Vietämme tänään tärkeää kristillistä juhlaa. Vaikka helatorstai ei kuulu kirkkovuoden pääjuhliin, joita ovat joulu, pääsiäinen ja helluntai, suuri juhla se joka tapauksessa on. Helatorstain tärkeyden paljastaa se tosiasia, että apostolisessa uskontunnustuksessa, johon on koottu kristillisen uskomme keskeinen sisältö, on kaksi helatorstaihin liittyvää kohtaa: “astui ylös taivaisiin” ja “istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella”.
Kaikki se, mitä uskontunnustuksessa lausutaan, on olennaista ja luovuttamatonta, sellaista, mikä on aina kuulunut ja tulee aina kuulumaan kristilliseen uskoon. Uskontunnustuksessa ilmaistaan, mihin me uskomme: uskomme kohde ei ole aate tai ideologia vaan kolmiyhteinen Jumala, joka on ilmoittanut meille itsensä. On äärettömän tärkeää ja käsittämättömän riemullista, että meillä on juuri sellainen Jumala ja juuri sellainen Vapahtaja kuin uskontunnustuksessa sanotaan.
Uskomme Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka “meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista” – kuten Nikean tunnustuksessa sanotaan – ja syntyi ihmiseksi ensimmäisenä jouluna, joka pitkänäperjantaina kuoli puolestamme sovittaen syntimme ja joka pääsiäisenä nousi kuolleista. Sitten seuraavat helatorstaihin liittyvät tapahtumat, jotka kuuluvat olennaisena osana suureen kokonaisuuteen. Ilman helatorstaita myös joulu ja pääsiäinen menettäisivät merkityksensä. Tästä syystä kirkkoisä Augustinus oli sitä mieltä, että helatorstai on itse asiassa tärkein kristillinen juhla.
Päivän evankeliumissa, joka on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta, ei suoranaisesti puhuta helatorstaista, mutta siinä on esillä molemmat helatorstaihin liittyvät uskontunnustuksen kohdat. Ensinnäkin Jeesuksen taivaaseen astuminen on esillä, kun Jeesus katsoo eteenpäin helatorstain jälkeiseen aikaan ja sanoo: “Isä minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä, missä minä olen.” Jeesus on nyt taivaassa, ja hänen tahtonsa sekä meidän toivomme on, että me saisimme kerran olla hänen luonaan siellä, mihin hän on astunut tästä meidän maailmastamme.
Mutta mihin hän sitten oikein meni? Missä taivas on? Taivas ei tietenkään ole meistä katsottuna jossain suunnassa, vaikka uskontunnustuksessa puhutaankin vertauskuvallisesti “ylös astumisesta”, ei myöskään kaukana tähtien takana, vaikka tutussa laulussa sanotaan kauniisti, että “tähtein tuolla puolen uuden kodon saamme”. Apostolien teoissa kerrotaan, että pilvi vei Jeesuksen opetuslasten näkyvistä, kun hän viimeisen kerran ilmestyi heille. Pilvi on Raamatussa merkkinä ihmiselle käsittämättömästä Jumalan todellisuudesta. Herra kulki pilvipatsaassa israelilaisten edellä, kun he vaelsivat kohti luvattua maata. Kirkastusvuorella opetuslapset verhosi loistava pilvi, josta Jumala puhui heille. Taivas on juuri se Jumalan salattu todellisuus, jota ei voi paikantaa, jota ihminen ei voi nähdä ja johon hän ei voi päästä.
Kun Jeesus astui taivaaseen, hän meni tuttuun paikkaan tai oikeammin siis tuttuun todellisuuteen. Mutta hän vei sinne mukanaan, itsessään, jotain täysin uutta, sellaista, mitä taivaassa ei ollut ennen ollut. Hän vei sinne ihmisyytensä. Ennen ihmiseksi syntymistään Jeesus oli taivaassa Jumalana, mutta kun hän astui sinne uudelleen, hän on siellä sekä Jumalana että ihmisenä. Juuri sen tähden ja vain sen tähden, että Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen, on noussut kuolleista ja astunut taivaaseen, mekin saamme odottaa omaa ylösnousemustamme ja taivaaseen ottamistamme.
Taivas, Jumalan todellisuus, on Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen erilainen kuin aikaisemmin. Mutta ei tässä vielä kylliksi, sillä Ilmestyskirjassa sanotaan, että ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa katoavat ja Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Ajattelen niin, että uusi taivas ja uusi maa eivät ole enää erillään, vaan kuuluvat yhteen ja ovat samaa todellisuutta tai itse asiassa sama asia. Kadotettu paratiisi, josta ihminen karkotettiin, ei palaa enää takaisin, mutta uusi “taivasmaa” on jotain paljon enemmän. Se on taivas, jonka Jumala luo käsittämättömässä rakkaudessaan ja anteliaisuudessaan meitä varten. Se ihmisen taivas ja ennen kaikkea ihmiseksi syntyneen Jumalan taivas, missä hän antaa ikuisesti oman jumalallisen elämänsä lunastamilleen ihmislapsille.
Uudessa “taivasmaassa” on kaikki se Jumalan luoma hyvä, mikä kuului tähän häviävään maailmaan mutta uutena, parempana, täydellisenä. Siellä meitä kohtaavat värit, äänet, sävelet, muodot käsittämättömän kauniina. Erityisen hienoa ja toiseksi parasta taivaassa on rakkaittemme kohtaaminen ja iloitseminen heidän kanssaan. Mutta kaikkein parasta on se, että saamme olla Vapahtajamme kanssa ja näemme myös Taivaallisen Isämme. Vanhastaan on opetettu, että juuri “autuaallinen Jumalan katseleminen” tekee taivaasta taivaan.
Näemme taivaassa Jumalan ihmeellisessä kirkkaudessaan, jota emme voi tässä ruumissamme, missä synti asuu, katsella edes häviävän pientä hetkeä. Samalla näemme Jeesuksen kirkkauden, jonka Isä on hänelle antanut, kuten Jeesus sanoo päivän evankeliumissa. Tässä tulee esille toinen helatorstaihin liittyvä uskontunnustuksen kohta, Jeesuksen Kristuksen istuminen Isän oikealla puolella. Uskontunnustuksen ilmaisu viittaa siihen, että korotetulle Herralle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Korotettuna Herrana Jeesus on läsnä kaikkialla, sekä jumalallisen että inhimillisen luontonsa puolesta. Tosi ihmisenä, meidän veljenämme, hän hallitsee nyt kaikkea. Ollessaan maan päällä Kristus tyhjensi itsensä, pani jumalalliset ominaisuutensa ikään kuin syrjään ja oli ihmisyytensä puolesta vain niiden luona, jotka olivat hänen lähellään. Korotettuna Herrana hän on sekä Jumalana että ihmisenä tekemisissä kaikkien kanssa. Kristus ei vain istu ylhäällä, jossain kaukana, vaan hän on myös täällä alhaalla, meidän kanssamme, kaikki päivät maailman loppuun asti, kuten hän itse lupasi. Luther sanoo, että Kristus on astunut ylös korkeuteen juuri siksi, että hän olisi alhaalla, täyttäisi kaiken ja voisi olla läsnä kaikkialla. Erityisellä, pelastavalla ja itsensä antavalla tavalla hän on läsnä evankeliumin sanassa, joka todistaa hänestä, sekä kasteessa ja ehtoollisessa.
Jeesus on täällä meidän kanssamme ja Isän luona taivaassa hän on Esirukoilijamme, jota Isä kuulee. Heprealaiskirjeessä sanotaan, että Jeesus “elää iäti rukoillakseen meidän puolestamme”. (Hepr. 7:25) Jeesus on taivaassa myös meidän Puolustajamme, kun omatuntomme ja saatana syyttää meitä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen tutussa kohdassa vakuutetaan: “Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” (1. Joh. 2:1,2) Heprealaiskirjeen kirjoittaja puolestaan toteaa: “Kristus ei mennyt ihmiskäsin tehtyyn temppeliin, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme.” (Hepr. 9:24)
Taivaassa istuu armon valtaistuimella veljemme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa. Käykäämme sen tähden rohkeasti hänen eteensä, joka ei meitä heikkoja ja huonoja soimaa, vaan joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme.