Helluntaiaatto, Jh. 14: 15 – 21, Esko Väyrynen

”Herra, jos tahdot minut olemaan pimeydessä, ole ylistetty, jos tahdot minut olemaan valossa, ole jälleen ylistetty. Jos katsot hyväksi minua lohduttaa, ole kiitetty, ja jos tahdot minut olemaan ahdistuksessa, ole aina kiitetty.”
Lienee täysin mahdollista, että nykyajan ihminenkin voi pitää uskonkilvoituksensa tavoitteena noin täydellistä antautumista Herran huomaan. Näin ehdottomaksi kuvaa yli 500 vuotta sitten kuollut Tuomas Kempiläinen (3:17:2) Jumalan tahtoon alistumisen.
Kun puhutaan pimeydestä ja ahdistuksesta yleensä, koemme sen niin epämääräiseksi, hahmottomaksi, että kuvittelemme voivamme vielä kiittää ja ylistää silloin Jumalaa. Kempiläisen rukous tuntuu suuhun sopivalle.
Mutta heti, kun Kempiläinen yksilöi pimeyden ja ahdistuksen, pala tuntuukin tarttuvan jo kurkkuun. Meidän on mahdotonta olla yhtä valmis kärsimään kuin iloitsemaan. Kernaasti olisimme kyllä rikas ja mahtava, mutta köyhyys ja puute ovat erittäin ikäviä ja epämiellyttäviä kokemuksia.
Tämän päivän epistolatekstin, Ap.t. 19:1-8, mukaan meillä Jeesuksen nimeen kastettuina pitäisi olla kielillä puhumisen ja ennustamisen lahja. Kokemuksesta tiedämme, että emme aina osaa ilmaista itseämme ymmärrettävästi edes tutulla äidinkielellä ja ennustajina emme pysty povaamaan edes huomispäivän säätä.
Meidän on vaikea alistua siihen, että Pyhä Henki ei poista meidän puutteitamme. Mielestäni sattuvasti tätä kuvasi eräs alkoholin orjuudesta vapautunut mies sanoessaan: ”Liha ei pyhity”. Hänelle tämä tarkoitti sitä, että vaikka hän olikin kokenut herätyksen, niin viinan himo jäi. Hänelle ainoa keino säilyä vapaana sen kahleista oli kieltäytyä ensimmäisestä ryypystä. Jos tämän ajan rippikoululaisilta kysyy, mikä heidän mielestään on syntiä, saa vastauksen: joku kymmenen käskyn rikkominen. Vastaus on varmasti oikea. Jää vain miettimään, onko jonkun synnin nimeltä mainitseminen omien ahdistusten paljastamista ryhmän edessä. Nimeltä mainitseminen, synnin yksilöiminen, tekee kipeää.
Miksi sitten Kempiläinen ylistää Herraa, vaikka Herra jättää pimeyteen tai ahdistukseen.Vastaus löytyy tämän päivän evankeliumista. Jeesuksen lupaama ja Isän lähettämä Pyhä Henki on Puolustaja, Kanssaeläjä, Seuralainen.
Jos me tiedämme saaneemme pimeyden, ahdistuksen tai muun koettelemuksen Herralta, niin me emme joudu epäuskoon ja epätoivoon. Jumala on meidän kanssamme silloinkin. Pyhä Henki puolustaa sielunvihollisen tyrkyttämää epäuskoa vastaan. Siis Pyhä Henki annetaan heikoille, sillä eihän vahvat tarvitse puolustajaa vaan heikot. Vanhat kilvoittelijat ovat aina ahdistuksissa kyselleet, mitä Herra tällä koettelemuksella tahtoo opettaa.
Vanha sanonta: täyteen ei voi mitään lisätä, on käänteinen kuva ahdistuksesta. Itseensä tyytyväinen ei ole ahdistunut. Itseensä tyytyväinen ei kaipaa mitään. Hän ei tarvitse Puolustajaa.
Ahdistus ja epätoivo paljastaa oman voimattomuuden. Ahdistuneelle ja epätoivoiselle Jeesus lupasi Pyhän Hengen. Ahdistunut ja epätoivoinen saa rukoilla avuksi Pyhää Henkeä. Synnin kiusaama saa avukseen itsensä kaikkivaltiaan Jumalan. Jeesuksen lupauksen mukaan Jumala ei ole jättänyt meitä yksin silloinkaan, kun olemme ahdistuneita tai epätoivoisia. Kun me tämän muistamme, silloin me voimme Kempiläiseen yhtyen kiittää ja ylistää Jumalaa ahdistuksessa ja pimeydessä. Ahdistus ja pimeys on Jumalan kädessä, että oppisimme turvautumaan Häneen.
Kaste on syntymän tavoin kerta tapahtuma. Kasteessa saatu Jumalan lapseus pysyy viimeiseen päivään saakka. Jumala ei sitä kiellä. Ahdistus tai pimeys ei katkaise Jumalan lapseutta. Lapsi tarvitsee päivittäin kokemuksen vanhempien läsnäolosta ja huolenpidosta. Jumalan lapsina me tarvitsemme joka päivä uudelleen kokemuksen Jumalan läsnäolosta. Pyhää Henkeä tarvitsemme joka päivä. Pyhän Hengen läsnäolon saamme Jumalan sanasta ja ehtoollisesta.
Kun tuhlaajapoika oli vieraalla maalla irstaasti eläen tuhlannut koko perintöosansa, silloin hän havahtui huomaamaan, että isän palkkalaisten olot ovat paremmat kuin hänen. Hän lähti pyrkimään isän palkkalaiseksi tunnustaen rikkoneensa Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Mutta isä ottikin hänet lapsen asemaan.
Tällä vertauksella Jeesus tahtoo opettaa, että synnin pimeydessäkin Jumala on huutoetäisyydellä. Hän tarttuu meitä kaulaan, jos me tunnustamme hänelle syntimme ja syyllisyytemme.
Jeesus antaa tämän päivän evankeliumissa Jumalan läsnäolon tarkistuskeinon meille: meillä on halu elää Jeesuksen tahdon mukaan. Saamme Pyhän Hengen, Jumalan läsnäolon lahjana kuuliaisuuden Jumalan sanalle. Vanhat kilvoittelijat sanoivat: sana alkaa puhutella meitä. Jumala puhuu meille henkilökohtaisesti. Kun itse Jumala puhuu meille, niin toki me voimme ylistää Jumalaa pimeydessä ja ahdistuksessa. Ympäristö menettää merkityksensä, kun huomaamme olevamme Jumalan puhuteltavina.
Pyhän Hengen lahja on kuuliaisuus.