”Julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark.16:15). Maan päällä eläessään Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa. Hän kutsui lähimmät opetuslapsensa mukaan työhön. Mutta juuri ennen taivaaseen astumistaan hän antoi lähetyskäskyn, joka velvoittaa kaikkia kristittyjä. Jeesus teki työtä aikansa, nyt on meidän vuoromme viedä evankeliumia kaikkialle. Julistuksen rinnalla kulkee myös rakkauden palvelutyö. Jeesus ei kuitenkaan lausunut jäähyväissanoissaan ”koettakaa pärjätä”, vaan lupasi itse olla kanssamme. Hän on lähetyksen varsinainen toimija.
Uusi testamentti avaa tähän yhteen ja samaan lähetystehtävään eri näkökulmia. Päivän evankeliumissa kuulemme Markuksen version. Mutta lähetyskäskyyn liittyy aina myös lupaus. Evankeliumin vastaanottajalle on luvattu: ”Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva” (Mark.16:16), mutta sen hylkääjää kohtaa tuomio: ”joka ei usko, tuomitaan kadotukseen” Mark.16:6).
Näinä aikoina pursuaa kevät uutta elämää luonnon talviunen, voisipa jopa sanoa kuoleman, jälkeen. Huolimatta ympäristön maailmanlaajasta saastumisesta ja epävakaisuudesta voidaan meilläpäin vielä nauttia hyvinkin ihanasta luonnosta. Kaiken kauniin keskellä saattaa kuitenkin sydämessä viivähtää murhe kaiken katoavaisuudesta. Luonnon vuotuisessa kiertokulussa ja saasteiden haitallisista vaikutuksista saamme siitä jo aavistuksen.
Viime aikoina onkin noussut kasvavaa huolta elinympäristömme hyvinvoinnista ja ihmisen osuudesta tähän valitettavaan tilanteeseen. Koko luomakunta huokaa (ks. Room.8:22), eikä vähiten ihminen itse, muiden luotujen kanssa. Miljoonia ihmisiä kuolee Kiinassa vuosittain suoranaisesti ilman saastumisen sairastuttamina. Muovijätteiden jatkokäytöstä on noussut kansainvälisiä kiistoja.
Luomakunta kaikkineen on annettu meille viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Ahne viljeleminen ja suojelun laiminlyönti ovat johtaneet kriisiin: muovijäte tukehduttaa meren elävät, liikenteen, teollisuuden ja asumisen päästöt ilmakehän … mitä kaikkea tapahtuukaan maaperässä myrkkyvuotojen seurauksena? Millaisen maailman jätämmekään perinnöksi tuleville sukupolville? Ympäristöstä piittaamaton elämäntyyli on nyt kuitenkin joutunut seinää vasten. Ongelma on laaja ja monitahoinen. Tässä on vastuunsa niin yksilöillä kuin yhteisöilläkin. Meidän on pyytäminen apua häneltä, joka on kaiken alku ja Luoja!
Hän, jonka kautta kaikki on luotu, eli ihmisenä saman luomakunnan keskellä kuin mekin, samojen elinehtojen ja rajoitusten alaisena kuin mekin, toisaalta myös nauttien samoja luonnon antimia. Vaikka Kristuksella on valta luonnonvoimienkin yli, hän koki nälkää, janoa ja uupumusta. Hän kärsi samoista puutteista kuin mekin, niin kuin vain ihminen voi kärsiä – syvimmän mukaan ristillä. Ja hän, joka ei tehnyt mitään väärää, kuoli ristiinnaulittuna ihmiskunnan syntien sovittamiseksi. Hän on sovittanut myös ympäristöön kohdistuvat rikkomuksemme. Hän on lunastanut meidät vapaiksi synnin ja kuoleman vankilasta. Hänessä meillä on uusi alku, tulevaisuus ja toivo.
Hänen taivaaseen astumisensa merkitsi siirtymistä tämän monella tavoin vajaan todellisuuden keskeltä toiseen, täydelliseen todellisuuteen, joka on vielä silmille näkymätön. Hän lupasi kuitenkin olla läsnä seurakuntansa keskellä. Luomakunnasta saavat ravintonsa ja suojansa niin ihmiset, eläimet kuin kasvitkin. Luettavalla tai kuultavalla sanalla, vedellä, viinillä ja leivällä – on armon antimissa pyhät tehtävänsä.
Mutta päivän evankeliumi herättää kysymyksen: Keille – ja millä tavalla – nuo armon antimet on lopulta tarkoitettu? Jeesus opettaa Hyvästä Paimenesta: ”Lampaat kuuntelevat hänen ääntään” (Joh.10:2). Mutta ei kaiketi koirille tarvitse järjestää rippikoulua tai kissoille jumalanpalveluksia – paitsi ehkä lasten leikeissä. Jumala tosin pitää huolta kaikista luoduistaan ja lähettää meitäkin hoivaamaan. Mutta ei meidän tarvitse kantaa huolta eläinten iankaikkisesta autuudesta – ihmisten autuudesta sitäkin enemmän. ”Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat” (Ps.100:3). Vain ihminen kykenee kuulemaan Jumalan äänen. Vain ihminen on vastuussa tekemisistään Jumalalle. Mutta eläimillä, kasveilla ja muilla luomakunnan olioilla on tehtävänsä vertauskuvina tai peileinä. Ne ovat Herramme opetuksen välikappaleita. ”Katsokaa taivaan lintuja” (Matt.6:26). ”Katsokaa kedon kukkia” (Matt.6:28). Silmiemme nähden ja korviemme kuullen ne omalla tavallaan ylistävät Jumalaa.
Mutta eläimet, kasvit ja muut luodut saavat osansa evankeliumista toisella tavoin. Evankeliumi ei jätä koskaan kuulijaansa entiselleen. Vastaanottajassa herää ja säilyy usko, hylkääjä puolestaan paatuu. Uskolla omistamme lupauksen syntien anteeksisaamisesta omalle kohdalle. ”Ristillä on kaikki kannettu, synnit tänään anteeks annettu”. Uskovina olemme matkalla sinne, minne Jeesus on jo mennyt ja valmistanut meillekin tien. Taivas on uskomme määränpää.
Mutta usko tuo jotakin jo maan päälle. ”Elämä kun menee pilalle, Jeesus antaa uutta tilalle”. Nuo päivän evankeliumin tunnusmerkit ovat esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua. Ei meitä kuitenkaan kutsuta urheilemaan käärmeiden tai myrkkyjen kanssa. Emme voi mitata uskoa sairauden parantumisella. Mitä nuo tunnusmerkit lopultakin sisältävät, on oma Raamatun tulkinnan kysymyksensä. Ennen muuta, kaikessa ja kaiken kautta Herra tahtoo viedä meidät luokseen kirkkauteen.
Ja uskon kauttahan Jeesus asuu sydämissämme jo nyt. Pyhässä Hengessä hän luo uutta elämää: rakkautta, rauhaa ja iloa. Tämä rakkaus kohdistuu toisiin ihmisiin ja muihinkin luotuihin – parempana kohteluna ja suojeluna. Näin luodut voivat entistä paremmin toteuttaa tehtäväänsä, Luojaa ylistäen.
Jeesus astui taivaan Isän oikealle puolelle ja rukoilee meidän puolestamme. Tällä on vastaavuutensa maan päällä: lähetystyön myötä Jumalan oikea käsi, evankeliumi, ulottuu kaikkialle maailmaan. Hänen Henkensä rukoilee uskovan sydämessä Jumalan tahdon mukaan.
Näin saamme palan taivasta maan päälle, ennakkona siitä todellisuudesta, johon Jeesus on jo noussut ja jonka hän on meillekin valmistanut. Mitkään sanat eivät riitä kertomaan taivaan ihanuutta. Paratiisi edustaa vain kalpeaa taivaan heijastusta. ja muut ihanuudet ovat vain taivaan heijastuksia. Mutta ei Herra jätä meitä tietämättömiksi, minne olemme menossa. Hän on luvannut rauhan ja ilon, joita ei tämä maailma voi tarjota.
Ainut tärkeä kysymys on siis, miten päästään taivaaseen. Tämä pelastus on luvattu jokaiselle kastetulle, joka uskoo. Kasteessa olemme liitetyt Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kasteessa meille on lahjoitettu syntien anteeksiantamus, taivaaseen pääsy ja Pyhän Hengen lahja elämää uudistamaan. Uskoen jäämme Jumalan lupausten varaan, ja niin kasteen lahjat siunaavat meitä: syntimme pyyhitään pois ja meillä on toivo päästä kerran Jumalan kirkkauteen. Pyhä Henki vaikuttaa rakkautta palvella muita, sisäistä rauhaa vakuudeksi taivaskelpoisuudesta ja iloa voimaksi matkalle. Uskokin on lahjaa, jonka Jumalan sana ja sakramentit herättävät ja ylläpitävät. Armon antimet tuovat Pyhän Hengen voiman, rohkeuden ja rakkauden viedä hyvää sanomaa Kristuksesta lähelle ja kauas ja palvella lähimmäistä.
Päätän psalmin sanoihin: ”Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan. Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!” (Ps.145:9-10).