Jeesus Kristus, Nasaretin mies puhui painokkaasti totuudesta.
”Totuus tekee teistä vapaita.” Vapaita! Sehän kuulostaa hienolta ja iloiselta ja sitä vapaus onkin. Nykyisin totuus on kuitenkin usein tehty tekoiloksi ja tekovapaudeksi. Miten totuudelle on käynyt?
Nykyajan räikein alennusmyynti on totuuden halventaminen ja hankkiminen omaan omistukseen – ja mitä kummallisimpiin tarkoituksiin. Siksi tässäkin saarnassa on nyt oltava tarkkana – mistä puhutaan, miten puhutaan. Kukaan meistä ei ole ns. ajan hengen ja sen vaikutusten ulko- tai yläpuolella. Vaikka moni kuvittelee olevansa. Kuviteltu totuus on tehnyt monet omatekoisiksi vapaiksi päästelemään suustaan melkein mitä tahansa.
Moni kokee hämmennystä päivän uutisten keskellä. Tulevaisuutemme kannalta tärkeimmässä paikassa ovat nyt jokaisen lapsen ja nuoren isä ja äiti. Jokainen isovanhempi, varhaiskasvattaja ja opettaja, jokainen kerhon ja harrastuksen ohjaaja on arvokkaalla paikalla tulevaisuutemme tekijänä. Meitä huolettavat kasvattajina monet asiat kuten sukupuolikysymykset, ilmastokriisi ja suurvaltojen suhteet, omasta toimeentulosta ja työstä ja asumisesta puhumattakaan.
Jeesuksen maallisen vaelluksensa aikana totuus ei ollut sen helpompi aihe kuin nytkään. Totuuden omistushaluisia ihmisiä parveili silloinkin kovaäänisinä pitkin maita ja mantuja.
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoi: Te opitte tuntemaan totuuden. Menikö tämä viesti oppimisesta perille hänen kuulijoilleen. Ei mennyt. Ei alkuunkaan. He kävivät inttämään: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä.” Jeesuksen kuulijat olivat sitä mieltä, ettei oppimista tarvita. Abrahamin perimä riittää. Vapaus oli yhtä kuin lain käskyjen ja uhrimenojen noudattaminen.
Yksi Raamatun kirjojen kehityskulku onkin juuri tässä: juutalaisen kansan oli historiansa kuluessa ensin opittava yksityiskohtaiset, ulkoiset säännöt ja perintö noudattaa noita säännöksiä – rangaistuksen uhalla. Sitten tuli hämmästyttävä käänne, profeetta Jesaja. Hänen jyrisevä viestinsä on luettavissamme heti Jesajan kirjan alussa: ”Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne…ja tehkää uhrimenojen sijaan loppu pahoista teoistanne…opetelkaa tekemään hyvää…tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta.” (Jes. 1:10-20). Siinä oli käännekohta, uuden ajattelun ja uskon tulkinnan alku.
Todellisuuden perusta on käytännössä ja maan pinnalla – myös kristinuskossa.
Jeesus on ollut maan päällä. Se on samalla tavalla varma, kuin muidenkin historiamme aikana eläneiden ihmisten. Miten häneen sitten suhtaudutaan, siinä kysymys totuudesta on mitä ajankohtaisin. Valeuutisilla ja disinformaatiolla eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavan tiedon levittämisellä on nykyisin aivan liian pitkät jäljet.
On ryhdyttävä toimiin.
Kun Jeesuksen kuulijat arvelivat, ettei heidän tarvitse enää oppia mitään uutta, he saivat kovan viestin. Saman viestin oli jo ennen Jeesusta kuuluttanut ilmoille Johannes Kastaja:
”Älkää luulko, että voitte ajatella: Olemmehan Abrahamin lapsia. Minä sanon teille, Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä…Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää kaadetaan ja heitetään tuleen (Mt 3:9-10). Niin sanoi tai paremminkin huusi Johannes Kastaja ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkua.
On kuitenkin tärkeä tehdä ero Raamatun maailman ja nykyisen elämme välillä. Ne eivät ole yksiyhteen sovitettavissa ja ongelmitta yhteen liitettävissä. Uskollisuus Jeesuksen sanalle on hyvä esimerkki. Puhuessaan vapaudesta Jeesus sanoi, että jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Uskollisuudessa ja Jeesuksen sanassa on kysymys uuden syntymästä vanhan minän paikalle. Se on nöyryyttä totuuden edessä
Nöyryys ei ole teeskentelyä olla nöyrä, asettumista toisten alapuolelle nöyristellen. Nöyryydessä ja totuudessa on kysymys henkilökohtaisesta itsenäisyydestä, kyvystä ja rohkeudesta seisoa omilla jaloilla ja vastata omista teoista. Niin, että voi mennä viimeisen tuomarin eteen parhaansa tehneenä. Olla uskollinen ja olla todella Jeesuksen seuraaja.
Seuraaminen on sitä, että hyväksyn ja otan vastaan sydämessäni Jeesuksen Kristuksen Vapahtajani. Ja tänään siihen tulee Jeesuksen pelastavan teon seurauksena tärkeä lähimmäisen tehtävä. Pitää arvossa totuus ja työskennellä kriittisesti ja avoimesti totuuden puolesta. Siinä on sekä uskomme että itsenäisyyspäivämme arvokas tehtävä.
Viime aikoina olen puhunut aika paljon lapsuuteni Ylämaan miehistä, metsien ja peltojen miehistä. Ja siitä, että metsä oli heille usein kuin kirkko. Ankaran työn paikka. Samalla myös paikka, jonne sai huutaa pahan olonsa. Ja koki tulevansa jotenkin kuulluksi. Vaikkei muuta niin hiljainen humina vastasi.
Voimme löytää Jumalan ja oman paikkamme lähempää kuin arvaammekaan. Kysyin kerran isältäni, mitä hän sodassa ollessaan ajatteli suurvaltojen politiikassa. Hän vastasi: ”Ehä mie niist tient mittää. Mie olin siin poteros mis pit ollakkii.” No, nykyaika on onneksi toisenlainen ja tilanteemme on toinen mutta asia on sama. Jokaisella on oma tehtävä ja jokainen löytää kyllä oman tehtävänsä.
Tänään tässä kirkossa vastamme Jumalalle, että uskomme Luojaan, taivaalliseen Isään, lunastajaamme Jeesuksen Kristukseen ja syntien anteeksi antamiseen Pyhän Hengen työnä.
Itsenäisyyspäivä, Joh. 8:31-36, Matti Perälä
Matti Perälä
Tohmajärvi