Helluntaipäivän kahden muun vuosikerran evankeliumitekstit on otettu Jeesuksen jäähyväispuheesta opetuslapsille. Silloinhan Jeesus opetti suoraan Pyhästä Hengestä, jonka hän oli taivaaseen astuneena lähettävä tähän maailmaan. Samalla kertaa Jeesus myös opetti juurta jaksain Pyhän Hengen tehtävästä, siitä tehtävästä, joka leimaa nyt juuri elettävää aikaa. Ensimmäisen helluntain, Pyhän Hengen vuodattamisen päivän ja viimeisen tuomion päivän välinen aika on nyt juuri käsillä, ja tämä aika on samalla Pyhän Hengen aikaa. Voimme kutsua tätä aikaa myös Kirkon ajaksi, isolla kirjoitettuna, mutta silloin puhutaan samasta asiasta. Pyhän Hengen tehtävistä tässä maailmassa näkyvin on se, että hän kutsuu, kokoaa ja ylläpitää Kristuksen kirkon läsnäolon keskellämme.
Kun tämänkertaisessa evankeliumitekstissä ei kuitenkaan mainita ollenkaan Pyhää Henkeä, on pakko kysyä, miksi äsken kuullut Jeesuksen sanat on otettu helluntain evankeliumiksi? Vastaus löytyy näkökulmaa laajentamalla, asiayhteyttä tarkastelemalla. Päivän evankeliumin alku, tuttu pienoisevankeliumi, jokaisen rippikoululaisen ulkoläksyyn kuuluva sana, ei ole mikään irrallinen ajatushelmi, niin rikkaalta kuin se kuulostaakin. Ehkä meitä hämää hieman se, että useimmat olemme oppineet pienoisevankeliumin vain yhden jakeen kokonaisuutena. Joh.3:16. Ehkä kuuluisin raamatunjae siinä mielessä, että sitä on levitetty laajalti mediankin avulla juuri tuossa viitemuodossa: Joh.3.16. Vielä lisää hämmentää uusin raamatunkäännös, kun jae alkaakin, niin kuin olisi kyseessä uusi itsenäinen asia. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa…” Vanhemmassa käännöksessä on säilytetty pieni, mutta silti varsin tärkeä sana: ’sillä’. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että…” Sillä-sana kytkee evankeliumimme alun sitä edeltävään keskusteluun, ja vain sen tuntien voimme ymmärtää, mistä syvimmiltään on kysymys.
Pienoisevankeliumi on osa keskustelua, jonka Jeesus kävi juutalaisten neuvoston jäsenen ja fariseusten hengelliseen puolueeseen kuuluvan Nikodemoksen kanssa. Nikodemos oli seurannut Jeesuksen toimintaa ja kuullut hänen opetustaan. Sana oli tehnyt tehtävänsä. Totuuden kaipuu oli syntynyt Nikodemoksen sydämeen, ja hän tuli Jeesuksen luo aivan toisenlaisella mielellä ja tarkoituksella kuin fariseukset yleensä. Nikodemos tunnusti tietävänsä Jeesuksen Jumalan lähettämäksi opettajaksi. Ei Jeesus kieltänyt tiedon todenperäisyyttä, muttei liioin kehunutkaan Nikodemoksen oikeaa arviota. Sen sijaan hän puhui jostain paljon enemmästä: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”
Tieto voi olla asiallisesti oikeaa, mutta Jumalan valtakuntaan pääsemiseen se ei riitä. Se, mitä tarvitaan, ei ole meistä; ei meidän tekoamme eikä edes meidän päättelymme tulosta. Jeesus jatkoi vastaustaan Nikodemokselle: ”Totisesti, totisesti, jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.” Kuinka paljon voi ihminen itse vaikuttaa omaan syntymäänsä? On valtavan ihana ja lohdullinen asia, että Jeesus käyttää Jumalan valtakuntaan pääsemisestä juuri tällaista termiä: ’syntyä uudesti’. Oikeastaan minkä tahansa muun teonsanan ihminen selittäisi niin kuin meidän syntiinlangennut luontomme aina haluaa selittää: Kun minä teen tämän, silloin kelpaan Jumalalle. Syntymän tekeminen on kuitenkin jotain täysin mieletöntä. Nikodemoskin sen totesi Jeesukselle: ”Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?” Itsestään selvä vastaus on: ei mitenkään.
Kun tie tulee ihmiselle mahdottomaksi, sitä selvemmin näkyviin tulee yksin Jumalalle kuuluva kunnia meidän pelastuksestamme. Meidän syntymisemme uudestaan on välttämätön asia pelastustamme ajatellen, ja vain Jumalalle on mahdollista synnyttää meidät uudesti. Tämän päivän evankeliumi alkaa siitä, miten Pyhä Henki tekee tämän meille itsellemme mahdottoman asian. Hän toimii sanan ja sakramenttien välityksellä tässä todellisuudessamme. Ennen tekstimme alkua Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelussa on selvä kuva kasteesta, sillä missä muualla toteutuu vedestä ja Hengestä syntyminen? Kun kristikunnan sisällä väännetään kovastikin siitä, mitä kastettavalta tulee edellyttää ennen kastetta, on erityisesti pidettävä mielessä Jeesuksen käyttämä termi. Mitä syntyjältä voidaan edellyttää ennen hänen syntymäänsä? Jos ajatellaan ja opetetaan, että uskon ja tunnustuksen on käytävä kasteen edellä, silloin Jeesuksen sana vedestä ja Hengestä syntymisestä tehdään itse asiassa täysin sisällyksettömäksi. Pienen lapsen kasteessa ei kastettava väitä mitään omasta osuudestaan. Samalla tavalla kuin hän on saanut elämän lahjaksi äitinsä kohdussa, samoin hän saa Jumalan lahjoittaman uuden syntymisen lahjan kasteessa. Siksi Jeesus asettaa juuri lapsen esikuvaksi siitä, miten Jumalan valtakuntaan tullaan: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark.10:14-15). Vielä on erikseen huomautettava, että niin tässä kuin Nikodemoksen kanssa käydyssä keskustelussa on kyse juuri Jumalan valtakuntaan pääsemisestä!
Pyhä Henki siis synnyttää uudesti käyttäen työvälineinään näkyvää sanaa, sakramentteja, niin kuin olemme kasteen ja ehtoollisen nimenneet, sekä julistettua sanaa. Molempia tarvitaan. Kun Jeesus sitten kuoleman voittajana lähetti opetuslapsensa kaikkialle maailmaan kastamaan, hän antoi tehtävän myös opettaa. Opetus ei ole mahdollista ilman julistettua sanaa. Päivän evankeliumi alkaa oikeastaan tämän julistetun sanan keskeisen sisällön määrittelyllä. Vanhan testamentin esikuvana on kuparikäärme, jonka Mooses nosti tangon päähän, niin että käärmeen pureman saanut saattoi katsoa siihen ja parantua puremastaan. Jeesus nostettiin samalla tavalla riippumaan ristille, niin että häneen katsova voi parantua meitä kaikkia yhdistävästä tappavasta puremasta, synnistä ja sen seurauksista. Ilman Pyhän Hengen uudestisynnyttävää työtä emme voi nähdä Jeesusta siinä valossa, mitä hän todellisuudessa on ja mitä hän meille merkitsee. Vain Pyhän Hengen opettamina voimme uskoa, että Jumala rakasti minuakin niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jotten häneen uskovana joutuisi kadotukseen, vaan saisin iankaikkisen elämän.
Kun me uskomme tämän, emme joudu tuomittaviksi. On syytä huomata, mitä Jeesukselle vieraat ihmiset yleensä kertovat ensimmäiseksi syyksi sille, etteivät esimerkiksi tule kirkkoon: Siellä meidät vain tuomitaan! Onko niin, että me kristityt toimimme väärin, jos tällainen kokemus tulee? Sanoohan Jeesus kuitenkin: ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” Uskallan sanoa, että ongelma ei ole meidän toiminnassamme tai julistuksessamme, vaan on käynyt juuri niin kuin Jeesus evankeliumissamme sanoo: ”Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” Jeesuksen omien sanojen mukaan hän ei ole tullut tuomitsemaan, mutta tuomio on toteutunut siinä, miten häneen suhtaudutaan. Jeesus itse sanoo olevansa valo, joka on tullut tähän maailmaan. Valona hän valaisee jokaisen häntä seuraavan tien, mutta toisaalta valo myös paljastaa kaiken sen, mikä on rumaa, väärää ja peiteltyä. Kukaan meistä ei Jeesuksen seurassa voi välttyä siltä, että meidän pimeätkin puolemme tulevat valoon.
Kun Jeesus-valo saa valaista meidät, silloin olemme Pyhän Hengen työn kohteina. Viimeisenä ajallisen elämänsä iltana Jeesus nimitti Henkeä Totuuden Hengeksi. Henki näyttää totuuden ja johdattaa totuuteen. Totuus meistä on yksinkertaisesti se, että me olemme syntisiä. Siihen totuuteen suostuminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että meille luettaisiin kadotustuomio, vaikka kadotus onkin synnin palkka. Totuuden Henki osoittaa aina myös siihen, mistä päivän evankeliumi lähti liikkeelle. Yhtä totta on, että Jeesus annettiin meidän puolestamme kadotuksen valtaan. Hän otti omakseen ja kantoi meille kuuluvan tuomion. Hän ei siis todellakaan tullut tuomitsemaan vaan tuomittavaksi, jotta minä ja sinä voisimme pelastua.
On upeaa, että saamme viettää helluntain juhlapäivää tällaisessa säässä. Luomakunnassa säteilevä valo kutsuu taivaasta tulleen Valon luo meitä jokaista ja toivottavasti meidän todistuksemme kautta myös niitä, jotka nyt eivät ole täällä kirkossa. Luomakunnan valo vaihtelee ja kerran sammuu kokonaan, mutta Kristus on valo, joka ei sammu koskaan. Maailmaan tullut valo, meidän puolestamme teurastettu Karitsa, kutsuu konkreettisesti meitä jokaista ehtoollispöydässä. Miksi hylkäisit kutsun? Miksi jättäisit tulematta ja tuomatta syntiesi taakkaa hänelle, joka tuli tähän maailmaan juuri sen vuoksi, että saisi kantaa koko taakan puolestasi? Tuomio toteutuu siinä, jos emme usko emmekä tule valoon. Jeesuksen luona ei ole tuomiota vaan pelkkää armahdusta.