Urkujen 20-vuotisjuhlassa
Olemme kuunnelleet urkujemme saarnaa sävelin. Sydämemme ja mielemme saivat suuren ilon kohotessaan sävelin, jotka soittavat meille Jumalan ylistyksen sieltä taivaaseen ylentyneen Kristuksen kotimaasta.
Kiitämme tänään uruistamme ja taitavista urkureista, ”sävelin saarnaajista” (D.G. Türk, 1789: Prediger in Tönen). Urut ovat läntisen kristikunnan kirkoissa vakiovaruste, ja tänään saamme kiittää niistä. Urut keksittiinkin todennäköisesti Aleksandriassa ja ne tulivatkin tiettävästi Bysantista, kun keisari Kopronymos vuonna 757 lahjoitti Frankkien kuningas Pippinille ensimmäiset Länsi-Euroopan urut. Siitä lähtien Suur-Ranskan valtakuntansa munkit rupesivat niitä rakentelemaan ja kehittämään. Vaikka urkujen kotimaa on idässä, itse idän kirkkoihin urut eivät juuri koskaan ole päässeet. Tästä seikasta saamme nähdä uskonpuhdistusseurakunnan olemusta laulavana seurakuntana. Seurakunta veisuullaan osallistuu liturgiaan vastaamalla Jumalan Sanaan. Urkujen tärkeäksi viraksi on siksi katsottu seurakunnan laulun säestäminen, ja sen rinnalla itsenäinen julistus musiikin keinoin. Musiikki ilmentää sydämen kieltä. Mitä kieli ei voi sanoa, sitä musiikki soittaa. Niin kuin linnunlaulu luo yhteyttä, niin musiikki kokoaa seurakuntaa kuuntelemaan inhimillistä tuskaa ja korotetun Herran ylistystä. Ja silloin sydän on taivaassa, joka on musiikin kotimaa.
Uskonpuhdistajamme Martti Luther sanoo uruista ja musiikista mm.: ”Vain yksi on tarpeen: evankeliumi; sitä tarkasti mieliin painettakoon, ja sen johdolla kansa opastettakoon jumalanpalvelukseen; se on oikea kello, se on oikeat urut tätä jumalanpalvelusta varten.” Kirkkopostilla, 276 (28).
”Teologian jälkeen ei ole mitään musiikkiin verrattavaa, sitä korkeampaa taidetta. Sillä teologian jälkeen on ainoastaan musiikki sellainen, joka voi tehdä sen, mitä muuten teologia yksin voi saada aikaan, nimittäin antaa lepoa ja iloisen sydämen. Sen tähden ei olekaan ihme, että perkele, joka on kaikkien murheellisten ajatusten ja levottoman metelin aiheuttaja, pakenee melkein yhtä paljon musiikkia ja sen säveleitä kuin Jumalan tuntemisen sanoja. Siksi eivät profeetatkaan ole käyttäneet mitään muuta tietoutta niin runsaasti kuin musiikkia, sillä heillä ei ollut matematiikkaa, ei laskutaitoa, ei tähtitiedettä, vaan musiikki, millä tuoda ilmi teologiansa. Niin että musiikki ja Jumalan tunteminen kuuluvat heillä yhteen heidän julistaessaan totuutta psalmeillaan ja veisuullaan.” Elämän taistelussa, 264.
”Tahtoisin nähdä kaikki taiteet, varsinkin musiikin, hänen palveluksessaan, joka ne on antanut ja luonut. Musiikki on surulliselle ihmiselle paras virkistys, jonka avulla sydän jälleen rauhoittuu, virkistyy ja ilahtuu.” Ole turvallisilla mielin, 190.
”Eräs Jumalan kauneimpia ja ihanimpia lahjoja on musiikki. Saatana on musiikin suuri vihollinen. Musiikilla voidaan karkottaa monet kiusaukset ja pahat ajatukset. Perkele ei kestä tätä. Musiikki on parhainta taidetta. Nuotit elävöittävät tekstin. Kuten kuningas Saulistakin näemme, karkottaa musiikki murheellisuuden hengen.” Sana ja armo: Hartauskirja vuoden jokaiselle päivälle, s. 209.
”Uutta virttä veisaamaan avustavat meitä myös kielisoittimet, urkuri ja kaikki kristilliset soittajat urkuineen, sinfonioineen ja kaikkine soittimineen sekä kaikki mitä on rakkaassa musiikissa. Kaikukoon kaikki teidän laulunne ja soittonne riemuisasti Jumalalle kiitokseksi kaikesta hänen armostaan.” Matkaevästä, 69. Näin siis Martti Luther.
Viime viikolla saapuivat Niili-joelta kurjet taas Suomeen. Pitkältä matkaltaan ne tämän kirkon yläpuolella ”ottavat korkeutta kaartelemalla kehää taivaalla. Tällöin niistä kantautuu ikään kuin tervetuliaiseksi kujertavia ja kirahtavia huutoja. Sitten ne järjestäytyvät uudelleen auramuodostelmaan ja jatkavat määrätietoisesti pohjoiseen kohti pesimäseutuja.” Suomen luonnon tietosanakirja, Helsinki 1977, 174. Tämän töyrään yläpuolella ne lepäävät siivillään lämpimien ylävirtojen nosteessa. Pitkiltä matkoiltaan ne tulevat ihan alas ja saavat täältä taas uutta nostetta jatkaakseen matkaa. Niin myös tämä pyhäpäivä tahtoo nostaa elämäämme uskossa Jumalan luo, jossa Herramme Jeesus Kristus on, jotta Kristus tulisi uskossa läsnä olevaksi ja jaksaisimme jatkaa rakkaudessa. Näin kristityn sydän on yhtä aikaa Jumalan tykönä ja lähimmäisten luona.
Kun ylösnoussut Kristus erkani opetuslastensa luota, hän kohotti kätensä siunatessaan heitä. Vaikka hän lähti pois, tämä siunaus on jäänyt luoksemme. Se vaikuttaa edelleen kaikkien niiden ihmisten luona, jotka hän pyhässä kasteessa on omikseen ottanut ja jotka rakkaudessa palvelevat lähimmäistään. Synti ja perkele pyrkivät sitä riistämään ja hämärtämään, mutta lain ja evankeliumin kautta Kristus uudistaa meidät Jumalan kuvan kaltaisuuteen. Tämä ihana jumalan kuva seuraa meitä arkeemme, jossa toisten ihmisten kanssa ja heidän luona saamme aina asua Herran huoneessa (Luuk. 24: 53 = Ps. 23: 6). Taivaaseen astunut Herra onkin meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20).
Kun on käynyt pitkällä matkalla, on mukava palata kotiin. On ihanaa avata kodin ovea ja nuuhkia tuttua tuoksua. Kristuksen taivaaseen astumisen päivänä kristikunta muistaa, että Kristus on meidän edestämme astunut taivaisiin, niin kun hän on ylösnousemuksensa jälkeen itse sanonut: ”Minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo” (Joh.20:17). Jeesus on iloinen, että hän pääsi taas kotiin, sillä siellä taivaan Isän luona on Jeesuksen koti, jossa on hyvä olla. Jeesus oli ollut kauan poissa kotoaan, kun hän oli käymässä täällä maailmassa, meidän ihmisten maailmassa. Hän pääsi taas kotiin, rakkaan Isän luo, kaikkien enkelien luokse, edesmenneitten pyhien luokse taivaan kotiin.
Ajattelen joskus, millaista olisi, jos Jeesus ei olisikaan mennyt takaisin taivaaseen. Silloin hän asuisi jossain kaukana hirmuisen suuressa kultaisessa palatsissa tai temppelissä. Kaikki maailman ihmiset pyrkisivät sinne hänen luokseen. Siellä olisi hirveä tungos, ja vain varakkaat ja terveet, kauniit ja rohkeat pääsisivät hänen vastaanotolleen. Meikäläisellä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Silloin Jeesus olisi vain siellä eikä missään muualla. Mutta onneksi tämä on vain ajatus, vain jonkinlainen painajaisuni, joka ei ole totta.
Totta sen sijaan on, että Herramme Jeesus Kristus nousi ylös taivaaseen, jotta hän voi taivaan Isän luona valmistaa meille kotia. Hän pitää siellä meidän puoliamme, ja kaikki on valmiina, kun hän tulee hakemaan meidät sinne, missä hänkin on. Hän on mennyt pois, jotta hän voisi olla täällä tänäänkin, tässä kirkossa, sinun kotonasi, mukana työssä, vapaaaikana ja nukkuessasikin. Totta on, että juuri kaukana ollessaan hän onkin itse asiassa lähellä eli läsnä. Se on uskon salaisuus. Hän asuu taivaassa ja sydämessäsi, jonka hän uskossa pyhittää kodikseen. Hän valmistaa meille sijan taivaassa. Uskon kautta sydämemme on taivaassa Kristuksen luona ja rakkaudessa sydän on maan päällä lähimmäisten luona. Sitä urutkin julistavat. Aamen.