Jotta kaikkialla läsnä
Saarna suvivirsikirkossa helatorstaina 30.5.2019 Tuomiokirkkotorilla
Helatorstaista ja suvivirrestä alkaa uusi aika
”Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen”, niin evankeliumissa sanottiin. Se ”viimein” viittaa siihen, mitä edellä on jo kerrottu. Edellä on kerrottu, kuinka Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi lähimmilleen. Kun kolme naista, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome, menivät pääsiäisaamuna haudalle, he eivät nähneet Jeesusta. Sen sijaan siellä oli ”nuorukainen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet” – eiköhän se vain ollut enkeli. Tämä lupasi, että kunhan Jeesusta seuranneet menisivät Galileaan, sinne missä Jeesus eniten oli toiminut, siellä he saisivat hänet vielä nähdäkin.
Ja sitten – ennen tätä viimein-ilmestymistä – kerrotaan ihan lyhyesti, että Jeesus ilmestyi ensin erikseen Magdalan Marialle ja sitten kahdelle opetuslapselle, jotka ”olivat kulkemassa pois kaupungista”. Nämä jälkimmäiset eivät muuten tunnistaneet Jeesusta ennen kuin tämä ilta-aterialla perillä majatalossa mursi leipää, niin kuin hänellä oli tapana tehdä. Jeesus oli kyllä selittänyt kävellessä kaikenlaista omasta työstään ja tehtävästään ja siitä, mitä hänelle oli tapahtunut, mutta vasta ruokaa jakaessa hänet tunnettiin. Ehkä sen vuoksi kävi niin, että kun ”viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen”, hän teki sen ”heidän ollessaan aterialla”. Jeesus tunnetaan siellä, missä jaetaan ruokaa. Jeesus tunnistetaan siellä, missä pidetään huolta siitä, että muut saavat, mitä elääkseen tarvitsevat.
Äsken me kuulimme (ruotsiksi), että Jeesus osoitti apostoleille ”kuolemansa jälkeen olevansa elossa” näyttäytymällä ”heille neljänkymmenen päivän aikana useasti” ja puhumalla Jumalan valtakunnasta. Juuri tänään on kulunut pääsiäisestä täydet 40 päivää. Minulle opetettiin koulussa ja se jäi mieleen, että pääsiäisestä helatorstaihin on 40 päivää ja helatorstaista helluntaihin, Pyhän Hengen antamisen juhlaan, vielä kymmenen päivää lisää. Koulua kannattaa selvästikin käydä: koulussa oppii kaikenlaista hyödyllistä ja kiinnostavaa ja sivistyy aivan julmetusti.
Senkin oppi, että pääsiäisen aika vaihtelee. Pääsiäinen voi olla jo maaliskuussa tai sitten vasta huhtikuun lopulla. Ja kun pääsiäisen aika vaihtelee, 40 tai 50 päivää siitä eteenpäin osuu eri aikaan sekin. Koulu loppuu touko- ja kesäkuun vaihteessa, ja joskus helatorstai ja helluntai voivat mennä sen kanssa aika lailla päällekkäin. Tästä taas seuraa muun muassa se, että suvivirren laulamisen aika ja helatorstai tai helluntai voivat osua yhteen. Suvivirsikin on sellainen, joka opittiin koulussa. Ja kun koulussa suvivirttä laulettiin, tiesi ja koki, että nyt on taas yksi lukuvuosi takanapäin, nyt alkaa loma ja vapaus ja nyt tulee väistämättä kesä.
Siellä missä hyvyyttä jaetaan
Suvivirressä on semmoinenkin säkeistö, jossa lauletaan: ”Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme.” Tänään se on meillä päätösvirtenä. Tämä voi ensiksi tuntua kummalliselta. Juurihan oli puhetta, kuinka Jeesus ilmestyi seuraajilleen ”viimein”, viimeisen kerran, ja evankeliumissa sanottiin, että ”kun Herra Jeesus oli puhunut heille” mitä hänellä oli puhuttavaa ”hänet otettiin ylös taivaaseen”. Jeesus siis meni pois. Ja nyt sitten kuitenkin suvivirttä laulaen pyydetään, että ”ain asu luonamme”. Mutta vaikka tämä ensin tuntuukin kummalliselta, juuri siksi on helatorstai, että olisi mitään järkeä pyytää ja rukoilla Jeesusta olemaan aina meidän luonamme.
Kun nimittäin Jeesus oli opetuslastensa kanssa, hän oli vain siellä missä kulloinkin oli. Usein Galileassa – vaikkapa Kapernaumissa tai venematkalla Gennesaretin järvellä. Lopulta myös Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Mutta siellä missä kulloinkin eikä muualla. Vasta kun hän 40 päivän jälkeen lakkasi ilmestymästä opetuslapsilleen Jerusalemissa ja Emmauksen tiellä ja Galileassa, hän saattoi olla yhtä lailla läsnä ja lähellä aivan kaikkialla. Vasta helatorstain jälkeen – ja helatorstaina – on mitään järkeä laulaa suvivirttä: ”Ain asu luonamme.” Meidänkin luona, täällä Suomessa. Meidänkin luonamme, lähes kahdentuhannen vuoden jälkeen, aina vain.
Niin kuin aiemmin sanoin, Jeesuksella oli taipumusta ilmestyä silloin, kun hänen seuraajansa olivat syömässä ja Jeesus tunnistettiin juuri silloin, kun hän itse jakoi leipää. Kun Jeesus nyt on läsnä ja meidän keskellämme, hän on edelleen siellä, missä leipää jaetaan. Tänään, pyhäpäivänä ja jumalanpalveluksessa, hän on aivan erityisellä tavalla läsnä ehtoollisessa. Mutta kaikkina muina päivinä, tavallisina päivinä tästä eteenpäin (ja miksei taaksepäinkin) hän on läsnä varsinkin silloin, kun me syömme yhdessä. Yhteistä ateriaa kutsutaan usein yhteiseksi leiväksi tai jokapäiväiseksi leiväksi – niin kuin vaikka Isä meidän -rukouksessa. Meidän virsikirjassamme on virsi (465:3), joka tunnistaa Kristuksen läsnäolon sekä ehtoollisessa jaetussa leivässä että meidän keskenämme jakamassa leivässä: ”Rakkaalla läsnäolollasi kirkasta päivä jokainen. Pyhästä ehtoollisestasi suo ilo ylimaallinen. Leivässä saavu siinäkin, jota me syömme arkisin.”
Kun me jaamme toinen toisillemme, mitä ihminen elääkseen tarvitsee, Jeesus on läsnä. Kun me jaamme toisillemme hyvyyttä, Jeesus on läsnä. Kun me otamme toisemme huomioon, kun me emme jätä ketään yksin, kun me osoitamme ystävyyttä ja rakkautta, Jeesus on läsnä.
Jumalan armo ja Kristuksen läsnäolo on kuin suvituuli, kuin aurinko, kuin linnunlaulu. Elämme armasta aikaa.