Vietämme tänään kirkon suurta juhlaa, Pyhän Hengen juhlaa! Monelle tämän päivän kristitylle helluntai on kuitenkin juhlapäivänä etäinen ja vieras. Sitä on myös opetus Pyhästä Hengestä. Eräs ystäväni kysyikin vuosia sitten suoraan: ”Puheen Taivaan Isästä minä kyllä käsitän ja luulen jotenkuten käsittäväni senkin, että Jeesus on syntiemme sovittaja. Mutta mitä se puhe Pyhästä Hengestä oikein on? Joskus luulin ymmärtäväni, mutta nyt olen aivan sekaisin. Tekeekö Pyhä Henki toisista jonkinlaisia superkristittyjä, vähän parempia kuin me Kristuksen armoon turvautuvat syntisäkit ollaan. Vai mitenkä se oikein on?”
Tuollaisen käsitys kai helposti syntyy, kun kuuntelee tänäkin aikana niin usein kuultavia opetuksia Pyhän Hengen erityisistä lahjoista ja siunauksista. Niitä kuunnellessa syntyy ajatus, että Jumalan kolme persoonaa toimivat ikään kuin vuoron perään. Yksi jatkaa siitä, mihin edellinen on kulkijaa matkallaan saatellut. Ja näin ihmistä kuljetetaan yhä suurempaan täydellisyyteen uskossa ja elämässä. Pohjimmaisena ovat luomisesta osalliset, ne jotka kyllä tuntevat luojansa ja elämänsä Isällisen varjelijan. Sitten tulevat lunastuksesta osalliset, ne jotka ovat heränneet huomaamaan syntisyytensä ja ovat löytäneet Jeesuksessa armahtajansa ja syntiensä sovittajan. Ylimpään laatuluokkaan kuuluisivat sitten pyhityksestä osalliset, ne, jotka kaiken edellisen lisäksi ovat saaneet Pyhän Hengen lahjan ja sen voimassa ylittävät jatkuvasti niitä rajoja, joihin muut joutuvat tyytymään. Ei ihme, jos selkeä usko Pyhään Henkeen hämärtyy tällaisen opetuksen keskellä. Ihminen alkaa suorituspaineiden alla tuntea itsensä alamittaiseksi eikä uskalla edes käyttää itsestään kristityn nimeä.
Pyhän Raamatun mukaan kaikessa Jumalan toiminnassa Jumalan kolme persoonaa ovat aina läsnä. Näin asian ymmärsivät Jumalan kolmen persoonan salaisuutta pohtineet ensimmäisten vuosisatojen kristityt. Ja näin asian ymmärsi Raamatun pohjalta myös Luther. Sen voimme hyvin lukea vaikka katekismuksestamme.
Luomisen aamussa oli läsnä Luoja itse, Isän luova tahto. Mutta luomiseen osallistui myös Poika, elävä Sana, joka toteutti Isän tahdon. Ja läsnä oli myös pimeydessä syvyyden yllä liikkunut Jumalan Henki, joka antoi luodulle elämän. Kun Jumalan loi ihmisen, hän puhalsi tähän oman Henkensä ja niin hänestä tuli elävä sielu. Jumala loi ihmisestä Isän tahtoa täyttävän vastuunkantajan, kumppanin, joka sisimmässään kuuli Jumalan äänen ja tunsi hänen läsnäolonsa ja rakkautensa. Syntiinlankeemuksessa ihminen kielsi tämän yhteytensä. Ylpeydessään hän suistui erillisyyteen, koska hän halusi niin kuin Jumala tietää itse hyvän ja pahan, olla itse oman elämänsä rajojen määrittelijä.
Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat aina siellä, missä Jumala luo uutta elämää. Siellä toimii yksi ja ainoa Jumala. Hän antaa meidän ihmisten katsella omaa työtään kolmesta näkökulmasta, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen näkökulmasta. Jokaisen näkökulman avautuminen auttaa meitä yhä syvemmin tuntemaan Jumalaa ja hänen työtään. Oppiessamme tuntemaan Jeesusta, opimme tuntemaan yhä syvemmin myös Isän rakkautta ja uskollisuutta. Pyhä Henki itse auttaa meitä Pojan ja siten myös Isän tuntemisessa.
Kristus, Sana tuli kerran historiassa ihmiseksi, koska Isä näki rakkaudessaan niin hyväksi. Pyhä Henki oli tässäkin tapahtumassa läsnä. Hän ilmoitti tästä Isän suunnitelmasta, Jumalan ihmiseksi tulemisen ihmeestä profeetoille, sitten Marialle ja Joosefille, Simeonille, Hannalle ja monelle muulle. Pyhä Henki johdatti Jeesusta hänen täyttäessään ihmisenä Isänsä tahtoa loppuun asti.
Kuinka mekään voisimme oppia tuntemaan Luojaamme, ellei Pyhä Henki olisi ohjannut niin hänen sanansa kirjoittajia kuin meitäkin sen lukijoina ja kuulijoina. Kuinka voisimme kaivata tai etsiä Jumalaa, ellei Pyhä Henki herättelisi meissä uinuvaa yhteyttä ja sen janoa. ”Joka kuulee minun sanani ja seuraa niitä, sanoo Jeesus, hänen sisimmästään kumpuaa elävän veden virrat.” Sanallaan ja Hengellään Jumala herättää syntiin langenneissa ihmisessä yhteyden uudelleen, kuin kerran avatun, mutta jo vuosituhansia sitten tukkeutuneen kaivon.
Mitä silloin tapahtuu. Ihminen tajuaa kaipaavansa Jumalaa ja yhteyttä häneen. Hän kaipaa juurilleen, takaisin omaksi itsekseen, yhteyteen jossa hän on jälleen kokonainen ja ehjä, oma vapaa itsensä. Syntisenä, syyllisyyteen heränneenä ja siitä levottomana hän löytää Kristuksen ja on hänen kanssaan jälleen vapaa ja turvassa. Kristus tulee Sanassaan ihmisen sisimpään ja tuo sinne luottamuksen, ilon ja rakkauden. Hän tuo tullessaan oman rakkautensa Jumalaan, Isään ja lähimmäisiin. Mitään tästä ihminen ei tee eikä tavoita omasta voimastaan, ei omalla järjellään ja tahdollaan Kaikki tapahtuu Isän hyvästä tahdosta. Se tapahtuu, kun Jumala on aloittanut ihmisessä hyvän työnsä jo paljon ennen kuin hän on sitä itse tajunnut. Se on sitä Jumalan ”ennättävää armoa”. Ja se juuri on Pyhän Hengen työtä, Isän tahdosta ja Sanan kautta.
Jälleen kolmiyhteinen Jumala toimii yhdessä, oman hyvän suunnitelmansa mukaan. Pyhän Hengen työ ei olekaan mitään ektraa, superkristittyjen hommaa, jotakin Jumalan työn jatkokurssia kyllin pitkälle edistyneille. Pyhän Hengen työ seuraa ihmistä koko matkan alusta loppuun. Se on kasvamista täysi-ikäiseksi suhteessa omaan elämään ja toisiin ihmisiin ja se on jatkuvaa nöyrtymistä lapseksi suhteessa Jumalaan ja hänen armoonsa. Tätä kasvun prosessia on kristityn elämä loppuun saakka.
Ennen kaikkea Pyhä Henki on Kristuksen kirkon eläväksi tekijä. Ensimmäisestä helluntaista lähtien Pyhä Henki on rakentanut Kristuksen kirkkoa hyvin erilaisista ihmisistä. Persoonaltaan, koulutukseltaan, elämänkokemukseltaan, kulttuuriltaan ja osaamiseltaan hyvin erilaiset ihmiset löysivät Pyhän Hengen ja Sanan kautta itsensä uudella tavalla, Jumalan omina, rakastamina ja lunastamina. Ensin apostolit astuivat rohkeasti esiin ja kertoivat Herrastaan. Sitten eri puolilta tulleet kuulivat ottivat sanan vastaan. Se vastasi Jumalan Hengen heissä herättämään Jumalan kaipuuseen ja totuuden etsintään. Kielimuureista huolimatta sana avautui ja kuulijat ottivat sen iloiten vastaan. Kasteessa Pyhä henki liitti heidät Kristuksen yhteyteen hänen seurakunnakseen ja kirkokseen. Kukin antoi käyttöön ne lahjat, jotka Jumala oli heille antanut, maalliset, henkiset ja hengelliset lahjat.
Kolmiyhteisen Jumalan ykseys heijastui seurakunnan keskelle. Toivo, ilo, luottamus oli yhteinen. Tätä on parhaimmillaan Pyhän Hengen työ tänäkin päivänä: Jumalan kaipausta ja etsintää, Sanan avautumista ja vastausten löytämistä, sisällämme tukkeutuneiden kaivojen uudelleen avautumista, uskon vahvistumista, vapautta, rauhaa ja iloa, yhteyden lujittumista ja keskinäistä yhteyttä.
Tiedämme, että Pyhä Henki on läsnä kaikkialla. Hän on johtanut meidänkin elämäämme. Silti me yhä uudelleen pyydämme: ”Tule Pyhä Henki, tule luoksemme Kristusta kirkastamaan, tule köyhäin apu, tule lahjain antaja, sielun hyvä vieras ja paras lohduttaja.”
Pyhän Hengen työtä ajatellessa nousee mieleen kirkkoisä Augustinuksen kaksi syvää ajatusta, jotka hän lausui kertoessaan löytäneensä Kristuksen monien vuosien etsimisen ja harhapolkujen jälkeen: Ensimmäinen on tämä: ”Jumala on luonut meidät yhteyteensä. Siksi sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.” Pyhä Henki saattaa ihmisen takaisin kotiinsa Jumalan yhteyteen. Sehän onkin se sama Henki, jonka Jumala ihmiseen kerran luomisessa puhalsi. Toinen on tämä: ”Sinä olit ollut koko ojan minun kanssani, mutta minä en ollut sinun kanssasi, koska olin etsinyt sinua turhaan muualta.” Jumala kulkee edellämme. Oleellista on, että hän saattaa meissä loppuun sen hyvän työn, jonka hän on itse kussakin aloittanut. Meistä johtuu, että matkaan tulee joskus niin paljon mutkia. Jumala on onneksi kuitenkin kärsivällinen ja armossaan uskollinen. Ihmisen uskon vahvin tuki onkin juuri Jumalan uskollisuus.