Itsenäisyyspäivänä / 2. adventti: Suomen 70-vuotispäivä
laulan: Paljon onnea vaan… Paljon onnea, Suomi, paljon onnea vaan!
Onnea 70-vuotiallepäivän sankarille! Nostettiin sinulle lippu, sinulle kansojen joukossa, ja laulettiin sulle. Et ole vanhin etkä suurin tai arvokkain, mutta meille olet rakkain kaikista kansoista. Olemme osa sinusta, rakas päivän sankari, ja ole sinä meidän hyvä osamme, josta me tänään kiitämme Taivaan ja maan Luojaa, joka on kunnioitettu yli kaiken iankaikkisesti.
Rakkaat syntymäpäivävieraat täällä kirkon vastaanotolla eli syntymäpäiväjumalanpalveluksessa, oletteko tietoisia siitä, minä viikonpäivänä päivän sankari eli Suomi syntyi itsenäiseksi valtioksi? To 06.12.1917; se oli silloin arkinen, hikinen torstai. Se oli niin tavallinen päivä, että kirkon ja kappelin eläkeläiskerhojen kävijät kertoivat minulle monesta näkökulmasta, että he eivät paljolti huomanneetkaan Suomen siirtyneen itsenäiseksi maaksi kansojen joukkoon. Arkipäivänä se tapahtui, ja Jumalan siunaamana joka ikinen arkipäivä kantaa elämässämme ja työssämme itsenäisyyden hedelmää itsenäiselle maallemme ja kaikille, jotka tässä asuvat.
Kun haastattelemani syntymäpäiväsankarin ikätoverit ja hieman vanhemmat eivät arjessaan juuri paljoakaan huomanneet itsenäisen Suomen synnystä, he kyllä olivat kaikki eritoten merkille panneet ne suuret synnytyskivut, jotka vallitsivat rakkaan syntymäpäiväsankarin syntyessä. Silloin synnytyspolttoina oli veljessota, eripuraisuutta ja köyhyyttä joka uhkasi revetä itsenäistyvää Suomea kahtia. Vihan aika on jäänyt aikaihmisten ja etenkin silloisten lasten mieleen, koska se on haavoittanut monia perheitä.
Kotimaa-lehti kirjoittaa ti 11.12.1917 eli muutama päivää Suomen itsenäistymisen eli päivän sankarimme syntymisen jälkeen:
”Torstaina sitten eduskunta nimenomaan päätti hyväksyä periaatteen, että Suomi on riippumaton tasavalta…Näin olemme me suomalaiset wihdoinkin astuneet sen askeleen jota wuosisatojen kehitys jo niin kaukaisista ajoista … on walmistanut. Suomen aamu on wielä wihan, epäluulon, köyhyyden ja kurjuuden uswissa. Kristityt tietävät, että niistä sumuista me pääsemme kirkkauteen wasta silloin, kun kansamme ulkonaista itsenäisyyttä ovat wastaamassa Jumalan sisästä elämää antawat ja uudistawat woimat, ja kun wääryyttä ja kateutta kukkuroillaan olewaan yhteiskuntaelämäämme jälleen juurtuwat ne wanhurskauden periaatteet, joita ylenkatsomalla nykyiseen onnettomuuteen on tultu. Itsenäisyys on wapautta wasta silloin, kun Jumala hallitsee.”
Kunnioitettu syntymäpäiväsankari, edellä kuvataan ensimmäisten elinhetkesi olleen ”wielä wihan, epäluulon, köyhyyden ja kurjuuden uswissa” – sinua uhkasi vakavia lastentauteja, sillä lääkitystä piti saada ”wääryyttä ja kateutta kukkuroillaan olewaan yhteiskuntaelämäämme”. Muistaako päivän sankari vielä, mitä voimakkaan lääkkeen nimi oli, ja käyttääkö sankarimme sitä edelleen? Vastaatteko, ettei seitsenkymmen vuotiaalla ole enää lastentauteja?
En toki tohdi saattaa syntymäpäiväsankariamme kiusalliseen tilanteeseen. Kertoisinpa vain, että kiinnostuin ikääntyvän Suomineidon lastentaudeista, koska huomaan niitä samoja itsessäni, sillä minä olen ”wielä wihan, epäluulon, köyhyyden ja kurjuuden uswissa” ja tunnen oman sydämeni ”wääryyttä ja kateutta kukkuroillaan olewan”. Omassa sydämessäni nimittäin riehuu sisällissota, eli veljessota vanhan syntisen olemukseni ja veljekseni tulleen Kristuksen välillä. Siksi tahtoisin vain näin suurena merkkipäivänä kuunnella päivänsankarin lääkityksestä nuoruutensa vaivoihin.
Moni haastattelemani eläkeläiskerhon jäsen kertoi, että perheissä kyllä osattiin laittaa kädet ristiin silloin veljessodassa, pula-aikana ja silloin, kun pojat kutsuttiin talvi- ja jatkosotaan. Veisattiin sydän kurkussa ”Jumala ompi linnamme” ja ”Sinuhun turvaan, Jumala”. Siinä on siis lääkitystä: rukous ja Jumalan antama turvapaikka hänen armossaan! Niistä sanottiin edellä lainaamassamme lehtileikkeessä, että ne ovat ”Jumalan sisästä elämää antawat ja uudistawat woimat”. Nämä ”Jumalan sisästä elämää antawat ja uudistawat woimat” ovat uskossa vastaanotettu sana ja sakramentti, joiden kautta Jumala osoittaa meille ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa, niin kuin Psalmi 31 niin kauniisti laulaa. Siinä on lääke.
Arvoisa syntymäpäiväsankari, arvoisa kutsuvierasjoukko sillä te kaikki täällä olette kutsuvieraita – tämän päivän äärimmäisen lyhyessä evankeliumissa on juuri sitä lääkettä, joka on hoitanut Suomi-neitoamme hänen vielä ollessaan vauva, juuri sitä samaa lääkettä, joka hoitaa meidänkin suurta syntivaivaamme. Jeesus sanoo tänään kuulemassamme ensimmäisessä saarnassaan: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”
Jeesus sanoo, että ”aika on täyttynyt” – Päivän sankarimme aika on täyttynyt seitsemänkymmenen vuoden kohdalla. Minun aikani on joka päivä täyttynyt, sillä olen heikkona ihmisenä Jumalan tuomion alla; mutta evankeliumi lahjoittaa minulle Vapahtajan. Vapahtajan kanssa saan ottaa aikani Jumalan kädestä, päivän ja hetken kerrallansa, joka on hänen kädellään yht’aikaa taistelun ja rauhan päivää, sekä vaivan että lääkityksen aikaa. Aikani on täyttynyt, sillä Jeesus huusi ristillään ”Se on täytetty” (Joh 19:30).
Jeesus saarnaa tänään, että ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus on Jumalan valtakunnan lähestyminen. Päivän sankari on tehnyt hyvin, kun on laittanut kätensä sylissään ristiin ja rukoillut ”tulkoon sinun valtakuntasi”. Lähellä on se valtakunta. Suomi-valtakunta on kiitettävä ja suuresti kunnioitettava Jumalan lahja meille heikoille. Mutta juuri heikkojen ihmisten valtakuntana se on itsekin heikkona, ja ym. lastentaudit vaanivat yhä. Jeesuksen sana tuo lohdutuksen joskus jo niin väsyneelle matkalaiselle ja taistelijalle. Jeesuksen saarna että ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” antaa kaikille uskoville levon, sillä työmme ja väsymyksemme on Jumalan käsissä. Hän lahjoittaa päämäärän. Se on lähellä. Tule, Herra Jeesus!
Ennen kuin hän tulee, Jeesus panee meidät koville, sillä hän käskee: ”Tehkää parannus”. Parannuskehotuksesta puhuvat tänä suurena juhlapäivänä kirkossamme esillä olevat violetit värisävyt. Kutsuvieraat jopa istuvat violetin päällä: parannus antaa levon täällä. Parannus on siinä, että sairas käy lääkärissä, tyhmä käy koulua, kiireinen hakee lepoa, ja siinä, että minä jumalaton käännyn Jumalan puoleen. Päivän sankari on aina yrittänyt tehdä parannusta ja ponnistelee siinä edelleen kaikin voimin. Katsokaamme itseämme ja katsokaamme Jeesuksen ristiä!
Jeesus lisää vielä saarnansa loppukehotukseksi: ”ja uskokaa evankeliumia”. Vapahtaja itse on evankeliumi. Jeesus itse on Jumalan lahja meille syntisille. Jeesus on Jumalan antama suuri syntymäpäivälahja itsenäisyyden juhlavuonna, niin kuin Jumala lahjoittaa valtakuntansa lähelle tulemista joka hetki, jonka Jeesus viettää meidän kanssamme maailman loppuun asti (Mt 28!). Usko on sitä, että omistat Jumalan suuren lahjan: se on sinun. Pidä hyvänä; sillä evankeliumi lahjoittaa sinulle itsensä Jumalan kaikkine hyvineen.
Sinä, rakas kuulija, olet tänään onniteltavan paikalla, sillä Jumala lahjoittaa sinulle vapaan isänmaan; ja kaikista suurimman lahjan sinä tänään saat: saat Kristuksen. Onneksi olkoon!