Hyvät ystävät!
Tänäkin itsenäisyyspäivänä syttyvät monet valot pimeään talviyöhön. On kynttilöitä ikkunoilla ja kodeissa, on soihtukulkueita, on itsenäisyyspäivän juhlia Espoossa, Helsingissä, ja muuallakin. Tänä itsenäisyyspäivänä on erityistä aihetta juhlaan. ”Suomi100” – on siis vuosisata siitä, kun eduskunta hyväksyi senaatin itsenäisyysjulistuksen. Jotkut meistä tunnemme satavuotiaita ihmisiä, mutta voimme hyvällä syyllä sanoa, että Suomen itsenäistymisestä on ihmisikä. Oma isoisäni oli Suomen itsenäistyessä täyttänyt 17 vuotta. Teini-ikäinen.
Valon loistaminen pimeässä on ajatus, joka löytyy Raamatusta, aivan alkulehdiltä saakka. Jumala, joka loi maailman, sanoi aluksi ”Tulkoon valo.” Ilman valoa emme voisi elää, eikä kesällä kasvaisi meille ruokaa. Ilman valoa emme näkisi herätä, laittaa aamupalaa tai mennä töihin tai kouluun. Valo on välttämätöntä. Valo piristää, valo viestii toivosta, kirkastuvasta päivästä, lähestyvästä kesästä tai joulusta, kaikkea tätä.
Itsenäisyyspäivän evankeliumi on Johanneksen kahdeksannesta luvusta. Saman luvun alussa Jeesus on sanonut: ”Minä olen maailman valo.” Eikö usein ajatellakin niin, että totuus on samalla valoa? Epätotuudet ja puolitotuudet kätketään johonkin, tietoja hämärretään, valeuutisia trollataan? Kaikkea ei tietenkään voi aina kertoa – on valtiosalaisuuksia, ja jokaisella ihmisellä on oma yksityinen elämä. Kaikkea ei tarvitse, kannata eikä aina edes saa kertoa.
Mutta ihanteemme voisi olla sellainen kuin puhutteleva partioihanne: ”Etsiä elämän totuutta.” Te partiolaiset tiedätte muutkin partioihanteet: ”Kunnioittaa toista ihmistä – Rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä – Olla luotettava – Rakentaa ystävyyttä yli rajojen – Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen – Kehittää itseään ihmisenä.”
Partio ei ole varsinaisesti uskonnollinen järjestö, mutta sen piirissä pyhiä asioita ja luonnon ja toisten ihmisten koskemattomuutta kunnioitetaan. Samalla tavalla Suomen historiassa on haluttu antaa kaikille ihmisille, etnisestä, kielellisestä tai uskonnollisesta taustasta riippumatta, yhtäläiset oikeudet. Jos partio on yhteiskunta pienoiskoossa, on yhteiskuntamme ollut viimeiset 100 vuotta kuin partiojoukko jättikoossa. Kaikille on ollut tilaa, ja kaikista on haluttu pitää huolta. Kaveria ei ole jätetty. On myös turvauduttu Jumalaan hädän hetkellä. Moni muistaa Tuntemattoman sotilaan Mäkilän sanat hevoselleen: ”Mennähän rauhas, ei s´oo ihmises, se on korkeemmas käres.”
On myös asioita, jotka ovat selkeästi meidän käsissämme. Ehkä kysymys totuudesta on näinä aikoina tärkeimpiä. Itsenäisyyden uhkat eivät ole vain näkyviä, vaan näkymättömiä. Toisaalta myös kokemamme haasteet ovat suurempia ja haastavampia. Miten tunnistaa ne monet asiat, joilla vapauttamme halutaan rajoittaa? Tuottaako niitä mainonta, väärät ihanteet tai odotukset, vääristyneet ideologiat tai väärät odotukset, myös itseämme koskevat? Puhe ”synnin orjuudesta” on kovaa puhetta mutta se viittaa juuri tähän: ihmisinä emme aina toimi ihanteidemme mukaisesti, emme yksilöinä emmekä yhteisönä. Kiitoksen päivä on samalla myönteisen peiliin katsomisen päivä. Hyvä kuulija. Jos mietit, mitä itsenäisen Suomen 100 vuoden aikana on elämästä opittu, niin mitä siitä haluaisit viedä kansakuntamme tulevaisuuteen?
Eilen juhlaistuntoon kokoontunut eduskunta toivoi, että maassamme kaikista pidettäisiin huolta. Voisiko tämän tiivistää toiveeksi siitä, että yksituumaisuutta, yhteen hiileen puhaltamista kuten leirinuotiolla, olisi joukossamme myös tästä eteenpäin? Sen oivaltamista, ettei lähimmäiseni hyvä ole minulta pois, mutta myös että voin auttaa muita ihmisiä. Hyvinvointi tarkoittaa sitä, että kaikilla on hyvä olla. Sen vastakohtana on oman elämämme saarekkeen rakentaminen ja toisten unohtaminen. Englantilaisen tuomiorovastin sanat 400 vuoden takaa kaikuvat myös tänään: ”Yksikään ihminen ei ole saari, vaan jokainen on osa suurta mannerta.”
Kun mietimme omia terveisiämme tulevaisuudelle, voimme ajatella Raamatusta löytyvää rakkauden kaksoiskäskyä. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Toisen ihmisen rakastaminen ja hyväksyminen on mahdollista siellä, missä rakastamme ja hyväksymme ensin itsemme. Meitä kehotetaan myös ja ennen muuta: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken” – silti samalla kerrotaan, että Hän on rakastanut ensin meitä. Rakkauden kaksoiskäsky avaa sekä vaakasuoran ulottuvuuden lähimmäiseen että pystysuoran ulottuvuuden kohti Korkeinta – kuten Suomen lipun siniristin pysty- ja vaakasuora, jotka ovat liehuneet kirkonmäellä eilisestä saakka. Jumalan rakastaminen toteutuu siellä, missä rakastamme lähimmäistä, isänmaata ja ihmiskuntaa.
Hyvät ystävät. Suomi saavutti itsenäisyytensä sata vuotta sitten, mutta itsenäisyys ei ole ollut eikä ole itsestäänselvyys. Valot syttyvät kodeissa, sankarihaudoilla, kirkoissa ja juhlahuoneistoissa merkiksi siitä, että toivoa on. Ne kertovat kunnoituksesta menneitä sukupolvia kohtaan, ja uskostamme tulevaisuuteen. Valo ja totuus voittavat pimeyden. Osoitamme kiitollisuuttamme Jumalalle liittymällä uskontunnustukseen.