmaisee meille itsensä ja näemme hänet sellaisena kuin hän on, näemme samalla ahtaan portin aivan erilaisena kuin ennen. Kun näemme Jeesuksen, käsittämättömän armahtavan ja meitä jokaista käsittämättömän paljon rakastavan Vapahtajamme, kova sydämemme murtuu ja me emme voi olla uskomatta häneen. Silloin ahdas ristin portti näyttäytyy avarana ristinmuotoisena aukkona vankilamme muurissa, jonka syntimme ovat pystyttäneet. Siitä portista Jeesus vie meidät uuteen elämään hänen yhteydessään, ja me käymme sisään hänen kanssaan vapain ja iloisin mielin, ilman mitään pakkoa, yritystä, suoritusta ja vaatimusta.
Meidän jokaisen tie ahtaalle portille on erilainen, ja jotain hyvin henkilökohtaista on myös siinä, miten Jeesus johdattaa itse kunkin portista sisään. Ahtaan portin jälkeen vaellus jatkuu kaidalla tiellä. Itse asiassa tämä tarkoittaa sitä, että tulemme aina uudelleen ahtaan portin eteen. Emmehän me pääse eroon synnistä tämän elämän aikana, vaikka Jeesus on ottanut syntimme kantaakseen. Siksi on tärkeää, että kuulemme aina uudestaan ja uudestaan totuuden itsestämme ja totuuden Jeesuksesta, jotta emme kulje harhaan ja jää omavanhurskaina itsemme varaan.