Viimeiset hetket painuvat mieleen. Niitä haluaa vaalia ja niihin saa palata, kun ikävä iskee. Viimeisen hetken yksityiskohdat tulevat merkityksellisiksi. Niistä saa voimaa, mikäli poislähtijä on ollut läheinen ja rakas.
Tällaisen viimeisen hetken äärelle helatorstai meidät vie. Pääsiäisestä on kulunut 40 päivää ja tuon ajan Ylösnoussut Jeesus oli eri tavoin lähestynyt omia opetuslapsiaan. Jeesus oli selvästi huolissaan, miten opetuslapset selviäisivät Hänen siirryttyään takaisin taivaaseen. Pääsiäisen jälkeisessä kirkkovuodessa olemme sunnuntai sunnuntailta kuulleet hänen lämpimiä, suorastaan hellyttävän huolehtivaisia sanoja. ”Älköön teidän sydämenne olko levoton” tai ”te palelevat ja väsyneet siellä veneessä, tulkaa nyt nuotion äärelle lämmittelemään, kalakin on jo paistunut” tai ”minä kutsun teitä ystäviksi”. Tämä Ylösnousseen Kristuksen lämpimyys, rohkaisevuus, lempeä huolenpito on erityisen koskettavaa siksi, että hän toisti tätä toistamisesta päästyään näille opetuslapsilleen, joiden käytös pääsiäisen tapahtumien yhteydessä ei juuri tyylipisteitä ansaitse.
Juuri siksi meidänkin on turvallista olla täällä kirkossa; Kirkon isäntä eli Jeesus ei kysele meidän uskomme vahvuutta, ei tenttaa elämämme onnistumispisteitä eikä esitä ennakkoehtoja. Hänen ainoa ja yksinkertainen ydinviesti on se sama, jonka arat ja keskenäänkin kilpailevat opetuslapset saivat kuulla pari tuhatta vuotta sitten. Se on se sama, jota näissä Sipoon maisemissa on julistettu jo 1700-luvulta alkaen. Se sama, jonka viisikymmentä vuotta sitten legendaarinen kirkkoherranne Odert Lindqvist luotti jatkuvan, kun suomalainen seurakunta perustettiin tänne.
Siis mikä sama? Ylösnousseen ydinviesti on tervetulotoivotus: saat kuulua joukkoon omana itsenäsi, koko elämäntarinasi kanssa. Ydinviesti on myös vapauttava anteeksiantamuksen viesti: ei mikään elämäsi häpeä, syyllisyys eikä kätketty haava vie oikeuttasi olla Jumalan hyväksymä ja tervetulleeksi toivottama. Ydinviesti tuo myös arkeemme ja ihmissuhteisiimme syvän mielen ja avaran horisontin: armahdettu alkaa armahtaa toisia. Hyvyyttä osakseen saanut ei pihtaa hyvyyttä itselleen, vaan haluaa jakaa sitä toisten kanssa. Juuri tästä puhuu viisikymppisen seurakuntanne toiminta-ajatus: rohkaisemme kohtaamaan toisiamme arjessa ja pyhässä.
Vielä hetkeksi siihen viimeiseen hetkeen, kohtaaminen Ylösnousseen kanssa, ennen hänen siirtymistään taivaaseen. Mitä hän halusi tehdä ja mistä hän halusi itsensä muistettavan? Hän katsoi, kohotti kätensä ja siunasi heidät.
Se on Jeesuksen viesti ja teko myös meille. Hän siunaa, ei hylkää. Hän siunaa, ei tuomitse. Hän siunaa, ei vaadi.
Sana siunata pohjaa latinan sanaan benedicere. Se tarkoittaa ”puhua hyvää”. Siunauksen vastaanottaessaan, sen saadessaan, tulee kutsutuksi hyvyyden ketjuun. Siunauksen kautta Jumala puhuu meistä ja meille hyvää. Hän puhuu meille armahtavia, ystävällisiä sanoja. Siunauksen kautta me opimme puhumaan myös toinen toisistamme hyvää.
Tätä varten myös Sipoon seurakunta on olemassa. Jotta jokainen ihminen – nainen tai mies, lapsi, nuori tai vanhus – kaikissa elämänvaiheissaan saa kokea olevansa siunauksen arvoinen.
***
Sipoon suomalaisen seurakunnan 50-vuotisjuhlamessu