Rakkaat kristityt!
Helluntaista sanotaan, että se on kirkon syntymäpäivä. Tai helluntaista sanotaan, että se on Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Juutalaiset sanoisivat, että se on sadonkorjuun tai lain antamisen juhla. Mutta minun tekisi mieli sanoa, että helluntai on suuri hämmennyksen ja rohkeuden juhla.
Tutussa Apostolien tekojen kuvauksessa kerrottiin:
” Me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”
He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: ”Mitä tämä oikein on?” Mutta jotkut pilkkasivat: ”He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.” ”
Huomaan itsessäni suuren imun siihen, että avatessani suuni sanon mitä minun odotetaan sanovan. Tuttuja sanoja. Perinteen mukaisia sanoja. Turvallisia. Vanhoja. On ajateltava niin kuin on aina ajateltu.
Huomaan – kuinka suuri on imu sellaiseen kristillisen uskon tulkintaan, jossa mikään ei muutu. Toistetaan vain sitä, mitä aina on toistettu – tai ainakin viime vuosikymmenet toistettu.
Ensimmäisen helluntain kuvauksessa tapahtuu jotain sellaista, mitä kukaan ei osannut odottaa. Eri puolilta silloista maailmaa Jerusalemiin kokoontuneet ihmiset kuulivat Jeesuksen seuraajien puhuvan omalla kielellään Jumalan suuria tekoja. Kyse ei ollut siis ainoastaan puhumisesta – vaan ehkä jopa ennen kaikkea ymmärtämisestä. Jumalan rakkauden todellisuus avautui aivan uudella tavalla.
Tunnistan suuren kiusauksen sellaiseen kristillisyyteen, jossa jotenkin perusarvona on varmuus. Totuus on kuin naulattuna kiinni johonkin. Totuus näyttää tältä ja tältä. Mutta siellä missä elämästä on tullut muuttumatonta – siellä elämä on muuttunut kuolemaksi. Kaikki elävä on aina muutoksessa, kasvussa.
Opetuslapset eivät voineet pelata varman päälle. He olivat kolme vuotta seuranneet mestariaan, joka joutui toteamaan monet kerrat: ”Te olette kuulleet sanotuksi… mutta minä sanon teille.” Jeesus sanoi aina ”kyllä” – niille, jotka olivat hädässä, sairaina tai syytettyinä. Hän oli rohkeasti ulkopuolisten puolella. heidän puolellaan, jotka eivät täyttäneet yleistä mittaa. Hän asettui köyhien rinnalle. Mutta hän sanoi myös rohkeasti ”ei”, milloin rakkautta vastaan rikottiin vaikka hyvää tarkoittaen.
Kuinka vaikeaa tämä onkaan. Kuinka helppo on myötäillä aina silloin, kun kristittyjen niskaan sälytetään milloin minkäkinlaisia taakkoja. Ahtaasta tiestä halutaan tehdä vieläkin ahtaampi – ikään kuin varmennukseksi. Vaikka elämään johtava tien ahtaus ei ole siinä, että se on ojitettu käskyillä ja rajoituksilla – tien ahtaus on siinä, että on niin vaikea uskoa, että Jumalan armo ja rakkaus yksin riittävät.
Opetuslapset kokivat, että oli tullut riskin ottamisen aika. Kaikki peliin. Jumalan valtakunta on meidän keskellämme. Jumalan rakkaus särkee raja-aitoja yhä vielä. Kaikki ei ollut selvää vielä helluntaina. Jatkoa seurasi – joitakin vuosia myöhemmin Pietari ja Paavali vielä joutuivat keskustelemaan, onko ihmisen ensin tultava juutalaiseksi ja vasta sitten käännyttävä kristityksi. Evankeliumin kokonaisvaltaisuus etsi vielä muotojaan.
Kuinka suuri kiusaus on tehdä elävästä uskosta kansiin sidottuja oppilauselmia. Kuinka suuri kiusaus on tehdä monimutkaisesta ja monikerroksisesta elämästä yksinkertaista ja tarjota vain helppoja vastauksia.
Voinko uskoa, että Jumalan Pyhä Henki on tänään aivan yhtä elävä ja raja-aitoja rikkova kuin ensimmäisenä kristittyjen helluntaina. Vieläkö hän oikeasti luo meihin elämän rohkeutta ja iloa. Siitähän oli kyse ensimmäisenä helluntaina.
Hengen vaikutuksesta opetuslapset kokivat syvää rauhaa – elämän ulkoisista olosuhteista huolimatta. Kun olosuhteet olisivat voineet johtaa epätoivoon – he avasivat suunsa ja rohkeasti puhuivat Jumalan suurista teoista – hänen rakkaudestaan kaikkia ihmisiä kohtaan.
Tätä rakasta kirkkoamme arvostellaan välillä hyvinkin rankasti. Milloin siitä, että se on liian ahdas ja milloin siitä, että se on liian avara. Minun uskoni yhä vielä on se, että Jumalan Pyhä Henki johtaa kirkkoaan – vie sitä eteenpäin tässä maailmassa. Siellä, missä rakkaus sykkii – siellä Jumala on Henkensä kautta läsnä.
Miksi helluntai on hämmennyksen juhla? Hyvin yksinkertaisesta syystä. Rakkaus on rohkea. Rakkaus on mielikuvituksellinen. Rakkaus saa aikaan yllätyksiä.
Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.” Vaikka meidän kristillinen uskomme kuuluu maailman suurien kirjauskontojen piiriin – ei usko kuitenkaan luonteeltaan ole kirjauskoa. Uskontunnustuksessa, jonka me pian yhdessä tunnustamme – me emme tunnusta uskovamme Raamattuun. Me tunnustamme aina uskovamme siihen Jumalaan, joka tuli ihmiseksi Jeesus nasaretilaisessa ja joka tekee meidän uskomme tänään eläväksi Pyhän Hengen kautta.