Rakkaat kristityt ystävät täällä Csömörissä
Me loviisalaiset olemme saaneet olla vierainanne täällä Csömörissä jo lähes kokonaisen viikon. Olemme saaneet iloita ystävyydestä ja vieraanvaraisuudestanne. Lämmin kiitos siitä teille. Me Loviisassa olemme odottaneet tätä matkaa. Te täällä, olette olleet monet kerran meidän ajatuksissamme ja rukouksissamme viime vierailunne jälkeen. Yhteys on hyvin merkillinen asia. Sitä voidaan kokea, vaikka kansalaisuus tai kieli on toinen. Ystävyys ylittää monenlaisia rajoja.
Tänään on apostolien päivä. Apostolien päivä kertoo ensimmäisistä kristityistä – ensimmäisistä Jeesuksen seuraajista. Osan heistä me tunnemme nimeltä – nimittäin juuri nämä apostolit, joiden nimet juuri kuulimme. Me myös tiedämme heistä jotakin. Muistamme Pietarin, joka oli opetuslapsijoukon johtaja – tai ainakin ensimmäinen sanomaan jotain. Hän oli siis Simon – jolle Jeesus antoi tuon lempinimen, joka tarkoittaa kalliota. Tai muistamme Tuomaksen, joka epäili. Muistamme myös Johanneksen – joka piti itseään Jeesuksen rakkaimpana opetuslapsena. Toki muistamme myös Juudaksen, joka petti Jeesuksen. Monista Jeesuksen opetuslapsista tiedämme vain nimen – emme sen enempää. Niin – ja toisista emme tiedä edes nimeä. Tiedämme, että häntä seurasi noita kahtatoista suurempi joukko sekä miehiä että naisia.
Mutta tuo opetuslasten joukko oli keskenään hyvin erilainen. He olivat luonteeltaan erilaisia. He olivat ammatiltaan erilaisia. Heillä oli erilaiset lahjat.
Meitäkin on täällä hyvin monen nimisiä: Gyula, Helena, Zsolt, Agnes, Kirsti, Ulla, Juha, Ester, Adam, Valtteri, Sylvi, Adri ja monta, monta muuta. Mekin kaikki olemme hyvin erilaisia. Me innostumme hyvin erilaisista asioista, me osaamme hyvin erilaisia asioita. Mikä meitä yhdistää? Miksi on mahdollista, että me koemme yhteyttä ja ystävyyttä?
Meitä yhdistää kutsu. En nyt tarkoita sitä, että parin vuoden välein kutsumme toisiamme vierailulle. Olette nimittäin tervetulleita taas kahden vuoden kuluttua vieraaksemme Loviisaan. Nyt tarkoitan sitä kutsua, jolla itse Kristus on meitä kutsunut. Me olemme täällä lopulta siksi, että kerran Kristus kutsui apostolit ja lähetti heidät matkaan. Hyvä sanoma Vapahtajastamme lähti liikkeelle.
Ensimmäisen kutsun olemme saaneet jo lapsena – kun meidät tuotiin kastettavaksi. Jumala kutsui meidät omiksi lapsikseen, Kristus kutsui meidät seuraajikseen. Mutta yhä hän kutsuu, hän kutsuu uudelleen ja uudelleen. Kuinka tuo kutsu tapahtuu? Usein toisen ihmisen kautta. Joku on sanonut minulle: ”Tule!” Kutsu voi kuulua myös sisäisenä levottomuutena tai etsintänä.
Yhä uudelleen Kristus vakuuttaa: minun luonani on tilaa. Minun luokseni saa tulla. Minulla on sinulle paikka, minulla on sinulle tehtävä.
Kristus kutsuu meitä ja lähettää yhä omansa julistamaan ilosanomaansa ja vapauttamaan kaikesta siitä pahasta, mikä meitä sitoo. Hän kutsuu meitä rakentamaan yhteyksiä, hän kutsuu meitä murtamaan yksinäisyyden muureja. Sekä omissa seurakunnissamme että tällä tavoin yhdessä kahdesta eri maasta ja kaupungista.
Yhdessä eletty aika, yhteiset laulut, yhteinen ateria, yhteinen kokemus – avaa aina uudella tavalla meille Jumalan todellisuutta.
Kristus sanoi kerran: ”Missä kaksi tai kolme on minun nimessäni koolla, siinä minä olen heidän keskellään.”
Erilaisina, eri kieltä puhuvina – olemme yhden Jumalan lapsia, sisaria ja veljiä Kristuksessa. Apostolien työ – ilosanoman kuljettaminen eteenpäin – jatkuu meidänkin mukanamme. Usein hyvin salatulla tavalla – sillä ilosanoma Jumalan rakkaudesta kulkee sydämestä sydämeen.