Tämän päivän evankeliumi on epäkohtelias. Johannes Kastaja puhuttelee kuulijoitaan karkeasti ”käärmeen sikiöiksi”, vanhan raamatunkäännöksen mukaan vielä loukkaavammin ”kyykäärmeen sikiöiksi”.
Evankeliumi ei siis tunnu olevan mikään evankeliumi, ilosanoma. Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen tekstejä valitessa tuli monta kertaa mieleen, pitäisikö vaihtaa raamatunkohtaa ja etsiä suureen juhlaan siivommat sanat.
”Käärmeen sikiöt” ovat Perkeleen perillisiä, siis niitä, jotka ajavat Pahan asiaa. Johanneksen kriittinen moite kohdistui ihmisiin, jotka vetosivat omaan, muodolliseen asemaansa välittämättä tehdä hyvää toisille ihmisille.
Johanneksen luo tulleet ihmiset olivat ulkonaisesti hurskaita, siis hyviä ja uskonnolliset mitat täyttäviä. Tulijat vetosivat siihen, että he kuuluivat valittuun sukuun, etuoikeutettuun uskonnolliseen ja kansalliseen luokkaan. Näitä omaa etuaan ajattelevia Johannes ruoskii: ”Te käärmeen sikiöt… älkää ruvetko ajattelemaan: ’olemmehan Abrahamin lapsia’.”
Arvostetun aseman mukanaan tuoma valta oli sokaissut tulijat niin, etteivät he enää välittäneet muista ihmisistä. Johannes sai aiheen varoittaa: ”Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.”
* * *
Johanneksen kriittiset puheet on tarkoitettu ensi sijassa itsetutkisteluun, ei toisten sättimiseen. Jumalan sana ei anna meille mittanauhaa, jolla arvioisimme muita. Pikemminkin Johannes antaa käteemme peilin ja kysyy: ei kai valta ole sokaissut minua, olenko unohtanut lähimmäisen asian?
Kirkossakaan meidän ei pidä vilkuilla sivulle ja muistella muiden puutteita. Jumala ei kutsu meitä tekemään parannusta toisten synneistä, vaan omista. Olenko käyttänyt asemaani ja valtaani oikein? Olenko tehnyt hyvää toisille ihmisille?
Peiliin katsominen on meille kaikille aina vaikeaa ja kuitenkin elintärkeää. Ellen rohkene katsoa rehelliseen peiliin, en voi oppia tuntemaan itseäni enkä voi oppia elämään yhdessä muiden kanssa.
Mistä me löytäisimme sellaisen peilin, joka oikein ja kohtuullisesti auttaisi meitä arvioimaan itseämme, mutta myös löytämään oikean tavan elää?
* * *
Isä meidän -rukouksessa on yksi pyyntö, joka hyvin testaa sitä, haluammeko elää itseämme varten vai etsiä elämän tarkoitusta oman minämme ulkopuolelta. Tässäkin jumalanpalveluksessa lausumme yhteen ääneen tämän rukouksen. Tarkoitan Isä meidän -rukouksen pyyntöä: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”
Yhä uudelleen ja uudelleen tunnen kompastuvani tähän pyyntöön. Kun katson omaa elämääni, joudun toistuvasti kysymään itseltäni: etsinkö elämässäni ensi sijassa vain oman tahtoni toteutumista vai olenko valmis ottamaan huomioon myös toisten tahdon?
* * *
Oman tahdon syntyminen ja kasvaminen kuuluu ihmiselämään. Lapsi ei voi kasvaa, ellei hän opi tahtomaan. Opiskella ei voi, ellei ole omia tavoitteita. Työtä ei voi tehdä, ellei pyri eikä halua. Politiikka on tahdon asia. Parlamentaarikon pitää tietää, mitä asioita hän tahtoo ajaa.
Ihmisen omalla tahdolla on kuitenkin rajat. Kaikki ei voi mennä minun tahtoni mukaan. Oman tahdon ohella ihmisellä pitää olla valmius ja taito kysyä toisten tahtoa. Ihminen, joka aina ajattelee vain omaa tahtoaan, muuttuu yhteistyökyvyttömäksi. Ihminen, joka ei koskaan kysyy toisten kuulumisia ja toiveita, eristäytyy muista. Yhteiselämä edellyttää, että on ihmisiä, joilla on varaa sanoa myös nämä sanat: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”
Isä meidän -rukouksen pyynnöllä voi siis olla sanottavaa aivan maallisiin suhteisiimme, koteihin, kouluihin, työpaikoille, yhteisten asioiden hoitoon, kansojen suhteisiin. Sen sijaan, että yksisilmäisesti ajaisimme vain omaa tahtoamme, meidän on tarpeen oppia siitä, mitä toiset tahtovat.
* * *
Isä meidän -rukous ei kuitenkaan syvimmältään ole ihmisten välisen kanssakäymisen käsikirja. Kun rukoilemme ”tapahtukoon sinun tahtosi”, silloin pyydämme Jumalan tahdon toteutumista.
Ihmisten välisissä suhteissa on kysymys erilaisten tahtojen yhteen sovittamisesta. Jumalan edessä on kysymys siitä, suostummeko siihen, että Jumalan tahto on viisaampi ja parempi kuin meidän oma tahtomme.
* * *
Ihminen, joka pyytää Jumalan tahdon toteutumista, on oppinut kolme asiaa.
Ensinnäkin hän tietää, että kaikki ei ole minun käsissäni, eikä kaikki ole meidän ihmisten käsissä. Jumalan tahdon kysyminen opettaa meille nöyryyttä. Elämä on suuremmassa kädessä. Osaamiseen ja elämänhallintaan tottuneelle ihmiselle tämä voi olla kova läksy.
Toiseksi ihminen, joka pyytää Jumalan tahdon toteutumista, tietää, että maailma on hyvissä käsissä. Silloinkin kun pahan valta näyttää vain kasvavan, voimme aavistaa, että Jumalan tarkoitukset ovat hyvät.
Kristillisen uskon ydin on siinä, että Jumala on hyvä. Jumala on hyvä Luojana ja elämän ylläpitäjänä. Syvimmältään Jumalan hyvyys tulee ilmi siinä, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan koko ihmiskunnan pelastajaksi. Kristus on koko maailman Vapahtaja.
Kolmanneksi ihminen, joka pyytää Jumalan tahdon toteutumista, tietää, että myös minun elämäni on Jumalan käsissä. Jumala pitää huolen myös minusta, minun kansastani ja minun maailmastani.
Jumala ei ole vain yleensä hyvä, vaan hän on hyvä sinulle ja minulle. Vaikka me löytäisimme omasta peilistämme millaisia säröjä tahansa, Jumala on luvannut antaa meille anteeksi. Vaikka me kuinka monta kertaa pettyisimme, saamme aina uudelleen turvata Jumalan armoon. Vaikka me vaipuisimme miten syvään epätoivoon oman itsekkyytemme kanssa, Jumala rakastaa meitä ja ottaa meidät yhteyteensä.
* * *
Vaikka siis peilit edessämme särkyisivät, Jumala pitää meistä huolen. Vaikka tuntisin käärmeen kiusaukset omassa sisimmässäni, voi luottaa siihen, että Jumalan hyvyys on voimakkaampi kuin paha. Vaikka elämä ei pysyisi minun käsissäni, minä saan olla Jumalan käsissä. Voin siis hyvillä mielin rukoilla: Tapahtukoon sinun tahtosi.
Ihminen, joka elämässään suostuu kysymään muiden tahtoa ja suostuu luottamaan Jumalan tahtoon, voi löytää suuren siunauksen, siunauksen yhdessä toisten ihmisten kanssa ja siunauksen yhteydessä Jumalaan, elämän antajaan ja syntien anteeksiantajaan.