På Pingstdagen vi är vana att höra texten från apostlagärningarna och många präster också predikar om denna text. Men jag bestämde mig att predika om dagens evangelium av Johannes eftersom det innebär kanske de viktigaste ord som finns: Så älskade Gud världen att han gav den sin ende son, för att de som tror på honom inte skall gå under utan ha evigt liv.
Denna vers är världens mest citerade bibelord och den brukar ofta kallas för Lilla Bibeln eftersom bibelordet,
i stort sett, beskriver vad hela den kristna tron går ut på. Att Jesus är Guds son och Messias. Han som frälsar alla människor.
Men vad betyder detta för mig eller för dig? Att Gud älskar oss?
För mig berättar det om att Gud älskar mig oerhört mycket. Mig, dig och alla människor. Det avslöjar för mig att för Gud är hela världen och även hela universumet viktigt och något som Han vill sköta och ta hand om.
Jag vet att det pågår fruktansvärda grejer i världen men tack vare Gud finns det också skönhet, kärlek och omsorg. Såna saker som vi människor behöver och längtar efter.
Mutta näyttäytyykö omassa elämässä se, että Jeesus on pelastaja?
Itse olen monesti kokenut, että vaikka kuinka yritän elää oikealla tavalla ja ajatella muista hyvää, niin epäonnistun tässä päivittäin. Huomaan asettavani omat tarpeeni muiden edelle tai pitäväni minun perhettäni ja ystäviäni tärkeämpinä kuin muita ihmisiä. Luonnon ja eläinten hyvinvoinnista puhumattakaan. En tunnu pärjäävän omin avuin vaikka kuinka yritän, siksi minulle Jumalan läsnäolo ja armo ovat tärkeitä.
Mutta mitä jos ei ihminen usko? Rakastaako Jumala silloin?
Olen muutamia kertoja ajautunut keskusteluun, jossa toinen on sanonut minulle, ettei hän usko vaikka kuinka yrittää. Onko ihminen silloin suoraan tuomittu kadotukseen, kuten Johanneksen evankeliumi tänään sanoo, vai onko hänellä vielä toivoa? Rakastaako Jumala häntä kaikesta huolimatta?
Itse koen ja tunnen, että jopa kaiken kauheuden keskellä on Jumala ollut kanssani. On tuntunut järkyttävältä kuulla, ettei toinen ei ole samankaltaisessa tilanteessa kokenut Pyhän läsnäoloa, ainoastaan tyhjyyttä ja suunnatonta yksinäisyyttä. Onko tämä se kadotus, josta Johannes puhuu? Voisiko Jumala olla niin julma, että hän jättäisi ihmisen yksin pahan keskelle?
Jag vet att tron är en gåva. Jag som är en kristen vet att tron kommer med den Heliga anden och i dag hörde vi från apostlagärningarna hur alla fylldes av den heliga anden. Det måste har varit en underbar dag och jag önskar att jag kunde har varit där. Men var inte och inte ni heller. Men det spelar ingen roll efersom Gud har lovat skicka den Heliga anden också till oss som lever idag. Och så har det gått. Vi har fått anden och det märks, eftersom vi alla är här i kyrkan tillsammas.
Den Heliga anden kom till oss när vi döptes i Jesus Kristus namn och den stärker oss varje dag och lär oss mera om Gud och hur Han är verksam i världen. Vi har också fått känna Guds ande när Han skapade världen och gav oss det liv som vi känner.
Se kuinka paljon vanhempi rakastaa omaa lastaan, ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka paljon Jumala rakastaa omaa lastaan, jokaista meistä, luotujaan. Siksi on mahdotonta ajatella, että Jumala jättäisi ketään, joka häneen turvautuu, yksin pimeään vaan päinvastoin hän ottaa tämän suojaansa ikiajoiksi. Tästä päivästä aina iankaikkiseen.
Jumalan rakkaus on enemmän kuin tunne, se on sarja kallisarvoisia tekoja läpi historian. Niistä merkittävin osoitus on lähettää oma lapsi ihmisten keskelle tekemään sen mitä ihmiset eivät itse osanneet: löytämään takaisin Jumalan luokse.
Tähän Jumalan rakkauteen voimme tänäänkin turvata ja kulkea elämäämme eteenpäin kevyin sydämin. Saamme osoittaa Jumalalle vastarakkautta tai yrittää vahvistaa tätä näkymätöntä sidettä nousemalla ylös seisomaan ja julistamalla uskon todeksi yhteen ääneen, kukin omalla uskonkielellään näin sanoen.
Låt oss bekänna vår gemensamma kristna tro, var och en på sitt modersmål.