Jouluyön ajatuksia
Kansantarustot ovat täynnään jouluyöhön liittyviä taikoja, uskomuksia, sanontoja, kieltoja ja lupauksia.
Vanha kansa haki Jouluyönä tietoa menestyksestä rakkaudessa, työssä, hevosten hoitamisessa, vaurastumisessa. Tiedon saamiseksi tehtiin taikoja ja luettiin sään ilmiöitä.
Mitäpä ihminen ei tekisi, jotta tulevaisuuden salaperäinen verho edes vähän raottuisi. Uskonnolliseen julistukseenkin on kuulunut uteliaisuus tulevista kohtaloista. Aina kun sanotaan sana Jumala, ajatus nousee laukalle ja puhe siirtyy arvailuun siitä, mitä horisontin takana mahtaa olla, ja varsinkin siihen, ketkä
minun lisäkseni siellä ovat.
Jouluyön evankeliumi taivaan enkeleistä ja sotajoukoista saa hämilleen. Mitä oikein tapahtui? On hyvin ymmärrettävää, että Luukkaan kertomus Betlehemin kedon täysin poikkeuksellisesta ilmiöstä on tullut maailmanlaajuisesti osaksi niin maallistunutta kuin syvästi uskonnollista joulun viettoa. Ovathan kuusi, tähti, pikkuenkelit ja Pyhä perhe kuva jostain, mistä kuvaa ei ole, kertomus jostain, mistä sanat eivät riitä kertomaan.
Jos kirkon asema yhteisönä, johon tulee kuulua, hiipuukin, niin Tuomaan joulumarkkinat kirkkoa ympäröivillä toreilla ja kedoilla ovat vilkkaita. Eivätkä pelkästään siksi, että tehdään ostoksia. Tuomaan torit ovat yhdenlainen tarinan kerronnan muoto.
Ihminen ilman yhteyttä suureen kertomukseen menettää värit. Ihminen muuttuu tuotannon rattaaksi. Kertomukset ovat enemmän kuin tuotantokoneista.
Kun ja jos olen osa suurta kertomusta, niin tunnen olevani osa värejä ja tunteita. En ole vain tuotannon ratas, joka toistan ylätason kirjoittamaa tuotantostrategiaa. Olen elävä olento. Tuotan, mutta myös tunnen.
Mietin, mitä tapahtui Betlehemin yössä – muutakin, kuin selittämätön ja yliluonnollinen ääni ja valoshow?
Itselleni äärimmäiset värien kokemisen tunteet liittyvät hetkiin, joissa olen kokenut yhteyttä. En ole osannut valmistaa tunnetta. Se on vain vallannut minut taiteen, toisen ihmisen tai vaikkapa luonnossa liikkumisen kokemuksessa.
Syvimmillään on kysymys rakastetuksi tulemisen kokemuksesta, yhteyteen pääsemisen kokemuksesta ilman, että itsellä olisi ollut tarjota mitään vastinetta.
Sanotaan, että ilmaista rahaa ei ole. Niin on koneistoissa, mutta elävässä, värejä erottavassa elämässä on toisin. Osallisuuden kokemuksen takaisin maksuun ei ole käypää valuuttaa. Lahja mikä lahja.
Enkelien lakoninen ilmoitus puhuttelee: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra”.
Tästä ilmoituksesta lähtien viimeistään Jumala on ollut ihminen yhtä paljon kuin Jumala – ehkä ymmärtämättämme jo ennen enkelien ilmoitusta. Mihinkäs Jumala olisi muuttunut – ikiaikainen kaiken alku ja loppu.
Pimeyden vaihtuminen kirkkaaksi, moniväriseksi ja moniääniseksi valonäytelmäksi sanoitetaan jouluevankeliumissa merkillisesti: maa ja taivas, luotu ja Luoja ovat samanaikaisesti yhtä totta ja vertaisia.
Taikojen tekemisen pontimena on aina ollut kurkistaa horisontin taakse – tai ainakin varmistaa, että nurkan takana ei tule ikäviä yllätyksiä. Evankeliumin näkökulma on toinen. Jouluevankeliumi ilmoittaa, että horisontin takana ei ole mitään, mikä ei olisi ja tässä ja nyt nähtävänä ja koettavana.
”Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”
Jumala, hänen taivaansa ja hänen ikuisuutensa on yhtä kaukana tai lähellä kuin kapaloitu lapsi.
Miten tulisin osaksi suurta kertomusta? Miten olisin muutakin, kuin koliseva ratas loputtomassa tuotannossa, jonka voitot jaetaan viiden vuoden kuluttua – jos on jakovaraa?
Kysymys tulevasta hyvästä – tai hyvästä ylipäätään – koskettaa niin rattaan yksittäistä hammasta kuin koko koneistoa, niin yksilöä kuin yhteiskuntaa. Yhteiskunta, joka valitsee selviytymissuunnitelmakseen keskeytyksettömän tehotuotannon, tulee laskeneeksi sen varaan, että heikkoja hampaita ei ole – tai heitä ei tarvita.
Toinenkin ja moni-ilmeisempi vaihtoehto on olemassa. Se on isojen ja voimakkaiden ilo ja huoli heikosta ja hauraasta. Mene ja iloitse kapaloihin käärityn elämästä; pidä mukana sekin, mikä ei itse jaksa pysyä.
Ei ole olemassa muuta ihmisen mittaista taivasta kuin se, mikä syntyi ja käärittiin Betlehemissä. Siihen Jumalakin – ainakin Jeesuksen Isä sitoutui ja majoittui: kapalaloihin.
Ei haittaa, vaikka oli tähti ja taivaan kuorot. Syystä olivat ja pitivät valashown. Taivas on siellä, missä kapaloihin kääritty voittaa koneistot. Valaistakoon se kirkkaasti.
Taikojen tekijäkin – jokainen meistä tavallaan – muistakoon, että hauraasta huolta pitävä on jo taivaassa – ei vain arvaile kirkkautta, vaan on kirkkaudessa taivaan enkelien ja tähtien valaisemana.