Rembrandtilla on kuuluisa maalaus Tohtori Tulpin anatomianluento. Sen aiheena on todellinen tapahtuma Amsterdamissa vuonna 1632. Tohtori Tulp suoritti julkisen ruumiinavauksen. Kohdekin tiedetään: muuan Aris Kindt, pikkurikollinen, joka oli juuri teloitettu ryöstöstä tuomittuna. Rembrandtin maalauksessa Aris Kindtin kuolonkelmeä ruumis lepää pöydällä. Tohtori Tulp seisoo pöydän takana. Hän on avannut Kindtin ruumiin vasemman käsivarren ja nostaa pihdeillä nähtäväksi käsivarren jänteitä. Ympärillä on opetusta seuraamassa nuorempia tohtoreita, kirurgikillan jäseniä. Pöydällä on avoinna anatomian oppikirja.
Maalausta on usein pidetty kuvana modernin tieteellisen katsannon esiin murtautumisesta. Tohtori Tulp edustaa uutta tutkimusta, joka paljastaa ennakkoluulottomasti todellisuuden luonteen. Se on julkista, rationaalista, kriittistä, analyyttista ja argumentoivaa. Ilman tohtori Tulpin esittelemää tieteellistä lähestymistapaa todellisuuteen koko elämänmuotomme ja kulttuurimme olisivat toisenlaisia. Yliopisto tiedeyhteisönä olisi toisenlainen, kirkkokin olisi toisenlainen.
Many have regarded Rembrandts painting The anatomy lecture of Dr. Tulp as an image of modern science breaking in. Doctor Tulp represents brave new research that boldly reveals the true nature of reality. It is public, rational. Critical, analytical and argumentative. Dr. Tulp comes from a spesific and remarkable place in the history of science. Our culture and our way of life woukd not be what they are today without the scientific approach to reality he introduces to his audience in the painting.
Matkaa, jonka kävelitte yliopistolta kirkkoon promootiokulkeena, on vuosien mittaan kuljettu paljon, kumpaankin suuntaan. On käyty vuoropuhelua, joskus kriittistäkin. Sen osana teologisen akateemisen tutkimuksen ja opetuksen ja kirkon välinen yhteys on ollut ja on erityisen luontevaa ja välttämätöntä. Jopa niin, että olisi vaikea kuvitella toista ilman toista. Se olisi niin kuin Aleksis Kivi sanoo emännättömästä talosta: kuin saapas ilman toista saapasta, totisesti ontuupa se.
On selvää, että kun yliopistolta kävellään tänne, ovesta kirkkoon tulee myös tohtori Tulpin perintö. Sitä tarvitaan täällä. Täällä tarvitaan tieteellisen päättelyn ja erittelyn lahjaa, todellisuuden avoimen ja ennakkoluulottoman tarkastelun lahjaa. Jos ovet sulkeutuisivat itsenäiseltä ja kriittiseltä teologiselta tieteenharjoitukselta, viesti joka täältä lähtisi, vahvistaisi kritiikittömyyttä, ennakkoluuloja ja halpaa irrationallisuutta, joilla mielikuvia ja maailmaa tällä hetkellä pyritään ohjaamaan. Ovien täytyy olla auki, jotta tuuli pääsee puhaltamaan sisään ja ulos, raikas, ravisteleva ja liikkeelle laittava tuuli. Tuuli, niin kuin hyvin tiedätte, on Jumalan Hengen metafora, tai oikeastaan enemmän kuin metafora: Tuuli puhaltaa missä tahtoo.
Kun te tänään astuitte noista ovista, teidät otettiin vastaan helluntain raamatuntekstein, jotka puhuvat juuri Jumalan Hengestä. Viimeisimpänä niistä luettiin resitoiden Johanneksen evankeliumista katkelma Jeesuksen jäähyväispuheesta. Se on täyteläinen teksti. Tohtori Tulpin perintöä seuraten sen jokainen lause voitaisiin nostaa pihdeillä esiin ja eritellä. Jos tämän joukon kaikki osaaminen otettaisiin käyttöön, tekstin tausta, sisältö, vaikutus ja rooli kirkon uskon perinnössä tulisivat perusteellisesti esitellyiksi. Sellaista analyysia kirkossa tarvitaan.
Nyt emme kuitenkaan tulleet kirkkoon tekemään tieteellistä työtä. Täällä näköala on toinen.
Palaan vielä Rembrandtin maalaukseen. Kun sitä tarkastelee, huomaa, että tohtori Tulp katsoo luentonsa yleisöön, kirurgikillan jäsenet katsovat avoinna olevaa anatomian oppikirjaa. Kukaan heistä ei katso Aris Kindtiä. Aris Klindtiä ei ole maalauksen henkilöille olemassa; heille on olemassa vain yleinen tieto ihmisruumiista. Tätä tietoa he kartuttavat; siinä he tähtäävät uusiin ihmiskuntaa hyödyttäviin saavutuksiin. Rembrandt puolestaan valaisee erityisellä valolla juuri Aris Kindtin kuin sanoakseen: tässä on yksi onneton ihmiskohtalo, sen surkea päätös, katsokaa sitä, katsokaa mitä nämä tohtorit eivät näe, katsokaa ihmistä.
We need to return to Rembrandt’s painting. When you look closely, you will see what the people are looking at. Dr. Tulp is looking at his audience. The spectators are looking at the open anatomy book. No one is looking at Aris Kindt. He does not exist to anyone in the painting. For them, all they see and think, is some general knowledge about the human body. This is the kind of knowledge they acquire and want to develop. Whereas Rembrandt sheds particular light – as only he can – on the very person of Aris Kindt, so as to say: TaKe a look at this man; TaKe a look at this miserable end of a human life; just look at it; look at what the doctors cannot see.
Teille, kun tulitte tuosta ovesta, on tuttua, ei vain tohtori Tulpin perintö vaan myös Rembrandtin perintö, toinen katse, joka ei näe vain akateemisia ja tieteellisiä saavutuksia, joita nyt juhlitte. Kriittisen, analyyttisen ja argumentoivan keskellä tarvitaan katsetta, joka katsoo niin kuin Rembrandt Aris Kindtiä, tunnistaen, arvostaen ja armahtaen. Sitä katsetta tarvitsette, kun käytätte oppineisuuttanne, tapahtuipa se akateemisessa ympäristössä tai muualla. Niin tiedeyhteisössä kuin kirkossa vaanii aina vaara, että katse kohdistuu vain kirjaan ja yleisiin totuuksiin ja ohittaa ihmisen.
Täällä, kirkossa, Jumalan edessä, kukaan ei ole vain tiedeyhteisön edustaja. Olemme ihmisiä, jotka ovat elämänsä pitkällä matkalla tulleet juuri tähän kohtaan nyt, itse kullakin mukanaan koko elämänsä. Niin täällä ihminen näkyy; sellainen on Jumalan katse. On täysi syy iloita ja olla kiitollinen saavutuksista; on tärkeää, että voi jakaa tämän juhlan toisten kanssa. Tämänkin keskellä jokainen meistä tarvitsee sitä, että meidät nähdään ihmisinä, joissa juuri nyt Jumalan antama elämä toteutuu ainutlaatuisella tavalla. Jokainen tarvitsee sellaista katsetta, joka tunnistaa hänet, eikä katso hänen ohitseen; jokainen tarvitsee arvostavaa ja armollista katsetta. Sellaisen katseen edessä me täällä olemme.
Sellaisen katseen tunnistan Johanneksen evankeliumin Jeesuksen jäähyväispuheessa. Se täynnä teologista syvyyttä, mutta tekstin muoto ei ole teologisen erittelyn tai argumentaation muoto. Kyseessä on puhe, mutta ei sellainen, joka on etukäteen valmisteltu jäähyväispuheeksi. Se on Jeesuksen puhetta lähimmilleen. Täynnä haikeutta ja alakuloa. Haparoivaakin, toistavaa, vähän epäselvää, lauseet eivät aina liity toisiinsa. Kaikkein tärkeimpiä asioita ole helppo pukea sanoiksi, ei Jeesuksenkaan. Johanneksen evankeliumi on taitava tällaisten sävyjen ilmaisijana. Mutta juuri siksi tunnistan puheesta jotain erityistä. Se on lämpö ja välittäminen: haluan sanoa tämän teille, koska välitän, koska rakastan, koska näen teidät niin kuin Isä näkee, tunnistaen ja armahtaen.
Sellainen puhe, sellaiset sanat teitä varten täällä ovat keskellä tätä tätä promootiopäivää. Päälimmäiseksi siitä nousee yksi asia, jonka Jeesus sanoo toistaen, vähän eri muodoissa ja sanoissa surua siitä, että puhe tuntuu menevän opetuslasten ohi. Se yksi asia on läsnäolo; kaiken sen läsnäolo, mitä hän on. Läsnäolo ei jää siihen, kun hän lähtee, yhteen historian hetkeen. Läsnäolo jatkuu; se on hänen läsnäoloaan, Isän läsnäoloa, Hengen läsnäoloa. Läsnäolo on viime kädessä salaisuus. Sitä ei voi lähestyä kuin tohtori Tulp kohdettaan, avaten ja nostaen pihdeillä näkyviin. Sen edessä analyysi kuihtuu ja argumentaatio murenee.
Läsnäolon varassa, Jumalan Hengen läsnäolon varassa ja takia tämä kirkko tässä on, yliopiston vieressä, tohtori Tulpia varten, kaikkia tohtoreita varten, kirurgikillan jäseniä varten, Aris Kindtiä varten.
Kom, heliga Ande,
sänd oss en strimma
av det himmelska ljuset.
Kom, de fattigas fader.
Kom, goda gåvors givare.
Kom, hjärtats ljus och tröstare,
själens ljuva gäst och värme.
I arbetet är du vilan,
i hettan är du svalkan,
och i sorgen är du trösten.
Du underbara ljus,
fyll dina trognas hjärtan.
Heliga Ande, du kan förvandla oss.
Kom och rena det smutsiga,
vattna det torra,
hela det sårade.
Bryt det som är hårt
och värm det som är kallt.
Ge oss ett saligt slut
och en evig glädje.
Amen
*
Saarna Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan promootiojumalanpalveluksessa