Jeesuksen kärsimyshistoria on täynnä sivuhenkilöitä. Hyvien monenlaiset ihmiset kohtaavat Jeesuksen hänen matkallaan Getsemanesta Golgatalle. Erilaisten ihmisten kohtalo kietoutuu Jeesuksen kärsimystiehen.
Hiljaisen viikon keskiviikon ahtiteksti nostaa esiin muiden sivuhenkiöiden ohella Barabbaan. Hänestä evankelistat eivät paljon kerro. Oikeastaan tiedämme vain miehen nimen. Matteus kertoo, että hän oli kuuluisa vanki, Johannes, että hän oli rosvo. Markus ja Luukas tietävät kertoa, että hän oli kapinallinen, jota syytettiin murhasta. Ilmeisesti hän kuului samaan kapinaliikkeeseen kuin Jeesuksen opetuslapsista Simon kiivailija. Mahdollisesti hän oli osallinen roomalaisen murhaan ja siksi joutunut telkien taakse. Ei siis ollut suurikaan vaiva kiihottaa kansaa huutamaan Barabbasta vapaaksi. Monille juutalaisille hän oli sankarillinen vapaustaistelija.
Pilatus asetti kansalle kaksi vaihtoehtoa: Jeesuksen ja Barabbaan. Toinen vapautetaan pääsiäisen kunniaksi, toinen tuomitaan kuolemaan. Vastakkain oli enemmän kuin kaksi miestä, syytön ja syyllinen. Vastakkain oli kaksi kaksi erilaista kuvaa vapauden valtakunnasta.
Barabbaan tie vapauden valtakuntaan oli väkivallan ja voiman tie. Hänen silmissään ensimmäisiä vihollisia olivat roomalaiset, heidän legioonansa ja aseensa. Tarvittiin kova kovaa vastaan, väkivalta väkivaltaa vastaan, ihminen ihmistä vastaan. Tavoitteena oli ajallinen onni.
Jeesuksen tie vapauden valtakuntaan oli rakkauden, kärsimyksen ja ristin tie. Hänen silmissään ensimmäisiä vihollisia olivat synti ja kuolema. Tarvittiin rakkaus vihaa vastaan, Jumala ihmisen puolesta. Päämääränä oli ihmisen iankaikkinen yhteys Jumalaan.
Juutalaisille hallitusmiehille molemmista miehistä oli harmia, sekä Jeesuksesta että Barabbaasta. Heidän kannaltaan tilanne oli tyydyttävä, he eivät kaivanneet kumpaakaan. Mutta Barabbas oli heille pienempi paha. Hänen kaltaisiaan saattoi aina pitää aisoissa, hänen kanssaan saattoi käydä kauppaa ja neuvotella, olivathan ajalliset tavoitteet yhteisiä. Kansanjoukot oli helppo kiihottaa Barabbaan puolelle. Näin on aina ollut helppo nostaa ihminen ihmistä vastaan. Kansa valitsi väkivallan tien, ihmisvoiman ja vallan tien. Sen olivat kansanjoukot aina valinneet.
Mutta vielä muutakin tuli maaherra Pilatus asettaneeksi vastakkain. Ei vain vihaa ja rakkautta, ajallista ja iankaikkista vaan myös ihmisen ja Jumalan. Arameankielinen nimi Bar’abbas merkitsee yksinkertaisesti isän poikaa. Miksi hänellä sattui olemaan juuri tuollainen nimi, sitä emme tiedä, mutta olkoon se meille juuri sitä: isän poika, ihmislapsi. Enempää hänestä ei ole aiheellista tietääkään, kuin että hän oli ihminen, kuka tahansa meistä, Jumalan kuvaksi syntynyt Aadamin lapsi.
Sinä päivänä Pilatus tuli asettaneeksi vastakkain ihmislapsen ja Jumalan Pojan. Toiselle pitkäperjantai oli vapautuksen päivä, toiselle tuomion täytäntöönpanon päivä. Pilatus ei tiennyt asettavansa tällaisia vaihtoehtoja valittavaksi. Eikä sitä tiennyt kansakaan, joka kuitenkin joutui tekemään ainutkertaisen valinnan. Valinnan teki kuitenkin Jumala, joka salli kaiken tapahtua juuri näin. Syyllinen ihmislapsi sai armosta vapauden, kun syytön Jumalan Poika astui kuolemaan hänen sijastaan.
Barabbaasta on monta kertomusta, ehkei joka kohdaltaan tositapahtumiin perustuvaa, mutta monella tavoin opettavia ja itse evankeliumin sanomaa kirkastavia.
Yksi niistä on ruotsalaisen nobelkirjailijan Pär Lagerqvistin romaani Barabbas. Sen kerronnasta huokuu niin syvä ihmistuntemus, että on helppo kuvitella: Miksi ei Barabbas olisi tosiaan voinut kokea ja elää vapautuksen päiväänsä juuri noin ja kantaa sen jättämää jälkeä sisimmässään juuri niin kuin Lagerqvist kuvaa?
Vapautus oli Barabbaalle yllätys, jota hän ei voinut käsittää. Luonnollisesti häntä kiinnosti tuo Nasaretin mies, jota vaadittiin ristille hänen sijastaan. Seuratessaan kaukaa Jeesuksen ristintietä, ristiinnaulitsemista ja kuulleessaan hänen huutonsa ristiltä Barabbas oli täysin ymmällä. Hän janosi vastauksia kysymyksiinsä, tietoa tuosta miehestä, joka viattomana ja hiljaa alistuen kävi kuolemaan hänen sijastaan. Hän itse tunsi olevansa syyllinen siihen, mitä hän näki tuolle nasaretilaiselle tapahtuvan.
Se, mitä hän lähipäivinä sai syrjäkorvalla kuulla Jeesuksen tehneen ja opettaneen, ei voinut jättää häntä kylmäksi. Barabbas suorastaan ahmi saada kuulla lisää tuosta miehestä, vaikka toisaalta hän ei uskaltanut hänestä juuri kysellä. Hän jos kukaan tunsi, että Jeesus oli kuollut hänen edestään ja antanut hänelle elämän.
Mutta toisaalta Barabbas pelkäsi Jeesuksen seuraajia. Jo hänen kuuluisa nimensä, Barabbas, oli heille suorastaan kirosana. Kuinka häntä olisi voitu hyväksyä heidän joukkoonsa.
Barabbaasta tuli yksinäinen etsijä, muista eroon tuomittu, vaikka Jeesuksen vapauttama. Palvellessaan myöhemmin orjana Barabbas kantoi kaulassaan tuntolevyä, metallinpalaa, jossa oli hänen omistajansa nimikirjaimet. Kääntöpuolelle Barabbas raaputti itse kreikkalaiset kirjaimet XR, Kristuksen merkin. Hän tiesi, kuka oli lunastanut hänet omakseen ja hänen hän oli, sanokoot ihmiset mitä hyvänsä.
Lagerqvistin romaanissa Barabbas joutui lopulta Roomaan kaupungin palaessa liekkimerenä keisari Neron sytyttämänä. Tuntolevynsä taakse raapustamiensa merkkien tähden hänet sysättiin palosta syytettyjen kristittyjen joukkoon vankilaan ja lopulta kuolemaan tuomittavaksi. Kun Barabbaan nimi paljastui sellitovereille, oli reaktio yhtä hyytävä kuin aina ennekin. Hän oli yhä sama Barabbas, jonka nimi lausuttiin syytäen ja inhoten.
Romaanin viimeisellä sivulla Lagerqvist kertoo ristiinnaulitsemisesta Rooman yössä: ”Heidät kytkettiin kahleilla yhteen kaksittain, ja kun ei heitä sattunut olemaan tasaparia, Barabbas joutui vankijonon viimeiseksi eikä hän ollut kytkettynä yhteen kenenkään kanssa. Oli pelkkä sattuma, että niin kävi. Hän joutui siten myös riippumaan yksin ristirivin äärimmäisessä päässä. Oli kerääntynyt paljon väkeä ja kesti kauan aikaa ennekuin kaikki oli lopussa. Mutta ristiinnaulitut puhelivat lohduttavasti ja toiveikkaasti toinen toisilleen kaiken aikaa. Barabbaan kanssa ei puhunut kukaan. Kun hämärä laskeutui maille, olivat katselijat jo lähteneet tiehensä, väsyneinä kun olivat joutuneet seisomaan paikoillaan niin kovin kauan. Ja silloin muuten kaikki ristiinnaulitut jo olivatkin kuolleet.
Ainoastaan Barabbas enää riippui ristillään hengissä. Tuntiessaan kuoleman tulevan, kuoleman, jota hän oli aina kovin pelännyt, hän lausui suoraan pimeyteen, ikään kuin olisi puhunut sille: Sinun haltuusi minä annan sieluni. Sitten hän antoi henkensä.”
Kristillisen seurakunnan inhimillisyys näkyy siinä, että teemme toisista syntisempiä kuin toisista, toisista syyllisempiä kuin toisista, toisista kelvollisempia kuin toisista. Näin ei ole Jumalan edessä. Syyllinen mikä syyllinen ja armahdettu mikä armahdettu. Kristus kutsuu yhteyteensä jokaista Jumalan yhteyteen kaipaavaa syntistä ihmistä riippumatta siitä, osaammeko me vajavaiset ja rajoittuneet ihmiset tätä yhteyden kutsua välittää ja ilmaista.