Apostolien päivänä raamatuntekstimme (Mark. 3: 13 – 19) kertoo siitä, kuinka Jeesus kutsui kaksitoista apostolia eli lähintä opetuslastaan vuorelle. Vuori on jo Raamatun Vanhassa Testamentissa osoittautunut näköalapaikaksi. Israelin kansa syntyi Siinain vuorella, jonne Mooses kokoontui heimon vanhimpien kanssa. Kaikki kaksitoista heimoa pääsivät luvattuun maahan ja olivat yhdessä Daavidin aikaan saakka. Kahdentoista opetuslapsen esikuvana olivat Jaakobin kaksitoista poikaa, patriarkat, Israelin suvun kantaisät.
Vuori on näköalapaikka Raamatussa. Jeesus aloitti uuden Israelin kokoamisen Galilean vuorella. Vuorella Jeesus piti kuuluisan vuorisaarnan, puheidensa sarjan. Kutsuessaan vuorelle kaksitoista apostolia, Jeesus kutsui heidät olemaan kanssaan. Oleminen tarkoitti olemista pysyvästi Hänen seurassaan, sillä Jeesus itse oli uusi Jumalan kansan keskus, ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Jeesuksen valinta oli kertakaikkinen. Hän kutsui kaikki kaksitoista seuraamaan itseään, seuraamaan vielä kuoleman jälkeenkin ja julistamaan omasta ristinkuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Vain yksi opetuslapsista jouduttiin korvaamaan toisella, Juudas Iskariot Mattiaalla.
Jeesuksen seuraaminen vaati luopumista aikaisemmasta, tutusta elinpiiristä, ammatista jopa sukulaisista. Kutsumus oli asetettava kaiken edelle. Tavallisista kalastajista tuli Jeesuksen opetuslapsia, olipa joukossa entisiä tullimiehiä ja perimätiedon mukaan lääkärikin. Jeesuksen seuraaminen vaati lähtemistä liikkeelle julistamaan evankeliumin ilosanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta, Kristuksesta. Liikkeelle lähdettiin ilman luottotiliä, ulkomaan päivärahoja, matkailuautoja, hotellivarauksia. Matkalla oltiin usein vaaroissa ja painostuksen alaisina, vankilassa ja ruoskittavina. Jeesuksen seuraaminen merkitsi kuoleman vaaraan joutumista. Vain yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta kuoli luonnollisen kuoleman, Johannes, hänkin vankeudessa Patmoksen saarella, joka sijaitsee Aigean merellä nykyisen Turkin alueella.
Kristillisen kirkon tehtävä, apostolin virka, oli Jeesuksen työn jatkamista. Apostolit olivat Jeesuksen elämäntyön silminnäkijöitä. He kertoivat mitä olivat kuulleet ja nähneet, Jeesuksen opetuksista ja ihmeteoista, siitä miksi Jeesus oli tullut maan päälle. Tehtävä oli haasteellinen, suorastaan valtavat mittasuhteet omaava:” Menkää kaikkeen maailmaan”. Opetuslapset lähtivät julistamaan evankeliumia kaikkialle silloiseen tunnettuun maailmaan. Heidän julistuksensa tulosta on, että mekin olemme täällä Paimion kirkossa tänään.
Kysyn tänään, mitä näkyä sinä seuraat elämässäsi? Mikä on sinun elämäsi kiintopiste. Ovatko arvosi kestäviä? Kestävätkö arvosi ja kantavatko ne elämän eri vaiheissa, kuolemankin hetkellä. Moni kysyy tänä päivänä, mitä tulee kuoleman jälkeen? Kestävätkö ajalliset arvot, elintaso, ura, aineelliset hyödykkeet, joihin niin helposti kiinnymme. Mikä lopulta kestää elämän melskeissä. Moni on joutunut huomaamaan, ettei mikään ole kovin varmaa tässä elämässä, terveys, työpaikka, suhde omaan lähipiirinkään. Helposti vieraannumme toistamme kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä. Meistä voi tulla itseriittoisia, omahyväisiä, etäisiä. Suljemme lähestymisen tien muilta ja lokeroidumme oman etumme tavoitteluun.
Mieleeni palasi laulu, jonka kuulin jo nuoruudessani, uskon tietä aloittaessani.
Jumalan rakkaus on kuin meren aava, kuin tuulen henki päällä kuuman maan. Sua seurata me voimme Jumalamme, tai kieltää kutsusi, oi Herramme…
Tahdomme itsellemme vapauden, vapauden, jossa voimme rakastaa. Pois pilvilinnoistamme meidät johdat, osoitat tien luo toisten ihmisten…
Kuitenkin toisiamme pakoilemme ja pukeudumme itsekkyyteemme. Vankilaamme me pelkoon sulkeudumme ja kaltereitten takaa katsomme…
Kärsivään maailmaan johda, Herra, meitä, vie meidät työhön valtakuntaasi. Rakkautesi kaikki esteet murtaa ja kaikki ihmislapset yhdistää…
Miten totta ovatkaan tuon laulun sanat! Nyky-yhteiskuntaa hallitsee rahan valta. Kaikkea laskelmoidaan ja ahneus verhotaan sanoihin: tehokkuus ja tuottavuus. Kannattavuus on tärkeää yritykselle kuin yritykselle mutta voiton maksimointi ja sen kerroin ovat kieltä, jonka ekonomia naamioi käyttämättä ahneus-sanaa. Meidän kirkkoisämme Lutherin mukaan jokaisen tulee tehdä työtä ja ahkeroida mutta liiallisen koron kiskominen ja ahneus ovat tuomittavia.
Vanhan Testamentin profeetat varoittivat ahneudesta ja epärehellisyydestä. Esimerkiksi Profeetta Miika moitti Israelin kansan johtajia ja hengellisiä johtajia siitä, että he riistivät kansalta ja antoivat kansan mielen mukaisia lausuntoja ja ennustuksia, profetioita. Tunnistammeko samoja asioita tässä sekavassa ajassa, jossa Euroopan talouskin on vaakalaudalla. Kuka puhuu totta ja mikä on totuus.
Tulevaa talouskehitystä Euroopassa tai maailman taloudessa eivät osaa huipputaloustieteilijätkään täysin arvioida. Ahneus mainitaan yhdeksi kuoleman synniksi jo keskiajalla. Nykyään ahneus on sallittua jopa ihailtavaa. On hienoa kun joku menestyy mutta hienoa ei ole, jos hän menestyy toisten kustannuksella. Pieni ihminen unohtuu liike-elämän divisoonien käydessä valtataistelua paikasta auringon alla; kuka menestyy ja kuka kuihtuu pois. Kilpailija on vastustaja liike-elämässä. Hänet täytyy voittaa, nujertaa. Korostan silti, että rehellinen kilpailu on hyvä asia. Tuotteiden laatua tulee kehittää ja eteenpäin saavat kaikki yrittää. Kyseenalaisten epärehellisten keinojen käyttäminen on väärin ja kestämätöntä.
Meidän tulisi siirtyä rahan vallasta Hengen valtaan. Myös kirkon tulee tarkistaa omat arvonsa. Seurakunnan tehokkuus ei ole hallinnon lisäämistä ja keskittämistä vaan ihmisten kohtaamista ja evankeliumin ilosanoman julistamista lähellä ja kaukana oleville. Mammuttimaiset suurseurakunnat vieraannuttavat ihmiset luotaan. Pienissä yksiköissä syntyy helpommin läheisyys ja yhteenkuuluvuus, kun ollaan liikkeellä oikealla, rehellisellä lähimmäisen rakkauden asenteella. Mitä suurempi kaupunki – sitä suurempi etäisyys on ihmisten välillä – on sosiologiankin tunnustama tosiasia. Suuremmissakin kaupungeissa tarvitaan pienempiä lähiyksiköitä, kohtuullisen kokoisia seurakuntia.
Jeesus asetti meille tehtävän. Oletko sinä valmis vastaaman kutsuun, kutsuun, jonka sait jo kasteessa ja myöhemmin rippikoulussa. Tahdotko sinä osoittaa uskon omassa elämässäsi, kysytään rippikoulun konfirmaatiossa. Kaste- ja lähetyskäsky kehottaa kastamaan ja opettamaan.
Olemme kasteen kautta osallisia Jeesuksen Kristuksen ristin kuolemasta, syntien sovituksesta mutta ennen kaikkea ylösnousemuksesta, iankaikkisesta elämästä. Iankaikkinen elämä alkaa jo täällä maan päällä ottaessamme vastaan Jeesuksen, Kristuksen henkilökohtaisena Vapahtajanamme ja lähtiessämme seuraamaan Häntä, maksoi mitä maksoi. Perheestä tulee jokaisen toki huolehtia ja kasvattaa lapsensa Jumalan tuntemiseen. Lutherin mukaan perheen isä on perheen hengellinen johtaja. Hänen tulee huolehtia perheen päivittäisestä Raamatun luvusta ja rukouselämästä. Katekismusta voi aina käyttää.
Luther korostaa Jumalan salattua puolta sanoessaan:
Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen, Kristukseen, enkä tulla hänen tykönsä: vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa.
Miten siis löydät salatun Jumalan? Mistä sinun tulee luopua? Sinun tulee luopua omasta itsekkyydestäsi ja kysyä Jumalan tahtoa päivittäisessä elämässäsi, upottaa vanha ihminen kasteen armoon. Kasteessa syntimme pestiin pois Kristuksen kertakaikkisella uhrilla, ristinkuolemalla, joka sovittaa syntimme ja syyllisyytemme Jumalan edessä. Ristin teologian kautta Luther pyrkii kiinnittämään huomiomme ulkonaisesta sisäiseen ihmisemme, Jeesuksen, Kristuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen.
Kasteen armoon saamme palata aina uudelleen päivittäisessä elämässämme ja saamme luottaa siihen, että Jeesus, Kristus on puolestamme ristillä kuollut Vapahtaja. Ylösnousemuksellaan Hän voitti kuoleman ja Pahan vallan. Kuolemaa ei enää ole lopullisesti vaan se on siirtymistä tästä ajasta ikuiseen, johonkin suurempaan, jota voimme vain aavistella…