Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.
Hänen äitinsä kapaloi hänet, antoi hänelle rintaa, tuuditteli häntä ja laittoi hänet seimeen makaamaan.
Voiko olla mitään lempeämpää kuvaa, kuin vastasyntynyt lapsi äitinsä sylissä, kun hän tyyntyy ja nukahtaa. Äiti laittaa hänet heinille nukkumaan, mutta jää itse vielä pitkäksi aikaa tuijottamaan pieniä kasvoja. – Minun poikani! Nyt sinä olet siinä, kuinka sinua odotinkaan, hän ajattelee.
Tämä on joulun kuva, jonka Jumalan sana maalaa kasvojemme eteen: Jeesus-lapsi imemässä äitinsä Marian rintaa, nukahtamassa hänen syliinsä.
Tämä kuva on suloinen ja rauhoittava. Siinä ei ole mitään pelottavaa. Päinvastoin, lapsi on niin rakas, että minäkin haluaisin ottaa hänet syliini kapalopötkössään. Haluaisin onnitella nuorta äitiä hänen kauniista pojastaan.
Enkelien ihmisille kertoma joulun sanoma on: ”teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja”. Siinä on erityisen tärkeää tuo sana ”teille”. Se tarkoittaa jokaista kuulijaa. Kun sanotaan ”teille”, niin tarkoituksena on, että jokainen kuulija ilman muuta normaalin äidinkielenkielitaitonsa perusteella ajattelee mielessään: ”meille kaikille” eli ”minulle, joka tämän kuulen, ja noille toisille kuulijoille kanssa”.
Mutta me olemme niin arkoja, niin arkoja. Varsinkin kaikissa asioissa, jotka koskevat Vapahtajaa. Emme uskalla tai osaa ajatella, että minäkin kuulun niitten joukkoon, joille sanotaan: Teille on syntynyt Vapahtaja. Arka mieli värähtää ja pakenee, sillä se joutuu ajattelemaan, että en minä ole kelvollinen Vapahtajalle; en minä ole perillä Jumalaa koskevista asioista, niinkuin muu kirkkokansa.
Juuri tämän vuoksi joulun kuva on niin suloinen, hauras ja houkutteleva. Siksi, että arka ihminen rohkaistuisi sen kautta ajattelemaan, että joulun sanoman ”teille” tarkoittaa: ”siis myös minulle”. Vastasyntynyt Jeesus-lapsi nuoren äitinsä sylissä houkuttelee meitä suloisuudellaan ja kotoisuudellaan. Sanomaan hänelle, vaikka hän nukkuu, eikä vielä ymmärrä puhetta, kuiskaamaan hänelle: ”Sinä olet siis syntynyt minulle. Jos sinä nukkuva lapsi suloisuudessasi olet minun Vapahtajani, niin hyvä niin. Sinua minä en pelkää, vaikka Jumalaa pelkäänkin. Sinut minä sensijaan tahtoisin ottaa syliini ja katsella pieniä kasvojasi pitkään”. Ja hänen äidilleen me voimme sanoa: ”Sinä olet synnyttänyt hänet minulle”.
Joku saattaa ajatella, että tälläinen puhe on joutavaa tunnelmointia. Mutta ei se ole niin. Tämä on Jumalan sanan meille maalaama kuva Vapahtajasta, tarkoituksella näin suloiseksi tehty. Jumalan sana on nimittäin sellainen, että se tuo mukanaan sen todellisuuden, josta se puhuu. Kun me kuuntelemme ja mietimme tätä kuvaa meille syntyneestä Vapahtajasta nukkumassa äitinsä rinnoilla, niin silloin Jumalan sana on luomassa meihin todeksi tämän kuvan elävää sisältöä: Minulle on syntynyt Vapahtaja. Tämä kuva ei missään nimessä tuo pelkkää tunnetta. Ei, se tuo Vapahtajan itsensä sille, joka sitä miettii.
Mutta jos sinä yrität uskoa Jumalaan miettimällä hänen kaikkivaltiasta viisauttaan luonnossa, tai pohdiskelemalla häntä avaruudet täyttävänä kosmisena järkenä, niin sinä et voi koskaan tulla tuntemaan häntä itseään. Jumala on suuruudessaan aivan liian suuri sinulle, eikä tälläinen pohdiskelu tavoita häntä. Se menee rankasti ohi. Seurauksena on vain kuvittelua ja turhaa ylpeyttä, kun olet mielessäsi hyvä ihminen, kun ajattelet usein Jumalaa ja kaiken tarkoitusta.
Jumala tietää, että hän on kaikkivaltiudessaan liian suuri meille. Siksi hän syntyi Pojassaan Jeesuksessa maailmaan Mariasta, meille Vapahtajaksi. Että ihmisen arkuus ja pako Jumalan luota voisi loppua. Joulun lapsessa et näe mitään kaikkivaltiaan Jumalan pelottavuudesta. Hänessä et näe mitään vaatimusta siitä, miten uskonnollinen sinun pitäisi olla. Hän vain nukkuu suloisesti äitinsä sylissä, sellaisena, että sinä et voi häntä pelätä, vaan sydämesi heltyy häntä kohtaan sen vuoksi, millainen hän on.
Jumala on hyvin yllättävä. Yllättävä käänteissään. Hän ei olekaan se, millaisena viisas ihminen häntä etsii. Ei hän ole avaruuden sfäärien värähtely tai luonnon tarkoituksenmukainen viisaus. Ei ainakaan sillä tavalla, että me hänet niistä löytäisimme. Hän onkin vastasyntynyt lapsi, ihmisenä ihmisten Vapahtajaksi syntynyt Marian Poika, joka ei osaa edes vielä jokellella, vaan imeä, nukkua ja olla suloinen. Sellaisena hänet omistetaan ja sellainen hän totisesti on, Jeesus Kristus, joka inhimillisellä suloisuudellaan saa meidät sanomaan: ”minulle on syntynyt Vapahtaja”.
Tässä kuvassa saa myös pysyä, eikä siitä tarvitse lähteä mihinkään koko elämänsä aikana. Ei tarvitse ajatella, että näin hempeä usko on jotenkin ala-arvoista. Kristinuskossa on nimittäin tärkeintä, että Jeesus on Vapahtaja minulle. Ja tähän ihminen rohkaistuu Jeesuksen suloisen ihmisyyden kautta.
Kaikki kristinuskon muut totuudet sisältyvät tähän elävään kuvaan Jeesus-lapsesta Marian sylissä. Ne myös kasvavat itsestään siinä ihmisessä, joka sydämessään pysyy katselemassa tätä kuvaa minulle syntyneestä Vapahtajasta. Nimittäin sen vuoksi, että se kuva on Jumalan sanan meille maalaama kuva, ja se vaikuttaa meissä sen, mistä se puhuu. Se tuo meille Vapahtajan omaksi ja hänen kanssaan kaiken sen hyvän, minkä Jumala on meille hänen suloisessa ihmiseksitulemisessaan antanut. Se kaikki tulee hänen mukanaan yhdessä köntässä. Yhden kapalon sisässä, vaikka kukaan ei pysty viisaudellaan kokonaan erittelemään, mitä kaikkea hänessä meille tarjotaan.
Siksi on erittäin kauheaa, että niin monet suomalaiset ajattelevat sydämessään, että ”kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en hyväksy, että sitä Jeesusta siinä johonkin tarvittaisiin”. Tälläiselle ihmiselle minä haluaisin sanoa seuraavaa: ”Sinä kuvittelet olevasi paljon parempi jumaluusoppinut, kuin mitä olet tai mitä kukaan ihminen voi olla.” Jumalaan ei nimittäin voi uskoa muuten, kuin Jeesus-lapsen kautta. Näin Jumala on tahtonut ja säätänyt, suureksi eduksi meille. Suloisessa Marian pojassa me voimme, päätä liiaksi vaivaamatta ja ilman kaikkea hurskauden näyttelemistä, omistaa Jumalan, Vapahtajan. Mutta jos joku yrittää Jumalan luo ohi pienen Jeesus-lapsen, se yrittää jotain aivan liian vaikeaa ja liian pelottavaa. (Minä olen teologian tohtori Helsingin yliopistosta, mutta en minäkään rohkenisi koskaan puhua, uskoa tai ajatella mitään Jumalasta muutoin, kuin Jeesuksen suloisen ihmisyyden kautta.)
Älä siis anna minkään johtaa sinua pois tämän suloisen kuvan katselemisesta sydämessäsi: Vastasyntynyt Jeesus-lapsi nukahtaa äitinsä rinnoille. Minun Vapahtajani, minulle syntynyt! Näin kotoinen, näin suloinen Jumala on minulle.