Hyvät ystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa.
Tämän päivän sana on ”kiitos”. Tämä itsenäisyyspäivä on nöyrän kiitollisuuden päivä.
Mieti hetken aikaa aivan hiljaa itseksesi, mistä juuri sinä olet tänään kiitollinen isänmaatamme ajatellen?
Itselläni ensimmäisenä kiitoksen aiheina mieleen tulee Suomen kaunis, puhdas ja ainutlaatuinen luonto, itseäni edeltäneiden sukupolvien työ isänmaan hyväksi ja luterilaisesta kristillisyydestä nousevat elämän syvävirtaukset, kuten välittäminen, yhteinen vastuunkanto ja tasa-arvo Jumalan edessä.
Kovin usein Suomen historiassa miesten ja naisten on täytynyt aloittaa elämän rakentaminen tyhjästä. Asenne on ollut kuin Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla: ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”.
Kovalla työllä, uurastuksella ja vastuunkantamisella tämä maa on rakennettu. Kestävä rauha rakennetaan arjen toimissa ja vastuissa. Mitä arvokkainta tulevaisuuden rakentamista ovat normaalit arjen asiat, kuten lasten kasvattaminen, läheisistä huolehtiminen, työtehtävien huolellinen hoitaminen, vaaleissa äänestäminen ja yhteiskunnallisten vastuiden hoitaminen.
Suomalaisuuteen ei ole perinteisesti kuulunut oman työn ja ansioiden liiallinen kehuminen. Olemme vaatimatonta kansaa. Ei saa vahingossakaan ylpistyä. Kiitollisuus on usein piiloutunut hiljaiseen tyytyväisyyteen ja hyvän olen tunteeseen. On saanut itsekseen kokea tehneensä parhaansa. Näin kokivat myös Linnan romaanin Koskelan Alma ja Jussi. Omin käsin he torppansa rakensivat ja suosta pellot raivasivat. Vuosien raskas työ kannatti. Helpolla ei päässyt.
Väinö Linna kuvaa koskettavalla tavalla kuinka Jussi ja Alma kokivat hiljaista ja vaatimatonta kiitollisuutta elämän rakentumisesta:
”Kun kevätilta sitten pimeni, he lähtivät kotiin. Toisinaan he kuitenkin seisoivat vielä rakennuksella niin kuin pienen hartaushetken pitäen. Ne harvat vuorosanat, joita siinä lausuttiin, koskivat aina ihan asiallisia seikkoja, mutta mieli ei ollut niissä kiinni. Heissä valitsi sanaton hyvänolon tunne, jonka ruumiin väsymys liensi melkein hartaudeksi.”
Suomen itsenäisyyden ensimmäiset 100 vuotta ovat vertaansa vailla oleva menestystarina. 100 vuotta sitten Suomi oli monella tavalla köyhä ja kehittymätön maa. Muutamia esimerkkejä 100 vuoden takaisesta Suomen todellisuudesta: Merkittävä osa syntyneistä lapsista kuoli muutaman ensimmäisen elinvuoden aikana. Luku- ja kirjoitustaito eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Monet kokivat nälkää ja puutetta elämän perustarpeista. Eriarvoisuus oli räikeää. Perhetausta ratkaisi elämän mahdollisuudet.
Tänä päivänä Suomi on monilla mittareilla arvioituna maailman turvallisin, vaurain ja kehittynein maa maailmassa. Tänä päivänä on oikeasti etuoikeus syntyä Suomeen. Vaikka asiat ovat Suomessa keskimäärin vallan hyvin, on rehellinen tosiasia, että kaikilla suomalaisilla asiat eivät ole alkuunkaan hyvin. Silloin voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta olla kiitollinen. Hyvän elämän edellytyksistä osattomana on vaikea tai jopa mahdotonta kokea kiitollisuutta Suomen itsenäisyydestä.
Suomessa moni asia on hyvin. Hyvyyden kokemuksen ei saa antaa peittää alleen toisenlaista todellisuutta. Hyvinvointi ei jakaudu oikeudenmukaisesti ja tasaisesti. Se, että suurella osalla kansaa menee hyvin, ei riitä. Ei saisi olla niin, että toisen arki on toisen elämän suurin unelma. Heikoimmista huolehtiminen on suomalaisten yhteinen vastuu. Köyhyys, puute, toivottomuus ja tuska ovat aivan liian monen todellisuutta tänäänkin.
Vauraus maassamme lisääntyy mutta se ei jakaudu oikeudenmukaisesti. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Syrjäytyminen on epäinhimillistä. Jokainen yksinäinen vanhus on liikaa. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan yksinäisyyttä. Nyt olisi syytä muistaa veteraanisukupolven tunnuslause ”kaveria ei jätetä”. Se on mitä suurinta lähimmäisenrakkautta.
Meitä kutsutaan tänään palvelemaan toinen toistamme. Kristus on meille täydellinen esimerkki palvelemisesta. Palveleminen on syvimmiltään rakkautta.
Yhdessä tämä maa on rakennettu. Se on ollut työtä, jolla on ollut Jumalan siunaus. Tänään saamme olla kiitollisia menneiden sukupolvien työstä rauhan ja sodan todellisuudessa.
Tänään meidän on syytä olla kiitollisia veteraanisukupolven työstä isänmaamme hyväksi. Veteraanisukupolven miehet ja naiset niin rintamalla kuin kotirintamalla kantoivat vastuuta ja olivat valmiit uhraamaan oman elämänsä isänmaan vapauden edestä. Sodan jälkeen veteraanisukupolvi vielä jälleenrakensi maan ja loi perustan hyvinvointiyhteiskunnalle. Ilman sankarivainajien uhria meillä ei olisi tänä päivänä itsenäistä isänmaata ja rauhan aikaa.
Meidän nuorempien sukupolvien edustajien tehtävänä on nyt vuorostamme kantaa vastuuta isänmaamme tulevaisuudesta niin, että sadan vuoden päästä voidaan todeta meidän tehneen osamme.
Hyvät ystävät. Tänään saamme olla kiitollisia. Kiitollisuudessa on kuitenkin omat vaaransa. Kiitollisuudesta on vaarallisen lyhyt matka ylimielisyyteen, itsekeskeisyyteen ja oman edun tavoitteluun. Kaiken hyvän lukeminen omaksi ansioksi tekee ihmisen kovaksi, kylmäksi ja ylimieliseksi. Oman aikamme yhteiskunnassa on aivan liian voimakkaana asenne ”minä, minä ja minä”.
Oikein ymmärretty nöyrä kiitollisuus antaa Jumalalle Jumalalle kuuluvan paikan niin omassa elämässä kuin kansakunnan elämässä. Ihminen on syntinen ja Jumala on armollinen. Jumala on kansojen Herra ja kansojen kohtalot ovat lopulta Jumalan sallimuksen varassa.
Nöyrän kiitollisuuden syvin perusta ja pohja on Jumalan moninainen runsas hyvyys. Itsenäinen isänmaa on Jumalan hyvyyttä meidän osaksemme. Jumala on sallinut meille vapaan ja itsenäisen isänmaan. Jumala on hyvä. Tämä on meidän onnemme.
Koskelan torpassa arvokkaita muistoja säilytettiin piirongin päällä ja lootassa. Piirongin suojassa säilytettiin muun muassa kirkkoherravainaan muistokonvehtien kääreitä, Ellen-ruustinnan hankkimaa Jussin maanraivausmitallia, koulun hiihtokilpailuissa voitettua hopealusikkaa ja sodassa kaatuneiden poikien valokuvia ja ansiomerkkejä.
Meillä jokaisella on omat muistomme, joista olemme ylpeitä ja jotka tahdomme muistaa. Sitten meillä on vielä ne elämän karut, kipeät ja tuskaiset muistot, joita emme tahdo toisille näyttää tai edes itse niitä muistaa. Nämä karut ja kipeät kokemukset ovat osa isänmaamme kertomusta. Näistä hyvistä ja pahoista asioista koostuu historian inhimillinen ja todellinen kokonaisuus. Suomalaisina meidän ei tarvitse vaalia kiiltokuvamaisen kaunista kuvaa maamme kertomuksesta. Rehellisyys nähdä menneisyyden varjot avaa mahdollisuuden johonkin uuteen ja parempaan. Jeesus muistuttaa meitä, että ”totuus tekee teistä vapaita”. (Joh. 8:32)
Tänään isänmaamme Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivänä saamme olla kiitollisia Jumalan moninaisesta hyvyydestä. Jumala antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden Jumala, elämän ja kuoleman Herra, antaa meille tulevaisuuden ja toivon myös synnin ja kuoleman todellisuudessa. Kristuksessa meillä on uskon todellisuudessa lahjana kaikki.
Tänään, isänmaamme juhlapäivänä, saamme yhtyä Vanhan testamentin psalminkirjoittajan kiitollisiin ja nöyriin sanoihin:
”Ihana maa on tullut osakseni,
kaunis perintö on minulle annettu.” (Ps. 16:6)