Mikähän tuokin on miehiään – tai naisiaan? Näinhän sitä monesti aprikoidaan ja mittaillaan uutta ihmistä varsinkin silloin, kun häneen pitäisi luottaa jossakin tärkeässä asiassa, joka koskettaa läheltä myös itseä. Erityisen arvioinnin kohteeksi joutuvat erityisesti näkyvissä julkisissa viroissa olevat, mutta sama pätee jossain määrin kaikkiin merkityksellisiin kohtaamisiin. Galluppeja ja kyselyjä teetetään, psykologeilta, sosiologeilta ja historioitsijoilta kysellään, kun pitäisi kartoittaa kansan mielipiteitä. Muodikkaassa asiakaslähtöisyydessä on hyvä se, että ajatellaan ihmistä. On kuitenkin asioita, jotka edellyttävät erityistä asiantuntemusta ja joita ei voi vain äänestämällä päättää, jos päättäjät eivät ole asioista perillä. Nykyään puhutaan joskus gallup-demokratiasta, kun halutaan arvostella poliittisten ohjelmien sisällyksettömyyttä ja päämäärättömyyttä sekä leimata kyselyt äänestäjien mielistelyksi ilman mitään jalompia päämääriä. Ja totta lie ainakin toinen puoli.
Päivän evankeliumissa puntaroidaan vaatimattomista oloista nousseen Jeesus Nasaretilaisen vaikutusta kuulijakuntaansa ja kansaan laajemminkin. Jeesus itse tekee tutkimuksen kysymykset. Hän on kiinnostunut – ei itsensä vuoksi vaan kansan vuoksi. Ensimmäiseksi hän tiedustelee: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” Ilmaus ”Ihmisen Poika” ei tässä yhteydessä tarkoita ketä tahansa ihmislajin edustajaa. Se viittasi juutalaisen kuulijakunnan mielissä Danielin ja Heenokin kirjan mainitsemaan lopunajalliseen taivaalliseen tuomarihahmoon. Kuulijat tarjosivat vastaukseksi Johannes Kastajaa, Eliaa, Jeremiaa tai jotakuta muuta profeetoista. On arveltu, että Elia mainittiin siksi, että Vanhan testamentin mukaan hänet oli otettu elävänä taivaaseen ja siten hän saattoi palata ennen loppua. Samaa sanottiin perimätiedon mukaan myös Jeremiaasta.
Jeesukseen eivät kansanjoukot tuota arvonimeä siis vielä liittäneet. Niinpä hän kääntyykin lähimpien oppilaidensa puoleen ja kysyy: ”Entä te?… Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari sitten lausuu: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Kyse ei ollut mistään yleistiedosta. Eivät edes oppinneimmat juutalaiset kyenneet tekemään vetämään sellaista johtopäätöstä, että Jumala, joka on pyhä, yksi, tulee ihmiseksi. Se kyllä tiedettiin, että Israelin Jumala on elävä Jumala, joka kavahtaa kultaisten vasikoiden, puukappaleiden, kivien jne. palvontaa. Hän on täysin suvereeni, kuvaamaton ja lausumaton. Tässä uudessa käänteessä onkin kyse itsensä taivaan Jumalan ilmoituksesta, johon ei mikään inhimillinen viisaus, ei terävinkään äly itsessään yllä. Niinpä Jeesus sanoo: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”
Simon Pietari, Pietari eli kallio sai erityistunnustusta ainoastaan tämän tunnustuksen vuoksi, joka tuli Jumalan suusta, hänen ilmoitussananaan. Henki, Herra ja eläväksi tekijä, toi Jumalan voiman läsnäolevaksi, kuten Hesekielin kirjan kohdassakin, jonka äsken kuulimme. Siinähän todettiin mm. näin: ”Herra sanoi: ’Ihminen, nouse. Minä tahdon puhua sinulle.’ Hänen puhuessaan minuun tuli henki, se nosti minut seisomaan, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle.” Pyhä Kolmiyhteys alkaa ja päättää työnsä sanansa voimalla. Jo Hesekielin kirjassa todetaan myös: ”Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan.”
”Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” Tuo kallio ei ole kukaan tietty henkilö, ei edes paavi, ekumeeninen patriarkka tai joku karismaattinen saarnamies. Tuo kallio on Jumalan sana, joka Kristuksessa, Jumalan rakkauden ruumiillistumassa, tuli ihmiseksi. Sana isolla ässällä. Hänet kohtaamme inhimillisten julistajien, inhimillisten sanojen, kasteen veden, ehtoollisen leivän ja viinin kautta todellisesti omassa persoonassaan läsnäolevana Vapahtajana, joka tänäkin päivänä antaa synnit anteeksi sanan ja sakramenttien kautta.
Se sana on tämä: koska Jumala tuli ihmiseksi ja on sanan kautta tänäänkin läsnä, me voimme päästä osalliseksi tuosta samasta ilmoituksesta ja armosta luottaa Kristukseen meidän – itsessämme mahdottomien: heikkoutemme, itsekkyytemme ja pahuutemme vankien Vapahtajana. ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”
Kolmiyhteinen Jumala antaa meille kaiken mitä olemme ja mitä tarvitsemme lahjaksi ja kutsuu meitä jakamaan tätä hyvää myös eteenpäin sikäli kuin se on mahdollista ja siinä määrin kuin se on mahdollista. Hän kutsuu ja lähettää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kaikilla työntekijöillä olisi yhtäläinen vastuu tekemisistään. Martti Luther sanoi tämän aikanaan näin: Rukoile, niin kuin ei työsi auttaisi sinua lainkaan ja tee työtä niin kuin ei rukouksesi auttaisi sinua lainkaan. Pitää tehdä työtä ja rukoilla unohtamatta kumpaakaan.
On kuitenkin tehtävä ero rukouksen ja työn välillä. Rukous ei ole pakollinen suoritus vaan avattu kanava hoitaa välejä taivaalliseen Isään, joka elämäämme, myös rukoustamme Henkensä voimasta kannattelee. Rukous on moninainen ilmiö, ei aina puhetta vaan myös kuuntelua, hiljaisuutta. Tärkeää ei ole aina luoda uutta vaan olla läsnä, pysähtyä, antautua, vuodattaa ilonsa tai ikävänsä. Paavo Ruotsalainen kehotti vaivattuja rukoilemaan sairastamalla Herran edessä, jos ei muuhun tunnu kykenevän.
Päivän evankeliumin loppu muistuttaa siitä, että Kristus on antanut kirkolleen myös ripin välineeksi hoitaa suhdetta Jumalaan, armon välikappaleeksi. Ripissä apua anovan rukoukseen vastataan erityisen havainnollisella ja tykökäyvällä tavalla. Syntinsä tunnustanut saa kuulla armon sanan Jumalan Pojan lupauksen mukaisesti. Pietarille lausutut sanat pätevät tänäänkin: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Pietarin voima ei olekaan viisaudessa, puhetaidossa tai moraalisessa täydellisyydessä, vaan siinä, että hän itkee ja saa itkeä syntejään Herran edessä. Uutta syntyy perimmäisessä mielessä vain siten, että taivaallinen Isä antaa anteeksi, uuden alun, pohjan joka kestää.
Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika. Tämä tunnustus on siis kirkon perusta – puhuuhan se kirkon kulmakivestä, Kristuksesta. Hänen läsnäolonsa tuo mukanaan pelastuksen täyteyden, uskon ja autuuden. Yksin Jumalan armosta kutsuttiin niin apostolit ja profeetat kuin meidät kaikki kasteessa Jumalan perheeseen ja hänen asumuksensa rakennuskiviksi otetut. Toiset, erityisesti kirkon virkaan kutsutut, on kutsuttu sanoin ja sävelin viemään ilosanomaa eteenpäin. Toiset hoitavat tehtävänsä puhuttelevasti muulla tavoin omassa arjessaan. Voimanlähde ja tarve on sama. Kaikkia meitä tarvitaan yhteistä hyvää kohti pyrittäessä niillä lahjoilla, mitä on annettu. Ja kaikille on annettu jotakin. Suurin lahja näet on itse Vapahtaja. Luther puhui autuaasta vaihtokaupasta: taakkojen alle nääntyvä saa armon sellaisena kuin on. Kristuksen luona olemme jo häntä ikävöidessämme, vaikkakin olemme kaikki vielä vain matkalaisia. Kasteessa lunastettiin tiemaksu tälle taipaleelle, kun meidät liitettiin Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Takuuna on se, että kirkon Herra omassa persoonassaan asettui meihin asumaan uskon kautta. Meille itsessämme keskeneräisille, armon todellisuuden kosketusta vahvistuksemme kaipaaville Kristus sanoo: tulkaa minun luokseni, minä annan teille levon.