Teksti liittyy kysymykseen Jeesuksen kuninkuuden taivaallisesta luonteesta (luku 6), hänen messiaanisuudestaan (luku 7) ja hänestä maailman (ainoana) tosi valona (luku 8). Tulkinnassa painottuu uskossa omistetun taivaallisen Isänmaan todellinen vapaus (jae 36). Vapaudella on kiinnekohtansa myös maalliseen isänmaahan. Se on niin suuri asia, että sen puolesta on kuoltu ja kuollaan, ettei toinen kansa orjuuttaisi isänmaatae. Synti orjuuttaa ihmistä vielä pahemmin (33), sillä se voi anteeksisaamattomana sulkea meiltä pääsyn todelliseen Isänmaahan.
1. Todellinen vapaus on sitoutumista Jeesukseen, ja se saadaan uskomalla ja luottamalla häneen. Häneltä kristitty odottaa suurinta hyvää ja lopullista turvaa. Jeesus on kristityn todellinen Jumala, Isän Poika, Jumala Jumalasta, Tie Jumalan Isän luo. Tässä vapaudessa pätee yksin usko, ei yritys elää omantunnon mukaan luonnollista, yhteiskunnallista tai Jumalan kirjoitettua lakia noudattamalla. Tähän pyrkiminen on hyvä, mutta hengellisesti turmiollinen, jos siihen perustetaan ihmisen autuuden toivo. Esim. roomalaiskatolinen kirkko on uudelleen julistanut (keskiajan skolastiikasta mitään oppimatta), että jotkut pakanat voivat pelastua ”elämällä omantuntonsa mukaan” (Vatikaanin toisen konsiilin asiakirjat, ks. myös Schmalkaldenin artiklat, osa 3, 1. 3-8.)
2. Vapaus on vapautta synnin orjuudesta (34). Synnin orjuus on sidonnaisuutta Jumalan vastustajaan, sielunviholliseen, Saatanaan, vaikkei ihminen omista lähtökohdistaan tätä suinkaan ymmärrä tai hyväksy. Saatana on ihmisten syyttäjä, kaikella pahalla uhkaaja ja valehtelija ja näin ihmisen epäuskon vahva liittolainen. Hänen syytöksensä synneistä ovat useimmin totta, ja siksi niillä on suuri näennäinen voima. Ihmisen epäusko ei näe, että vaikka syytös synneistä ja laiminlyönneistä on oikea, vapauden tuo ilman ehtoja sanoma vapautuksesta: Jeesus on ristinkuolemallaan sovittanut ihmisen kaikki synnit, eivätkä ne enää vie tekijäänsä kadotukseen. Tätä Saatana ei kestä kuulla. Hänen syyttämisvallaltaan on viety perustus, ja häntä kuulee vain ihmisen epäusko, ei usko.
3. Todellisen vapauden ainoa Antaja maailman lukemattomien uskontojen ja pelastajahahmojen viidakossa on Jeesus Nasaretilainen, Jumalan Voideltu, Kristus. maailman valo. Tämän päivän uskontodialogeissa kristillisen uskon rajaa siirretään niin, että se sulkee sisäänsä yhä enemmän ei-kristillistä ainesta. Yhä enemmän ollaan löytävinään ”sanan siemeniä” ja ”pelastuksen säteitä” pakanauskonnoista. Yleisessä ilmoituksessa on näkyvissä paljonkin Jumalan voimasta ja suuruudesta, mutta ei mitään pelastuksesta, Kristuksesta eikä armosta.
4. Tosi vapaus ei löydy hyvästäkään uskonnollisesta perinteestä. Juutalaiset olivat ”uskon isän” eli Aabrahamin lapsia, mutta he eivät tehneet tämän ”tekoja”. Jeesuksen paradoksi kouraisee syvältä. ”Teko” oli se, että juutalaiset – vaikka väittivät olevansa Abrahamin jälkeläisiä – halusivat tappaa Jeesuksen (37, 40). Tässä oli ero Abrahamin ja Jeesuksen ajan juutalaisten välillä, joilla oli paljon tekoja ja hurskautta. Abrahamilla oli usko, jonka Jumala luki hänelle vanhurskaudeksi (Room. 4).
5. Kysymys isänmaan vapaudesta on aina myös poliittinen. Terrorismin kasvun myötä käsite ”isänmaan vapaus” on saanut aivan uusia ulottuvuuksia. Vapaa on se maa ja kansa, joka elää itsenäisenä omassa maassaan, ja jolla on mahdollisuus ja rohkeus puolustaa itseään myös terrorismia vastaan. Terrorismia ei torjuta ainoastaan oman maan rajoilla, vaan myös oman maan sisällä ja siellä, missä lapsia, nuoria, miehiä ja naisia koulutetaan ja/ tai rohkaistaan tuhatmäärin terroristeiksi ja missä heitä tuetaan rahalla ja (erit. islamin antamilla ) katteettomilla lupauksilla ”paratiisista”. Terrorismin (vaaran) ja terroristin (synnin ja pahuuden) vähättely yllättävästi vain rohkaisee terrorismia ja on loppujen lopuksi pahaksi myös tuleville terroristeille. Terrorismin uhka leviää ja koskettaa yhä uusia maita eikä lopu, yhtä vähän kuin ihmisten orjuuttava sidonnaisuus syntiin näyttää loppumisen merkkejä. Silti sitä ja sen inhimillisiä syitä on päättäväisesti vastustettava – mieluiten yhteisesti – havaittiin niitä missä tahansa.
6. Painopiste on tämä: varsinainen isänmaamme on Taivas (Hepr. 11:14-16); se on varsinainen yhdyskuntamme (politeuma, politeia, esim. Fil. 3:20). Sen vapaita kansalaisia olemme pannessamme toivomme yksin Jeesukseen. Vapaus synnin orjuudesta on vapautta Jumalan antamaan hyvään.