Itsenäisyyspäivänä ja toisena adventtisunnuntaina
Kun Suomi täytti 70 vuotta, Espoonlahden kirkkoon oli tulossa juhlajumalanpalvelus. Kai epähuomiossa minulle oli laitettu saarnavuoro siksi päiväksi. Kyseisen juhlan alla pappienkokouksessamme eräs silloisista papeistamme esitti vastalauseen: ”Ei Taneli voi saarnata silloin. Taneli ei tiedä isänmaasta mitään.” Silloin kirkkoherra Jussi Talasniemi jyrähti: ”Jos joku ymmärtää isänmaasta jotain, se on Taneli. Hän on saanut Suomen kansalaisuuden ja sen myötä uhrannut omansa. Taneli saarnaa!”
Seitsemänkymmentä vuotta sitten silloisen 22 vuotta nuoren Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin pelolla ja ahdistuksessa. Pommit putoilivat Helsinkiin, yhteensä 21 paikkakuntaan. Monin paikoin itärajaa hyökättiin rauhalliseen ja rauhantahtoiseen maahamme. Tässä maassa ei ollut orjuutta, josta olisi pitänyt vapauttaa. Ei ollut rikkauksia, joita olisi pitänyt valloittaa. Ei ollut vihamielisyyttä tai hyökkäysaikeita. Kaikkiaan Suomea vastassa oli noin miljoona sotilasta. Isänmaamme joutui valittamaan yli 23 tuhannen ihmisen kuolemaa ja noin 45 tuhannen ihmisen haavoittumista. Vasta viisikymmentä vuotta myöhemmin hyökkääjä myönsi hyökkäyksensä. Suomi säilyi vapaana.
Olemme siis vapaan maan vapaita kansalaisia. Ja tämä vapaus on isien ja äitien verellä kalliisti lunastettu.
Tänään juhlitaan kansamme 92-vuotissyntymäpäivää. Onnea kaikille tämän vapaan maan vapailla kansalaisille ja muille täällä asuville! Onkohan Suomessa orjia siis sellaisia, jotka eivät ole vapaita? Eipä kai. Herramme Jeesus sanoo meille tänään: Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja (Joh.8:34).
Herra Jeesus kertoo siis aivan toisenlaista kuin Suomen puhdas lippu viestii itsenäisyyspäivänä. ”Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.” On siis olemassa orjia, sellaisia, joiden vapaus on sidottu pahan tekemiseen. On siis sellaisia, joiden oma vapaus tehdä pahaa sitoo toisia ihmisiä ja heidän vapauttaan, toisen omaan pahuuteen sitoma vapaus rajoittaa toisten oikeutta elää rauhassa ja vapaana. Toisen ihmisen vapaus rajoittaa minun vapauteni. Vapaus vaatii siis sovitteluhalua ja –kykyä.
Synti sitoo. Se sitoo vihaan ja rangaistukseen, pelkoon ja ahdistukseen, valheeseen ja katkeruuteen. Synti vangitsee ja orjuuttaa. Synti on tavattoman huono ja ahne isäntä. Se tahtoo aina lisä valtaa ihmiseen eikä soisi itsenäisyyttä toiselle. Olen pappina joutunut näkemään niin usein, mihin synti vie, kun olen vieraillut vankilassa tappajan luona, käynyt alkoholistin löyhkäävässä majassa, lohduttanut hakattua ihmistä. Olen ollut voimaton havaittaessa oman syntisyyteni ja havahtunut, että se asuu minussa enkä itse pysty vapauttamaan itseäni. En ole itse vapaana synnistä. Synnissä minulla ei ole itsenäisyyttä. Mitä lääkkeeksi? Kuka vapauttaa minut itsenäisyyteen?
Vapahtaja Jeesus Kristus sanoo tänään: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh.8:31-32). Herra Jeesus ottaa meidät vapauden kouluun. Hän opettaa itsenäisyyttä kasvattamalla totuuteen. Hän on kärsivällinen, ja hänen opetuslapsikoulunsa kestää koko elämän ajan. Saa jäädä luokalle, sillä Herra Jeesus on paras opettaja, koska hän rakastaa, pahuudestani ja syntisyydestäni huolimatta. Hän sanoo itsestään: Jos Jumalan Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita (Joh.8:36).
Me vapaan ja itsenäisen isänmaan kansalaiset tarvitsemme siis aina vapautusta sekä kasvamista todelliseen vapauteen ja itsenäisyyteen. Tänään saamme ottaa vapauden ensiaskeleet anteeksiannosta, kun Vapahtaja Jeesus Kristus ottaa meidät vapauden kouluun sanomalla: Ystäväni sinun syntisi on annettu anteeksi (Luuk.5:20).
Tänä iltana monessa kodissa ikkunoihin syttyvät kaksi kynttilää. Joku on selostanut sitä sillä, että itsenäisyyspäivä usein sattuu toiseen adventin aikaan. Toinen selittävä tekijä olisi viittaus lain ja evankeliumin rinnakkaisoloon ja molempien tarpeellisuuteen. Toinen kahtalaisuus olisi Kristuksen kahdessa luonnossa, inhimillisessä ja jumalallisessa. Tarvitaan siis ihmisten yhteiseloon tässä maassa laillisia oloja, joiden rinnalla ei saisi unohtaa armoa tarjoavaa evankeliumia. Tarvitaan inhimillisyyttä ja jumalallisuutta. Siitä ja niistä kertoo maamme kaunis siniristilippu. Ylhäällä se hulmuaa, ja alhaalla kaksi nöyrää kynttilää kertovat samasta asiasta, joko kodeissa vallitsevana tai kotiin pyydettäväksi asiaksi.
Adventtiaikaa on valmistautumista jouluun, Herran saapumista elämäämme. Kun hän saapuu, hän vapauttaa meidät. Silloin olemme todella vapaita, vapaita synnin orjuudesta, vapaita rakastamaan. Siinä on tämän toisen adventtisunnuntain sanoma: Kuninkaasi tulee kunniassa. Herra tulee. Tule, Herra, luoksemme!