Helluntain juuret ovat juutalaisessa kalenterissa. Juutalaista pääsiäistä vietettiin Egyptistä vapautumisen muistoksi, helluntai puolestaan oli alun perin sadonkorjuujuhla ja myöhemmin myös lain antamisen muistojuhla. Helluntain ajankohta oli 50 päivää pääsiäisen jälkeen, koska näin kauan kesti matka Punaisen meren rannalta Siinain vuorelle, missä Jumala antoi Israelin kansalle kymmenen käskyn lain. Jeesus nousi pääsiäisenä kuolleista ja astui 40 päivän kuluttua ylös taivaaseen. Kun Jeesus ilmestyi viimeisen kerran opetuslapsilleen, hän sanoi heille: “Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.” (Apt. 1:4,5) Luvattu Hengen vuodattamisen ihme tapahtui kymmenen päivän kuluttua eli juutalaisten helluntaijuhlana. Tämän vuoksi me vietämme kristillistä helluntaita 50 päivää pääsiäisen jälkeen ja helatorstaita kymmenen päivää aikaisemmin.
Israelin kansa söi sinä yönä, jona se lähti Egyptistä pääsiäislampaan Jumalan käskyn mukaan. Teurastetun karitsan verta siveltiin ovenpieliin, ja tämä merkki suojeli israelilaisia, kun Jumalan rangaistus kohtasi Egyptiä. Tämä on esikuva siitä, että todellinen Jumalan Karitsa, Jeesus Kristus, on teurastettu meidän syntiemme tähden, ja että me pelastumme hänen sovintoverensä suojassa. Egyptistä vapautuminen oli Jumalan suuri armoteko Israelin kansalle, Kristuksen kuolema ja ylösnousemus synnin ja kuoleman voittajana on vielä mittaamattomasti suurempi Jumalan armoteko kaikille ihmisille.
Juutalainen pääsiäinen on selvästi kristillisen pääsiäisen esikuva. Juutalainen ja kristillinen helluntai eivät liity yhtä selvästi toisiinsa, mutta jonkinlainen yhteys niilläkin voidaan ajatella olevan – ainakin siinä tapauksessa, että pidämme juutalaista helluntaita nimenomaan lain antamisen juhlana. Miettikäämme, millainen tämä yhteys voisi olla.
Juutalaisen uskonnon kolme keskeistä elementtiä ovat aina olleet Egyptistä vapautuminen, laki ja Messiaan odotus. Nämä elementit ovat painottuneet eri tavoin eri aikoina, mutta laki ja sen noudattaminen on yleensä ymmärretty kaiken keskipisteeksi, jonka valossa myös Egyptistä vapautumista ja Messiaan odotusta on tulkittu. Jeesuksen aikana varsinkin fariseukset ajattelivat, että juutalaiset voivat säilyttää tarkasti lakia noudattamalla asemansa valittuna kansana. Jumalan Israelin kansan kanssa Siinailla tekemä liitto olikin kieltämättä lain liitto, ehdollinen liitto: Jumala lupasi siunata Israelin kansaa, jos se noudattaa lain säädöksiä, ja uhkasi ankarilla rangaistuksilla, jos kansa rikkoo lain. Silti Siinain liitto olisi voinut johtaa turvautumaan Jumalan armoon eikä elämään lain varassa, koska Jumalan lain vaatimusten täyttäminen ei onnistunut eikä tule koskaan onnistumaan.
Itse asiassa kaikki salattuun, todelliseen Jumalan kansaan kuuluvat elivät jo vanhan liiton aikana armon ja uskon varassa. Jumalan tarkoitus oli, että lain tavoittamattomat vaatimukset olisivat saaneet Siinain liiton rikkojat ottamaan vastaan hänet, joka heidän puolestaan ja kaikkien ihmisten puolesta täytti lain. Kuitenkin juutalaiset torjuivat Jeesuksen ja odottavat vielä tänä päivänä toisenlaista Messiasta. Toistaiseksi vain harvat heistä uskovat Jeesukseen omana Vapahtajanaan.
Vanhassa Testamentissa on monta kohtaa, joissa puhutaan uudesta liitosta. Yksi niistä on tämän päivän Vanhan testamentin teksti, joka on hyvin selväsanainen. Siinä sanotaan muun muassa: “Tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kansa. … Sen liiton he rikkoivat. … Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:31–33)
Tämä lupaus täyttyi ensimmäisenä kristillisenä helluntaina. Jeremian lupaama uusi liitto ei koske vain juutalaisia vaan kaikkia kansoja. Helluntaina syntyneeseen kristilliseen kirkkoon, uuden liiton Jumalan kansaan ei kuuluta syntyperän perusteella, vaan Pyhä Henki tekee meidät sen jäseniksi.
Vanhassa liitossa Jumalan armotekoa seurasi ehto, joka piti täyttää, mutta Jumalan käsittämätöntä armotekoa Jeesuksessa Kristuksessa ei seuraa vaatimus ja ehto, vaan toinen armoteko ja lahja: Pyhän Hengen antaminen.
Jumalan Henki panee Jumalan lain sisimpäämme, kirjoittaa sen sydämeemme, kuten Jeremia sanoo. Silloin me teemme, mitä Jumala haluaa meidän tekevän, emme pakosta vaan vapaaehtoisesti, emme täyttääksemme meille asetettuja vaatimuksia ja ehtoja ja ansaitaksemme jotain, vaan rakkaudesta ja iloisin mielin. Jeesus sanoo päivän evankeliumissa, että me noudatamme hänen käskyjään, jos me rakastamme häntä. Vain Pyhä Henki synnyttää meissä rakkautta, kun hän kirkastaa, mitä Kristus on tehnyt hyväksemme. Pyhä Henki ilmaisee meille, että Kristus on rakastanut meitä kaikkensa antaen, ei siksi, että me olemme rakastettavia, vaan synneistämme, itsekkyydestämme ja vääryydestämme huolimatta. Vain Kristuksen ehdoton rakkaus saa meidät rakastamaan samalla tavoin ja palvelemaan pyyteettömästi lähimmäisiämme.
Uusi liitto on pelkästään armoliitto, joka sisältää vain armoa, armoa armon päälle. Silti me emme ole vapaita ansioajattelusta, joka tunkeutuu merkillisellä tavalla jatkuvasti myös uuden liiton Jumalan kansan keskuuteen. Niinpä helluntain tapahtumat voidaan tulkita myös ihmiskeskeisesti ja lainomaisesti. Ajatellaan, että Pyhän Hengen vuodattaminen ei ollut yksinomaan lahja ja Jumalan armoteko, vaan se tapahtui siksi, että opetuslapset täyttivät määrätyt ehdot. Lisäksi samojen ehtojen – kuuliaisuuden, kokonaisen Jumalalle antautumisen ynnä muun vastaavan – voidaan katsoa koskevan myös kaikkia muita, joille Jumala antaa Pyhän Hengen.
Mutta mitä Raamattu opettaa? Ensinnäkin Jeesus käyttää luvatessaan opetuslapsille Pyhän Hengen passiivista ilmaisua “teidät kastetaan Pyhällä Hengellä”, mikä merkitsee, että Hengen saaminen ei ollut opetuslasten toiminnan tulosta. Toiseksi Jeesus ei aseta opetuslapsille mitään ehtoa, vaan pyytää heitä ainoastaan pysymään aloillaan, istumaan ja odottamaan. Jeesus ei kehota opetuslapsia edes rukoilemaan. Opetuslapset toki rukoilivat ennen helluntaita, mutta Raamatussa ei sanota, että rukous olisi ollut Pyhän Hengen vuodattamisen ehto. Hengen saaminen ei perustunut lain täyttämiseen vaan lupaukseen. Jeesus lupaa päivän evankeliumissa, että hän kääntyy korotettuna Herrana Isän puoleen, joka lähettää toisen puolustajan, Totuuden Hengen.
Opetuslapset ymmärsivät varsin hyvin, että helluntain ihme oli lahja. Heiltä olivat karisseet luulot itsestään, kun he olivat kieltäneet Herransa, pelänneet juutalaisia ja piileskelleet lukittujen ovien takana. Näin he olivat tulleet sille paikalle, missä he täyttivät ainoan “ehdon” eli olivat valmiita ottamaan lahjan lahjana vastaan. Tämä “ehto” ei kuitenkaan ole ehto sanan varsinaisessa merkityksessä, emmekä me voi tehdä ansiottomuudestakaan ansiota.
Pyhän Hengen vuodattaminen, minkä merkkinä oli ikään kuin tulisten kielten laskeutuminen opetuslasten päälle, tapahtui äkkiä ja yllättäen Jumalan tekona. Oliko tämä ihme siinä mielessä esikuvallinen, että se osoittaa, millä tavoin mekin saamme Pyhän Hengen? Raamattu antaa kysymykseemme selvän vastauksen. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen opetuslapset puhuivat eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Kun ihmiset kyselivät, mistä oikein oli kysymys, Pietari astui esiin, selitti Jumalan antaman lupauksen täyttyneen ja piti ensimmäisen kristillisen saarnan. Saarnan vaikutuksesta kuulijat “tunsivat piston sydämessään” ja kysyivät “mitä heidän tulee tehdä”? Pietari vastasi: “Kääntykää (vanhan käännöksen mukaan “tehkää parannus”) ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Apt. 2:37,38) Pietari ei siis sanonut, että kuulijoiden pitäisi odottaa, että he saisivat Pyhän Hengen samalla tavoin kuin opetuslapset, sillä ensimmäisen kristillisen helluntain ihme oli ainutkertainen tapahtuma kuten Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Sen sijaan Pietari kehotti kuulijoita tekemään parannuksen ja ottamaan kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen. Siinä, kasteessa, he saisivat Pyhän Hengen.
Lupaus Pyhän Hengen saamisesta kasteessa ei koskenut vain paikalla olleita, sillä Pietari sanoi sen tarkoittavan myös heidän lapsiaan ja kaikkia niitä, jotka ovat etäällä – keitä ikinä Jumala kutsuu. (Apt. 2:39) Niinpä meidän kasteemme oli Raamatun selvän todistuksen mukaan meidän helluntaimme. Siinä meille annettiin käsittämättömän suuri lahja, mistä me emme osaa kylliksi kiittää: saimme Pyhän Hengen ja meistä tuli Jumalan lapsia.
Entä sitten parannuksen tekeminen, sillä siitäkin Pietari puhui? Mitä kääntyminen, parannuksen tekeminen tarkoittaa? Vaikka tällaista ilmaisua käytetään, kysymys ei ole siitä, että yritämme muuttaa itsemme paremmiksi, eikä ylipäätään meidän teoistamme ja pyrkimyksistämme. Parannuskin on pohjimmiltaan Pyhän Hengen työtä ja vaikutusta meissä, kun hän näyttää meille todellisen tilamme Jumalan edessä. Välineenä hän käyttää Jumalan lain vaatimuksia, joita emme ole täyttäneet emmekä pysty täyttämään, ja osoittaa, että olemme Jumalan oikeutetun vihan ja tuomion alaisia. Luther sanoo, että tämä Pyhän Hengen syytös sydämessämme on “Jumalan salama, jolla hän kaataa yhteen kasaan sekä julkisyntiset että tekopyhät. Kenenkään hän ei anna olla oikeassa, heidät kaikki hän ajaa kauhuun ja umpikujaan. Tällaista on oikean parannuksen alku. Ihmisen täytyy kuulla tämä tuomio: kenestäkään ei ole mihinkään, olittepa julkisyntisiä tai pyhimyksiä.” (Schmalkaldenin opinkohdat)
Parannuksen tekeminen ilmenee niin, että ihminen tunnustaa syntinsä ja syntisyytensä, katuu pahoja tekojaan, kauhistuu, nöyrtyy, menettää rohkeutensa, joutuu epätoivon, ottaisi avun mielellään vastaan mutta on aivan neuvoton. Tälle paikalle Jumalan Henki halusi ohjata Jumalan kansan vanhan liiton aikana, tällä paikalla olivat Jeesuksen opetuslapset pääsiäisen jälkeen, ja tälle paikalle joutuivat Pietarin kuulijat, kun he kokivat hänen saarnansa vaikutuksesta “piston sydämessään”. Opetuslapset saivat kuitenkin avun. Samoin Pietarin kuulijat, kun heidät kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen ja heille annettiin Pyhä Henki, joka todisti, että heidän syntinsä on sovitettu ja anteeksiannettu.
Samalle parannuksen paikalle, omista mahdollisuuksista tyhjentymisen paikalle Jumalan Henki haluaa johtaa meidät, jotka on jo kastettu, joka lapsena tai aikuisena. Kaste pysyy Jumalan puolelta aina voimassa, mutta me voimme tehdä kasteemme turhaksi kieltämällä Vapahtajamme. Raamattu kutsuu lopullista Vapahtajan kieltämistä synniksi Pyhää henkeä vastaan. Synti Pyhää Henkeä vastaan on ainoa anteeksiantamaton synti. Se on anteeksiantamaton ihmisen itsensä tähden. Sillä Pyhälle Hengellekään ei jää muuta mahdollisuutta kuin jättää ihminen kohtaamaan Jumalan tuomio itsensä varassa, jos ihminen, joka on kastettu, jolle annettaan ehtoollisessa Jeesuksen ruumis ja veri ja jolle julistetaan hyvää sanomaa Kristuksesta, kaikesta huolimatta kieltäytyy tarvitsemasta Vapahtajaa.
Jumalan Henki on kuitenkin käsittämättömän pitkämielinen eikä hän suinkaan jätä meitä kastettuja helposti rauhaan vaan vetää meitä parannukseen. Vaikka hän paljastaa syntimme niin, että pelästymme ja kauhistumme niitä ja niistä seuraavaa tuomiota, hän ei silti pohjimmiltaan painosta ja pakota meitä. Jumalan lain peili, josta näemme itsemme syntisinä ja kadotettuina, on Pyhän Hengen käytössä Jumalan salama, joka kaataa kaikki samaan kasaan, kuten Luther sanoo. Mutta Jumalan Henki toimittaa lain virkaa vain siksi, että hoitaa varsinaista virkaansa, evankeliumin virkaa, Kristuksen kirkastamisen virkaa. Jumalan Henki kaataa voidakseen nostaa, hän riisuu voidakseen pukea Kristuksen vanhurskaudella, hän pelästyttää voidakseen lempeästi rohkaista, hän syyttää, jotta meidät armahdettaisiin, hän vie epätoivoon, jotta saisimme todellisen toivon.
Saatana sen sijaan haluaa johtaa meidät lopulliseen epätoivoon. Toisaalta hän yrittää saada meidät elämään huolettomasti synneissämme ja vähättelemään niitä. Toisaalta hän syyttää meitä armottomasti, kun synnintunto herää, ja yrittää uskotella, että syntimme ovat niin suuria, että emme voi saada niitä anteeksi eikä muka Kristuksen ansiokaan riitä niiden sovitukseksi.
Saatana on syyttäjämme, mutta Pyhä Henki on Puolustajamme, toinen Puolustajamme, joka ohjaa meidät ensimmäisen Puolustajamme, Jeesuksen luo. Pyhä Henki ei sälytä meidän päällemme vaatimuksia kannettavaksi, vaan osoittaa, että Kristus on kantanut kaiken puolestamme. Pyhä Henki vakuuttaa sydämellemme, että Kristuksen ansio, joka luetaan hyväksemme ilman mitään omia ansioitamme, on suurimpiakin syntejämme mittaamattomasti suurempi.
Kaikki, mitä Pyhä Henki antaa, on pelkästään armoa ja lahjaa. Tärkeintä on, että synnit on annettu anteeksi – tämän Pietarin kuulijatkin ensimmäisenä helluntaina ymmärsivät, ja tästä Pietari heille puhui. Mutta Pyhä Henki voi antaa meille myös sellaisia lahjoja, joilla voimme palvella lähimmäisiämme. Näitäkään lahjoja ei voi tietenkään ansaita, ja saamme ne nimenomaan lähimmäisiämme emmekä itseämme varten. Kaikkeen aitoon lähimmäisten palvelemiseen liittyy aina risti ja itsensä kieltävä rakkaus, Kristuksen rakkaus. Tätä rakkautta Pyhä Henki haluaa levittää eri tavoin keskuuteemme toistemme kautta.