Äsken kuullussa evankeliumitekstissä eletään Jeesuksen ylösnousemuksen päivän iltaa. Vasta. Siis edelleen sitä samaa meidänkin viime sunnuntaina juhlimaa päivää, jolloin naiset olivat varhain aamulla löytäneet pois vieritetyn kiven haudan suulta. Ja nyt Jeesus ilmestyy ensimmäistä kertaa ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen. Opetuslapset puolestaan luulevat näkevänsä aaveen. Itse asiassa aaveet eivät olleet mitenkään tavattomia antiikin ajan kummituskertomuksissa, joissa kuolleet ilmestyivät jälkeenjääneille erilaisina henkiolentoina. Tarinat olivat kenties kantautuneet myös opetuslasten korviin, mutta tällä kertaa heidän edessään seisoi kuitenkin ehtaa lihaa ja luuta. Aito fysiologinen ihmisrakennelma ja kokonaisuus, johon saattoi koskea ja jonka läpi ei voinut mennä.
Vanhan sananlaskun mukaan suomalainen ei usko ennen kuin näkee, mutta opetuslapset eivät uskoneet, vaikka näkivät. Siinä on myös jotain hyvin lohdullista. Jotakin, joka auttaa itseänikin ajoittaisessa ihmetyksensekaisessa epäuskossani. En ole nimittäin ihan varma siitä kuinka filmaattisesti olisin itse tuossa kyseisessä spektaakkelissa toiminut. Tuskin ainakaan tyynen rauhallisesti kiviä potkiskellen tai rennolla käsivarrella Jeesusta tervehtien. Todennäköisesti olisin piiloutunut hampaat kalisten lähimpään pensaaseen, kyykistynyt juurakkoon ja sulkenut varmuuden vuoksi vielä silmänikin.
Aikamatka tähän päivään laittaa kysymään mikä olisi se tapa, jolla Jumalan täytyisi meille esittäytyä, esiintyä ja ilmestyä, jotta voisimme ilman pienintäkään epäilyksen häivää uskoa häneen? Jos edes tyhjän haudan jälkeinen itsevarma esiinmarssi ja kirjoitusten käyminen kertaheitolla toteen ei riittänyt vakuuttamaan yhtätoista juutalaista miestä siitä, että Jeesus on Herra, joka murtaa kuoleman vallan kädenheilautuksella, kuinka suomalainen startup-yrittäjä, kuorma-auton kuljettaja, käsityönopettaja tai kansliapäällikkö voisi 2000-luvulla olla asiasta yhtään sen vakuuttuneempi? Maailmassa, jossa opetetaan kriittistä suhtautumista asiaan kuin asiaan peruskoulun ensimmäiseltä luokalta asti ja kehotetaan faktantarkistukseen merkityksettömimmänkin uutisotsikon edessä. Uskallan epäillä, että vaikka Jumala asettuisi seitsemän miljardin ihmisolennon eteen jonakin perjantai-iltana kello kahdeksantoista nolla-yksi ja lausuisi dramaattisella äänellä ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi” jokaisen omalla äidinkielellä, emme siltikään olisi aivan varmoja tästä asiasta. Miksi? Siksi, että olemme ihmisiä.
Toisaalta juuri järjellisinä, itsestään tietoisina ja itseohjautuvina ihmisinä meillä on myös mahdollisuus ottaa asioista selvää ja siirtää katseemme uskon sisältöihin. Silloin, kun usko ei varsinaisesti tunnu miltään tai järisytä perustuksiamme enkelkuoron laulaessa kauneinta aariaansa taustalla. Voisiko mikään olla parempi aloitusajankohta ristintiehen ja pelastuskertomukseen tutustumiseen kuin pääsiäisen jälkeinen aika? Sinä ihminen, homo sapiens, kaappaa Raamattu kainaloon ja katso, mitä on kirjoitettu! Tutki sanaa. Ihmettele, hämmästy, maistele ja opettele. Löydä merkitys Jeesuksen äsken kuullulle toteamukselle: ”Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.”
Pääsiäinen, jota edelleen elämme, on suuren sovituksen ja syntien anteeksiantamisen juhla. Sovituksen ja anteeksiantamuksen vastaanottamista olisi toki hyvä edeltää oman syntisyyden ymmärtäminen, katumus, anteeksi pyytäminen ja pyrkimys parannukseen. Päivän evankeliumissa Jeesus lähettää kaikki opetuslapsensa, myös sinut ja minut, saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamista heille, jotka eivät ole termeistä vielä mitään kuulleet. Tämä käsky muistuttaa Matteuksen evankeliumista löytyvää varsinaista lähetyskäskyä. Lopuksi Jeesus lupaa, että tähän työhön lähtijät saavat varustuksekseen voiman. Siis Pyhän Hengen! Pyhän Hengen, joka tulisi jatkossa korvaamaan Jeesuksen fyysisen poissaolon. Pyhää Henkeä, opastajaa ja ohjaajaa, tarvitaan niin kirjoitusten ymmärtämiseen kuin niiden levittämiseenkin.
Minä tässä olen, ei kukaan muu. Ajattelen, että päivän evankeliumista löytyy vielä yksi viesti ylitse muiden: Jeesus on tosiaankin keskellämme. Jeesus on kanssamme. Hän on kanssasi kaupan kassajonossa, työhuoneesi tuolinreunalla, punaisissa ja varsinkin vihreissä liikennevaloissa, koulutiesi pientareilla ja pulpetillasi patsastelemassa. Hän auttaa ahdistuksessa, siunaa surussa, voimauttaa väsynyttä ja iloitsee iloitsevan kanssa. Hänen läsnäolonsa on läpitunkevaa valoa, akut lataavaa syvävirtaa ja näyttäviä näköaloja. Hän antaa meille oman rauhansa, eikä sellaista mitä maailma olisi meille valmis tarjoamaan. Se rauha on olemukseltaan erilainen ja uniikki. Se vapauttaa meidät elämään, hengittämään ja juoksemaan Jumalan lapsina kirkkaanvihreillä nurmikentillä auringon lämmittäessä olemuksemme ytimiä. Raamatussa luvataan rauhaa yli 300 kertaa. Meillä on siis vahvat tilastolliset perusteet uskoa, että täydellinen tyyneys, sielukas seesteisyys ja miellyttävä mielenrauha saavat meistä vielä ihanan yliotteen heti kun annamme niille mahdollisuuden.