Meriveisuissa olemme kuunnelleet meren veisuuta: aaltojen loisketta, tuulen huminaa, lokkien kirkunaa ja moottoriveneiden kuminaa. Olemme veisanneet sekä kuunnelleet hiljaisuutta ja kaunista veisuuta. Mitä merelle ja merenkulkijoille kuuluu? Mitä sinulle kuuluu? – Kiitos hyvää, vastaamme yleensä kaavamaisesti. Miten voit, miten jaksat? – Silloin yleensä pysähdytään miettimään vastausta, sillä kysyjällä on tahto pysähtyä ja kuunnella vointiasi. Mitä ajallemme kuuluu? – Uutiset päivittäin kertovat monia asioita, joista saatamme olla huolissamme. Miten aikalaisemme voivat, miten he jaksavat? Tämän pyhän aihe Totuus ja harha antaa syytä pysähtyä miettimään miten ja millä perustein tänään elellään.
Tuhansittain ihmisiä eroavat kirkoista, ei vain Suomessa, vaan muissakin Euroopan maissa. Enää vain murto-osa lapsista kastetaan. Suur-Helsingin alueella, Ruuhka-Suomessa, enää alle puolet avioliitoista solmitaan kirkollisesti (40 %). Tilastokeskuksen mukaan oli kolme vuotta sitten (vuonna 2016) ensiavioliittojen avioerojen määrä peräti 69 prosenttia eli vain vajaa kolmannes ensiavioliitoista kesti vuotta pidempään (https://www.stat.fi/til/ssaaty/2016/ssaaty_2016_2017-04-20_tie_001_fi.html). Hiljattain hätkähdytti uutinen, jonka mukaan kiireellisesti huostaan otettujen lasten lukumäärä on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana enemmän kuin kaksinkertaistunut. Viime vuonna oli lähes 20 000 lasta (tarkalleen 18 544) sijoitettu omaksi suojeluksekseen oman kotinsa ja perheensä ulkopuolelle. Tämä on synkeä ennätys lähes kolmenkymmenen tilastointivuoden aikana (vuodesta 1991), sillä jokaisen yksittäisen luvun takana kärsii lapsikasvoiset silmät (faktat: https://yle.fi/uutiset/3-10816785). Siitä voidaan päätellä, että lapsiperheet täällä Suomessa eivät koskaan voineet niin pahoin kuin tänä päivänä.
Hiljattain sain käteeni uuden uskonnon uskonopin: Se on 16-sivuinen vihkonen, jonka kannessa komeilee kyseisen uuden uskonnon nimi ilove me (https://issuu.com/messukeskus/docs/ilm18_messulehti_issuu). Siinä kirjoitetaan englantilainen ”minä” tarkoittava sana pienellä ja liimattuna ”rakkautta” ja ”rakastamista” merkitsevään sanaan näyttääkseen tiedostamattomasti, että kyseessä on jotain modernia, älykästä ja tavoittamisen arvoista. Muuttaen vanhan herätysliikkeemme tunnuslausetta, joka kuului ”Tule sellaisena kuin olet“, kutsutaan ihmisiä ”Tule sellaiseksi kuin olet” saapumaan ”kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtumaan”, jonka nimi on muodikkaan englanniksi ”I love me” (s.2). Mieleeni tulee itsekkyys, itserakkaus, minäkeskeisyys, oman edun tavoittelu. ”Kuplivaa energiaa” luvataan ”terveydenhoidon ja hyvinvoinnin, kauneuden ja tyylin alueilta” (s.2). Itserakkaus tulee elämän teemaksi ja sen tärkeimmäksi asiaksi, ja oleminen sen myötä ei olekaan enää sitä mitä ollaan, elämän laatua tai olosuhteita eikä olevaista, vaan idealistisesti kauaksi asetettu päämäärä ja elämisen ihannekuva, jota tulee saavuttaa tämän uuden uskonnon mainostamin ja esitteen viimeisellä aukeamalla kaikenlaisten asioiden, hoitojen ja tavaroiden tarjoamin kupongein, joilla vilisee kuvia täynnä onnellisia, nuoria, terveitä ja muodikkaita ihmisiä. Siellä ei siis kuiskata uudesta uskonnosta, vaan esitteessä huudetaan: Osta minut, niin tulet sellaiseksi kuin olet! Se on sama menetelmä kuin roikottaa porkkanana aasin nenän edessä, jotta se sitä tavoittaessaan vetäisi kärryjä. Kyseisen uuden uskonnon käytäntö vie ihmiset sellaiseen uuteen uskoon, jolla ne itserakkaudessa tanssahtelevat oman minän kultaisen vasikan ympärillä. Lapsille tässä uudessa uskonnossa ei ole sijaa. Tämä esite ei sanallakaan mainitse lapsia, ja tässä painetussa messun kartassa ei ole edes leikkinurkkaa tai lastenhoitohuonetta. Ainoa lapsikuva on takakannen optikkoliikkeen mainoksessa, jossa vauva häiritsevästi vetää silmälasit miehen naamasta.
Tämä uusi uskonto ottaa kantaa myös työetiikkaan, sillä tällaisen uskonnon kannattaja julistaa, että ”teen mitä rakastan” (s.7) eli työtä ja sen tekemistä ohjaavat subjektiiviset vain ja ainoastaan myönteiset tunteet ja tarpeet. Epämiellyttävät, vastenmieliset tai aliarvoiset tehtävät sen mukaan voisi jättää tekemättä ja irtisanoutua sellaisesta työstä, jota ei rakasta. Laitan tämän esitteen pois.
Tämän uus-uskonnon asenne vaikuttaa myös kristinuskon tulkintaan, mikä näkyy esim. rakkauden kaksoiskäskyn tulkinnassa. Siinä modernisti ja muodikkaasti korostetaan sitä, että muka pitää rakastaa ensin itseään, ennen kuin voidaan rakastaa toisia, että siis pitää muka ensin tulla sellaiseksi kuin on, ennen kuin voidaan auttaa muita. Tämä narsistinen ja vaarallisen väärä tulkinta on laajalle levinnyt uuden minä-uskonnon vanavedessä. Ei suinkaan näin, vaan rakkauden käskyssä oleva kehotus ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” (Raamatussa peräti 7 kerta: 3. Moos. 19:18; Mark. 12:31; Matt. 19:19; 22:39; Luuk. 10:27; Gal. 5:14; Jak. 2:8) asettaa esimerkin silmien eteen: kun sinua janottaa, juot; siispä kun lähimmäistäsi janottaa, tiedät omasta kokemuksestasi, miltä jano tuntuu: siis anna hänelle juotavaa, niin kuin itsellesi. Niin kuin ylläpidetään omaa elämäänsä, pitää myös hoivata lähimmäistään. Tätä tulkintaa vahvistaa jo Jeesuksen teroittama kultainen sääntö ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (nk. apokryfikirjat VT.n ja UT:n välissä, joita Herramme oli näköjään ahkerasti lukenut: Sir. 31:15; Tob. 4:15; -> Matt. 7:12; Luuk. 6:31). Muuten laupias samarialainen (Luuk. 10:25-37) olisi ennen avunantoaan joutunut vierailemaan tässä messussa ilove me ”tullakseen sellaiseksi kuin on”. Rakkauden käskyn oikea tulkinta on tarkastettavissa äidin rakkauden avulla: jos äidinrakkaus tulee ensisijaiseksi itserakkaudeksi, ei ole enää ihmeteltävää, että näin monet lapset ovat kiireellisen huostaanoton tarpeessa. Tämän ole kokenut itse Saksassa ollessani töissä suuressa lastenkodissa, jossa hoidin sellaisia sosiaalivammautettuja lapsia, jotka omaksi suojakseen oli sijoitettu noin 500 km kotoaan sekä vaaralliseksi käyneestä perhe- ja lähipiiristään. Äidin rakkaus ja narsistinen ”I love me” ovat todella yhteismittaamattomat eli niitä ei voida soinnuttaa toisiinsa.
Nykyään ei ole enää tapana hiljentyä ruokarukoukseen kiitämään ruostaan ja siunaamaan sitä. Ei, vaan ennen ruokailuaan on otettava kännykkäkuva annoksestaan ja laitettava Facebookiin näyttääkseen seuraajilleen mahtavaa minäänsä, kun syö näin muodikasta, kaunista ja terveellistä. Tuonpuoleiseksi vastapalvelukseksi tavoitellaan onnellisuutta saadessaan mahdollisimman paljon koholla olevia peukaloita eli tykkäämisiä. Tämä virtaus kulkee hyvin tuon modernin uuden uskonnon vanavedessä, jonka tuonpuoleinen, muka jumalallinen tekijä on tavoiteltu seuraajien suosionosoitus. Tuollaisessa kohotettujen peukalojen metsästyksessä moni ei huomaakaan tulevansa itse peukaloiseksi, joka ikuistaessaan pikkuasioita ja tavoitellessaan onnellisuutta ei kykene katsomaan nenänvarttaan pidemmälle, kun oma onnellisuus katsotaan olemassaolon mielekkyyden täyttymykseksi: sehän on kultainen oman navan katselmus.
Kyseisessä uudessa uskonnossa ei ole sijaa tunareille, ei ole saavia synnille eikä tarvitse lunastusta, koska voidaan ”tulla sellaiseksi, kuin on”. Lunastetaan itse itseään. Nyt olen kyllin esittänyt tuon uuden uskonnollisuuden ja sen onnentavoittelun tuhoisat lieveilmiöt. Nyt peilaan tätä modernia pyrkimystä tämän päivän aihepiiriin.
Evankelista Johannes kehottaa ensimmäisessä kirjeessään: ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.”… ”He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä.” (1. Joh. 4:1, 5) Näin on siis aina ollut ja tulee aina olemaan. Meidän aikamme uususkonto ei siis ole mitään poikkeusilmiötä. Herramme Kristus sanoo meille levollisesti: ”Hedelmistä te heidät tunnette” (Matt. 7: 16, 20). Kun talvella tai keväällä ei näe hedelmiä, kannattaa siis levollisesti odottaa kesää tai syksyä eli hedelmien kypsymistä ja sadonkorjuuta. Edellä kuvailemani tuhoisat pyrkimykset ovat siis kylliksi minäkeskeisen uus-uskonnollisuuden hedelmät, sillä ”huono puu tekee kelvottomia hedelmiä” (Matt. 7: 17) ja ”huono puu ei voi tehdä hyviä hedelmiä” (Matt. 7: 18).
Herramme korostaa meille tänään sitä, että osallisuus taivasten valtakuntaan on olennaisen tärkeää. Miten se tapahtuu, miten sen voi saavuttaa? Herramme viitoittaa: ”Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon” (Matt. 7: 21). Edellä kuvaamani ja tulkitsemani rakkauden kaksoiskäsky kyllin selkeästi tuo esille, mikä on taivaallisen Isän tahto. Herramme aivan juurta jaksain ruotii myös kaiken kristillisen itserakkauden ja omien tekojen tuijottelun tai ylpeän kaupustelemisen suurilla teoilla Jeesuksenkin nimessä: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” (Matt. 7: 23). Ihminen voi vain nöyrtyä ja pyytää Jumalan edessä: ”Tapahtukoon sinun tahtosi” (Matt. 6: 10), niin kuin Herra Getsemanen rukoustaistelussa maalailee eteemme (Matt. 26: 36-46). Siinä meillä alatien kulkijoilla on elinikäiset läksyt, joilla opimme suostumaan murheen huoneeseen ja ikävöimään Herran kasvoja. Tämä ei ole vain körttiliturgiaa, vaan Kristuksessa ollessamme ja pysyessämme saamme jatkuvasti uutta uskoa ja rakkautta, joiden vaikutuspiirissä ei hypitä oman minän kultaisen vasikan ympäri, vaan vaikuttavaksi tulee Kristuksen vieras elämä meissä (Gal, 5,20). Siitä eräs arkinen esimerkki: Joitakin vuosia sitten vasta valittu Miss Suomi, joka oli saavuttanut jokaisen nuoren naisen unelman, luopui kruunustaan voidakseen hoitaa raihnaista äitiään. Hän luopui kruunatun vuotensa valokuvasalamoiden räiskeiden alla tapahtuvista muotinäytöksistä ja julkisista esiintymisistä vetäytyessään sairasvuoteen hiljaisuuteen ja hämärään. Hän suostui murheen huoneeseen. Arjessa kohtaamme ylösnousseen ja elävän Herran elämän alhoissa ja heikkoudessa. Kyseinen missi suostui astumaan alas elämänsä huipusta uhrautuvaiseen rakkauteen, joka auttaa soveltaen ymmärtämään tämän päivän teemaa: Totuus ja harha. Aina vanha Aatami ja Eeva meissä pyrkivät sysäämään ja älyllisesti varmentamaan meitä itsekeskeisyydestä nousevaan elämän harhaan. Ja joka päivä tarvitsemme Herran Kristuksen opastusta, jotta kasvaisimme siihen totuuteen, joka tekee meidät vapaaksi (Joh. 8:32). Siinä vapaudumme rakastamaan Jumalan tahdon mukaisesti (Joh. 13:34-35). Aamen.