Helatorstai ja vappu sattuvat harvoin päällekkäin ja ensikatsomalta näyttäisi siltä ettei niillä juuri mitään yhteyttä olisikaan. Toinen on kirkollinen juhlapäivä jolloin muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista ja toinen alkavan kevään tulosta iloitsemisen juhla. Kuitenkin myös vapulla, on oma kirkollinen taustansa. Se on saanut nimensä 700-luvulla eläneen baijerilaisen abbedissa Valburgin mukaan, joka oli eräs keskiaikaisen Euroopan vaikutusvaltaisimpia naisia. Valburgin johtama Baden-Württembergissä sijainnut Heidenheimin luostari oli tunnettu korkeatasoisesta opetuksestaa. Siitä voisi löytää siten yhtymäkohdan vappuun ylioppilaiden juhlapäivänä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi lisäksi mainita, että kyseinen luostari oli mies-luostari ja Saksan lähetystyön keskus. Siten käsitys naisten alistetusta asemasta keskiajan kirkossa ei välttämättä pidä täysin paikkaansa.
Ylioppilaiden lisäksi vappu on ollut kansainvälinen työn ja työläisten päivä jo 1800-luvulta alkaen. Se sai alkunsa 1886 USA:ssa järjestetyistä mielenosoituksista, joissa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Vappukulkueet ovat siten muistuma tästä joukkovoiman osoituksesta.
Samoihin aikoihin USAssa sai alkunsa myös kristillinen liike, joka yhdisti tämän päivän teemat. Päivän epistolatekstissä opetuslapset kyselivät ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” Tämä kysymys Jumalan valtakunnasta ja sen tulosta oli keskeinen amerikkalaisperäiselle Social Gospel tai sosiaalisen evankeliumin liikkeelle. Se sai alkunsa eräiden lähiöpappien nostaessa äänensä voimistuvan teollisuusyhteiskunnan epäinhimillisiä elinolosuhteita vastaan. Noiden mielenosoituksiin osallistuneiden työläisten tavoin sosiaalisen evankeliumin kannattajat vaativat oikeudenmukaisuuden toteutumista yhteiskunnassa.
Liikkeessä mukana olevat papit kysyivät opetuslasten tavoin milloin Jumalan valtakunta tulee. Teologeja kun olivat, he etsivät vastausta Raamatusta. Sieltä he löysivät kaksi Jumalan valtakunnan tunnusmerkkiä: rauhan, shalom, ja oikeudenmukaisuuden, sedek. Heidän mukaansa Jumalan valtakunta on siellä, missä nämä kaksi tunnusmerkkiä toteutuvat. On mielenkiintoista myös huomata, että englanninkielisissä Raamatuissa sana welfare, hyvinvointi, on useimmiten shalom-sanan käännös. Rauha ei Raamatussa siten ole vain sodan poissaoloa vaan ihmisen kaikenpuolista hyvinvointia.
Sosiaalisen evankeliumin kannattajille Jumalan valtakunta ei ollut ensisijaisesti tuonpuoleinen henkimaailma, jonne opetuslapset näkivät Jeesuksen siirtyvän. Heille koko maailma oli Jumalan luomakunta ja siten Jumalan omaisuutta. Maailma kaikinensa – sekä tämänpuoleinen että tuonpuoleinen kuuluivat Jumalalle ja he vetivät tästä sen yksinkertaisen johtopäätöksen, että siten koko maailma oli Jumalan valtakunta.
Epistolatekstissä mainitun Jeesuksen todistajina olemisen he tulkitsivat siten, että valtakunnan levittäminen on ensisijaisesti näiden valtakunnan peruslakien toimeenpanemista. Heidän mukaansa Jeesus ei antanut erityistä kristillistä moraaliohjeistoa vaan kaikki Raamatun ohjeet oli tarkoitettu yleisinhimillisiksi säännöiksi. Missä rauha ja oikeudenmukaisuus vallitsivat, siellä Jumalan valtakunta on läsnä.
Tämä ajattelutapa johti liikkeen kannattajat laajoihin sosiaaliprojekteihin sekä USAssa että kansainvälisesti. 1900-luvun alku oli aikaa, jolloin liikkeen kannattajat pyrkivät poistamaan teollistumisen aikaansaaman pahuuden maailmasta. Tässä he liittoutuivat kaikkien niiden kanssa, joilla oli samansuuntaiset päämäärät. Heidän mukaansa ei ollut väliä olitko kristitty vai juutalainen, muslimi vai ateisti – kunhan vain noudatit Jumalan valtakunnan lakeja. Tämä ajattelutapa ja yhteistyöhaluisuus näkyi erittäin voimakkaana varhaisen ekumeenisen liikkeen toiminnassa, jossa sosiaalisen evankeliumin aatteet saivat laajaa kannatusta.
Liikkeen usko pysyvän rauhan luomiseen sai kohtalokkaan iskun ensimmäisen maailmansodan syttyessä – kaikki työ olikin ollut turhaa ja maailma oli sodassa. Liike ei koskaan toipunut tuosta iskusta mutta sen aatteet jatkoivat elämistään ekumeenisten järjestöjen, NMKY:n, NNKY:n, Kristillisen ylioppilasliikkeen ja myöhemmin Kirkkojen Maailmanneuvoston sisällä. Tänään monet liikkeen aikanaan radikaaleilta tuntuneet ajatukset ovat itsestäänselvyyksiä kristillisessä diakonia- ja lähetystyössä.
Siten tänä helatorstaina voimme miettiä itse tykönämme minkälaisen tehtävän Jeesus meille jätti astuessaan itse taivaaseen. Kuten vertaus palvelijoille jätetyistä leivisköistä osoittaa, me emme saa piilottaa lahjojamme vaan Herramme tulon viipyessäkin meidän tulee käyttää niitä lähimmäiistemme hyväksi. Kerran hän sitten palatessaan kysyy: Miten sinä levitit Jumalan valtakuntaa ympäristöösi. Miten rakensit rauhaa, miten lisäsit muiden hyvinvointia ja miten varmistit, että sinun ympärilläsi eläviä ihmisiä kohdeltiin oikeudenmukaisesti.
Muistan joskus nuorena kuulleeni pienen kertomuksen miehestä, joka ulkomailla meni sattumalta kveekareiden jumalanpalvelukseen. Kveekareilla on tapana korostaa erityisesti Pyhän Hengen toimintaa jumalanpalveluksissaan. Itse asiassa jumalanpalvelus koostuu puheenvuoroista jotka pidetään kun Henki käskee puhua. Hän ei kuitenkaan tiennyt tästä mitään mutta meni kun kirkko sattui olemaan hotellin vieressä. Kirkko täyttyi ja kello tuli 10. Mitään ei tapahtunut. Kello tuli 11 eikä mitään tapahtunut. Kun kansa alkoi poistua hän kysyi vierustoveriltaan että milloin jumalanpalvelus alkaa. Tämä vastasi, että kokoontuminen on ohi mutta palvelus alkaa nyt.
Kun me lähdemme tänään tästä kokoontumisestamme palvelemaan me teemme sen kristittyinä tunnustaen sitä yhteistä kristillistä uskoa jota nyt nousemme lausumaan:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…