Niin. Tämä raamatunkohta Johanneksen evankeliumin luvusta 14 on osa Jeesuksen ja opetuslasten keskustelusta kiirastorstai-illalta aterian äärestä. Jeesus kertoo opetuslapsille, mitä tuleman pitää ja miten valmistautua siihen.
Jeesus toteaa opetuslapsilleen: “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.” Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Äkkiseltään luettuna ja pintapuolisesti ymmärrettynä tämä kuulostaa varsin tavalliselta “kikalta” saada noiden sanojen kuulijalle huono omatunto. Siinä on vähän kuin syyllistävä ote. Vähän kuin haluttaisiin saada toiselle paha mieli siitä, jos nyt ei toimi jollakin tietyllä tavalla.
Tällaisia lausahduksia tulee toisinaan vastaan ihmisten välisissä kahnauksissa ja riidoissa: “teet nyt niin kuin mä tahdon, jos kerta rakastat mua!” Tähän sisältyy samalla ajatus siitä, että jos ei tee niin kuin käskijä haluaa, ei rakasta häntä. Tässä joutuu tasapainoilemaan niin sanotusti veitsen terällä, kun sitten miettii, miten toimii. Luulenpa, etten ole ainut, joka tunnistaa tämän kaltaisten sanojen tulleen joskus elämässä vastaan.
Mutta olisko Jeesus tarkoittanut tällaista syyllistävää käskyttämistä sanoessaan “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni”. Tuskinpa sentään. Sen takia tämän toteamuksen ohittaminen ei ole fiksua, koska sen pintapuolinen ymmärrys ei riitä. Pysähdytäänpäs siis tähän hetkeksi.
Jeesus ei siis vaadi ihmiseltä mitään, edes tätä rakkautta. Jeesus ei näillä sanoillaan sano, että “jos sä rakastat mua, sä noudatat mun käskyjä.” – – Ei. Vaan pikemminkin hän katsoo niin opetuslapsiaan kuin myös meitä Hänen kuulijoitaan tässä ajassa, lempeästi silmiin ja sanoo: “Näen rakkautesi minuun sinun teoissasi”.
Tällä tavalla Jeesuksen sanat tulisi mielestäni ymmärtää. Eli sanat “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” muotoutuvatkin muotoon “Näen rakkautesi minuun sinun teoissasi”. Sulatellaanpa tätä muotoilua. Eli “näen rakkautesi minuun sinun teoissasi”. Mmm… Eli se, miten toimit ja elät, kertoo minulle, että rakastat minua. Tämä on se, mitä Jeesus haluaa ihmisille sanoa… “Näen rakkautesi minuun sinun teoissasi.”
Ja tässä kohdin pitää olla varovainen, kun puhutaan rakkaudesta ja teoista samassa yhteydessä. Tämä ei tarkoita, että ihminen tekisi hyviä tekoja todistaakseen rakkauttaan. Ikään kuin ihminen pitäisi lukua, että jos teen tietyn määrän laupeudentöitä, niin Herra uskoo, että rakastan häntä.
Ei siis näin.
Sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen tekee hyviä tekoja, koska rakastaa. Jeesus siis viestittää kuulijalleen ikään kuin että hän näkee, kenessä Pyhä Henki vaikuttaa. Hän näkee kehen Pyhän Hengen tuli on syttynyt. Hän näkee, kenessä Pyhä Henki on kantanut hedelmää. Ja tämä näkyy niinä hyvinä tekoina.
Tässä tullaankin ajatuksellisesti hyvin lähelle sitä ydintä, mitä on elää kristittynä tässä ajassa. Kristittynä eläminen on rakastettuna olemisen tunteen jakamista.
Siis rakastettuna olemisen tunteen jakamista.
Tänään helluntaina on hyvä pysähtyä myös tämän ajatuksen äärelle. Kuten Uuden testamentin lukukappaleessa kuulimme, lähes 2000 vuotta sitten ensimmäisenä helluntaina Jumala tuli opetuslasten keskuuteen Pyhän Hengen muodossa. Seurauksena tästä opetuslapset saivat rohkeuden lähteä julistamaan kuoleman voittaneen Kristuksen sanomaa, jota myös rakkauden sanomaksi kutsutaan.
Kristillisen kirkon katsotaan syntyneen tuolloin ensimmäisenä helluntaina, sillä tuolloin suuri määrä ihmisiä sai kasteen ja kääntyi kristityksi. Kristuksen sanoman, siis rakkauden sanoman, ajatuksena on se, että Jumala on kaikessa armossaan osoittanut täydellistä, pyyteetöntä rakkautta meitä ihmisiä kohtaan. Nyt on sitten meidän vuoromme. On meidän vuoromme osoittaa rakkautta niin Jumalaa kuin toisiamme kohtaan.
Ajatus rakkauden osoittamisesta toista kohtaan ei ole uusi. Se on ollut läsnä aina Jeesuksen opetuksista ja alkukirkon ajoista lähtien. Mutta se ei ole muuttunut mihinkään! Yhä edelleen, päivä päivän jälkeen ja kohtaaminen toisensa perään, meidän tulisi osata näyttää rakkauttamme toisiamme kohtaan. Ei se ole aina helppo tehtävä, mutta kristittyinä se kuuluu luonteeseemme.
Jumala ei kadonnut maailmasta mihinkään ensimmäisen helluntain tapahtumien jälkeen. Hän jäi keskuuteemme Pyhänä henkenä. Ensimmäisen helluntain jälkeistä aikaa aina näihin päiviin ja lopulta viimeisiin aikoihin asti sanotaan Pyhän Hengen ajaksi. Se on rakkauden aikaa.
Se, että saamme kuulua Vaasan suomalaiseen seurakuntaan tai Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, on todistusta Jumalan läsnäolosta maailmassa. Ilman Jumalaa ei olisi seurakuntaa. Ilman Jumalaa ei olisi kirkkoa. Ja ilman Jumalaa, me emme pystyisi tekemään hyvää ja jakaa rakkautta toisillemme. Ilman Jumalaa, me emme voisi tuntea olevamme rakastettuja.
Sillä Jumala on rakkaus.
Siksi me voimme hyvällä omallatunnolla uskoa siihen, että Jeesus tässä päivän evankeliumitekstin kohdassa katsoo meitä jokaista lempeästi silmiin – hymyilee – ja sanoo: “Näen rakkautesi minuun sinun teoissasi”.