Helatorstai, Luuk. 24:46–53, Jorma Kantola

Jorma Kantola
Kuhmoinen

Juutalainen rabbi Leo Baeck on sanonut: “Tahtoisin koskettaa lähetyskysymystä ja tapaa, millä sitä suoritetaan. Ei mikään uskonto, mikä on tietoinen päämäärästään ja uskollinen kutsumukselleen ja millä on varma tulevaisuuden toivo, voi luopua tästä tehtävästä. Eikä mikään uskonto voi oikeutetusti määrätä tätä tehtävää vain itselleen kieltäen sen toiselta. Siksi, ja tämä kannattaa ottaa huomioon, ei millään uskonnollisella yhdyskunnalla ole oikeutta loukata toisen lähetystyötä tai lähetyspyrkimystä, pyrkiköön tämä työ mille alueelle tahansa.”

Kirkkaita ajatuksia! Niiden lausuja on oivaltanut kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että jokainen uskonto, joka on vakuuttunut omasta ainutlaatuisuudestaan, haluaa levittää sanomaansa kaikkien ihmisten keskuuteen. Ja toiseksi sen, miten eri uskonnot voivat elää sovussa keskenään.

Juutalaisen rabbin mukaan lähetystyön tekeminen on luonnollista. Euroopan kirkkojen piirissä on sen sijaan varsin yleisesti alettu suhtautua lähetystyöhön varovaisesti, vältellen ja anteeksi pyydellen. Joidenkin mielestä lähetystö tuntuu olevan lähinnä sitä, että muiden uskontojen edustajille kerrotaan, että he tulevat omalla uskollaan autuaiksi. Tällaisten äärimmäisten näkemysten johdonmukainen seuraus on, että lähetystyön tekeminen lopetetaan.

Nykyään vierastetaan jopa sitä, että omaan maahamme esimerkiksi pakolaisina saapuville kerrotaan Kristuksesta. Pelätään “käännyttämistä”. Eri tavoin uskovia tulee tietysti kunnioittaa eikä heitä saa pakottaa mihinkään. Jos käännyttämisellä tarkoitetaan jonkinlaista henkisen väkivallan käyttämistä, siihen täytyy suhtautua ehdottaman kielteisesti. Mutta kun ihmisille julistetaan sanomaa Kristuksesta, tavoitteena on, että he kääntyvät hänen puoleensa ja uskovat häneen. Jos evankeliumin julistaminen on käännyttämistä, se on sellaista kristillisen kirkon omista lähtökohdista nousevaa käännyttämistä, mistä kirkko ei voi koskaan luopua. Rabbi Baeckin ymmärtää ja hyväksyy tämän tosiasian.

Samalla tavoin on meidän kristittyinä hyväksyttävä meihin kohdistuva muiden uskontojen lähetystyö, kunhan vain saamme itse vapaasti päättää, miten niiden sanomaan suhtaudumme. Uskontojen sovinnollinen rinnakkaiselo on mahdollista vain silloin, kun vallitsee aito vapaus ja vastavuoroinen kunnioitus. Meidät Kristukseen uskovat on kutsuttu kilvoittelemaan eri tavoin uskovien kunnioittamisessa, ja vastavuoroisesti meidän on lupa odottaa, että he kunnioittavat meitä ja meidän uskoamme. Mutta kuinka he voivat kunnioittaa, jos emme tuo rohkeasti esille sanomaa Kristuksesta, vaan pidämme sen piilossa? Näin menettelemällä viestitämme, että emme itsekään ota tätä sanomaa vakavasti.

Sanoma Kristuksesta kuitenkin vaatii, että se otetaan vakavammin kuin mikään muu. Jeesus väitti, että hän on Totuus, ainoa perimmäinen Totuus, jonka rinnalla ei voi olla muita totuuksia. Siksi kukaan ei pääse Isän luo muuten kuin hänen kauttaan. (Joh. 14:6) Pietari toteaa saman Apostolien teoissa, sillä hän sanoo: “Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Apt. 4:12)

Ainutlaatuiseen sanomaan liittyy selvä käsky, jota ei voi kiertää. Sanoohan Jeesus päivän evankeliumin lähetyskäskyssä, että “kaikille kansoille on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamusta”, ja jatkaa, että opetuslapset ovat tämän todistajia. Opetuslapset suorittivat kunniakkaasti oman osuutensa, mutta tehtävä ei tullut suoritetuksi. Myöhempien Kristuksen seuraajien on jatkettava opetuslasten työtä, kunnes näin tulee tapahtumaan.

Julistettavaksemme annetun sanoman ainutlaatuisuus on siinä, että sanomaa ja sanoman Antajaa ei voi erottaa toisistaan. Kristinusko on siinä mielessä yksi uskonto muiden joukossa, että siihen liittyy erilaisia uskonnon harjoittamisen muotoja. Kristittyinä emme kuitenkaan pidä Kristukseen uskomista uskontona. Keskeistä on Kristus itse, ei se, miten me häntä palvelemme ja miten häneen uskominen ilmenee. Muslimien mukaan heidän uskontonsa on paras uskonto, mutta kristittyinä emme tee tällaisia vertailuja, vaan julistamme ainoastaan sanomaa Hänestä, jonka on meille sanoman antanut.

Ylösnousseella ja taivaaseen astuneella Jeesuksella Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä niin kuin hän itse sanoo Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä. (Matt. 28:18–20) Kaikki on Hänen varassaan ja käsissään. Siksi meidän ei tarvitse eikä meidän tule yrittää taivutella tai pakottaa ketään uskomaan Häneen. Hyvän sanoman julistaminen riittää. Korotettu Herra vastaa itse siitä, miten sanoma vaikuttaa ja tekee työtään ihmisten sydämissä. Kaiken lisäksi Jeesus lupaa päivän evankeliumissa opetuslapsille ja kaikille seuraajilleen “varustukseksi voiman korkeudesta”. Tällä Jeesus tarkoittaa Pyhää Henkeä, joka antaa voiman olla Hänen todistajansa. Pilvi vei Jeesuksen pois opetuslasten näköpiiristä, mutta Pyhässä Hengessä Hän on tänäänkin läsnä seuraajiensa keskellä.

On vapauttavaa, että meidän ei tarvitse ajatella omia mahdollisuuksiamme ja edellytyksiämme. Mutta luotammeko me Korotettuun Jeesukseen ja Hänen mahdollisuuksiinsa?

Nykyään seurakunnissa laaditaan strategiasuunnitelmia, ne on oikein velvoitettu niin tekemään. Tällaiset suunnitelmat suuntaavat helposti ajatukset korotetusta Kristuksesta ja hänen mahdollisuuksistaan ihmisten viisauteen, ponnistuksin ja pyrkimyksiin. Onhan strategia-aate, joka on tullut kirkkoon yritysmaailmasta, ihmiskeskeisesti orientoitunut.

Tavallisesti erilaiset strategiasuunnitelmat unohtuvat varsin pian tai jopa saman tien, jolloin niistä ei ole suurta harmia sen paremmin kuin hyötyäkään. Strategiat voivat toki osoittautua hyödyllisiksi, jos niiden rajoitukset tiedostetaan. Oleellista on yhteys Kristukseen ja hänen tahtonsa etsiminen. Sitten voidaan miettiä, miten ainutlaatuista sanomaa Kristuksesta julistetaan selvästi ja ymmärrettävästi. Tämän jälkeen syntyy ehkä myös jotain sellaista, mitä strategiaksi kutsutaan.

Opetuslapset suuntasivat ajatuksensa korotettuun Herraansa, pysyttelivät hiljaa, jäivät odottamaan, mitä Hän tekee ja julistivat ajallaan rohkeasti hyvää sanomaa. He jättivät esimerkin myöhemmille Kristuksen seuraajille, myös meille.