Hiljaisen viikon tiistai, Joh. 18:28-40, Tomi Karttunen

Evankeliumikohdan hengellinen ydin lienee tiivistettävissä Jeesuksen sanoin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta…Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.” Tämän maailman kuninkaat ja muut vallankäyttäjät ovat aina enemmän tai vähemmän itsekkäiden pyyteidensä vallassa. Niin kuin jokainen meistä. Tämän maailman vallankäyttäjät ovat toisaalta Jumalan tahdon toteuttajia ohjatessaan erilaisilla säädöksillä ja määräyksillä sekä joskus pakkokeinoinkin ihmisten yhteiselämää, niin että ihmisten itsekkyys ei aivan rajoittamattomasti pääse ryöpsähtelemään. Toisaalta etenkin tuolloin Jeesuksen aikana avoimuus ja vallanjako oli siinä määrin kehittymätöntä – kuten monesti tosin vieläkin – että mielivalta pääsi rehottamaan.
Niinhän sitä monesti vieläkin sanotaan, että kun sisäpoliittiset ongelmat uhkaavat herättää kansassa tyytymättömyyttä, käytetään hyväksi sotatilanteen savuverhoa ja käännetään voitokkaalla sotaretkellä tilanne omaksi eduksi. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea. Vieläpä aivan tuoreita. Tärkeintä näyttää joskus olevan oman suosion ylläpitäminen: että gallup-lukemat pysyvät korkeina. Toisaalta vaikkapa kotoiset poliitikkomme tarvitsevat toki valtaa ja kansan antaman valtakirjan, jotta voisivat jatkaa työtä yhteiseksi hyväksi, mutta jos eivät rehelliset keinot riitä, on syytä kysyä, ovatko perusteet terveet ja voidaanko pettävälle perustalle rakentaa.
On silti myös muistettava, että niin helposti menemme mukaan pinnalliseen arvosteluun emmekä viitsi selvittää totuutta ennen kuin vedämme johtopäätöksiä. Julkisuuden tuomioistuin leimaa monesti ennen oikeuskäsittelyä. Tämä teemahan on ollut näkyvästi esillä tänäkin iltana esitettävässä kirkkonäytelmässä Alussa oli teko. Itsekkäät motiivit ja henkilökohtainen katkeruus voivat johtaa kanssaihmisten vikojen suurenteluun ja omien puutteiden vähättelyyn. Me sorrumme niin helposti tuomitsemaan, vaikka itse teemme samoja tekoja. Jumalan edessä kukaan ei ole synnitön vaan yhtä lailla kirkkautta vailla ja armoa tarvitseva. Inhimillinen järjestys edellyttää lainvastaisten tekojen rankaisemista tasapuolisesti, kun rikos on huolellisen tutkinnan jälkeen katsottu toteennäytetyksi. Jumalan edessä me saamme joka päivä tunnustaa keskeneräisyytemme. Joudumme tunnustamaan. Armon tähden saamme tunnustaa.
Jeesuksen kuninkuus ei onneksi ollut tästä maailmasta. Hän tuli todistamaan totuuden puolesta. Pilatuksen kysymys kuului: Mitä on totuus? Kysymys oli hyvä, sillä viisaat eivät tähän päivään mennessä ole päässeet siitä yksimielisyyteen. Heprealaiskirjeessä sanotaan. ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salat mitään. Kaikki, mikä on luotua, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” Sanan säilä osoittautuu tylsäksi vertailussa Jumalan sanan kanssa, sillä sen kautta on kaikki luotu. Jumalan sana ja teko ovat yhtä. Hän on itse sanassaan läsnä. Siksi sen voima on niin ylittämätön ja läpikotainen. Tuo voima ei kuitenkaan ole tästä maailmasta, kuten sanottua. Sitä ei ollut Jumalan Sanan eli Kristuksen kuninkuuskaan. Samalla tavoin sanan voima on kätkeytynyt inhimilliseen heikkouteen, kärsimykseen ja kuolemaan. Totuudella on inhimilliset puitteet. Siinä on armo. Me emme alastonta totuutta sellaisenaan kestäisi. Vain Kristuksen kanssa me kestämme. Eikä hän väisty luotamme tänäkään piinaviikon päivänä. Hän on luonamme kaikki päivät maailman loppuun asti.
Itse me teemme itsemme syylliseksi. Juutalaiset yhtä hyvin kuin Pilatus olivat syyllisiä, vaikka Pilatus pesi kätensä ja juutalaiset sanoivat, ettei heillä ole lupa tuomita ketään kuolemaan. Lain porsaanreikä paljastaa kulkijansa tarkoitusperät. Ei auta vetoaminen tapaan tai muodolliseen oikeuden toteutumiseen. Yhtä lailla olemme syyllisiä myös me. Pahat puheet, oman vastuun pakoilu ja sormella osoittelu ovat liian tuttuja ilmiöitä myös meidän ajallemme. Ei haluta myöntää erehtymisiä tai sitten niillä kerskaillaan. Nöyrä aitous vaatii eniten rohkeutta. Se on myös totuudenmukaisinta. Se vaatii sitä, ettemme kiellä syntiinlankeemuksen todellisuutta mutta emme myöskään Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman merkitystä.
Uudessa katekismuksessa todetaan uskontunnustusta selitettäessä näin: ”Jeesus kärsi ja kuoli meidän puolestamme. Hän tiesi Jumalan tahdon ja alistui siihen, vaikka se merkitsi joutumista vangittavaksi, pilkattavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Jumalan Poika kätki kaikkivaltiutensa ja antoi tuomita itsensä kuolemaan rikollisten rinnalla. Golgatan ristillä Jeesus huusi julki epätoivonsa siitä, että Jumala oli hänet hylännyt. Hän kuoli yksin ja häväistynä. Läheiset laskivat hänet hautaan. Kuolema näytti saaneen lopullisen voiton. Jeesus kuoli meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet. Näin Kristus sovitti koko ihmiskunnan synnit. Hän vuodatti verensä uhriksi jokaisen puolesta ja lunasti meidät vapaiksi. Jeesuksen kuolemasta alkoi uusi elämä. Samalla kun hän astui kuolleiden maailmaan, hän osoitti valtansa kaiken pahan keskellä. Ristinkuoleman tappioon kätkeytyi voitto synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä.”
Jeesus sanoo: ”Jokainen joka on totuudesta, kuulee minua.” Sanan säilän heiluttaminen ei aukaise Jumalan sanan sisältöä. Ei markkinointitekniikoiden hyödyntäminen tai psykologiset kikat. Jumalan Pyhä Henki itse voi sanan aukaista: lain ja evankeliumin, armon ja totuuden. Totuus meistä jokaisesta on se, ettemme voi omin voimin itseämme pelastaa ja päättää tulla hyväksi. Olemme langenneen ihmispolven jäseniä niin kauan kuin tässä maailmassa elämme. Evankeliumi on siinä, että tällaisina kuin olemme voimme saada anteeksiannon synneistämme, jotka tuntoa painavat, elämää tuhoavat ja uhkaavat painaa epätoivoon. Meidän tulee etsiä Jumalaa, mutta me voimme hänet löytää vain koska hän Kristuksessa tuli ja tulee luoksemme sanassaan, leivässä ja viinissä. Siinä tie, totuus ja elämä.