Helluntai, Joh. 14: 23-29, Martti Vaahtoranta

1.
Viikko sitten vietettiin paitsi Exaudi -sunnuntaita, myös tiettyä maallista juhlaa. Se kosketti meistä jokaista,sillä jokaisella meistä on ollut tai on yhä äiti. Vietimme äitienpäivää.
Oman äitini kuolemasta tulee alkaneella viikolla kuluneeksi 25 vuotta. Vielä pitempi aika on siitä, kun meidän rippikouluryhmämme eli Karvatin elokuun leiriläiset ja pastori Pauli Vuolan oppilaat viettivät konfirmaatiojumalanpalvelusta Rauman kirkossa. Siitä tulee alkavana suvena kuluneeksi 40 vuotta.
Puolisoni kävi saman vuoden kesäkuussa Laitilassa rippikoulun pastori Anssi Simojoen johdolla. Jos siis vielä kymmenen vuoden päästä elämme, saamme samana kesänä viettää ”kultaista konfirmaatiopäivää”. Vanhoja ollaan.
Muistot ovat silti eläviä sekä rippikoulusta että erityisesti omasta äidistä. Ei äiti unohdu. Minulle äidin muisto on myös sillä tavoin jokapäiväinen ja konkreettinen, että sain vanhemmiltani rippilahjaksi Raamatun, jota yhä luen. Olen sitä jo hiukan teippaillut, ja sen nahkakansissa näkyy eletty elämä samantapaisina kulumisen merkkeinä kuin omissa kasvoissani, kun katson peiliin.
Rippiraamattuni sisältö on kuitenkin aina yhtä tuore. Tuore ja rakas on myös Äidin omistuskirjoitus sen ensimmäisellä lehdellä. Siinä lukee: ”Martille 11.8.1973”. Sitten äiti on kirjoittanut muistolauseeksi Jaakobin kirjeen 1. luvun sanat siinä muodossa, kuin ne ovat vuoden 1938 käännöksessä: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä.”
2.
Mitä Äiti mahtoi tuolla lauseella tarkoittaa? En tiennyt sitä silloin enkä ole varma siitä myöskään nyt. Silti luulen tietäväni, mitä Pyhä Henki tahtoo siinä minulle opettaa ja sen kautta minua rohkaista ja vahvistaa.
Sillä kumpaakin olen elämässäni kovasti tarvinnut. Tarvitsen yhä rohkaisua ja vahvistusta uskolleni.
Erityisesti olin niiden tarpeessa rippikouluni aikoihin ja vuosia siitä eteenpäin. Siitä kertoo myös rippiraamattuni. Aluksi olen lukenut sitä tai ainakin Uutta testamenttia jonkin verran ahkerasti ja järjestelmällisesti. Päätin myös lukiessani alleviivata tärkeät kohdat ja ympäröidä kaikkein tärkeimmät.
Sen tähden Raamattuni on eräänlainen oman uskonhistoriani arkeologinen kaivos. Siitä näkee, mikä oli hengellisessä elämässäni silloin tärkeää ja minkä kaiken ohi olen mennyt lainkaan huomaamatta niitä ihania aarteita, jotka lukemaani sisältyivät. Olisinpa löytänyt ne jo silloin! Ehkä elämäni olisi ollut hiukan helpompaa kuin se on nyt ollut.
Sillä lopulta kävi niin, että vaikken koskaan jättänyt ”seurakunnan kokousta”, eli jumalanpalvelusyhteys elämässäni säilyi, Raamatun lukemiseni väheni vähenemistään. Väkinäistä se oli ollut myös ennen sitä. Vanha Testamentti oli siihen aikaan minulle joka tapauksessa ”suljettu kirja” Luomiskertomusta, Saarnaajan ja Jobin kirjaa lukuun ottamatta. Kuitenkin myös Uusi testamentti alkoi edessäni sulkeutua.
Sillä avasinpa Raamattuni mistä kohdasta tahansa, löysin siitä ainoastaan Jumalan syyttävän lain. Sitä lakia en täyttänyt, en sen ensimmäistäkään kirjainta. En edes aina tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä, mutta sen tiesin, että sitäkään, mistä varmasti tiesin, että se olisi Jumalan tahto, en alkuunkaan pystynyt noudattamaan.
Kaikkein selvimmin tämän koin, kun luin Jeesuksen Vuorisaarnaa. Se oli silloin hirveintä, mitä tiesin. Joka kirjaimellaan se tuomitsi minut.
3.
Tänään on toisin. Vuorisaarna on kauneinta ja ihaninta, mitä tiedän. Se on sitä siitä huolimatta, etten itse ole tällä välin muuttunut yhtään paremmaksi ihmiseksi enkä täytä Jumalan täydellisen lain vaatimuksia hiukkaakaan paremmin kuin silloin. Jokin muu on muuttunut.
Ei se ”jokin” tosin kokonaan uutta ole. Kaiken epätoivon keskelläkin se oli totta myös silloin, kun Raamattu alkoi sulkeutua minulta. Ihan kokonaan se ei nimittäin mennyt kiinni. Oli ainakin pari raamatunlausetta, joista löysin sen Herran, joka ei minua sittenkään, ei silloinkaan jättänyt ja jonka yksinomaista armoa on, että yhä ylipäätään elän.
Ne lauseet on kumpikin kirjoitettu Johanneksen evankeliumin 14. lukuun, ja toisen niistä kuulimme tämän päivän evankeliumissa. Ensimmäinen niistä kuuluu minun rippiraamatussani näin: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” Sen olen alleviivannut.
Tämän päivän evankeliumissa kuullun kohdan olen sen sijaan ympäröinyt ja vielä vahvistanut marginaalissa jaetta 27 muusta tekstistä erottavan viivan: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
4.
Koin, että näin sanoi minulle Herra Jeesus itse. Hän ei ollut hädässäni minusta kaukana. Hän oli lähellä, aivan lähellä minua. Ja sittemmin, pitkien, vaikeiden vuosien jälkeen opin näkemään, ymmärtämään ja uskomaan, että ei vain noita kahta jaetta, vaan myös Vuorisaarnan oli puhunut se sama Jeesus, joka niiden kautta piti minua hengellisesti hengissä. Opin, että Hän yksin oli täyttänyt täydellisen lain ja että laki ei ollutkaan paha, vaan hyvä, nimittäin silloin, kun sain ja saan armahdettuna syntisenä kulkea sen viitoittamaa tietä Herran itsensä suuriin jalanjälkiin asettuen.
Saan mennä lähimmäisteni luo ja kaikkeen maailmaan, mutten omassa varassani. Saan kulkea eteenpäin Jeesuksen uhratun elämän, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen varassa. Saan elää Hänen täytetyn työnsä turvissa ja Hänen kanssaan.
Sillä Hän on se sama Vapahtaja, joka silloinkaan, kun Raamattu uhkasi minua melkein joka jakeellaan, ei irrottanut kättään minun kädestäni, johon Hän pyhässä Kasteessani oli tarttunut. Hän ei irrottanut otettaan minusta syvimmässäkään synnin ja epätoivon laaksossa. Hän oli pimeydessäni läsnä ja kantoi minua silloinkin, kun kaikki tosiasiat näyttivät puhuvan minua vastaan ja kun Isä näytti vihassaan vaieten kääntävän selkänsä minulle.
5.
Vietämme tänään Helluntaita. Se on viimeinen niistä kirkkovuoden suurista juhlista, joiden myötä muistamme ja aina uudelleen elämme todeksi tapahtumia Jeesuksen syntymän ja taivaaseen astumisen välillä. Tosin Helluntaina ne oikeastaan ovat jo takanapäin: Herra Jeesus on noussut taivaan kirkkauteen annettuaan sitä ennen omilleen lupauksen Pyhän Hengen lahjasta ja lähetettyään opetuslapsensa todistamaan Hänestä alkaen Jerusalemista aina maan ääriin saakka.
Vielä kerran siis tapahtui jotakin dramaattista, kertakaikkisella tavalla vaikuttavaa. Se myös kuului ja näkyi niille, joiden nähtäväksi ja kuultavaksi se oli tarkoitettu. Ikään kuin kova tuulenpuuska ravisteli taloa, jonka suojiin Jeesuksen omat olivat kokoontuneet. Se täytti huoneen, jossa he olivat. Se ympäröi heidät samalla, kun näkyviin tuli tulisia kieliä, tulenlieskoja, jotka asettuivat kokoontuneiden uskovien päälle.
Jumalan läsnäolon tuli ei siis tuhonnut heitä! Kristuksessa sovitettuna Siinain hehku oli jälleen sitä Rakkauden poltetta, jonka syntiinlankeemus oli kätkenyt ja muuttanut vastakohdakseen. Helluntain tuli oli merkki Kristuksen verellä sovitetun ihmissuvun uudesta mahdollisuudesta Jumalan edessä. Se oli merkki Pyhän Hengen läsnäolosta ja Jeesuksen antaman lupauksen täyttymisestä.
Jeesuksessa Kristuksessa, maailman Vapahtajassa, syntiset saattoivat kohdata itsensä Jumalan, mutta jäädä silti henkiin. Eivätkä he ainoastaan säilyttäneet henkeään, vaan panivat sen tästä lähin alttiiksi evankeliumin ja Jumalan rakkauden tähden. Helluntaina he saivat siihen sen voiman ja ne lahjat, joita Henki jakaa omilleen sen tarpeen mukaan, jonka Hän tietää ja joita mekin oksina Kristus-viinipuussa tarvitsemme kantaaksemme paljon hyvää hedelmää Jumalan valtakunnan työssä keskellä elämämme arkea tai Hänen sanansaattajinaan maan ääriä myöten.
6.
Erityisesti kerrotaan ensimmäisestä kristillisestä Helluntaista, että Galilean miehet, jotka kotoperua osasivat arameaa ja ehkä hepreaa ja kenties pikkuisen kreikkaa, yhtäkkiä puhuivat ymmärrettävällä tavalla niitä monia kieliä, joita Jerusalemiin saapuneet pyhiinvaeltajat kaikkialta juutalaisesta diasporasta ja etsijöiden joukosta puhuivat äidinkielenään. Baabelin kieltensekoituksen kirous oli murrettu Kristuksessa, meidän Herrassamme, joka ei ollutkaan vain juutalaisten Messias, vaan koko maailman Vapahtaja. Tapahtui ikään kuin kerralla ja ainutlaatuisella tavalla se sama, mikä yhä toteutuu lähetystyössä: ei pakoteta kaikkia kansoja ensin opettelemaan englantia tai peräti suomea, vaan opetellaan heidän kieltään ja mennään pelastavasta uskosta osattomien luo heidän kieltään puhuen.
Ja näin pitäisi tapahtua myös meidän omassa ympäristössämme: että menisimme vaikka ”äänemme muuttaen” niiden luo, jotka eivät tunne Jeesusta. Kertoisimme heille Hänestä ja kutsuisimme heitä Sanan kuuloon seurakunnan keskelle.
Mutta niin kuin Pääsiäisenä, nytkään edes nämä näkyvät tapahtumat ja koettu ihme eivät saaneet kaikkia epäuskoisia vakuuttumaan Jumalan suurista teoista. Asialle pyrittiin löytämään luonnollinen, naurettava ja hävettäväkin selitys: Jeesuksen ruumis oli muka varastettu haudasta, ja nyt Hänen opetuslapsensa olivat jo aamupäivällä niin juovuksissa, ettei heidän puheestaan saanut mitään tolkkua. Näin väitettiin, jotta voitiin väistää se Jumalan rakkaus, joka ylösnousemuksen evankeliumina ja Pyhän Hengen voimassa halusi etsiä eksyneitä kaikista kansoista ja kansanheimoista ja kielistä pelastuksen osallisuuteen ja ylistämään Kolmiyhteistä Jumalaa. Mutta Jumalan rakkauden voi kohdata vain syntinen, ylpeytensä, kovuutensa ja itsekkyytensä tunnustava syntinen. Itseään riittävän hyvänä ja vahvana pitävä ihminen ei luule tarvitsevansa sitä, kunnes Jumalan pyhyys, joka on ihana evankeliumi syntisille, tulena tuhoaa ne, jotka tässä ajassa hylkäävät Kristuksen.
6.
Jeesus Kristus ei kuitenkaan hylkää ketään, joka turvautuu Häneen. Ei ketään. Hän on sinunkin elämäsi hädässä läsnä. Sinuakin Hän lohduttaa. Sinullekin Hän puhuu kieltä, jota ymmärrät.
Mutta kuinka se on mahdollista? Kuinka Jeesus voi olla elämässäsi läsnä? Eikö Hän mennytkään Isänsä kirkkauteen? Ja sinnehän me emme pääse.
Tosin Hän lupasi meille Pyhän Hengen. Hän olisi Jeesuksen omien kanssa ja jopa asuisi heissä. Juuri tämä lupaus täyttyi merkkien myötä ensimmäisenä kristillisenä Helluntaina.
Mutta täyttyikö samalla Jeesuksen lupaus siitä, että Hän on itse meidän kanssamme ”joka päivä maailman loppuun asti” ja siellä, ”missä kaksi tai kolme on Hänen nimessään koolla”? Onko totta se, kun Jeesus sanoo, että ”joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä.”
Eikö Jeesus ole Isän luona Taivaassa, mutta me täällä alhaalla? Emmekä me, joita kohtaan Jumala on pyhyydessään kuluttava tuli, voi mitenkään nähdä Jumalan näkymätöntä olemusta emmekä kohdata Hänen kaikkivaltiasta pyhyyttään. Myöskään Pyhää Henkeä meistä kukaan ei ole koskaan nähnyt. Me kyllä kuulemme Hänen vaikutuksensa ”huminan”, mutta Häntä itseään emme voi nähdä emmekä kuulla, sillä Hän on yhtä jumalallinen ja samaa olemusta kuin Isä ja Jumalan ikuinen Sana.
Jos Kolmiyhteinen Jumala olisi jäänyt taivaan kirkkauteen, me emme koskaan kohtaisi Häntä, emme Isää, emme Pyhää Henkeä, mutta emme myöskään Poikaa. Kuitenkin juuri Hän, Jumalan Poika ja ikuinen Sana, jätti meidän tähtemme taivaan kirkkauden, tuli lihaksi ja syntyi ihmiseksi. Sen tähden Hänet me voimme nähdä. Sen tähden voimme kuulla Häntä. Sen tähden voimme Hänessä nähdä Jumalan ja kuulla Jumalan puhuvan meille. Jeesuksessa Kristuksessa ja yksin Hänessä meillä on Immanuel, ”Jumala meidän kanssamme”.
Ja Hänet me myös kohtaamme aistiemme maailmassa ja aistiemme kautta. Se tapahtuu, kun luemme ja kuulemme Hänen Sanaansa. Suorastaan ruumiillisesti kohtaamme Hänet Pyhässä ehtoollisessa. Pyhässä Kasteessakin Hän on läsnä. Sillä Jeesus on totisesti Isän luona taivaan tavoittamattomassa kirkkaudessa, mutta myös meidän luonamme Sanassa ja sakramenteissa ja uskossa, joka turvautuu Häneen.
7.
Uskossa tosi ihminen ja tosi Jumala Jeesus Kristus on läsnä ja lohduttaa meitä Pyhällä Hengellään. Me emme kuitenkaan löydä Häntä emmekä opi tuntemaan Häntä taivaalle katsoen emmekä etsimällä Häntä sydämemme syvyyksistä. Löydämme Hänet läsnäolevana Hänen pyhästä Sanastaan ja siihen katsoen, ja pyhistä sakramenteista, jotka Hänen asetuksensa mukaisesti toimitetaan.
Raamatun sana sitoo Herramme Jeesuksen Jumalana Hänen tosi ihmisyyteensä sillä tavoin, että voimme Hänen taivaaseen astumisensakin jälkeen kohdata Hänet ja oppia elämään uskossa Häneen myös silloin, kun emme kuule saarnaa emmekä ole astumassa ehtoollispöytään. Ja se, että näin tapahtuu, että löydämme Herran sanasta ja sakramenteista ja että turvaudumme uskossa Häneen, se kaikki ja juuri se on Pyhän Hengen työtä.
Pyhä Henki sitoutuu meidän Herramme ihmisyyteen ja kirkastaa siinä Jumalan itsensä kasvot, sillä Pyhä Henki on Kristuksen Henki. Kun Herramme meni Isän luo, Hän meni äärettömän kauas pois, mutta tuli samalla meitä entistäkin lähemmäksi. Ennen Jeesuksen taivaaseen astumista Pyhä Henki saattoi kirkastaa Jumalan kasvot Hänessä siellä tai viitaten sinne, missä Hän aikaan ja paikkaan sidotulla tavalla ihmisenä oli. Nyt Jeesus voi samassa ihmisyydessään olla jumaluutensa voimasta kaikkialla läsnä.
Tänäänkin vietetään jumalanpalvelusta kaikkialla maailmassa. Jokaisessa seurakunnassaan Herra Jeesus on yhtä todellisesti omiensa luona. Jokaisen oikean alttarin äärellä Herra on itse läsnä ja antaa aina yhtä todellisen ruumiinsa ja verensä syntisten syödä ja juoda. Ja kaikessa tässä on Hänen hyvä Henkensä, salattu rakkauden ja ilmoituksen Henki työssä. Hän todistaa ja kirkastaa sanassa ja sakramenteissa Kristuksen kasvot ja niissä Isän rakkauden.
8.
Jeesus sanoo: ”Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä. Joka ei minua rakasta, ei se minun sanojani kätke: ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän joka minun lähetti.”
Meidän rakkautemme Jeesukseen ei ole sittenkään meidän rakkauttamme. Meidät Kristukseen yhdistävä rakkaus on lopulta Pyhä Henki itse. Hänen tekoaan on uskomme alusta loppuun asti. Hän on myös sen sinetti ja syvin salaisuus.
Hän on myös sitonut pelastavan työnsä ulkonaiseen sanaan ja sakramentteihin, koska Kristus on sitonut itsensä niihin. Sellaisena, vain, mutta myös juuri sellaisena Pyhä Henki on se ”hyvä anti” ja ”täydellinen lahja”, jonka me saamme ”ylhäältä, valkeuksien Isältä” Jumalan Pojan, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Me saamme sen siinä sanassa, joka meidän on pidettävä, jotta voisimme pysyä Hänen rakkaudessaan eli uskossa ja Pyhän Hengen vaikuttavassa osallisuudessa – olkoon se sana sitten joskus vaikka vain Herramme yksi lohduttava lause. Sillä siinäkin Hän on itse läsnä ja pitää siinä meistä kiinni ja kuljettaa synninhädän ja ahdistuksen pimeydestä kohti yhä suurempaa Jumalan Sanan totuuden ymmärtämistä. Sillä, niin kuin Jeesus sanoo, ”Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen.” Amen.