Rakkaat ystävät, hyvää apostolien päivää! Apostoli kuulostaa tittelinä hienolta ja ylevältä. Minäkin haluaisin olla apostoli ja saada siitä ennen pitkää jonkinlaisen virallisen työtodistuksen. Kaikesta juhlallisuudestaan huolimatta sanalla apostoli on kuitenkin alun perin tarkoitettu mitä tahansa sanansaattajaa tai lähettilästä. Apostoli on henkilö, jonka joku on jonnekin jossakin tarkoituksessa joskus lähettänyt. Onkin todennäköistä, että alkukirkon aikaan nimitystä on käytetty yleisesti ottaen kristityistä julistajista, ei pelkästään tämän meidän tuntemamme kahdentoista miesapostolin joukosta. Se, että päivän evankeliumissa nimettyjä opetuslapsia oli nimenomaan kaksitoista, liittynee Jeesuksen ajatukseen siitä, että he voisivat vastata Israelin kahtatoista heimoa. Heidän ajateltiin siis kokoavan pitkään hajallaan ollut Israelin kansa uudelleen yhteen.
Jeesus kutsuu meitä aina nimeltä. Evankeliumia lukiessani kuulitte suustani monenlaisia nimiä. Osa saattoi kuulostaa suomalaisen korvaa vieraaltakin: Bartolomeus, Taddeus, Kananeus, Boanerges ja niin edelleen. Jouduin itsekin keskittymään niiden tavaamiseen. Kaiken kaikkiaan päivän evankeliumi on kaikessa lyhykäisyydessään kuitenkin aika pitkästyttävä. Siinä sanotaan, että Jeesus nousi vuorelle ja sitten seuraa pitkä nimilista. Ei muuta. Olennaista nimiluettelossa on kuitenkin se, että Jeesus nimesi nämä seuraajansa, eivätkä hänen seuraajansa ole koskaan olleet mitään kasvotonta ja tunnistamatonta harmaata massaa, vaan heillä kaikilla on ikioma nimi. Heidät ja meidät kaikki todellakin kutsutaan nimeltä.
Opetuslasten kirjavaa joukkoa ajatellessa mieleen tulee monta muutakin asiaa. Kysymys ei tosiaankaan ollut mistään ylisivistyneestä korkeakulttuuria aamusta iltaan harrastaneesta, lyyrisellä kielellä keskenään keskustelleesta ylhäisöstä, vaan tuikitavallisista ihmisistä. He olivat sekä publikaaneja eli veronkerääjiä, että veronkeräämistä vastustavia kiivailijoita. Epäilijöitä. Kalastajia. Tai vahvoja intoilijoita, kuten Ukkosenjylinän pojat, jotka olivat kiinnostuneita lähinnä siitä, kuinka lähelle Jeesusta he pääsisivät viimeisellä tuomiolla. Eli myös keskenään varsin eriseuraista ja erimielistäkin väkeä. Ihmisiä, jotka eivät mitenkään puhaltaneet yhteen hiileen. Jeesus halusi seuraajakseen jopa Juudaksen, joka lopulta tuli tunnetuksi mestarinsa kavaltamisesta. Kaikessa kauheudessaan tässä on myös jotakin hyvin lohdullista: Jeesuksen seuraajaksi pääsee aika monenlaisista lähtökohdista, aika monenlaisilla ansioluetteloilla, ilman sen kummempia psykologisia testejä tai järkkymätöntä ”hyvän tyypin” leimaa, joka kovin moneen työpaikkaankin tänä päivänä vaaditaan. Nykyajan some- eli sosiaalisen median taidoista ei olisi opetuslasten kesken ollut puhettakaan. He eivät olleet sen lahjakkaampia sosiaalisesti tai verbaalisesti kuin kukaan muukaan, eivätkä aivan varmasti olisi osanneet päivittää Facebookia tai Instagramia.
Jeesus tahtoikin seuraajakseen porukan, joka varmasti lähtisi liikkeelle; ihmisiä kohtaamaan, rinnalle kulkemaan ja ilosanomaa ilmoille huutamaan. Koskettamaan fyysisesti ja pitämään kädestä. Katsomaan silmiin ja avaamaan kuulevat korvat. Sitä Jeesus haluaa tänäänkin. Ei omalle mukavuusalueelle jäävää, syvästi sisäänpäinlämpiävää ja sisäpiirivitseille nauravaa kristittyjen pientä puuhakerhoa, vaan takki auki eteenpäin juoksevia, Jeesuksen rakkaudesta ja ristintyöstä ihmisille viestiviä vastuunsa tuntevia lähettiläitä. Pidän sanonnasta, jonka mukaan lähetyskenttä alkaa kotiovelta. Sen avattuamme ja avaimet mukaan nakattuamme on hyvä valmistautua kertomaan, keskustelemaan ja kuuntelemaan. Puhumaan kuulijan omalla kielellä ja kohtaamaan hänet oman itsen kanssa samalta korkeudelta.
Mutta kuinka tämä opetuslasten joukko lopulta onnistui tehtävässään ja minkälaisessa voimantunnossa he työtään tekivät? Kyliin ja kaupunkeihin ei lähdettykään ihan tavallisen puuroaamiaisen voimin, vaan opetuslapset saivat Jeesukselta Pyhän Hengen. Sen saman hengen, jonka Jeesus lupasi seuraajilleen vastedeskin. Sen saman hengen, jonka neuvomana sinä ja minä luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, teemme elämässä valintoja ja päätöksiä, sekä nousemme aamulla vuoteesta ja painamme illalla päämme tyynyyn. Opastajan, lohduttajan ja neuvonantajan. Sen avulla myös opetuslapset saarnasivat, taittoivat päivän matkan eteenpäin ja karkottivat ihmisistä pahoja henkiä.
Opetuslasten keskinäiseen erilaisuuteen palataksemme, pidän sitä myös lyömättömänä esimerkkinä Jumalan taidokkaasta suunnittelutyöstä. Lisäksi pidän sitä todistuksena siitä, että mekin saamme olla keskenämme erilaisia – itse asiassa meidän täytyy olla erilaisia – voidaksemme tavoittaa mahdollisimman monia ja pystyäksemme lähestymään ihmisiä heidän omasta kokemusmaailmastaan käsin. Puhumaan kielellä, joka puhuttelee. Näyttämään pelkällä olemuksellamme iloa, joka Jumalasta meihin siirtyy. Erilaisuus on rikkautta, jota täytyy lähtökohtaisesti arvostaa. Olen monesti miettinyt, että yksi pahimmista kuviteltavissa olevista rangaistuksista olisi joutua elämään itsensä kanssa täysin samanlaisten ihmisten kanssa. Katsoa omaa peilikuvaansa kaikissa kohtaamissaan ihmisissä. Käydä heidän kanssaan dialogia ja saada vahvistusta aina vain omille ajatuksilleen ja kuvitelmilleen ilman minkäänlaista tulkintahorisontin tai näkökentän laajentumista. Silti ja samaan aikaan erilaisuuden hyväksyminen ja sen arvostaminen on jotenkin todella vaikeaa. Siinä on meillä paljon opittavaa.
Jumala itse toimii täysin samalla tavalla kuin kaksituhatta vuotta sitten. Hän valitsee ja varustaa ihmeellisellä tavalla. Sitä logiikkaa eivät ihmisaivot välttämättä ihan nopeasti käsitä, mutta sekin on osa Hänen suurta salaisuuttaan. Työn tekeminen meidän tavallisten tallaajien kanssa. Meidän kutsuminen, lähettäminen ja nimeltä puhutteleminen. Meidän kaikkien erilaisten ihmisten rakastaminen ja välitön hyväksyminen. Siinä varauksettomassa hyväksymisessä tulisi olla yksi meidänkin elämämme perusperiaatteista ja sen voimalla meidän tulisi olla valmiita käymään tänään myös ehtoollispöytään.
Hyvä sekalainen seurakunta, rakkaat ja kalliit ystävät. Tavataan kohta alttarilla leivän ja viinin äärellä. Rakastetaan toisiamme riippumatta siitä mikä meitä yhdistää ja erottaa. Olemme kaikki Jumalan ainutlaatuista luomistyötä ja sellaisenaan täyden kympin ihmislapsia. Seuraamaan kutsuttuja ja Hänen teoistaan kertomaan ajateltuja. Pidetään kutsusta kiinni ja lähdetään liikkeelle heti tänään niillä lahjoilla, jotka meille on annettu. Enempää ei vaadita. Yhtään sen enempää. Pelkkä Jeesuksen rakkautta huokuva olemuksemme riittää.