”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.” (1. Moos. 1: 1-2) Näin kertoo Genesis, alkukertomus. Jo alussa Pyhä Henki toimi luoden ja varjellen kaaoksen yllä. Hän on kuin lintu, joka hautoo ja suojelee poikasiaan. Hän on kuin äiti, joka lohduttaa itkevää lastaan. Olemassaolo ei pysyisi kasassa ilman Pyhää Henkeä, meidän Jumalaamme. Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme Herraksi ja eläväksi tekijäksi Pyhän Hengen. Hän tekee yhtä lailla ihmisen sielunelämän kuin koko maailmankaikkeuden rakenteen todelliseksi, sillä hän yhdistää kaiken. Suoraan sanottuna: Pyhä Henki on elämän tarkoitus, sen mieli.
Kokemus Pyhästä Hengestä on äärimmäisen läheinen asia, suorastaan henkilökohtainen tuntemus. Samalla kuitenkin Pyhä Henki tekee meidät avoimiksi, tuo meidät yhteen. Pääasia on se, että Pyhä Henki johtaa meidät rakkauden yhteyteen. Häntä ei kiinnosta toimia erityisellä tavalla elämässämme ihmekokemuksia antaen, ellei meissä ole valmiutta rakastaa ja antaa anteeksi. Tästä Pyhän Hengen ja rakkauden välisestä yhteydestä Jeesus puhuu päivän evankeliumissa. Rakkauden, toisista välittämisen, itsensä unohtamisen tärkeys on valtaisa vain yhdestä syystä. Syy ei ole laki, ei ulkokohtainen vaatimus, ei moraali. Rakastaminen on elämän tarkoitus, sen päämääränä, sillä Jumala itse on rakkaus.
Ajatus Jumalasta rakkautena tai rakastavana Isänä on tosin jo niin tuttu juttu, ettei se anna paljon mitään. Puhe taivaallisesta Isästä on latistunut lässytykseksi. Jeesuksen esille tuominen sinänsä hyvässä tarkoituksessa, rakastavana pelastajana, voi taas muuttua jeesusteluksi eli salakavalaksi vaatimukseksi. Mikä sitten muuttaa puheen Jumalasta aidoksi? Miten usko voi olla muutakin kuin teoriaa? Mikä tai kuka Jumalassa todella on rakkautta, ei vain sanoissa?
Kirkon ikimuistoisesta perinteestä noseuva vastaus on: Pyhä Henki. Pyhä Henki on Isän ja Pojan välinen rakkaus. Pyhä Henki yhdistää Isän ja Pojan totaalisen yhdeksi. Ilman Pyhää Henkeä puhe yhdestä ainoasta Jumalasta on abstraktia. Ainoa ykseys ja yhteys on rakkaus. Näin Pyhä Henki, ylistetty Luojamme, myös yhdistää meidän ihmisten sanat ja tarkoitukset aidoksi kokonaisuudeksi, ettemme puhu toisin kuin ajattelemme emmekä toimi toisin kuin sisimpämme janoaa. Ilman Pyhää Henkeä, elävää Rakkautta, puhe Jumalasta tai ylipäätänsä mistään muuttuu irvikuvakseen, alkaa sisältää perisyntisiä piiloviestejä. Jos Pyhä Henki ei valista, ei voi olla myöskään ymmärrystä, ei halua saada selville, mitä lähimmäisen sanat tarkoittavat.
Merkillistä kyllä, vaikka Pyhä Henki on Rakkaus, on hän unohdetuin ja hämmennystä herättävin Kolminaisuuden Persoonista. Pyhästä Hengestä puhutaan usein pronominilla ”se”, vaikka hän on elävä, puhuva, todellakin henkevä persoona. Jopa sana ”inspiroida” liittyy perimmiltään Pyhään Henkeen. Voimme ehkä puhua omasta hengestämme tai sielustamme sanalla ”se”, mutta kun puhumme elävästä Jumalasta ei ”se” koskaan riitä kuvaamaan hänen persoonallisuutensa ihanuutta. Jumalan Henki on Hän itse eli Jumala. Hämmennys Pyhän Hengen persoonaluonteesta liittyy kuitenkin jumaluuteen sellaisenaan. Isä muuttuu etäiseksi isoisäksi, Jumalan Poika latteuksien latelijaksi, ellei Jumala itse, Pyhä Henki, paljasta rakkautensa ja persoonallisuutensa täyttä voimaa ja elävyyttä.
Tästä Jumalan persoonallisuuden luonteesta kertoo meille seuraava virke Viisauden kirjasta (7: 22-23):
Viisaudessa on henki,
älyllinen ja pyhä,
ainutsyntyinen ja monimuotoinen,
ohuen ohut, herkkäliikkeinen,
erillinen, tahraton ja kirkas,
järkkymätön, hyvyyttä rakastava, vireä,
riippumaton, hyvää tekevä, ihmisrakas,
vakaa, varma ja levollinen,
kaikkivoipa ja kaikkea valvova.
Jumalan persoonallisuus on vireää ja moniulotteisa rakkautta. Tällainen on Pyhän Hengen luonne. Hänen luonteensa paljastuu sitä enemmän, mitä suuremmassa määrin ihmettelemme hänen ihmetekojaan. Me olemme hänen ihmetekojaan, me ihmiset, Jumalan kuvat, Pyhän Hengen eläväksi tekemiä. Ei kuitenkaan tarvitse hätääntyä, jos ei aina jaksa saada intoa ulkopuolelta, toisista ihmisistä. Innostus, eläväksi tuleminen lähtee liikkeelle sisältä käsin. Jumala inspiroi eli sananmukaisesti tulee Henkenä sisään. Inspiraatio, Kristuksen inspiraatio tekee meistä eläviä persoonia, yksilöitä, jotka Pyhä Henki vie vapaaseen ja täysimittaiseen yhteyteen. Rakkaus, elävä rakkaus ihmisten välillä, onkin persoona, Jumala, ei pakotettua kuvitelmaa, ei haihtuvaa mielenliikettä.
Pyhä Henki, Jumalan elävä Rakkaus, kirkastaa Kristuksen. Jeesus on armon Herra, itsensä syntisten puolesta antava Jumala. Kuten vanhoissa kuvissa Jeesuksesta ristiinnaulittuna: ristiinnaulitun liinavaate heiluu Pyhä Hengen tuulessa. Ristiltä Pyhän Hengen tuuli puhaltaa, täynnä rakkautta, elävää armoa, täyttä persoonaa. Ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen kautta Kristuksesta on tullut maailmankaikkeuden Herra. Pyhä Henki tuo Kristuksen rakkauden meidän sydämiimme, niin että koemme: tämä kaikki on totta. Minua on rakastettu kuolemaan asti. Ei ole kovin vaikeaa enää rakastaa lisää. On siis niin, että Pyhä Henki todistaa: pääsiäisen jälkeinen aika oli vasta alkusoittoa. On helluntain jälkeinen aika, ja kaikki on mahdollista. Ilo on liekeissä, leikki ja laulu raikuvat monenkirjavana kudoksena. Pyhää Henkeä voi seurata vailla epäilystä, ilman pelkoa tai uhkaa. Pyhä Henki on Isän ja Pojan Rakkaus. Hän on elämän tarkoitus. Hän yhdistää kaiken, Genesiksestä ilmestykseen, alusta loppuun. ἡ χάρις τοῦ κυρίου Ἰησοῦ μετὰ πάντων ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.” (Ilm. 22:21) Aamen.