Evankeliumi on aloitettu keskeltä perikooppia, jossa Jeesus asettaa Johannekselle kolme kysymystä ja puhuu Pietarin elämän loppuvaiheista; se on päätetty seuraavassa, missä Pietarin kysyy Jeesukselta Johanneksesta (20). Jeesuksen vastaus (22) muodostaa tekstin keskeisen homileettisen lähtökohdan. Evankeliumin lopusta on puolestaan katkaistu jae 23, joka kuitenkin asiallisesti liittyy edeltävään, koska se avaa Jeesuksen vastauksesta nousseen virhetulkinnan. Jae 23 aktivoi sen totuuden, että Jeesuksen sanat (laajemmin: ilmoitus) on kuultava ja ymmärrettävä tarkasti tai ne kääntyvät jopa vastakohdakseen. Jae antaa myös liittymäkohdan sunnuntain aiheeseen ”Jumala on rakkaus” ja tämän väitteen vakaviin väärintulkintoihin.
Jeesuksen ja Pietarin keskustelu (20-22) liittyy siihen runsaaseen opetuslapsikeskusteluja (eräänlaisia opetuslapseuden ”kehityskeskusteluja”) käsittävään juonteeseen, jossa Pietari useamminkin on Jeesuksen keskustelukumppani (mm. Matt. 16:22-23). Jeesuksen puhe on aina ytimeen käyvää ja totuudellista; se paljastaa Pietarin heikkouksia (Lk. 22:33-34), mutta sisältää myös rohkaisevia näköaloja (32). Lain ja evankeliumin erottamisen prototyypit löytyvät näistä keskusteluista. Jeesuksen ja Pietarin keskustelu avaa näköaloja rakkauden konkretiaan ja siihen, mitä se ei ole. Tässä todella voidaan puhua rakkaudesta, yhtäältä kontekstin perusteella ja toisaalta päivän aiheen vuoksi. Aina kun kohtaamme tekstissä sanan Jeesus, meillä on oikeus ja velvollisuus mainita hänen rakkautensa ja pyhyytensä (Joh. 3:16!). Kontekstinahan on tuttu keskustelu siitä, onko Jeesus Pietarille rakas.
Mitä voimme päätellä Jeesuksen vastauksesta Pietarille (22)? – Jeesuksen ihmiselle (Johannekselle) antama tehtävä ja elämän kesto eivät kuulu muille. Uskovan ei tarvitse räävittää ja paljastaa toisen eikä omaa yksityisyyttään julkisuuteen eikä sitä pidä kenenkään udella. Pietarille ei kuulunut Johanneksen elämän kulku, ainakaan tässä vaiheessa. Pietari lankesi ymmärrettävään, mutta silti väärään uteliaisuuteen.
Toiseksi: Emme voi ajatella tietävämme ihmisestä (tai ihmisistä) kaiken. Vain Jeesus tietää, ”mitä ihmisessä (syvimmältään) on” (Joh. 2:25). Me tiedämme ihmisestä jotain yleistä, joka on Raamatun pohjalta täysin varmaa, mutta ihmiseen/ -iin jää aina jotain tavoittamatonta, jonka vain Jumala tietää. Kolmanneksi: profetian ei sallita tunkeutua tietyille alueille ihmisten välisissä suhteissa eikä seurakunnassa. Emme voi tyydyttää uteliaisuuttamme kysymällä, miten sen ja sen ihmisen tai asian käy tulevaisuudessa. Neljänneksi: Jeesuksen seuraamisen eli häneen uskomisen käsky on meille henkilökohtainen. Tämä ikään kuin sulkee pois huolemme läheistemme uskosta, vaikka tämä samalla onkin yksi kristityn suurista huolenaiheista. Emme voi omaehtoisesti ”tunkeutua” Jeesuksen ja meille läheisimmänkään ihmisen väliseen suhteeseen. Voimme kyllä keskustella, rukoilla, todistaa ja rakastaa, mutta toisen Jumalaksi emme voi ruveta emmekä päästä. Viidenneksi: Sielunhoidossa rakkaudellinen keskustelu pitää välimatkan toisen yksityisyyteen, mutta ei kaihda minkään asian kuulemista eikä suoria, totuudellisia väitteitä, joissa Jumalan laki ja evankeliumi tulevat molemmat täysiäänisesti esiin.
Edelleen: Rakkauskirje Jumalalta on luettava tarkasti ja lähettäjän intentioiden mukaisesti. Kuulovirhe ja väärät johtopäätökset toisen puheesta voivat tuhota paljon ja lähettää liikkeelle totuudenvastaisia huhuja kuten teksti kertoo. Kevyet, pinnalliset, ajattelemattomat ja väärät johtopäätökset ovat hengellistä myrkkyä. Väärinkuuleminen ja -tulkitseminen ovat tekstimme avaaman näköalan mukaisesti arkipäivää kirkossamme. Esim. päivän aihe (muodollisena lähteenä 1 Joh. 4:8) kuullaan ja tulkitaan tunnistamattomaksi eli ”Jumala on rakkaus” muuntuu muotoon ”rakkaus on J/jumala”. Näin luvallistetaan kaikki se, mitä heikoimminkin mahdollisin perusteluin tai ilman niitä voidaan kutsua ”rakkaudeksi”. ”Rakkaus” jopa jumalallistetaan oli se sitten ”kaiken inhimillisen sallimista”, ”oikeutta elää juuri niin kuin itse tahtoo” tai epäjumalanpalvontaa tai perverssiä sukupuolielämää. Mitään tällaista ei saisi osoittaa vääräksi. Vakavinta tässä on tämä: ihmisen määrittämä ”rakkaus” tehdään siksi kriteeriksi, jolla jumalakin (j) määritetään, ja näin ilmoitus Jumalasta kääntyy päälaelleen. Uuden määrittelyn jälkeen kirkossa jokainen, joka ei hyväksy tätä ”rakkautta”, leimataan ”rakastavan jumalan” ärhäkkääksi vastustajaksi, kiihkouskovaksi, joka uskoo ”VT:n ankaraan, armoa tuntemattomaan ja rakkaudelle vieraaseen Jumalaan” eikä Kristukseen.
Lopuksi itsetutkistelu: joudumme ottamaan kaikki syytteet rakkaudettomuudestamme hyvin vakavasti tulivat ne miltä taholta tahansa. Oikean rakkauden puute on syntiä. Tämänkin synnin Jeesus kantoi ristillä. Silti meillä ei lupa olla rakkaudettomia.